europass

Leia töö

Leidke sobiv töö tuhandete võimaluste seast üle kogu Euroopa. Otsingutulemused edastab teile Euroopa tööturuasutuste võrgustik EURES. 

Tulemused
Kuvatakse 277202 Tulemused

Sort by
Humanitaarisen työn asiantuntija
Suomen NMKY:n Liitto ry
Finland, HELSINKI
YMCA on urbaanin nuorisotyön edelläkävijä ja maailman suurin nuorisojärjestö, joka on tarjonnut turvallisia yhteisöjä yli 180 vuoden ajan. Nykyisin toimintamme tavoittaa noin 65 miljoonaa ihmistä yli 12 000 paikallisjärjestössä. Liityt noin 600 000 työntekijän globaaliin YMCA-yhteisöön. YMCA tunnetaan erityisesti monipuolisesta ja kaikille avoimesta nuorisotyöstään. Tehtävämme on edistää nuorten hyvinvointia, yhteiskunnallisia osallisuutta ja rauhan edellytyksiä maailmanlaajuisesti. Suomessa olemme valtakunnallinen nuorisojärjestö ja jäseninämme toimivat yli 30 paikallisyhdistystä yli 400 työntekijän voimin. Keskeisiä toimintamuotojamme ovat kokonaisvaltainen lapsi- ja nuorisotyö, harrastustoiminta, koulutus, sosiaalinen tukitoiminta sekä globaalikasvatus. Vuodesta 2022 alkaen Suomen NMKY:n Liitto on ollut ulkoministeriön ohjelmatukijärjestö ja ohjelmakaudella 2026-2029 jatkamme kehitysyhteistyötä paikallisten YMCA-kumppanien kanssa Afrikassa, Lähi-idässä ja Ukrainassa. Keväällä 2025 Suomen NMKY:n Liitosta tuli kahdeksas suomalainen järjestö, jolle on myönnetty EU:n humanitaarisen avun kumppanuusstatus ja toteutamme ulkoministeriön tuella humanitaarista ohjelmaa Ukrainassa. Olemme kehittyvä noin 10 hengen organisaatio, liikevaihdon ollessa noin 2,1 miljoonaa euroa. Olemme voittoa tavoittelematon ja sitoutumaton toimija. Etsimme sinua Etsimme joukkoomme humanitaarisen työn asiantuntijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tehtävä alkaa 1.3.2026 tai sopimuksen mukaan. Etsimme henkilöä, joka tuntee hyvin humanitaarisen avun periaatteet, kansainväliset standardit ja innostuu toimimisesta paikallisten järjestöjen kanssa niiden osaamista tukien. Sinulla on ymmärrystä hauraista toimintaympäristöistä ja aiempaa kokemusta alan hankehallinnosta. Kehitysyhteistyöohjelmaamme toteutetaan tällä hetkellä YMCA-kumppanien kanssa Etiopiassa, Gambiassa, Keniassa, Libanonissa, Palestiinassa sekä Ukrainassa. Haemme tiimin jäsentä vastaamaan Ukrainan humanitaarisen työn hankehallinnosta sekä tukemaan humanitaarisen työn kehittämistä Ukrainassa ja muualla. Työnkuva Tehtäviisi sisältyy ulkoministeriön rahoittaman Ukrainassa toteutettavan humanitaarisen hankkeen hallinto, seuranta, arviointi ja raportointi. Työsi painottuu erityisesti hanketta toteuttavan ukrainalaisen kumppanimme tukemiseen ja kapasiteetin vahvistamiseen. Tämän lisäksi tuet tiimiä ohjelmakokonaisuuden seurannassa ja raportoinnissa. Tehtäviin kuuluu myös esimerkiksi talousseurantaa ja tausta- ja viestintämateriaalien tuottamista. Työnkuvaasi lukeutuu myös humanitaarisen työn kehittämiseen ja laajentamiseen osallistuminen. Kehität mm. organisaation toimintaa ja kapasiteettia Core Humanitarian Standard -vastaavuuden edistämiseksi ja koordinoit siihen liittyviä arviointiprosesseja. Tehtäviin sisältyy myös humanitaarisen avun rahoitusmahdollisuuksien seuraamista toimintamaissa ja rahoitushakemusten laatimista (erityisesti ECHO) yhteistyössä kumppanien kanssa. Työlläsi edistät ohjelman tavoitteita, toimeenpanoa ja kumppanien kapasiteettia sekä oppimista. Työ on monipuolista ja vuosisyklin mukaan vaihtelevaa. Työskentelet tiiviisti ohjelmatiimin kanssa. Viestintä sekä vuorovaikutus kotimaan tiimin, paikallisyhdistysten ja nuorten kanssa tukee työtäsi. Esihenkilönäsi toimii Suomen NMKY:n Liiton pääsihteeri. Odotamme ja arvostamme Odotamme sinulta aloitekykyä ja omatoimisuutta, vastuunkantoa sekä vahvoja organisointi- ja vuorovaikutustaitoja. Osaat hahmottaa kokonaisuuksia, keskittyä olennaiseen ja hallita useita tehtäviä samanaikaisesti. Edellytämme itsenäistä ja tarkkaa työotetta sekä joustavuutta työtehtävien hoidossa. Työ vaatii vahvaa suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa, myös muu relevantti kielitaito tukee työtä. Työ edellyttää nykyaikaisten tieto- ja viestintävälineiden hallintaa. Toimenkuva sisältää ajoittain ilta- ja viikonlopputöitä sekä matkustamista Ukrainassa ja YMCA-liikkeen kansainvälisissä tehtävissä. Odotamme, että sinulle on jo kertynyt kokemusta ja näyttöjä humanitaarisen työn hankehallinnosta ja toimintaympäristöistä. Perehtyneisyys Core Humanitarian Standard -kokonaisuuteen ja muihin humanitaarisen avun standardeihin (esim. SHPERE, INEE) katsotaan eduksi. Arvostamme myös kokemusta Suomen ulkoministeriön sekä Euroopan unionin humanitaarisen avun (DG ECHO) rahoituksen hakemisesta ja hallinnoinnista. Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Tarjoamme Tarjoamme sinulle merkityksellisen työn arvostetussa järjestössämme. Pääset työskentelemään osana maailmanlaajuista YMCA-verkostoa ja vaikuttamaan konkreettisesti nuorten hyvinvointiin. Meillä on miellyttävä työskentely-ympäristö ja lämminhenkiset ja huumorintajuiset työkaverit toimistossamme Helsingin keskustassa sekä maailmalla. Meillä jokainen on tärkeä osa työyhteisöä ja arvostamme toimeen tarttuvia tiimipelaajia. Saat mahdollisuuden kehittää ja käyttää osaamistasi monipuolisesti osana valtakunnallista ja kansainvälistä verkostoa. Työkulttuurimme on joustava; käytössäsi on liukuvat työajat ja mahdollisuus lähi- ja etätyön yhdistämiseen. Käytössämme on lounas- ja liikunta/kulttuurietu. Näin haet paikkaa Lähetä hakemuksesi oheisella lomakkeella viimeistään 23.1.2026. Liitä mukaan CV:si ja palkkatoiveesi. Noudatamme kristillisten järjestöjen työehtosopimusta. Palkkahaarukka tehtävässä on 3200–3600 €/kk (tai sopimuksen mukaan) riippuen osaamisestasi ja työkokemuksestasi. Haastattelut järjestetään Helsingissä alustavasti 2.–6.2.2026. Työ alkaa sopimuksen mukaan maaliskuussa 2026. Työpaikan osoite on Liisankatu 27 A 4, 00170 Helsinki. Tehtävään valittavan tulee esittää rikosrekisteriote: Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002.
Myymäläpäällikkö, Mikkeli
Alligo
Finland, Mikkeli
Etsimme myymäläpäällikköä TOOLS suurmyymälään MikkeliinKiinnostaisiko sinua työskennellä suuressa, kasvavassa ja kehittyvässä pohjoismaisessa organisaatiossa, jonka tavoitteena on olla lyömätön kumppani asiakkailleen ja henkilöstölleen?Työskentelemme arkisin kello 07-17 välillä.Oletko myyntityöstä motivaatiosi saava tiiminvetäjä? Haluatko kehittyä, saavuttaa tuloksia tiimisi kanssa ja omalla esimerkilläsi varmistaa lyömättömät ratkaisut asiakkaillesi?Alla olevasta videosta pääset tutustumaan uuteen myymäläkonseptiimme meidän Tampereen myymälästä:TOOLS ja Grolls myymälä ,Tampere, Nekala - YouTubeTietoa meistäOlemme osa pohjoismaista Alligo AB:ta ja toimimme Suomessa vahvan TOOLS-konseptin alla. Missionamme on saada työ sujumaan – haluamme tehdä asiakkaidemme toiminnasta helpompaa, turvallisempaa ja kannattavampaa. Alligossa työskentelee noin 2300 henkilöä, joista 400 Suomessa. Tällä hetkellä myymälöitämme on Suomessa jo 44.Tarjoamme asiakkaillemme laadukkaan ja laajan valikoiman työvaatteita, henkilösuojaimia, työkaluja ja teollisuuden komponentteja saman katon alta – hyvää palvelua unohtamatta. Palvelemme erityisesti yritysasiakkaita, joille tarjoamme ammattitaitoa ja laadukkaita tuotteita.Teemme asioita tehokkaasti ja vaalimme yksinkertaista ja mutkatonta työskentelytapaa. Huumoria ja hauskuuttakin löytyy – toki niin, että jokainen saa olla oma itsensä.TehtäväEtsimme tuloshakuista ja innostavaa myymäläpäällikköä Mikkeliin, osaksi kuuden hengen tiimiämme. Tehtäväsi on jatkaa kasvuvaiheessa olevan myymälämme myynnin kehittämistä, nykyisen myymäläpäällikkömme jäädessä eläkkeelle.Myymäläpäällikkönä johdat myymälän päivittäistä arkea sekä vastaat varaston/logistiikan toiminnasta kehittäen varaston ja myymälän toimintoja sekä huolehdit kiinteistön ja laitteiden kunnossapidosta ja toimivuudesta.Vastaat myymälämyynnistä,tulostavoitteidensaavuttamisesta ja lyömättömän palvelun tuottamisesta asiakkailleyhdessä tiimisi kanssa. Johdat tiimiäsi esimerkilläsi, ja päiväsi kuluvat pääasiassa myymälässä asiakkaitasi palvellen sekä tiimisi onnistumisen mahdollistajana.Edistät myös paikallista näkyvyyttä erilaisin markkinoinnin ja myynnin keinoin. Huolehdit tiimisi jäsenten osaamisen kehittämisestä sekä tuet heitä työssä onnistumisessa. Toimit myös läheisessä yhteistyössä muun organisaation kanssa.Minkälaisen henkilön uskomme menestyvän ja viihtyvän tehtävässä?Pystyt luomaan hyvää positiivistayhteishenkeä, kannustamaan ja saamaan ihmiset loistamaan työssään. Johdat esimerkillä toimien meidän arvojen ja ohjeiden mukaisesti. Tunnet paloa asiakastyöskentelyyn ja haluat rakentaa ratkaisujayhteistyössä asiakkaiden ja kollegoiden kanssa. Tarvitset itseohjautuvaa työskentelytapaa sekä kykyä ottaa vastuuta kokonaisvaltaisesti myymälästä ja myymälän henkilöstöstä ja valmiutta tehdä myymälää koskevia päivittäisiä päätöksiä itsenäisesti. Haluat oppia uutta ja kehittää itseäsi myymäläpäällikkönä. Lisäksi tarvitset järjestelmällisyyttä ja aktiivista työotetta myymälän päivittäisten prosessien johtamiseen ja kehittämiseen. Olet tuloshakuinen ja haluat kehittää myymälän myyntiä. Johdat esimerkillä toimien meidän arvojen ja ohjeiden mukaisesti.Olisi hyvä, jos sinulla on jo näyttöä tuloksellisesta myymälän ja tiimin vetämisestä sekäkokemusta työkalu-, työvaate- tai henkilönsuojainmyynnistä. Jos näin ei ole, niin olet halukas oppimaan uutta ja kehittämään itseäsi.Tehtävässä menestymisessä tukee kaupallinen ja/tai johtamisenkoulutus.Erilaisten IT-järjestelmien kuten toiminnanohjausjärjestelmän käyttö kuuluvat olennaisena osana päivittäiseen työhön.Tehtävässä pärjäät pääosin suomen kielellä,pohjoismaisessa yhteistyössä käytämme englannin kieltä.Myymälämme on avoinna arkisin 7.00-17.00.Mitä tarjoamme sinulle?Monipuolisen roolin työkalu-, tarvike-, työvaate- ja suojainosaajana markkinoiden parhaiden tuotteiden parissaVakituisen ja kokopäiväisen työsuhteen kansainvälisessä ja vakavaraisessa yrityksessä sekä mahdollisuuden edetä kasvaessammeKiinteän kuukausipalkan ja bonuksen myymälän tuloksen mukaisestiHyvän henkilökunta-alennuksen, kattavan työterveyshuollon ja tukea liikunnan/kulttuurin harrastamiseenTyöskentelysi tueksi paikallisen ja valtakunnallisen myyntiorganisaation, ajanmukaiset järjestelmät.Tehtävässä aloittavan palkkahaitari tulee olemaan n. 3200-3800 €/kk (+mahdolliset myymäläkohtaiset tavoitebonukset) riippuen aikaisemmasta kokemuksesta ja valmiudesta tehtävään.Laitathan palkkatoiveesi hakemukseen perusteluiden kanssa.Lisätietoja tehtävään liittyenantaa aluejohtaja Tero Levänen, torstaina 8.1 klo 14:30-16:30 tai torstaina 15.1 klo 14:30-16:30 puh. 050 5911 778 tai tero.levanen@tools.fi.Haluatko olla mukana kehittämässä lyömätöntä työpaikkaa?Lähetä hakemuksesi CV:n ja palkkatoiveen kanssa alla olevan linkin kautta keskiviikkona 21.01.2025 mennessä.Pyrimme etenemään rekrytoinnissa nopeasti hakuajan päättymisen jälkeen. Saat lisätietoja rekrytointiprosessistamme sähköpostitse haettuasi tehtävään.Lisätietoja meistä työpaikkana sekä tämän ilmoituksen löydät myös osoitteesta https://career.alligo.com/fi
Sairaanhoitajia, mielenterveyshoitajia sekä alan opiskelijoita kesätöihin HUS Psykiatrialle
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala
Finland, Helsinki
Hei! Haluatko tehdä tänä kesänä töitä osana kokenutta ja osaavaa ammattilaisten joukkoa, jossa jokaisen työpanosta arvostetaan? Tervetuloa töihin HUS Psykiatrialle psykiatrisen hoitotyön pariin! Etsimme nyt psykiatrisesta hoitotyöstä kiinnostuneita alan ammattilaisia ja opiskelijoita täydentämään tiimejämme kesän ajaksi. Paikkoja on auki pääosin ympärivuorokautisilla osastoillamme mutta myös avohoidon eri toimipisteissä. Haemme joukkoomme sairaanhoitajia, mielenterveyshoitajia ja sairaanhoitajaopiskelijoita (opintopisteitä vähintään 140). Työt meillä voit aloittaa sopimuksen mukaan 2.5.2026 alkaen ja sijaisuuksia on tarjolla aina syyskuun loppuun saakka. Voit työllistyä meille koko kesäkaudeksi tai tehdä töitä osan kaudesta. Sovitaan yhdessä juuri sinulle sopiva kokonaisuus! Työssämme korostuu psykiatrisen hoitotyön asiantuntijuus, arvostava kohtaaminen, potilaslähtöinen hoito sekä tiivis moniammatillinen yhteistyö. Työt meillä alkavat aina kattavalla, tarpeisiisi räätälöidyllä perehdytysjaksolla. Meille ovat tervetulleita sekä kokeneet tekijät että uran alkuvaiheessa olevat hoitajat. Yksin ei tarvitse pärjätä, sillä meille omaleimainen yhdessä tekemisen kulttuuri takaa sen, että apua on saatavilla! Osastoilla työ on pääosin kolmivuorotyötä ja avohoidossa töitä tehdään yhdessä tai kahdessa vuorossa. Meillä on käytössä yhteisöllinen työvuorosuunnittelu ja teemme kaikkemme, jotta työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen olisi mahdollisimman sujuvaa! HUS tarjoaa myös monia työsuhde-etuuksia. Jos olet kiinnostunut psykiatrisesta hoitotyöstä, kohtaat jokaisen potilaan arvostuksella ja edistät omalla toiminnallasi hyvää tiimihenkeä, saatat hyvinkin olla etsimämme uusi (kesä)työkaveri! Kun tulet HUS Psykiatrialle töihin, pääset osaksi ammattilaisten verkostoa ja voit mm. osallistua suosittuihin Kesäkylpy-koulutuksiimme, joissa alan huippuosaajat luennoivat ajankohtaisista psykiatrian aiheista. Haluamme tarjota kesän sijaisille mahdollisuuden oppia uutta ja kehittää ammattitaitoaan. Työnkuvat meillä ovatkin vaihtelevia ja pääset heti kiinni monipuolisiin työtehtäviin. Itseohjautuvuus ja halu oppia auttavat sinua saamaan kaikki irti työjaksostasi! Tervetuloa meille kartuttamaan kokemusta ja osaamista loputtoman mielenkiintoiselta psykiatrian toimintakentältä! HUSissa olet osa vaikuttavinta hoitoa. Toimipisteemme Sairaalakampuksemme sijaitsevat Helsingissä, Porvoossa, Vantaalla, Hyvinkäällä, Ohkolassa, Espoossa, Lohjalla ja Raaseporissa. Lisäksi mielenkiintoisia työpaikkoja on tarjolla myös Keravalla, Hämeenlinnassa ja Lahdessa meidän Kehitysvammapsykiatrian yksiköissämme. Voit tutustua eri häiriökohtaisiin linjoihimme ja potilasyksiköihimme osoitteessa https://www.hus.fi/tietoa-meista/potilashoidon-organisaatioPs. Kan du svenska? Då är du extra välkommen till Raseborg, Borgå och avdelning 8 i Helsingfors. Palkkaus Sairaanhoitajan tehtäväkohtaisen palkan vaihteluväli on 2957,14- 3192,88€/kk, mielenterveyshoitajan tehtäväkohtainen palkka on 2716,25€/kk ja sairaanhoitajaopiskelijan palkka on 2794,55€/kk sekä mahdolliset kokemus- ja muut lisät. Hakuprosessista Hakemus kannattaa kirjoittaa huolella. Kerro meille, miksi olet kiinnostunut psykiatrisesta hoitotyöstä ja mitkä ovat vahvuutesi. Lisäksi olemme kiinnostuneita kuulemaan, minkälainen työkaveri olet ja minkälaiset arvot ohjaavat sinua potilaskohtaamisissa. Muistathan mainita, millä kampuksella/kampuksilla olet kiinnostunut työskentelemään ja minkä ajanjakson. Voit myös mainita, jos sinulla on toive työskennellä jossakin tietyssä yksikössä tai tietyn potilasryhmän parissa. Varmista, että CV:si on päivitetty ja siitä käy ilmi ajankohtainen osaamisesi (työkokemus/hoitoalan harjoittelujaksot, lääkeluvat, potilastietojärjestelmäosaamisesi sekä kielitaitosi). Me käymme hakijoita läpi hakemusten saapumisjärjestyksessä ja olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin. Täytämme sijaisuuksia hakuajan kuluessa eli lähetäthän hakemuksesi meille pian. Rekrytoija Ann-Mari vastaa mielellään kaikkiin kesätyönhakuun liittyviin kysymyksiin, eli olethan tarvittaessa yhteydessä. Kiitos! Yhteystiedot Rekrytoija, osastonhoitaja Ann-Mari Månsson 040 610 4659 ann-mari.mansson (at) hus.fi Tehtävän kelpoisuusehdot Laillistettu sairaanhoitaja. Lähihoitajan tutkinto tai perushoitajan tutkinto. Sairaanhoitajaopiskelija. Alan opiskelijoilla tulee työsuhteen alkaessa olla vähintään 140 opintopistettä ja heidän on oltava kirjoilla oppilaitoksessa. Opintorekisteriote ja läsnäolotodistus on esitettävä ennen työsuhteen alkua. Edellytämme asiakas- ja potilastiloissa työskentelevältä tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa, ja terveydenhuollon toimintayksiköissä työskentelevältä terveydentilan selvitystä keuhkotuberkuloosista. Tietoja meistä HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. HUS – Vaikuttavinta hoitoa Yhdenvertaisuus on yksi arvoistamme. Edistämme aktiivisesti monimuotoisuutta työyhteisössämme. Haluamme, että meillä HUSissa työskentelee eri-ikäisiä, eri sukupuoliin sekä eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia. Meille olet tervetullut omana ainutlaatuisena itsenäsi.
Talent and Recruitment Partner
Koskisen
Finland
Etsimme Koskisen HR-tiimiin Järvelään kokenutta rekrytoijaa vuoden mittaiseen sijaisuuteen. Meillä pääset merkitykselliseen rooliin varmistamaan, että löydämme parhaat osaajat, ja että uudet koskislaiset pääsevät mutkattomasti osaksi yhteisöämme. Jos nautit monipuolisista HR-tehtävistä, ja haluat kehittää niin itseäsi kuin yrityksen prosessejakin, tämä voi olla sinun paikkasi! Mitä Talent and Recruitment Partnerin tehtävä pitää sisällään? Tässä roolissa vastaat konsernin rekrytointiprosessin toteutuksesta ja kehittämisestä tiiviissä yhteistyössä esihenkilöidemme kanssa. Pääset myös kehittämään perehdytysprosessia, jotta jokainen uusi kollega saa parhaan mahdollisen startin työuralleen meillä. Lisäksi tuet HR-tiimiä erikseen sovituissa tehtävissä. Päätehtäviisi kuuluvat: - Rekrytointien toteutus ja tuki: Autat esihenkilöitä rekrytointiprosessin kaikissa vaiheissa aina tarpeen määrittelystä valintaan saakka. Tuot asiantuntemuksesi ja osaamisesi rekrytoinnin tueksi, jotta löydämme oikeat henkilöt oikeisiin tehtäviin. - Perehdytyksen kehittäminen ja tuki: Varmistat uuden työntekijän sujuvan alkutaipaleen tukemalla esihenkilöitä perehdytysprosessin toteutuksessa ja kehittämisessä. Olet mukana luomassa Koskiselle parasta mahdollista perehdytyskokemusta. - Esihenkilöiden valmennus: Valmennat esihenkilöitämme rekrytointi- ja perehdytyskäytännöissä, jotta heidän osaamisensa näillä alueilla vahvistuu ja prosessimme toimivat entistäkin tehokkaammin. - Järjestelmävastaavana toimiminen: Toimit rekrytointiohjelmamme pääkäyttäjänä, huolehtien sen sujuvasta käytöstä ja jatkuvasta kehittämisestä. - Työsopimusprosessin tuki: Olet mukana työsopimuksen tekoprosessissa uuden henkilön osalta varmistaen, että kaikki tarvittavat asiat hoituvat ajallaan ja asianmukaisesti. Mitä odotamme sinulta? Olet etsimämme henkilö, jos sinulla on kokemusta rekrytoinnin ja perehdytyksen tehtävistä ja jaat kanssamme halun kehittää ja kehittyä. Toivomme sinulta: - Kokemusta rekrytoinnista: Sinulla on useamman vuoden kokemus rekrytoinneista mielellään isommasta organisaatiosta teollisuudessa. - Ymmärrystä perehdytyksestä: Ymmärrät perehdytysprosessin merkityksen sekä henkilön, että työyhteisön näkökulmasta ja sinulla on intohimoa sen kehittämiseen. - Tehtävään soveltuvaa koulutusta: Tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto (esim. tradenomi) antaa sinulle hyvän pohjan menestyä tässä roolissa. - Kielitaitoa: Tehtävässä menestyäksesi tarvitset sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa. - Viestintä- ja someosaamista: Olet luonteva viestijä ja sinulla on kokemusta työnantajakuvatyöstä ja sosiaalisen median hyödyntämisestä rekrytoinnissa. - Rekrytointiohjelmistojen tuntemusta: Tunnet useampia rekrytointiohjelmistoja ja sinulla on valmius ottaa haltuun uusiakin järjestelmiä. - Lainsäädännön tuntemusta: Työlainsäädännön ja työsuojelulainsäädännön tuntemus sekä työehtosopimuksen ymmärrys on tärkeää tässä tehtävässä. Mitä Koskisen tarjoaa sinulle? Tarjoamme sinulle ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä osaksi Koskisen ammattitaitoista ja yhteistyöhenkistä joukkoa. Pääset syventämään osaamistasi HR:n parissa ja kehittämään tärkeitä konsernitason prosesseja. Meillä pääset tekemään työtä, jolla on aidosti merkitystä ja saat mahdollisuuden vaikuttaa yli tuhannen koskislaisen työntekijäkokemukseen. Henkilöstöetuina tarjoamme mm. laajan työterveyshuollon, Epassi-edun sekä mahdollisuuden Koskisen kuntosalin ja Kärkölän uimahallin käyttöön. Työpisteesi sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Järvelässä, ja halutessasi sinulla on mahdollisuus kahteen etätyöpäivään viikossa. Lähetäthän hakemuksesi CV:si kera rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 18.1.2026. Lisätietoa tehtävästä antaa henkilöstöjohtaja Minna Luomalahti seuraavina ajankohtina: 5.1. klo 8-13, 9.1. klo 12-16 ja 13.1. klo 14-16. Tavoitat hänet numerosta 040 553 4332. Huomaathan, että suoritamme haastatteluja jo hakuaikana. Työt alkavat sopimuksen mukaan helmi- tai maaliskuun aikana. Koskisen Koskisen on kansainvälinen puunjalostuksen erikoisosaaja, joka tunnetaan ketteryydestään ja kyvystään kuunnella asiakasta. Hyödynnämme arvokkaan puuraaka-aineen tarkasti, viimeistä purua myöten. Toteutamme samalla parasta hiilitarinaa: valmistamme korkealaatuisia ja kestäviä tuotteita, joihin hiili sitoutuu vuosikymmeniksi. Meitä koskislaisia on jo yli 1 000. Meitä yhdistää hyvä yhteistyö ja usko omiin kykyihimme sekä rohkeus uuden luomiseen. Meillä on tapana tehdä parhaamme joka päivä – turvallisesti ja laadusta tinkimättä. Meillä henkilöstön hyvinvointi ja osaamisen kehittäminen ovat ykkösjuttuja. Niiden kautta luodaan edellytykset kannattavalle, tuottavalle ja pitkäikäiselle liiketoiminnalle. Olemme merkittävä työllistäjä ja hyvinvoinnin edistäjä toimintapaikkakunnillamme Suomessa ja Puolassa. Oman toimintamme lisäksi luomme arvoa ympäröivään yhteiskuntaan. Sähköposti: rekry@koskisen.com Sijainti: Tehdastie 2, Järvelä
Technical Consultant - Microsoft Dynamics 365 Business Central
Azets Insight Oy
Finland
Oletko Business Central -osaaja, joka puhuu sujuvasti liiketoimintaa ja teknologiaa? Lähestytkö ongelmanratkaisua uteliaasti ja analyyttisellä otteella? Haluatko tarjota laadukkaita, kokonaisvaltaisia järjestelmäratkaisuja ja hypätä yhden Suomen parhaimman Business Central -toimittajan matkaan? Jos vastasit kyllä, saatat olla etsimämme Technical Consultant – Microsoft Dynamics 365 Business Central vahvistamaan Business Central -toiminnanohjausjärjestelmään keskittynyttä Business Central -tiimiämme. Kansainvälinen tiimi sijoittuu eri maihin ja Suomessa tiimiläiset työskentelevät pääosin Helsingissä ja Tampereella. Voit työskennellä miltä tahansa Suomen toimipisteeltämme käsin, tai halutessasi lähes täysin etänä. Azets on tunnettu taloushallinnon ja palkanlaskennan palveluista, ja viime vuosina olemme panostaneet hyvällä menestyksellä tekniseen asiantuntijuuteen – olemme nykyään yksi Pohjoismaiden suurimmista BC-toimittajista. Kattavan osaamisemme ansioista voimme toteuttaa lähes mitä tahansa räätälöintejä ja toimittaa laajoja järjestelmähankkeita asiakkaillemme. Meillä tulet osaksi kansainvälistä Business Central –tiimiä, joka vastaa Accounting-asiakkaidemme kehityksestä sekä pienemmän skaalan käyttöönotoista ja projekteista. Työskentelemme ketterästi Scrum-menetelmää mukaillen, ja töiden kesto voi vaihdella muutamien tuntien pienistä muutoksista laajempiin käyttöönottoihin. Arjessasi esimerkiksi - kartoitat asiakkaan tarpeita, luot niistä määrittelyitä ja konfiguroit niitä Business Centraliin - konsultoit asiakkaita ja autat heitä hyödyntämään järjestelmiään mahdollisimman tehokkaasti - kehität ja optimoit asiakkaidemme taloushallinnon prosesseja Business Centralissa - osallistut käyttöönottoihin ja projekteihin - ratkaiset haastavia liiketoiminnan ongelmia yhdessä ammattitaitoisen tiimin kanssa - kasvatat osaamistasi talouden, konsultoinnin ja IT:n saralla. Profiilisi Sinulla on kokemusta Microsoft Dynamics 365 Business Central -toiminnanohjausjärjestelmästä esimerkiksi pääkäyttäjyyden, käyttöönottojen tai jatkuvien palveluiden parista. Teknisten toteutuksien ymmärryksen lisäksi sinulla on ainakin perustason tietämys talousprosesseista ja liiketoiminnan vaatimuksista. Nyt etsit tilaisuutta kehittyä uusien haasteiden parissa, ja katsot myös tulevaan – haluat olla mukana BC Onlinen ja Microsoftin pilviekosysteemin edistyksen etujoukoissa. Voit olla vielä urasi alkupuolella tai kokeneempi osaaja – tärkeintä on utelias ja tutkiva mieli sekä kyky ja aito into kehittyä. Meillä voit päästä opettelemaan vaikkapa AI-ratkaisujen käyttöönottoa tai jopa koodaamista. Tehtävässä onnistumisen edellytykset ovat - vähintään 2 vuoden kokemus Microsoft Dynamics 365 Business Central -toiminnanohjausjärjestelmästä – kokemus pilviversioista ja liitännäisistä ratkaisuista (esim. Azure) katsotaan eduksi - perustason ymmärrys talousprosesseista ja liiketoiminnan vaatimuksista - sujuva kirjallinen ja suullinen suomen ja englannin kielen taito - proaktiivinen ja itsenäinen työote sekä hyvät vuorovaikutus- ja tiimityötaidot - utelias ja analyyttinen lähestymistapa - kyky ja aito into oppia ja kehittyä. Miksi juuri meille? Azetsin vahva IT-organisaatio ja useat asiantuntijapalvelut tukevat kokonaisvaltaista kumppanuutta asiakkaidemme kanssa. Meillä pääset tarkastelemaan asiakkuuksia ja ratkaisuja kokonaisuuksina ja tekemään laadukasta työtä, josta voit olla ylpeä. Jos taustasi on taloushallinnon puolelta, sinua voi kiinnostaa erityisesti laajat taloushallinnon palvelumme ja niiden yhdistäminen järjestelmäratkaisuihin sekä kirjanpitotiimien kollegoiden työn sujuvoittaminen omalla panoksellasi. Tulevat tiimiläisesi kuvaavat työtään monipuoliseksi ja kehittäväksi sekä ratkaisujamme aidosti toimiviksi. Pääset mukaan myös monikansallisiin projekteihin, jotka tuovat uuden ulottuvuuden tekemiseesi. Monialaisesta asiantuntijajoukostamme saat takuulla apua mitä erilaisempiin kysymyksiin. Tästä saamme myös paljon positiivista palautetta: kukaan ei jää tässä työssä yksin. Jos nautit uteliaana persoonana uusista haasteista ja vaihtelevasta arjesta, tulet varmasti viihtymään! Azets työnantajana Azetsilla olet liiketoimintamme sydän – meillä jokaisen yksilöllinen panos ja näkemys on tärkeässä osassa yhteistä tarinaamme. Luotamme työntekijöidemme asiantuntijuuteen, ja meillä pääsee keskittymään ensiluokkaisen asiakaskokemuksen ja palvelun tuottamiseen. Kasvava kansainvälinen organisaatiomme nojaa vahvasti automaatiokehitykseen sekä tulevaisuuden työtapojen ja teknologioiden omaksumiseen. Työskentelemme alan parhailla työkaluilla – alan parhaiden kollegoiden tukemana. Monipuolisten tehtävien ja osaavan asiantuntijayhteisön tuen lisäksi edistämme kehittymistä kattavalla koulutustarjonnalla, työnkiertomahdollisuuksilla ja ison talon urapoluilla. Ihmisen kokoinen, joustava arki ja erinomainen etätyömahdollisuus tukevat henkilöstömme hyvinvointia ja arjen tasapainoa. Kiinnostuitko? Kuulemme mielellämme lisää sinusta! Hakeminen on helppoa ja nopeaa – täytä vain yhteystietosi sekä lisää CV:si, hakemuskirjeesi ja alustava palkkatoiveesi. Arvostamme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä, joten odotamme innolla hakijoita eri taustoista. Haethan tehtävää mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään sunnuntaina 18.1.2026. Aloitamme hakemusten läpikäynnin ja haastattelut jo hakuaikana. Ensimmäisestä haastattelusta jatkoon etenevät ehdokkaat tekevät online-soveltuvuustestit. Tehtävän mukaan saatamme lisäksi soittaa suosittelijoille, tarkistaa luottotiedot ja järjestää tapaamisen tulevien tiimiläisten kanssa. Jos jokin jäi askarruttamaan, tiimin esihenkilö Saija Suntio antaa mielellään lisätietoja (saija.suntio@azets.com) tai puhelimitse (0442378773).
Toimintaterapeutti perhevapaan sijaisuuteen, Mehiläinen Mikkeli
Mehiläinen Oy
Finland, Mikkeli
Meillä mehiläisillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin. Haemme toimintaterapeuttia ammattitaitoiseen joukkoomme Mikkelin Mehiläisen toimipisteelle perhevapaan sijaisuuteen 2.2.-31.8.2026 väliselle ajalle. Haluatko päästä mukaan toimintaterapeuttien työyhteisöön, jossa on lämminhenkinen tunnelma ja yhteen hiileen puhaltamisen kulttuuri? Haluatko päästä rakentamaan työviikkosi siten, että saat vapauden suunnitella työnkuvan omannäköiseksi ja kehittyä ammatillisesti? Jos vastasit kyllä, saatat olla etsimämme toimintaterapeutti! Sinua odottaa Mikkelissä kokenut, yhteen hiileen puhaltava ja idearikas tiimi, joka tukee niin konkarin kuin vastavalmistuneenkin ammatillista kasvua. Uudet, nykyaikaiset ja täysin terapiatyöhön suunnitellut tilamme sijaitsevat idyllisellä, vanhalla kasarmialueella Tarkk'ampujankujalla. Tule kollegaksi meidän huipputiimiimme! Toimintaterapeuttina Mehiläisellä työskentelet itsenäisesti ja vastuullisesti, kuitenkin siten, että saat tukea työllesi niin paikallisesta kuin valtakunnallisestakin terapeuttitiimistä. Rinnallasi kulkee laaja ja tiivis terapeuttien yhteisö sekä hallinnon asiantuntijat, jotka varmistavat, että voit keskittyä olennaiseen eli kohtaamaan asiakkaan ja tekemään tärkeää terapiatyötä. Pääset työskentelemään joustavasti itseäsi kiinnostavan asiakasryhmän parissa joko asiakkaidemme arkiympäristöissä tai viihtyisällä vastaanotollamme Mikkelissä. Voit toimia myös etäterapeuttina tai toteuttaa joustavaa hybridikuntoutusta yhdistäen lähi- ja etäkuntoutuksen. Panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin, työssä viihtymiseen ja vapaa-aikaa kunnioittavaan työrytmiin. Pääset myös kehittämään ammattitaitoasi ja asiantuntijuuttasi itseäsi kiinnostavissa koulutuksissa. Työntekijöidemme sanoin: Erinomaisen työhyvinvointini taustalla on työn joustavuus, ihana työyhteisö ja maailman paras esihenkilö. Minuun luotetaan ja asiantuntijuuttani arvostetaan. Koen ylpeyttä työstäni, kun näen asiakkaan olevan ylpeä niistä taidoista, joita hän on terapiassa oppinut. Puheterapeuttimme ovat tyytyväisiä työhönsä. Henkilöstötutkimuksemme (2024) mukaan tiimityö ja yhteishenki ovat puheterapeuteillemme erityisiä ilon ja ylpeyden aiheita. kollegoiden tuki 4,8/5 arvostuksen kokemus 4,7/5 tiimien ilmapiiri turvallinen 4,7/5 perehdytys saa kiitosta 4,7/5 esihenkilöiden kannustavuus 4,9/5, reiluus 4,8/5 ja tuki 4,8/5 Tarjoamme sinulle: Joustavat työajat toiveidesi pohjalta ja mahdollisuuden keskittyä ydintyöhösi asiakkaiden parissa Mahdollisuuden jatkuvaan kouluttautumiseen sisäisen koulutusjärjestelmän kautta ja uusimpaan tutkimustietoon pääsyn Viihtyisät toimitilat ja työssä tarvittavat nykyaikaiset välineet, kuntoutusmateriaalit ja -testit Kollegiaalisen paikallisen ja valtakunnallisen moniammatillisen verkoston Kuukausipalkan sekä bonusjärjestelmän sekä Mehiläisen monipuoliset työsuhde-edut mm. laaja Mehiläisen oma työterveyshuolto, laajat Edenred-edut (virike, hieronta- ja terveysetu) ja alennukset yhteistyökumppaneilta Yhteisöllisiä paikallisia ja valtakunnallisia tapahtumia, kuten tiimipäiviä, virkistysiltoja ja juhlia Toivomme sinulta: Iloista tiimihenkeä, sekä halua kehittyä ammatillisesti ja valmiutta itsenäiseen työhön. Aiempi kokemus toimintaterapeutin työstä ei ole välttämätöntä, sillä tarjoamme runsaasti tukea ja koulutusta myös uran alkuvaiheessa olevalle. Aiempi kokemus kuitenkin katsotaan eduksi. Jaat arvomme, jossa tiivis työyhteisö ja yhteisöllisyys on tärkeä osa työarkea Suhtaudut intohimoisesti puheterapeutin työhön ja työssä kehittymiseen Olet valmis liikkuvaan työhön Sinulla on laillistetun terapeutin pätevyys Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 pykälän edellyttämää rokotussuojaa. Valitun tulee esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2010, 3 §) mukainen rekisteriote ennen tehtävän vastaanottamista. Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti tehtävään valittavien ikääntyvien tai vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Laitathan hakemuksesi sekä CV:n tulemaan rekrytointijärjestelmämme kauttaviimeistään 18.1.2026,niin voimme jutella lisää tästä työmahdollisuudesta. Käymme hakemuksia läpi 7.1.2026 alkaen ja palkkaamme heti sopivan henkilön löydyttyä! Lisätietoja tehtävästä antaa: Palvelupäällikkö Arja Kangas (lomalla 19.12.25-6.1.26 välillä) arja.kangas@mehilainen.fi puh. 044560 4794 (mahdolliset soittopyynnöt tekstiviestitse) Mehiläisen terapialiiketoiminnot uudistuivat vuoden 2025 alussa uudeksi Mehiläinen terapia- ja kuntoutuspalvelut -liiketoiminnaksi, kun Tutoris, Terapiaklinikka, Fysios Mehiläinen sekä CogniMed sulautuivat yhteen. Mehiläinen terapiapalveluiden toimintaterapiayhteisössä työskentelee satoja huippuammattilaisia ympäri Suomen. Meidän yhteinen jaettu intohimo on viedä toimintaterapia-alaa eteenpäin ja toimia alan suunnannäyttäjänä - yhdessä meillä on siihen parhaat mahdollisuudet. Me mehiläiset rakennamme yhdessä parasta paikkaa ammattilaiselle. Teemme sen johtamalla reilusti ja suhtautumalla laatuun tinkimättömästi. Saamme asioita aikaiseksi toimivassa työympäristössä, jossa tukena on osaavia ja välittäviä työkavereita. Kasvamme ja kehitymme yhdessä. Olemme paras paikka ammattilaiselle, jolla on elämä tehtävänä.
Konemyyjiä, Kärkkäinen Kone Seinäjoki
Kärkkäinen Oy
Finland, Seinäjoki
Kärkkäinen Oy laajenee Seinäjoelle keväällä 2026 – haluaisitko sinä olla mukana tärkeänä osana myymälän toimintaa jo heti myymälän alkutaipaleella? Pian avattava tavaratalomme tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden sinulle, jolla motivaatio ja asenne ovat kadehdittavan kohdallaan! Etsimmekin nyt motivoituneita, palvelualttiita ja hyvällä asenteella varustettuja tekijöitä mukaan uuden 15 000 m2 tavaratalon toimintaan. Visiomme - Asiakkaan parhaaksi! - näkyy arjen työskentelyssämme joka päivä. Hae mukaan Kärkkäisen tiimiin ja tule kehittämään yhdessä uutta Seinäjoen tavarataloa! Haemme ammattitaitoisia Konemyyjiä! Kärkkäinen Kone tunnetaan asiantuntevasta palvelustaan ja laadukkaasta valikoimastaan, joka sisältää toimialansa parhaita ja valikoituja merkkejä - mm. Cfmoto ja Stihl. Kone toimii monipuolisen erikoiskaupan valikoiman parissa – tuotteina mm. mönkijät, moottoripyörät, moottorikelkat, veneet, vaihtolaitteet, puutarhakoneet, pienkoneet ja ajovarusteet. Valikoima sisältää myös varaosat ja lisävarusteet. Koneen palveluihin kuuluu myynnin lisäksi konehuolto, joka palvelee ammattitaidolla huolloissa ja varaosatilauksissa. Haemme nyt Seinäjoen Kärkkäiselle motivoituneita ja ahkeria konemyyjiä, joilla on hyvä asenne sekä palava halu oppia ja ottaa haluun konemyyjän tehtävän. Tehtävässä menestyminen edellyttää erityistä koneiden ja laitteiden tuotetuntemusta, aitoa mielenkiintoa ja kiinnostusta tuotevalikoimaa kohtaan, asiakaspalvelutaitoja, erinomaisia myyntitaitoja ja kaupallista ajattelutapaa sekä myös kykyä itsenäiseen ja omatoimiseen työhön. Työtehtäviisi kuuluu mm. - Myynti ja ohjeistus mm. mönkijöiden, moottoripyörien, moottorikelkkojen, veneiden ja puutarhakoneiden valinnassa ja käytössä - Ystävällinen ja reipas asiakaspalvelu myös muissa konemyymälän tuotesisällöissä - Myymälän yleisilmeen ja siisteyden ylläpito sekä tuotteiden tilaaminen ja myyntivarastonhallinta - Tuotteiden markkinointi ja myynninedistäminen - Muut konemyymälän päivittäiset työtehtävät Katsomme eduksi aiemman kokemuksen myyntityöstä sekä harrastuspohjan erilaisten pienkoneiden ja laitteiden parissa. Meille tärkeintä on kuitenkin hyvä asenne työtä ja työkavereita kohtaan! Kun työntekijällä on hyvä asenne ja ahkeruutta, myös ammattitaito ja osaaminen kehittyvät nopeasti. Tarjoamme sinulle: Täysin uuden ja modernin työympäristön Mahdollisuuden olla mukana tavaratalon käynnistymisessä jo alusta lähtien Monipuolisen ja vastuullisen tehtävän kasvavassa yhtiössä Hyvät ison talon henkilöstöedut, mm. Epassin ja henkilöstöalennuksen Viikkotyöaika tehtävässä on 37,5h/viikko, mutta sopimuksen tuntimäärää voidaan tarvittaessa sovitella elämäntilanteesi mukaan. Työ on vuorotyötä. Jos koet olevasi etsimämme henkilö, lähetäthän hakemuksesi ja CV:si mahdollisimman pian, sillä valinnat tehdään heti sopivien tekijöiden löydyttyä! Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana. Hakuaika päättyy viimeistään 18.1.2026. Jos sinulla on kysyttävää työtehtävästä, kysymyksiin vastaa konemyyntipäällikkö Ilari Kärkkäinen arkisin klo 8-16 välillä ilari@karkkainen.com / 040 3465998 tai Seinäjoen tavaratalon myymäläpäällikkö Kris Niemistö arkisin klo 13-15 välillä kris.niemisto@karkkainen.com / 050 4203540. Etsimämme henkilö Käy katsomassa työntekijämme Mirkun kokemuksia Kärkkäisellä työskentelystä: Kärkkäinen Oy Miksi Kärkkäiselle? Kärkkäinen on suomalainen, yli 800 työntekijän perheyritys, jossa yhdistyy tehokas tekeminen sekä luotettava ja välittävä työkulttuuri. Meillä: - Arvostetaan positiivista asennetta ja motivaatiota - Yhteistyö on osa arkea, ei pelkkä sana - Välitetään aidosti työntekijöiden hyvinvoinnista - Meidät tunnetaan pitkistä työurista ja sitoutuneesta henkilöstöstä Sähköposti: ilari@karkkainen.com Sijainti: Suupohjantie 57, Seinäjoki Kärkkäinen Oy on Juha ja Leena Kärkkäisen omistama yksityinen perheyhtiö. Yhtiön tärkeimpiä arvoja on sen kotimaisuus – se, että yrityksen toiminta ja työpaikat ovat kotimaassa. Yritys maksaa veronsa Suomeen ja työllistää kotimaassaan noin 800 asiakaspalvelun ammattilaista. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Ylivieskassa. Kärkkäisellä on viisi suurta tavarataloa Ylivieskassa, Lahdessa, Oulussa, Iissä, Jyväskylässä ja pian myös Seinäjoella, sekä yli 400.000 tuotteen [www.karkkainen.com](http://www.karkkainen.com/) -verkkokauppa. Yhtiöön kuuluvat myös Konemyymälät, Autohuollot, polttoainepisteet, Lounas Majakka ja FreshBurger -ravintolat sekä maahantuonti- ja tukkuyhtiö Suomi Trading Oy. Kärkkäinen Oy -konsernin liikevaihto oli 31.1.2025 päättyneellä tilikaudella n. 340 miljoonaa euroa.
Puheterapeutti työsuhteeseen, Mehiläinen Salo
Mehiläinen Oy
Finland, Salo
Meillä mehiläisillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin. Haemme puheterapeuttia vakituiseen työsuhteeseen ammattitaitoiseen joukkoomme Mehiläisen Salon toimipisteelle Vilhonkadulle Oletko puheterapian ammattilainen ja haluat päästä mukaan työyhteisöön, jossa on lämminhenkinen tunnelma ja yhteen hiileen puhaltamisen kulttuuri? Haluatko päästä rakentamaan työviikkosi siten, että saat vapauden suunnitella työnkuvan omannäköiseksi ja kehittyä ammatillisesti? Jos vastasit kyllä, saatat olla etsimämme puheterapeutti! Salossa sinua odottaa ammattitaitoinen ja iloinen moniammatillinen puhe-, toiminta- ja fysioterapeuttien tiimi uusissa tiloissamme Vilhonkadulla. Uudet tilamme sijaitsevat kaupungin sykkeessä, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Puheterapeuttina Mehiläisellä työskentelet itsenäisesti ja vastuullisesti, kuitenkin siten, että saat tukea työllesi niin paikallisesta kuin valtakunnallisestakin terapeuttitiimistä. Rinnallasi kulkee laaja ja tiivis terapeuttien yhteisö sekä hallinnon asiantuntijat, jotka varmistavat, että voit keskittyä olennaiseen eli kohtaamaan asiakkaan ja tekemään tärkeää terapiatyötä. Pääset työskentelemään joustavasti itseäsi kiinnostavan asiakasryhmän parissa joko asiakkaidemme arkiympäristöissä tai viihtyisällä vastaanotollamme Salossa. Voit toimia myös etäterapeuttina tai toteuttaa joustavaa hybridikuntoutusta yhdistäen lähi- ja etäkuntoutuksen. Panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin, työssä viihtymiseen ja vapaa-aikaa kunnioittavaan työrytmiin. Pääset myös kehittämään ammattitaitoasi ja asiantuntijuuttasi itseäsi kiinnostavissa koulutuksissa. Työntekijöidemme sanoin: Erinomaisen työhyvinvointini taustalla on työn joustavuus, ihana työyhteisö ja maailman paras esihenkilö. Minuun luotetaan ja asiantuntijuuttani arvostetaan. Täällä työntekijän työ koetaan oikeasti tärkeäksi. Esihenkilöt ovat helposti lähestyttäviä ja oikeasti välittävät. Puheterapeuttimme ovat tyytyväisiä työhönsä. Henkilöstötutkimuksemme (2024) mukaan tiimityö ja yhteishenki ovat puheterapeuteillemme erityisiä ilon ja ylpeyden aiheita. kollegoiden tuki 4,8/5 arvostuksen kokemus 4,7/5 tiimien ilmapiiri turvallinen 4,7/5 perehdytys saa kiitosta 4,7/5 esihenkilöiden kannustavuus 4,9/5, reiluus 4,8/5 ja tuki 4,8/5 Tarjoamme sinulle: Joustavat työajat toiveidesi pohjalta ja mahdollisuuden keskittyä ydintyöhösi asiakkaiden parissa Jatkuvan kouluttautumisen ja uusimpaan tutkimustietoon pääsyn Viihtyisät toimitilat ja työssä tarvittavat nykyaikaiset välineet, kuntoutusmateriaalit ja -testit Kollegiaalisen paikallisen ja valtakunnallisen moniammatillisen verkoston Mahdollisuuden rakentaa monipuolista työnkuvaa laajan asiakaskuntamme ja sopimuspohjamme ansiosta, Kelan ja hyvinvointialueiden lisäksi Erilaisia ansaintamalleja, joista sinä voit valita itsellesi sopivimman. Voit valita joko erinomaisen kiinteän kuukausipalkan tai joustavan työmäärään perustuvan laskutuspalkan. Mehiläisen monipuoliset työsuhde-edut mm. laaja Mehiläisen oma työterveyshuolto, laajat Edenred-edut (virike, hieronta- ja terveysetu) ja alennukset yhteistyökumppaneilta Yhteisöllisiä paikallisia ja valtakunnallisia tapahtumia, kuten tiimipäiviä, virkistysiltoja ja juhlia Toivomme sinulta: Iloista tiimihenkeä, sekä halua kehittyä ammatillisesti ja valmiutta itsenäiseen työhön. Aiempi kokemus puheterapeutin työstä ei ole välttämätöntä, sillä tarjoamme runsaasti tukea ja koulutusta myös uran alkuvaiheessa olevalle. Jaat arvomme, jossa tiivis työyhteisö ja yhteisöllisyys on tärkeä osa työarkea Suhtaudut intohimoisesti puheterapeutin työhön ja työssä kehittymiseen Olet valmis liikkuvaan työhön Sinulla on laillistetun terapeutin pätevyys tai olet opintojesi loppuvaiheessa Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 pykälän edellyttämää rokotussuojaa. Valitun tulee esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2010, 3 §) mukainen rekisteriote ennen tehtävän vastaanottamista. Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti tehtävään valittavien ikääntyvien tai vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Laitathan hakemuksesi sekä CV:n tulemaan rekrytointijärjestelmämme kauttaviimeistään 25.1.2026,niin voimme jutella lisää tästä työmahdollisuudesta. Työ alkaa sopimuksen mukaan ja käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana sekä palkkaamme heti sopivan henkilön löydyttyä! Lisätietoja tehtävästä antaa: Palvelupäällikkö Kaisa Wickström kaisa.wickstrom@mehilainen.fi puh. 044 561 6057 (mahdolliset soittopyynnöt tekstiviestitse) Mehiläisen terapialiiketoiminnot uudistuivat vuoden 2025 alussa uudeksi Mehiläinen terapia- ja kuntoutuspalvelut -liiketoiminnaksi, kun Tutoris, Terapiaklinikka, Fysios Mehiläinen sekä CogniMed sulautuivat yhteen. Mehiläinen terapiapalveluiden puheterapiayhteisössä työskentelee lähes 200 huippuammattilaista ympäri Suomen. Meidän yhteinen jaettu intohimo on viedä puheterapia-alaa eteenpäin ja toimia alan suunnannäyttäjänä - yhdessä meillä on siihen parhaat mahdollisuudet. Me mehiläiset rakennamme yhdessä parasta paikkaa ammattilaiselle. Teemme sen johtamalla reilusti ja suhtautumalla laatuun tinkimättömästi. Saamme asioita aikaiseksi toimivassa työympäristössä, jossa tukena on osaavia ja välittäviä työkavereita. Kasvamme ja kehitymme yhdessä. Olemme paras paikka ammattilaiselle, jolla on elämä tehtävänä.
Risk og Cost Manager - DTU Campus Service
Danmarks Tekniske Universitet
Denmark, Lyngby-Taarbæk

DTU Campus Service Bygherre søger en erfaren og dygtig kollega til at sikre økonomisk robusthed i vores mange byggeprojekter.

Vi har i sektionen ansvaret for planlægning, udvikling og gennemførelse af nybyggeri (), samt større ombygnings- og renoveringsprojekter – og som en af Danmarks største bygherrer står vi over for en spændende fremtid med ambitiøse projekter der understøtter DTU’s position som et globalt eliteuniversitet.

Hos DTU Campus Service Bygherre får du en vigtig og udfordrende rolle i en dynamisk organisation. Du bliver den, som dine kolleger søger sparring hos når det gælder projektøkonomi, anlægsbudgetter og risikohåndtering. Din kommende arbejdsplads består af engagerede projektledere, ingeniører, arkitekter m.fl. som arbejder tæt sammen for at sikre høj kvalitet og effektiv gennemførelse af alle byggeprojekter.

Ansvar og opgaver
Du får en central rolle i at skabe det økonomiske fundament for DTU’s byggeprojekter – før, under og efter projekternes gennemførelse.

Det bliver din opgave at have overblik over alle økonomiske aspekter, holde fingeren på pulsen ift. Faktorer der påvirker pris, kvalitet og tid, og sikre, at beslutninger træffes på et velunderbygget grundlag.

Din viden og indsigt er afgørende for at styrke både projektledere og ledelse i deres beslutningsprocesser – med det klare mål at opnå de bedste resultater.

Dine primære opgaver vil være:

  • Projektbudgettering: Vi arbejder med tidlig og erfaringsbaseret budgettering. Du får ansvar for at udarbejde input til de tidlige budgetestimater – typisk inden de første streger tegnes – og herefter tilpasses og justeres budgettet i takt med, at projektets rammer og omfang bliver klarlagt.
  • Kalkulation: Fastlægge og styre prissætning af projekternes designmæssige behov. Beregning af kvadratmeterpriser på basis af arealfordeling, rumtyper og projektets unikke sammensætning. Du bliver ansvarlig for vedligehold af vores erfaringsprisdata, der er et solidt fundament for at foretage beregninger og prissætning.
  • Risikovurdering: Du skal facilitere identifikation af potentielle risici forbundet med projekterne og vurdere deres sandsynlighed og potentielle indvirkning. Du understøtter udfyldning af vores risikoskema, som genbesøges løbende igennem alle projekternes faser, med henblik på at uforudsete hændelser bliver på et minimum.
  • Kvalitetssikring: Det er dig, der kvalitetssikrer eksterne input til budgetterne i tæt samarbejde med projektlederen/-erne. Derfor er du i hverdagen orienteret om prisudviklingen indenfor bygge- og anlægsbranchen, så du kan benchmarke og vurdere niveauet i forhold til konkurrencedygtige og realistiske priser.
  • Rapportering: Du bistår projektlederne i deres løbende rapportering til ledelsen.

Din profil
Vi søger dig, der kombinerer byggeteknisk indsigt med stærke analytiske evner og solid erfaring inden for projektøkonomi:

  • Du har en byggeteknisk uddannelse og mindst 10 års erfaring med projektøkonomi – heraf mindst 5 år med byggeprojektledelse eller tilsvarende opgaver.
  • Du har praktisk erfaring med prisoverslag, og har du arbejdet som entreprenør eller bygherrerådgiver, er det en klar fordel.
  • Du er struktureret og arbejder metodisk – især i Excel og andre budgetværktøjer.
  • Du trives i de tidlige, dynamiske projektfaser, hvor rammerne ikke er fastlagt 
  • Du er selvstændig, men samarbejdsorienteret og formår at formidle din viden på en let forståelig og engagerende måde.
  • Du har blik for både detaljen og det store billede og kan træffe velbegrundede anbefalinger, når grundlaget er på plads.
  • Du har erfaring med og lyst til at udvikle digitale styringsværktøjer – og gerne interesse for potentialet i AI og nye teknologier.

Sådan bliver du en succes i jobbet
Du får en bred snitflade af samarbejdsrelationer og nøglen til at lykkes i rollen er ved at have lyst og evne til at skabe fælles succes. Du supporterer den enkelte projektleder undervejs i byggesagerne med fokus på at opnå bedst mulig totaløkonomi, bæredygtighed og arkitektonisk kvalitet i projekterne.

Som operationel Bygherre involverer vi os aktivt i projekterne for at være på forkant i dialogen med rådgivere og entreprenører om bygbarhed og pris. Den tidlige inddragelse fremmer forståelsen af projektets mål, krav og forventninger, hvilket medvirker til et godt flow i projekterne.

Fordi du har en central rolle, skal du have et helhedsorienteret mindset og kunne finde balancen mellem struktur og fleksibilitet. Kan du lytte og stille spørgsmål, der afdækker de forskellige interessenters overvejelser i forbindelse med budgetlægning, kommer du langt.

Hvad tilbyder vi dig
Det hører med til titlen som eliteuniversitet, at DTU's bygninger, omgivelser og faciliteter skal være attraktive for de ansatte, studerende, forskere og samarbejder.

I Bygherre teamet er der stor lyst til at dele og hjælpe hinanden – godt samarbejde er ganske enkelt en meget væsentlig del af grundlaget for, at vi kan lykkes. 

Du får mulighed for at arbejde på betydningsfulde byggeprojekter og samarbejde med førende rådgivere og specialister inden for alle aspekter af byggeri og planlægning. Vi arbejder med komplekse byggerier – f.eks. laboratorier, der skal opføres med specialiserede bygningsdele, udstyr og inventar og leve op til certificeringskrav. 

Hos os skal det være fagligt inspirerende, sjovt og engagerende at gå på arbejde. Du kan se frem til en arbejdsplads med mange muligheder for kompetenceudvikling, vidensdeling, uddannelse og deltagelse i eksterne netværk. 

Vi håndterer byggesagerne hele vejen fra idéudvikling til idriftsættelse, og sætter en ære i at skabe innovative og bæredygtige løsninger. Samarbejde, nysgerrighed og høj kvalitet er ikke bare noget vi ønsker os, det er noget, vi har i hverdagen.

Vi har travlt, men lægger altid vægt på en sund balance mellem arbejde og fritid. 

Om DTU Campus Service - Bygherre
Din nye arbejdsplads bliver DTU’s hovedcampus i Lyngby, og i det daglige vil du referere direkte til Bygherrechefen Ben Kahn.

Bygherre, med ca. 30 medarbejdere, er er en del af DTU’s Campus Service, der har til formål at udvikle, drive og vedligeholde DTU's bygningsmasse, arealer og faciliteter og med knap 200 ansatte er Campus Service blandt de største af DTU's teknisk administrative koncernstabe.

Under overskriften ”kurs, koordinering og commitment” har vi formuleret afdelingens vision, ambition og teamadfærd, så vi ved, hvad vi stræber efter og hvad vi kan forvente af hinanden som kollegaer. 

Løn og ansættelsesvilkår
Løn- og ansættelsesvilkår er i henhold til overenskomst for akademikere i staten eller anden relevant overenskomst. Der er mulighed for forhandling af et tillæg efter kvalifikationer.

Stillingen er fast med 37 timer per uge inkl. frokost – med flextid. Stillingen ønskes besat pr. 1. marts 2026.

Ansøgning og kontakt
Vi skal modtage din online ansøgning senest den 13. januar 2026 .  Åbn linket "Ansøg nu", hvor du udfylder ansøgningsformularen samt vedhæfter motiveret ansøgning, CV og eksamensbeviser.  

Første samtalerunde forventes afholdt i januar måned.

Ønsker du flere oplysninger om stillingen, er du velkommen til at kontakte Bygherrechef Ben Kahn på benk@dtu.dk  eller Anne-Mette Juncker Davidsen fra Actief Hartmanns på email: anne-mette.davidsen@actief-hartmanns.dk  eller på +45 4121 1344.

Ansøgninger modtaget efter ansøgningsfristens udløb tages ikke i betragtning.

Alle interesserede uanset alder, køn, handicap, race, religion eller etnisk tilhørsforhold, opfordres til at søge stillingen. Da DTU arbejder med forskning i kritisk teknologi, hvormed der gælder særlige regler for blandt andet sikkerhed og eksportkontrol, kan der blive foretage open source-baggrundstjek af kvalificerede kandidater til stillingen.

Teknologi for mennesker
DTU udvikler teknologi for mennesker. Med vores forskning og uddannelser i international topklasse er vi med til at skabe en bedre verden, og vi bidrager til løsningen af de globale udfordringer formuleret i FN’s 17 verdensmål for en bæredygtig udvikling. H.C. Ørsted grundlagde DTU i 1829 med en klar mission om at udvikle og nyttiggøre naturvidenskab og teknisk videnskab til gavn for samfundet. Den mission lever den dag i dag. DTU har 13.500 studerende og 6.000 ansatte. Vi arbejder i en international atmosfære og har et inkluderende, udviklende og uformelt arbejdsmiljø. DTU har campusser i hele Danmark og i Grønland og samarbejder med de bedste universiteter verden over.

Fordonssamordnare med kategoriledaransvar
Håbo kommun
Sweden
Om arbetsplatsen Håbo kommun är en växande och framåtblickande organisation där hållbarhet, utveckling och samverkan står i fokus. Kommunledningsförvaltningen har ett övergripande uppdrag att stödja hela kommunen och driva strategiska frågor som bidrar till en effektiv och hållbar verksamhet. Tjänsten är placerad vid upphandlingsenheten, som består av en upphandlingschef, en upphandlingskoordinator, en avtalscontroller, en e-handelssamordnare samt fyra upphandlare. Enheten arbetar både med verksamhetsnära stöd och övergripande strategier och har en viktig roll i kommunens arbete med inköpssamordning och hållbara inköp. Som en del av kommunledningsförvaltningen får du arbeta nära ledning, verksamheter och externa samarbetspartner – med korta beslutsvägar och stor möjlighet att påverka. Rollen är ny i kommunen och ger dig stora möjligheter att påverka både innehåll och arbetssätt. Du kommer att vara en nyckelperson i kommunens införande av kategoristyrning och i utvecklingen av hållbara och kostnadseffektiva transportlösningar. Dina arbetsuppgifter Som fordonssamordnare med kategoriledaransvar ansvarar du för att samordna, utveckla och effektivisera kommunens arbete med transportlösningar (fordon, resor och transporter). Det innebär att du: - Leder kategoriområdet Transportlösningar med ansvar för kategoriplan, behovs- och marknadsanalys, mål och uppföljning, samt samordnar det tvärfunktionella kategoriteamet. - Tar ett kommunövergripande ansvar för fordonshanteringen – inköp, leasing, service, besiktning, försäkring, avyttring och fordonsinventering. - Utvecklar kommunens fordonsflotta och mobilitetslösningar, inklusive samordning av avtal och rutiner (t.ex. körjournaler, alkolås, däck, service och drivmedelskort). - Genomför behovs- och användningsanalyser samt identifierar möjligheter till samordning, delning och optimering av fordon och resor. - Följer upp användning, kostnader och hållbarhetsmål (t.ex. CVD och Fossilfritt 2030) och tar fram förbättringsförslag. - Samordnar och deltar i upphandlingar och avtalsuppföljning i nära samarbete med upphandlingsenheten. - Driver samverkan mellan förvaltningarna för att stärka avtalstrohet, effektivitet och hållbara transportalternativ (ex. bilpool, cykelpool, laddinfrastruktur). - Leder eller deltar i utvecklingsprojekt, workshops och interna processer kopplade till transportlösningar. - Genomför omvärldsbevakning och samarbete med externa nätverk, bland annat BioDriv Öst och Viable Cities. - Utgör expert- och kontaktperson i fordons- och mobilitetsfrågor internt och externt. Du får ett uppdrag med tydligt mandat att skapa samordning, driva förbättringar och säkerställa att kommunen når sina mål inom ekonomi, service och hållbarhet. Kvalifikationer Vi söker dig som har: - Högskoleutbildning inom relevant område såsom teknik, logistik, samhällsplanering, ekonomi, inköp; eller motsvarande erfarenhet. - Gedigen erfarenhet av fordonshantering, transportplanering, upphandling eller annan samordnande funktion. - God förståelse för offentlig upphandling, leverantörsstyrning och avtalsuppföljning. - Förmåga att analysera behov, kostnader och användningsdata samt omsätta insikter till praktiska förbättringar. - Förmåga att planera, följa upp och driva utvecklingsarbete – gärna med fokus på hållbarhet och effektivisering – både självständigt och i samverkan. - Mycket god samarbetsförmåga och vana att arbeta tvärfunktionellt i en komplex organisation. - God kommunikativ förmåga i tal och skrift. - B-körkort. Meriterande kvalifikationer - Erfarenhet av kategoristyrning, strategiskt inköpsarbete eller datadrivna analyser. - Erfarenhet av fordonsförvaltning, bilpool eller mobilitetslösningar i offentlig sektor. - Kunskap om miljö- och klimatkrav inom transportområdet (t.ex. CVD, fossilfria drivmedel, laddinfrastruktur). - Erfarenhet av projekt- eller förändringsledning, samt arbete med upphandlingar eller avtal inom transportområdet. - Erfarenhet från kommunal eller regional verksamhet, särskilt inom internservice, drift eller mobilitet. Vi söker dig som Du har ett genuint engagemang för fordon, hållbarhet, struktur och utveckling. Du kombinerar tekniskt och praktiskt intresse för fordonsfrågor med analytisk förmåga och strategiskt tänkande. Du är strukturerad och drivande, ser samband mellan teknik, ekonomi och hållbarhet och har lätt för att omsätta strategier till praktiska lösningar. Du trivs i en roll där du får driva förändring, skapa ordning och utveckla nya arbetssätt. Du är initiativrik, samarbetsorienterad och trygg i att leda andra utan att ha personalansvar. Med din naturliga fallenhet för samverkan bygger du relationer både internt och externt, och du är lyhörd för verksamheternas olika behov – från hemtjänstens fordon till tekniska förvaltningens maskiner – och har förmåga att hitta gemensamma lösningar som gynnar hela kommunen. Du kommunicerar tydligt, skapar förtroende och motiveras av att uppnå konkreta resultat – ekonomiskt, miljömässigt och organisatoriskt. Du har modet att utmana invanda arbetssätt när det leder till förbättringar, och du vill vara med och bygga upp ett modernt, hållbart och effektivt arbetssätt kring kommunens transportlösningar. Övrigt Urval och intervjuer sker löpande. Provanställning kan komma att tillämpas. Vi lägger stor vikt vid personlig lämplighet. Varmt välkommen med din ansökan! Om Håbo kommun Håbo kommun ligger omgiven av Mälaren med närhet till både levande landsbygd och stadsliv. Centralorten Bålsta ligger mellan Stockholm, Uppsala, Enköping och Västerås. I Håbo kan du leva, bo och arbeta. Du kan också pendla i nästan alla väderstreck och snabbt ta dig via buss, tåg eller pendel till fyra städer inom knappt en timme. Traktens rika omväxlande natur- och kulturhistoria ger dig goda förutsättningar för friluftsliv och fritid. Här finns också närheten i vardagen, med korta vägar mellan kollegor, verksamheter och beslut. Som en del av Håbo kommun är du med och bidrar till ett viktigt samhällsuppdrag, och skapar värde för Håboborna varje dag. Vi är omkring 1 700 medarbetare som tillsammans driver kommunens verksamheter framåt. Vi bygger en arbetsplats där tillit, samarbete och lärande står i centrum. Hos oss får du vara delaktig och växa i en arbetsmiljö som främjar både utveckling och arbetsglädje.

Go to top