europass

Leia töö

Leidke sobiv töö tuhandete võimaluste seast üle kogu Euroopa. Otsingutulemused edastab teile Euroopa tööturuasutuste võrgustik EURES. 

Tulemused
Kuvatakse 36458 Tulemused

Sort by
Tuntiopettaja (st), matematiikka ja kemia ja/tai fysiikka
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia
Finland
Haluatko olla osa maailman kiinnostavinta jatkuvasti oppivaa yhteisöä? Haemme Gradia-lukioihin matematiikan ja kemian ja/tai fysiikan sivutoimista tuntiopettajaa 27.8.2026-7.6.2027 väliselle ajalle. Gradia-lukioissa olet osa Suomen suurimpiin kuuluvaa lukioyhteisöä. Tuntiopettajan tehtäviin kuuluu oman oppiaineen opetussuunnitelman mukaisen luokka- ja verkko-opetuksen lisäksi opiskelijoiden ohjaustehtäviä. Tuntiopettaja suunnittelee ja kehittää opetustaan itsenäisesti ja osana aineryhmän opettajatiimiä. Tuntiopettaja osallistuu ylioppilaskirjoituksiin liittyviin tehtäviin sekä koulun suunnittelu-, arviointi- ja kehittämistyöhön sekä sidosryhmäyhteistyöhön ja kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön. Toimimme kahdella kampuksella Jyväskylän keskustan kupeessa. Tehtävän ensisijainen sijoituskoulu virkasuhteen alkaessa on Jyväskylän aikuislukio, mutta opetusta voi olla myös Gradian päivälukioissa. Jyväskylän aikuislukion opetus toteutuu ilta-aikaan. Tehtävässä edellytetään pedagogisten menetelmien ja välineiden hallintaa, hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja, valmiutta eritaustaisten ja -ikäisten opiskelijoiden kohtaamiseen sekä kehittävää työotetta ja valmiutta työn kehittämiseen. Eduksi voidaan katsoa opetusteknologian ja verkkopedagogiikan osaaminen. Etsimme yhteisöömme Sinua, joka työskentelet arvojemme mukaisesti: -arvostaen, -rohkeasti, -vastuullisesti, -yhdessä. Tarjoamme sinulle - mukavan työyhteisön ja tukea työssä onnistumiseen - mahdollisuuksia oman osaamisen kehittämiseen - kattavat työterveyspalvelut Terveystalossa - ryhmäliikuntatunteja ja oman kuntosalin käyttömahdollisuuden - kuntovalmentajan palvelut - edullisen henkilökuntalounaan opiskelijaravintoloissamme Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on asetuksen 986/1998 10 § mukainen aineenopettajan kelpoisuus. Palkka ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen OVTES Osio B liite 3 mukaan. Tehtävään kelpoisen sivutoimisen tuntiopettajan tuntipalkkio on 56,88 euroa/tunti. Tehtävässä noudatetaan opetusvelvollisuustyöaikaa. Tehtävässä on neljän (4) kuukauden koeaika. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lain 504/2002 mukainen lasten kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote, joka ei saa olla 6 kk vanhempi. Odotamme hakemustasi sähköisesti Kuntarekry.fi-järjestelmän kautta viimeistään 20.8.2026 klo 15.00 mennessä. Haastattelut järjestetään 24. ja 25.8. Tähän tehtävään hakeneiden joukosta voidaan täyttää myös lukuvuonna 2026-2027 mahdollisesti tarvittavia muita määräaikaisia sijaisuuksia. Hakijoita pyydetään hakemuksessaan ilmoittamaan myös, ovatko tehtävän lisäksi kiinnostuneita mahdollisista määräaikaisista tehtävistä. Tule tekemään astetta parempaa tulevaisuutta!
Muottitimpuri
Worker Finland Oy
Finland, Tampere
Etsimme MUOTTIKIRVESMIEHIÄ Pirkanmaalle. Etsimillämme muottitimpureilla on aikaisempaa työkokemusta vastaavasta työstä sekä tekevä ja tarkka työote. Odotamme innolla hakemustasi, jos sinulla on: * Aiempaa kokemusta muottitimpurin työtehtävistä (muotitus,valutyöt ja raudoitus) * Hyvä asenne ja oma-aloitteinen työote: olet ajoissa paikalla, teet sen minkä lupaat, sopeudut nopeasti erilaisiin työympäristöihin ja -porukoihin, uskallat kysyä apua ja olet valmis ottamaan vastaan perehdytystä ja uusia oppeja * Työturvallisuuskortti Me tarjoamme sinulle: * TESin mukaisen tai sitä paremman palkan, joka maksetaan aina ajallaan. Tässä työssä tuntipalkkasi asettuu 17-20 €/h välille, ja se määritellään osaamisesi ja kokemuksesi mukaan. * Hyvät työvaatteet ja muut työssä tarvittavat varusteet * Apua työssä tarvittavien korttien hankinnassa Oman Workerin yhteyshenkilön, joka on helposti tavoitettavissa ja auttaa sinua henkilökohtaisesti kaikissa työsuhteeseesi liittyvissä asioissa Miksi kannattaa hakea töitä juuri Workerin kautta: Workerilla voin luottaa siihen, että he näkevät potentiaalini, mihin pystyn ja mikä haastaa minua sopivasti, kuvailee kauttamme työn löytänyt ammattilainen. Me teemme sen, minkä lupaamme. Haluamme olla rekrytoijana ja työnantajana joustava, luotettava ja oikeudenmukainen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että: * Meillä on reilu meininki. Saat aina työsopimuksen ja palkan ajallaan. Teemme sen minkä lupaamme, emmekä lupaa asioita, joita emme voi pitää. * Panostamme henkilökohtaiseen palveluun. Saat oman yhteyshenkilön, joka vastaa kun soitat – niin pienissä kuin isommissakin työasioissa. Olet myös aina tervetullut piipahtamaan konttorillamme, tarjoamme kahvit! Toimipisteitä meillä on ympäri Suomen yhteensä 14. * Olemme puolellasi. Varmistamme, että saat asianmukaiset työvaatteet ja varusteet. Panostamme myös erityisen paljon työturvallisuuteen. Yhteyshenkilösi myös tukee sinua tarvittaessa työelämän kiemuroissa. * Tarjoamme paljon erilaisia työmahdollisuuksia. Oli tähtäimessäsi sitten alasi huippu, työelämässä rennosti surffailu tai kokonaan uusi ala, meiltä löytyy mahdollisuuksia ympäri Suomen. Voimme auttaa sinua myös löytämään urallesi uuden suunnan. Innostuitko? Laita hakemusta tulemaan! * Hae työpaikkaa klikkaamalla hakupainiketta. Töitä voi olla tarjolla myös nopealla aikataululla, joten hakemus kannattaa jättää samantien. * Hakemisen jälkeen olemme sinuun yhteydessä jos vaatimukset täyttyvät. Mikäli etenet haastatteluun, sitä ei tarvitse jännittää! Meillä työhaastattelu on rento jutustelutuokio, jonka tavoite on sinuun ja osaamiseesi tutustuminen. Haastattelun jälkeen ilmoitamme sinulle jatkosta muutaman päivän kuluessa. * Lisätietoja tästä työstä ja muista Workerin tarjoamista työmahdollisuuksista voit kysyä: Ville.pihlajamaki@worker.fi / p.044 249 4295
Sivutoiminen tuntiopettaja, psykologia / Tredu
Tampereen kaupunki
Finland
Ammatillista etumatkaa - Rohkee, Retee ja Reilu Tredu. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on Suomen toiseksi suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Tredu toimii kahdeksan kunnan alueella Pirkanmaalla. Tredussa opiskelee vuosittain noin 17 000 nuorta tai aikuista. Henkilöstöä on noin tuhat. Tredu palvelee yrityksiä henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Koulutamme osaavia työntekijöitä ja opiskelijoita oppisopimuksella ja koulutussopimuksella. Aikuisille kohdennamme täsmällisiä, työelämän osaamistarpeeseen vastaavia koulutuksia. Ammatilliseen koulutukseen hakeudutaan sekä jatkuvan haun, että yhteishaun kautta. Lisäksi Tredu järjestää Tampereella aikuisten perusopetusta. Koulutus on suunnattu yli 17-vuotiaille henkilöille, joilla peruskoulu on kesken tai jotka haluavat täydentää aiempia opintojaan. Haemme sivutoimista lukion psykologian tuntiopettajaa Tredun kaksoistutkinto-opiskelijoiden opetukseen 31.12.2026 saakka. Tehtävän aloitus on sopimuksen mukaan. Tehtävään kuuluu psykologian kurssien (1-5) opettaminen lukio-opinnoissa. Opetusta on tyypillisesti maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 8.00-16.30 välillä 2-4 t/päivä. Oppituntien kellonaika vaihtelee viikoittain. Ensisijainen toimipiste on Pyynikin kampus, Santalahdentie, Tampere. Olet aloitteellinen, itseohjautuva, taitava viestijä ja saat opiskelijat innostumaan opiskelusta. Toivomme sinulta ratkaisukeskeistä työotetta, osaamista kasvun ja oppimisen tukemiseen sekä intoa yhteisopettajuuteen. Meillä pääset kehittämään entistäkin laadukkaampaa opetusta ja ohjausta osana huipputiimiämme. Saat vaativan, monipuolisen ja merkityksellisen tehtävän. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 § 10 mukaan (psykologian opettajan kelpoisuus, vähintään aineopinnot). Määräaikaisessa tehtävässä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat voidaan ottaa huomioon. Eduksi katsotaan kokemus vastaavista tehtävistä ja kelpoisuus muihin oppiaineisiin. Pyydämme, että liität kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen Kuntarekryyn. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote. Palkkaus OVTES:n mukaisesti. Lisätietoja tehtävästä antaa koulutuspäällikkö Pauliina Sarhela, puh. 040 517 9259. Hakuaika päättyy 21.8.2026. Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo. Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon. Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi. Näetkö itsesi jo osana meitä? Tervetuloa Tampereen tekijäksi!
Kotihoito - Pirkanmaa
Visio Health HR Oy
Finland, Helsinki
Etsimme lähihoitajia keikkatyöhön kotihoidon yksiköihin Pirkanmaan alueelle. Työskentely kotihoidossa on monipuolista tiimityötä ja pääset hyödyntämään osaamistasi laajasti. Meille on tärkeää, että viihdyt kanssamme. Työssä saat tueksesi oman yhteyshenkilön ja mukavat työkaverit. Arvostamme joustavuutta töiden sopimisessa ja tarjoamme vastineeksi hyvän korvauksen hyvin tehdystä työstä.Käytössämme on bonusjärjestelmä tehtyjen työvuorojen mukaan sekä rekrypalkkio uuden hoitajan saamisesta mukaan rinkiin. Kotihoidossa työskentelyä varten sinulla tulee olla: * Lähihoitajan tutkinto;oikeudet sekä terveyden-että sosiaalihuoltoon(tarkistathan tämän JulkiTerhikistä kohdaltasi) * Kokemusta kotihoidosta * Voimassa olevat LOVe-suoritukset:LOP, PKV, KIPU,GER * Voimassa oleva sote-ammattikortti ja hygieniapassi * Tartuntatautilain 48§ mukainen rokotussuoja * Hyvä suomen kielen taito * Ajokortti sekä auto käytössäsi(eduksi, ei välttämätöntä) * Rikosrekisteriote Hakemuksesi käsittelyä nopeuttaa, mikäli liität mukaan CV:si, voit myös lähettää sen sähköpostilla. Näitä paikkoja voit halutessasi hakea myös sairaanhoitajan tutkinnolla. Lisätiedot: Tiina Viikari/ tiina@visiohealth.fi Visio Health – Sosiaali- ja terveysalaan erikoistunut henkilöstövuokrausyritys Visio Health on täysin kotimainen henkilöstövuokrausyritys. Olemme erikoistuneet lääkäreiden sekä hoitajien vuokraamiseen. Toiminta-alueemme kattaa koko Suomen ja palvelemme niin kunta- kuin yksityisen sektorin asiakkaita. Visio Health on osa Visio Henkilöstöratkaisut konsernia. Työtehtäviä on tarjolla ympäri Suomen monipuolisesti niin lääkäreille, sairaanhoitajille, lähihoitajille kuin hoiva-avustajille. Meillä voit työskennellä myös opiskelujesi loppuvaiheessa tai eläkkeellä ollessasi, palkansaajana tai oman yrityksesi kautta. Visio Healthin perustukset on rakennettu työntekijän kunnioittamiselle: tekijöitä kuunnellaan ja arvostetaan. Sen lisäksi että kirjoitamme sen tähän, me myös näytämme sen käytännössä: mikäli törmäät ongelmiin työssäsi, toimihenkilömme ovat sinua varten, oli tilanne mikä tahansa. Visio Henkilöstöratkaisut Visio Henkilöstöratkaisut on vuonna 2020 perustettu kotimainen henkilöstöpalvelualan yritys, joka pelaa reilua peliä. Tarjoamme töitä niin raudanlujille ammattilaisille, kuin sellaiseksi kehittyville. Työntekijöitä autamme löytämään oman visionsa mukaisen työpaikan. Työnantajia taas palvelemme etsimällä oikeat ihmiset avoimiin tehtäviin. Yhteistyö perustuu jokaisen kolmen tahon kesken vallitsevaan luottamukseen. Mikäli haluat työnantajan, jolle jokainen työntekijä on merkityksellinen ja arvokas, niin se on Visio! #helppohakea
Tiiminvetäjä mekaniikkasuunnitteluun
DYNASET Oy
Finland, YLÖJÄRVI
Oletko mekaniikkasuunnittelun ammattilainen, jolla on kokemusta ja halua ihmisten johtamiseen sekä suomalaisen teknologiaosaamisen viemiseen maailmalle? DYNASET Oy on maailman johtava hydraulisten generaattoreiden, korkeapainepesureiden ja kompressoreiden valmistaja. Nyt etsimme mekaniikkasuunnittelun tiimillemme energistä ja osaavaa tiiminvetäjää vakituiseen työsuhteeseen Ylöjärvelle. Tehtävässä pääset vetämäänasiantuntevaa suunnittelijaporukkaaja olemaan keskeisessä roolissa tuotekehityksemme ja asiakasprojektiemme onnistumisessa sekä rakentamassa sujuvaa yhteistyötä muiden osastojemme kanssa. **Mitä tehtävä pitää sisällään?** Tiiminvetäjänä työaikasi jakautuu tiimin työn tukemisen, tehtävien organisoimisen, toiminnan kehittämisen ja käytännön suunnittelutyön välillä. Rooli ei sisällä esihenkilövastuuta, vaan tuet tiimiä enemmän heidän päivittäisessä työssään, kuten tehtävien priorisoinnissa sekä erilaisten teknisten ratkaisujen ja vaihtoehtojen löytämisessä. Vastaat siitä, että työtä voidaan tehdä sujuvasti, projektit etenevät aikataulussa, laatu pysyy korkeana, ja että tiimisi pystyy myös tukemaan ja auttamaan muita Dynasetin asiantuntijoita. **Keskeiset vastuualueesi:** - Mekaniikkasuunnittelutiimin päivittäinen työn tukeminen, tehtävien aikataulutus/järjestely, tiimihengen ylläpito ja sparraus - Tiimityön, suunnitteluprosessien ja -työkalujen jatkuva kehittäminen yhdessä muiden tiiminvetäjien kanssa - Tiivis yhteistyö tuotannon, myynnin ja muiden tuotekehitystiimien kanssa - Oman asiantuntijuutesi mukainen osallistuminen mekaniikka- ja hydrauliikkasuunnitteluun **Mitä odotamme sinulta?** Etsimme henkilöä, joka on ennen kaikkea tiimipelaaja niin omassa tiimissään kuin koko DYNASET-tiimissä. Osaat kuunnella, innostaa ja tukea asiantuntijoitasi menestymään. Sinulla on jämäkkä, mutta ihmisläheinen ote tiimin vetämiseen.Toivommesinulta: - Kokemusta tiiminvetämisestä tai esihenkilötehtävässä toimimisesta - Hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja - Soveltuvaa teknistä koulutusta (esim. DI tai AMK-insinööri) ja useamman vuoden kokemusta mekaniikkasuunnittelusta - Hydrauliikan osaamista ja ymmärrystä hydraulisista järjestelmistä sekä sujuvaa piirustusmerkintöjen ja toleranssien hallintaa - Sujuvaa kommunikointia sekä suomeksi että englanniksi tiimin, asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kanssa **Mitä tarjoamme sinulle?** Meillä pääset osaksi vakavaraista, kasvavaa ja kansainvälistä perheyritystä, jossa päätöksenteko on ketterää. Pääset vaikuttamaan suoraan tuotteisiimme ja näet kättesi jäljen aina suunnittelupöydältä valmiiksi tuotteeksi asti sekä pääset kehittäämään käytännön toimintaa ja tiimityötä oman alansa huippuosaajien tiimissä, joilla on vahva yhteishenki ja tekemisen meininki. Tarjoamme kattavat edut, kuten hyvät työterveyspalvelut, vapaan käytön yrityksen omalle kuntosalille, liikunta-, kulttuuri ja hyvinvointiedun ePassissa, nykyaikaiset työvälineet sekä mahdollisuuden jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen.
CNC-Koneistaja Porin seudulle
HR Satama
Finland, Pori
CNC-KONEISTAJA – PORIN SEUDULLE Etsimme asiakkaamme tiimiin tarkkaa ja osaavaa CNC-koneistajaa, jokahaluaa työskennellä laadun, ammattitaidon ja teknisen osaamisen ytimessä. Jos sinulla on intohimo tarkkuuteen, haluat kehittää osaamistasi nykyaikaisessa konepajaympäristössä ja nautit siitä, että näet työsi jäljen konkreettisesti – jatka lukemista! TEHTÄVÄNKUVA Työssäsi vastaat metallikomponenttien CNC-koneistuksesta ja ohjelmoinnista Fanuc-ohjauksella. Pääset työskentelemään vaihtelevien kappaleiden parissa, joten yksikään päivä ei ole samanlainen. Tehtävässä korostuvat huolellisuus, tekninen ymmärrys ja oma-aloitteisuus. Yritys tarjoaa sinulle modernin tuotantoympäristön, jossa arvostetaan ammattitaitoa, laatua ja yhteishenkeä. TOIVOMME SINULTA Kokemusta CNC-sorvin tai -työstökeskuksen käytöstä Fanuc-ohjelmointitaitoa Mastercam- osaaminen katsotaan vahvaksi eduksesi Piirustusten lukutaitoa ja perustietoa työstömenetelmistä Tarkkaa ja vastuullista työotetta Valmiutta 2-vuorotyöhön (tarvittaessa) * TARJOAMME SINULLE Vakituisen ja pitkäaikaisen työsuhteen Kilpailukykyisen palkkauksen osaamisesi ja kokemuksesi mukaan Mahdollisuuden kehittää ohjelmointiosaamistasi ja kasvaa alan ammattilaisena Nykyaikaiset koneet, siistit tilat ja rennon, osaavan työporukan * KIINNOSTUITKO? Jos tehtävä kuulostaa sinulle sopivalta, hae heti! Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lähetä hakemuksesi HR Sataman rekrytointijärjestelmän kautta: rekry.hrsatama.fi/jobs [https://rekry.hrsatama.fi/jobs] Kysyttävää? Ota yhteyttä HR Sataman suorahakutiimiin: suorahakutiimi@hrsatama.fi LISÄTIEDOT Sijainti: Porin seutu Aloitus: Heti sopivan henkilön löydyttyä Työsuhde: Vakituinen, kokoaikainen Meille voit rekisteröityä vaikka Facebook tai LinkedIn tunnuksilla - teemme asioista yksinkertaista ja helppoa! -hrsatama.fi [http://hrsatama.fi/] Voit jättää hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta, niin pääsemme käsittelemään sen tietoturvallisesti. Huomaathan, että emme vastaanota tai käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia. Terveisin, Suorahakutiimi, HR Satama www.hrsatama.fi [http://www.hrsatama.fi/] Seuraa meitä somessa: https://www.linkedin.com/compa... [https://www.linkedin.com/company/hrsatama/] https://www.facebook.com/HRSat... [https://www.facebook.com/HRSatama/] https://www.instagram.com/hrsa... [https://www.instagram.com/hrsatama]
Mekaaninen asentaja Pomarkkuun
WorkPower Teollisuus Oy
Finland, Nokia
Pidätkö käytännönläheisestä työstä, jossa näet oman työsi tuloksen? Haemme asiakkaallemme mekaanista asentajaa Pomarkkuun maanrakennus- ja kiinteistöhoitolaitteiden loppuasennukseen. Tarjolla on monipuolinen päivätyö metallialan tuotantoympäristössä. Pääset työskentelemään konkreettisten tuotteiden parissa ja osaksi ammattitaitoista työporukkaa. Mitä työssä tehdään? Työtehtäviisi kuuluu erilaisten tuotteiden loppuasennus. Asennat valmiisiin tuotteisiin esimerkiksi: * letkuja ja liittimiä * sähköventtiileitä * sylintereitä * mekaanisia ja hydraulisia osia Viimeisteltäviä tuotteita ovat muun muassa aurat, harjalaitteet ja hiekoittimet. Työhön kuuluu myös hydrauliikka-asennuksia. Työtä tehdään päivävuorossa maanantaista perjantaihin klo 7.00–15.30. Millainen osaaminen auttaa tehtävässä? Tehtävä sopii sinulle, jos sinulla on aikaisempaa kokemusta mekaanisesta asennuksesta, kokoonpanosta tai vastaavista tuotannon tehtävistä. Hydrauliikan tuntemus ja aikaisempi kokemus hydrauliikka-asennuksista ovat tehtävässä hyödyksi. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse osata heti valmiiksi, vaan tärkeää on myös halu oppia ja kehittyä työssä. Toivomme sinulta: * huolellista ja tarkkaa työskentelytapaa * hyvää kädentaitoa ja teknistä ymmärrystä * vastuullista asennetta työntekoon * kykyä työskennellä sekä itsenäisesti että osana työporukkaa * motivaatiota tehdä laadukasta työnjälkeä * suomen kielen taitoa Mitä tarjoamme sinulle? Tarjoamme sinulle: * monipuolisen ja käytännönläheisen asennustyön * säännöllisen päivätyön ilman ilta- tai viikonloppuvuoroja * ammattitaitoisen ja kannustavan työyhteisön * mahdollisuuden kehittää mekaanisen asennuksen ja hydrauliikan osaamistasi * WorkPowerin HR-tiimin tuen koko työsuhteen ajaksi * mahdollisuuden siirtyä myöhemmin suoraan asiakasyrityksen työntekijäksi Työsuhde solmitaan aluksi määräaikaisena WorkPowerin kanssa. Tavoitteena on pitkäaikainen työ, ja määräaikaisuuden jälkeen sinulla voi olla mahdollisuus jatkaa suoraan asiakasyrityksen palveluksessa. Kiinnostuitko? Lähetä CVä varustettu hakemuksesi mahdollisimman pian kotisivujemme kautta. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja etenemme tehtävän täyttämisessä heti sopivan henkilön löydyttyä. Potentiaalisimmat hakijat kutsutaan myös asiakasyrityksen haastatteluun. Kaikki tehtävää koskevat yhteydenotot pyydämme WorkPowerin kautta. Lisätietoja tehtävästä antaa: Jonna Kanerva HR-konsultti WorkPower Oy +358 45 139 7492 Avainsanat: mekaaninen asentaja, asentaja, mekaaninen asennus, hydrauliikka, kokoonpano, metalliala, tuotanto, päivätyö, kokoaikatyö, Pomarkku
Pesulatyöntekijä
Tunturi-Lapin Pesula Oy
Finland, KOLARI
Tunturi-Lapin Pesula etsii **työntekijöitä tulevalle talvisesongille** erilaisiin pesulan työtehtäviin. Voimme palkata työntekijöitä esimerkiksi seuraaviin tehtäviin: - pesulatyöntekijä - pesijä - pesulatyöntekijä–autonkuljettaja. Tehtäväkokonaisuus voidaan muodostaa valittavan henkilön osaamisen, kokemuksen ja kiinnostuksen mukaan. Työ voi painottua tekstiilien käsittelyyn, pesukoneiden käyttöön tai pesulatyön ja kuljetusten yhdistelmään. Työnkuva Pesulatyöntekijän tehtäviin voi kuulua muun muassa: - tekstiilien lajittelu - liinavaatteiden mankelointi - pyyhkeiden ja muiden tekstiilien viikkaus - puhtaiden tekstiilien tarkastaminen ja pakkaaminen - muut pesulan päivittäiset työtehtävät. Pesijän tehtäviin kuuluu pesukoneiden ja kuivausrumpujen käyttö, pesuohjelmien valinta sekä pesuprosessin seuraaminen. Työssä tarvitaan huolellisuutta, vastuullisuutta ja kykyä hallita useita samanaikaisia työvaiheita. Pesulatyöntekijä–autonkuljettajan tehtävässä työpäivään kuuluu pesulatyön lisäksi asiakastoimitusten kuljettamista ja noutamista Tunturi-Lapin alueella. Aikaisempi kokemus pesulatyöstä, tuotantotyöstä, kuljetustehtävistä, siivousalalta tai muista vastaavista tehtävistä katsotaan eduksi, mutta se ei ole välttämätöntä. Perehdytämme valitut henkilöt työtehtäviin. Toivomme sinulta - reipasta, oma-aloitteista ja vastuullista työskentelyotetta - huolellisuutta ja halua tehdä laadukasta työtä - hyvää fyysistä kuntoa - valmiutta fyysiseen ja osittain toistuvaan työhön - perustason suomen kielen taitoa - joustavuutta työaikojen ja työtehtävien suhteen - kykyä työskennellä sekä itsenäisesti että osana tiimiä. Pesulatyöntekijä–autonkuljettajan tehtävässä edellytetään voimassa olevaa **C-ajokorttia ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyttä** sekä varmaa ajotaitoa talviolosuhteissa. Työajat sijoittuvat tavallisesti klo 6–18 välille. Työvuorot määräytyvät pesulan työtilanteen mukaan, ja työajat voivat vaihdella sesongin aikana. Työtä voi olla myös viikonloppuisin. Työsuhde voi olla osa- tai kokoaikainen. Työsuhteen aloitus- ja päättymisajankohta sekä työmäärä sovitaan valittavan henkilön kanssa. Tarjoamme sinulle - monipuolisen työn paikallisessa ja kasvavassa yrityksessä - hyvän perehdytyksen työtehtäviin - mukavan työyhteisön - **tekstiilihuoltoalan työehtosopimusta paremman palkan** - mahdollisuuden monipuoliseen työnkuvaan - mahdollisuuden sopia työsuhteen kestosta ja työmäärästä tilanteesi mukaan. Palkan määrä määräytyy tehtävän, osaamisen ja aiemman kokemuksen perusteella. Tärkeintä meille on hyvä asenne, halu oppia sekä sitoutuminen huolelliseen ja laadukkaaseen työskentelyyn.
Ravintolatyöntekijä / autonkuljettaja Vaasan yliopistolle
Compass Group Finland
Finland
Jos sinulle tärkeitä arvoja ovat rehellisyys, avoimuus, luottamus ja turvallisuus - liity laumaan, jossa ammattitaitoasi ja luonnettasi arvostetaan. Huomio Vaasa! Laumamme yliopistolla on ravintolatyöntekijää / autonkuljettajaa vailla. - Toimipaikka on ravintola Mathilda & Cafe Oskar, Wolffintie 32, 65200 Vaasa - Työsuhteen muoto on vakituinen ja osa-aikainen 25 H / viikko - Pääsääntöinen työaika arkisin 9:00-14:00 välisenä aikana - Työt alkavat 31.8.2026 - Kotisivumme http://www.compass-group.fi/mathilda - Palkkaa tehtävästä maksamme kokemuksesi ja koulutuksesi mukaan 12,21€-13,58€ / H Meidän laumamme tarjoaa elämyksiä päivittäin hyvän ruoan parissa Ravintola Mathilda sijaitsee 2024 remontoidussa Tervahovi-rakennuksessa Vaasan yliopistolla. Ravintola tarjoilee arkisin lounas- ja kahvilapalveluita sekä järjestää monipuolisesti erilaisia tarjoiluja buffet-pöydistä juhlallisiin gaalaillallisiin ja räätälöi kattauksen aina asiakkaan tarpeisiin. Ravintolalla on anniskelulupa. Kesällä ravintolan terassilla voi rentoutua ja nauttia upeasta merimaisemasta. Opiskelijoiden lisäksi ravintolassa lounastaa oppilaitosten henkilökuntaa sekä muita alueella liikkuvia asiakkaita. Tarjoamme asiakkaillemme päivittäin maukasta ruokaa ja hyväntuulista palvelua kahvilassa, lounaalla ja edustustilaisuuksissa. Lounastajia käy päivittäin noin 500-1500 henkilöä. Asiakkaita palvelemassa meitä on 17 hengen ammattilaistiimi, johon toivomme sinun myös liittyvän. Laatu on intohimona tehtävässäsi Ravintolatyöntekijä / autonkuljettajana työhösi sisältyy lounaan kuljettamista valmistuskeittiöistä jakelukeittiöihin. Osa työpäivästäsi koostuu ravintolan avustavista työtehtävistä, kuten astiahuoltoa. Lisäksi osallistut keittiön ja / tai salin avustaviin työtehtäviin. Näillä ominaisuuksilla pärjäät tehtävässä ja hymy ei hyydy Tehtävässä tarvitset hygieniapassin ja B-ajokortin. Mahdollinen alan koulutus ja / tai työkokemus katsotaan eduksi. Etsimme tiimiimme joustavaa työkaveria, joka haluaa, että tiimimme onnistuu. Kielitaitona toivomme suomen kielen osaamista sekä palveluenglanti. Miksi Compassilaiseksi Olemme luotettava ja vakaa työnantaja. Esihenkilösi ja koko työtiimisi varmistaa, että saat työhösi hyvän perehdytyksen ja että onnistut työssäsi. Meillä et jää yksin, vaan sinulla on koko lauman tuki. Tarjoamme sinulle hyvät henkilöstöedut, kuten: - työkengät kerran vuodessa - Epassi -rahaa 150 € koeajan päätyttyä - henkilökunta-alennuksen tapahtumataloissa ja avoimissa ravintoloissa - kattavan työterveyshuollon - tuemme laumasi yhdessä tekemistä laumarahalla Löydä oma laumasi ja tule tekemään kanssamme herkullista arkea Vaasan yliopiston asiakkaille! Hae mukaan viimeistään 21.8.2026. Huomioithan, että käsittelemme hakemuksia jo hakuajalla. Lisätietoja tehtävästä antaa Milla Tuulinen, arkisin klo 8:00-15:00, puh. 050 308 4604, milla.tuulinen@compass-group.fi Lue meistä lisää: uracompassilla.fi
Henkilökohtainen avustaja puitesopimuksella Kalajoelle – joustavaa keikkatyötä
Onni
Finland, Kalajoki
Haluatko tehdä merkityksellistä työtä joustavasti oman aikataulusi mukaan? Tule mukaan onnilaisten joukkoon tekemään tärkeää ja asiakaslähtöistä työtä henkilökohtaisena avustajana puitesopimuksella. Haemme Onni puittikselle henkilökohtaisia avustajia Kalajoen alueelle. Henkilökohtaisena avustajana tuet asiakkaitamme arjen askareissa ja vapaa-ajan toiminnoissa. Avustettavat henkilöt tarvitsevat apua sairauden tai vamman vuoksi, ja työtehtävät määräytyvät aina asiakkaan yksilöllisen avuntarpeen mukaan. Työ voi sisältää kodin askareita, asiointia, ulkoilua sekä muuta arkea tukevaa toimintaa. Ajokortti ja omaan auton käyttömahdollisuus edellytyksenä työn tekemiselle. Mitä puitesopimus tarkoittaa Onnilla? Puitesopimus mahdollistaa keikkaluonteisen työn ilman sitoutumista tiettyyn tuntimäärään. Vuoroja tarjotaan DomaCare-järjestelmän kautta, josta voit valita sinulle parhaiten sopivat vuorot. Työtä on tarjolla arkipäivisin ja viikonloppuina sekä aamu- ja iltavuoroissa. Palkka ja muut työehdot määräytyvät yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisesti. Ennen työvuorojen aloittamista saat asianmukaisen perehdytyksen, ja tarvittaessa tukea on saatavilla myös työn aikana. Työsuhde syntyy aina erikseen sovittua ja hyväksyttyä työvuoroa varten Mitä odotamme sinulta Reipas, vastuullinen ja luotettava työote Kyky työskennellä itsenäisesti ja asiakkaan tarpeet huomioiden Sujuva suomen kielen taito Täysi-ikäisyyttä Halua tehdä asiakaslähtöistä ja merkityksellistä työtä Alan koulutus tai aiempi kokemus ei ole välttämätöntä – tärkeintä on oikea asenne ja halu oppia! Mitä tarjoamme Joustavan tavan yhdistää työ esimerkiksi opintojen, toisen työn tai muun arjen kanssa Perehdytyksen ja tuen työvuoroihin Mahdollisuuden kartuttaa kokemusta ja työskennellä vaihtelevissa kohteissa Työehtosopimuksen mukaisen palkan (G15A): 12,79 € – 14,06 €/h Lomakorvauksen jokaisen palkanmaksun yhteydessä ---------------------------------------- OLISIKO TÄMÄ SINUN UUSI TYÖPAIKKASI? Hakeminen on helppoa ja hakemuksen tekemiseen menee vain muutama minuutti, joten lähetä hakemuksesi jo tänään! Hakuaika päättyy 23.8.2026, Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Tehtävään valittavien on esitettävä sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain edellyttämä rikosrekisteriote 1.1.2025 alkaen. Mikäli sinulla heräsi kysyttävää, ole rohkeasti yhteydessä tiimiesihenkilö Tarja Koho (tarja.koho@onnion.fi [etunimi.sukunimi@onnion.fi], p. 044 7533524). ---------------------------------------- Tule mukaan rakentamaan hyvää arkea asiakkaidemme kotiin - onnistutaan yhdessä! https://www.onnion.fi/rekrytointi/ [https://www.onnion.fi/rekrytointi/]

Go to top