Metsähallitus
Finland, Kajaani
Tule kanssamme kasvattamaan huomista! Me Metsähallituksessa käytämme, hoidamme ja suojelemme valtion maa- ja vesialueita kestävästi. Me luomme mahdollisuuksia vastuulliselle liiketoiminnalle, tuotamme kestävästi hoidetuista metsistä uusiutuvaa raaka-ainetta sekä tarjoamme mahdollisuuksia nauttia luonnosta retkeillen ja eräillen. Miljoonat ihmiset saavat työstämme iloa, terveyttä ja hyvinvointia. Meidän tehtävämme on merkityksellinen ja vastuullinen, ja sen eteen työskentelemme joka päivä arvojemme mukaisesti. Metsähallituksessa arvostamme monimuotoisuutta ja edistämme yhdenvertaisuutta työyhteisössämme sekä kannustamme monenlaisista taustoista tulevia hakemaan meille töihin. Meitä on lähes tuhat ympäri Suomen, liity osaksi monimuotoista joukkoamme!
Metsähallitus Metsätalous Oy on Metsähallituksen kokonaan omistama tytäryhtiö. Yhtiön tehtävänä on valtion metsien hoito ja puunkorjuu monikäytön periaatteiden mukaisesti. Metsähallitus Metsätalous Oy myy ja toimittaa PEFC-sertifioitua puuta.
Haemme nyt joukkoomme logistiikan operaatioasiantuntijaa vakituiseen työsuhteeseen Pohjanmaa-Kainuun hankinta-alueelle. Tehtävä alkaa 2.2.2026 tai sopimuksen mukaan.
Logistiikan operaatioasiantuntijana vastaat työskentelyalueellasi ainespuiden kuljetusten suunnittelusta, kuljetusyrittäjien ohjauksesta, kuljetusmaksujen hyväksymisestä sekä laadunvalvonnasta. Lisäksi vastaat hankinta-alueen energiapuiden toimitusten suunnittelusta, kuljetus- ja hakeyrittäjien ohjauksesta sekä urakointimaksujen hyväksymisestä. Teet tiivistä yhteistyötä oman henkilöstön, sopimusyrittäjien ja asiakkaiden kanssa. Logistiikan operaatioasiantuntijana olet Pohjanmaa-Kainuun logistiikkatiimin jäsen. Työskentelyalueena on erikseen sovittava alue Pohjanmaa-Kainuun alueella.
Tehtävässä menestyminen edellyttää soveltuvaa metsäalan korkeakoulututkintoa, työkokemusta metsätaloudesta tai puunhankinnan toiminnasta sekä kokemusta puutavaran kuljetusten tai korjuun ohjauksesta nykyaikaisilla tietojärjestelmillä. Arvostamme puunhankinnan ja asiakasrajapinnan hyvää tuntemusta, puunhankinnan tietojärjestelmäosaamista, kokemusta yrittäjien kanssa toimimisesta sekä joustavuutta. Erinomaiset vuorovaikutus-, yhteistyö- ja organisointitaidot ovat edellytys tehtävän menestyksekkäässä hoitamisessa.
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vastuullisen tehtäväkuvan yhteiskunnallisesti merkityksellisessä organisaatiossa ja hyvät urakehitysmahdollisuudet. Metsähallitus tukee henkilöstön hyvinvointia liikunta- ja kulttuuriharrastuksiin, terveydenhuoltoon ja vapaa-aikaan liittyvillä henkilöstöeduilla. Työskentelemme monipaikkatyömallilla yhdistäen etä- ja lähityön. Toimipaikka on ensisijaisesti Kajaani tai Oulu tai sovittaessa Metsähallituksen Pohjanmaa-Kainuun alueen muu toimipaikka.
Metsähallituksessa pääset osaksi monimuotoista eri alojen asiantuntijajoukkoa. Työskentelemme monipaikkaisesti ympäri Suomen samat yhteiset arvot jakaen. Arvomme ovat:
- Ilo
- Kestävyys
- Yhteistyö
- Tuloksellisuus
Palkkaus määräytyy Metsähallituksessa noudatettavan palkkausjärjestelmän mukaan työn vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksen perusteella.
Täytäthän sähköisen hakemuksen mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 18.1.2026 osoitteessa [www.metsa.fi/avoimet-tyopaikat](https://eur01.safelinks.protection.outlook.com/?url=http%3A%2F%2Fwww.metsa.fi%2Favoimet-tyopaikat&data=05%7C02%7Cvesa.harkonen%40metsa.fi%7Cd89221e76c264e33457508dc95b3a945%7Cbdb273285c0b41329b09c24522571ad9%7C0%7C0%7C638549846071622068%7CUnknown%7CTWFpbGZsb3d8eyJWIjoiMC4wLjAwMDAiLCJQIjoiV2luMzIiLCJBTiI6Ik1haWwiLCJXVCI6Mn0%3D%7C0%7C%7C%7C&sdata=eb%2BfyW8orzqARM%2FE48TUUr7U5V7toCjh8saljzCEArk%3D&reserved=0)
Pyydämme liittämään mukaan myös CV:si.
Annamme mielellämme lisätietoja tehtävästä. Kysymyksiisi vastaa hankintapäällikkö Ossi Miettinen, puh. 040 821 5979. Tavoitettavissa arkisin klo 8-16.
Αναρτήθηκε 1 εβδομάδα/-ες πριν