europass

Leia töö

Leidke sobiv töö tuhandete võimaluste seast üle kogu Euroopa. Otsingutulemused edastab teile Euroopa tööturuasutuste võrgustik EURES. 

Tulemused
Kuvatakse 229612 Tulemused

Sort by
Vastaava työnjohtaja, toimitilahankkeet (Turku)
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy
Finland, Helsinki
Haemme kokenutta vastaavaa työnjohtajaa Turun talousalueella toteutettaviin uudisrakennettaviin toimitilahankkeisiin. Etsimme ammattilaista, jolla on vahvaa osaamista työmaiden kokonaisvaltaisesta johtamisesta ja valmius kantaa täysi vastuu omista kohteistaan. Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman joustavasti. Toimit projektin vastaavana työnjohtajana ja vastaat työmaan etenemisestä alusta loppuun. Vastuu on kokonaisuudessaan sinulla. Johdat työmaata käytännönläheisesti, huolehdit aikatauluista, laadusta, turvallisuudesta sekä taloudellisesta ohjauksesta ja raportoinnista. Työhösi kuuluu muun muassa työmaan kokonaisjohtaminen ja vastuut vastaavana työnjohtajana, aikataulujen, kustannusten ja laadun hallinta, aliurakoitsijoiden ja hankintojen koordinointi, viranomaisasiat ja dokumentaatio sekä digitaalisten järjestelmien ja raportointityökalujen aktiivinen hyödyntäminen Odotamme sinulta: * Vähintään 2 vuoden kokemusta vastaavan työnjohtajan tehtävistä, mielellään toimitila- tai muista vaativista uudiskohteista * Vahvaa kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon * Hyviä IT-taitoja ja järjestelmäosaamista (esim. työmaajärjestelmät ja raportointityökalut) * Sujuvia vuorovaikutus- ja johtamistaitoja * Ratkaisukeskeistä ja vastuullista työotetta Tarjoamme sinulle: * Kilpailukykyisen palkkauksen, jonka päälle maksetaan vastaavan työnjohtajan lisät kohteen vaativuuden mukaan * Vastuullisen ja itsenäisen roolin toimitilahankkeissa * Mahdollisuuden vaikuttaa ja kehittää toimintaa * Ammattitaitoisen ja tukevan työyhteisön * Reilun ja avoimen työilmapiirin, jossa luotetaan osaamiseen Jos koet olevasi kokenut työmaanvetäjä ja viihdyt vastuullisessa roolissa ilman välikäsiä, tämä tehtävä tarjoaa sinulle mahdollisuuden päästä vetämään laadukkaita toimitilahankkeita Turun alueella. Mikäli kiinnostuit tehtävästä, haethan mahdollisimman pian, sillä paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen oheisen hakulinkin kautta. Huomioithan, että haastattelemme henkilöitä jo hakuaikana. Käy myös katsomassa työntekijävideomme suorarekrytoinnista Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy on rakennusalan ja talotekniikan toimialoilla toimiva henkilöstöpalveluyritys. Yrityksille tuotamme henkilöstöpalveluratkaisuja vahvalla ammattitaidolla. Työntekijöillemme olemme turvallinen ja luotettava työnantaja ja väylä rakennusalan uusiin haasteisiin. Mestareiden toiminta perustuu vahvoihin kumppanuussuhteisiin ja asiakaslähtöisyyteen.
Huoltosähköasentaja (Vakituinen)
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy
Finland, Helsinki
Huoltosähköasentaja (Vakituinen) Etsimme asiakasyrityksellemme ammattitaitoista ja ratkaisukeskeistä huoltosähköasentajaa kunnossapitotiimin ensimmäiseksi jäseneksi. Uuden liiketoiminnan käynnistyessä tulet olemaan tärkeä palanen ja toivommekin, että sinulta löytyy rohkeutta työskennellä myös hieman haastavammissa ympäristöissä. Kyseessä on suorarekrytointi, joten tulet työllistymään suoraan asiakasyrityksen palvelukseen. Tässä roolissa pääset vastaamaan sähköjärjestelmien ja -laitteistojen huollosta ja kunnossapidosta monipuolisissa kiinteistöympäristöissä. Olet oikea henkilö tehtävään, jos nautit ongelmanratkaisusta ja kykenet toimimaan itsenäisesti tehokkaasti myös vaativissa tilanteissa. Mitä odotamme sinulta: * Alan koulutus: Sinulla on sähköalan koulutus ja intohimo kehittää osaamistasi edelleen. * Kokemus: Olet kartuttanut aikaisempaa kokemusta sähköhuollosta ja kunnossapidosta, mikä antaa sinulle valmiudet tarttua itsenäisesti moninaisiin tehtäviin. * Tekninen ymmärrys: Hyvä ymmärrys sähköjärjestelmistä ja -laitteista on edellytys menestyksellesi. * Ajokortti: B-ajokortti on välttämätön, sillä työkohteet sijaitsevat eri puolilla pääkaupunkiseutua. * Asiakaspalvelutaidot: Huoltotehtävissä olet toistuvasti tekemisissä asiakkaiden kanssa, usein juuri sillä hetkellä kun asiat eivät toimikaan halutusti ja stressikertoimet ovat tilaajan puolelta koholla. Mitä tarjoamme sinulle: * Monipuolinen työnkuva: Tehtävä on monipuolinen ja tarjoaa mahdollisuuden työskennellä erilaisten sähköjärjestelmien parissa. * Vastuu: Tiimin ensimmäisenä työntekijänä sinulla on erityinen vastuu, mutta samalla myös mahdollisuus kehittää tekemistä. * Ammatillinen kehitys: Kannustamme jatkuvaan oppimiseen ja tarjoamme mahdollisuuksia kehittää taitojasi. Mikäli kiinnostuit tehtävästä, haethan mahdollisimman pian, sillä avoimet työpaikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen oheisen hakulinkin kautta. Huomioithan, että haastattelemme potentiaalisia hakijoita jatkuvasti. Kerromme tehtävästä ja asiakasyrityksestämme lisää heti ensimmäisen haastattelun yhteydessä. Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy on rakennusalan ja talotekniikan toimialoilla toimiva henkilöstöpalveluyritys. Yrityksille tuotamme henkilöstöpalveluratkaisuja vahvalla ammattitaidolla. Työntekijöillemme olemme turvallinen ja luotettava työnantaja ja väylä rakennusalan uusiin haasteisiin. Mestareiden toiminta perustuu vahvoihin kumppanuussuhteisiin ja asiakaslähtöisyyteen. www.henkilostomestarit.fi
Huoltosähköasentaja, Helsinki
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy
Finland, Helsinki
Etsimme asiakasyrityksellemme ammattiatioista ja ratkaisukeskeistä huoltosähköasentajaa osaksi kunnossapitotiimiä pääkaupunkiseudulle. Tehtävään valittu henkilö pääsee työskentelemään alansa johtavassa organisaatiossa, jossa arvostetaan ammattitaitoa ja yksilön vahvuuksia. Kyseessä on suorarekrytointi, joten tulet työllistymään suoraan asiakasyrityksen palvelukseen. Tässä roolissa pääset vastaamaan sähköjärjestelmien ja -laitteistojen huollosta ja kunnossapidosta monipuolisissa kiinteistöympäristöissä. Olet oikea henkilö tehtävään, jos nautit ongelmanratkaisusta ja kykenet toimimaan tehokkaasti myös vaativissa tilanteissa. Työ tarjoaa mahdollisuuden kehittyä alasi asiantuntijaksi ja työskennellä osana asiantuntevaa ja tukevaa tiimiä. Mitä odotamme sinulta: * Alan koulutus: Sinulla on sähköalan koulutus ja intohimo kehittää osaamistasi edelleen. * Kokemus: Olet kartuttanut aikaisempaa kokemusta sähköhuollosta ja kunnossapidosta, mikä antaa sinulle valmiudet tarttua itsenäisesti moninaisiin tehtäviin. * Tekninen ymmärrys: Hyvä ymmärrys sähköjärjestelmistä ja -laitteista on edellytys menestyksellesi. * Ajokortti: B-ajokortti on välttämätön, sillä työkohteet sijaitsevat eri puolilla pääkaupunkiseutua. * Asiakaspalvelutaidot: Sujuvat vuorovaikutustaidot ja asiakaslähtöinen työskentelyote ovat plussaa. Mitä tarjoamme sinulle: * Monipuolinen työnkuva: Tehtävä on monipuolinen ja tarjoaa mahdollisuuden työskennellä erilaisten sähköjärjestelmien parissa. * Tiimin tuki: Pääset osaksi osaavaa ja kannustavaa tiimiä, joka tukee sinua päivittäisissä haasteissa. * Ammatillinen kehitys: Kannustamme jatkuvaan oppimiseen ja tarjoamme mahdollisuuksia kehittää taitojasi. * Reilu työympäristö: Meille on tärkeää, että työilmapiirimme on avoin, reilu ja jokaisen panosta arvostava. Mikäli kiinnostuit tehtävästä, haethan mahdollisimman pian, sillä avoimet työpaikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen oheisen hakulinkin kautta. Huomioithan, että haastattelemme potentiaalisia hakijoita jatkuvasti. Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy on rakennusalan ja talotekniikan toimialoilla toimiva henkilöstöpalveluyritys. Yrityksille tuotamme henkilöstöpalveluratkaisuja vahvalla ammattitaidolla. Työntekijöillemme olemme turvallinen ja luotettava työnantaja ja väylä rakennusalan uusiin haasteisiin. Mestareiden toiminta perustuu vahvoihin kumppanuussuhteisiin ja asiakaslähtöisyyteen.
Astiahuolto, Mustakari Memories 2026, KOKKOLA
Bolt.Works Oy
Finland, Kokkola
Haemme asiakkaallemme tehokkaita ja iloisia ASTIAHUOLTAJIA Mustakari Memories -tapahtumaan. Työajat: Perehdytys To 10:00-14:00 tai 14:00-18:00 ja itse työvuorot pe-la 16:00-23:00 Työtehtävät: astiahuollon hoitamista käsin ja koneella. ODOTAMME SINULTA: - Kokemusta vastaavista työtehtävistä - Hygieniapassia - Vähintään 18 vuoden ikää - Sujuvaa suomen kieltä, muut kielet plussaa - Itsenäistä työskentelyotetta osana tiimiä - Luotettavuutta ja sitoutuneisuutta työnantajaa kohtaan - Paineensietokykyä ja oma-aloitteisuutta TARJOAMME SINULLE: - Keikkatyön arvostetulla asiakkaallamme - Mahdollisuuden työllistyä kauttamme myös jatkossa - Monipuolisen ja mielekkään työnkuvan - Rennon ja nuorekkaan työyhteisön - Palkkauksen MaRaVan TES:n mukaan - Mahdollisuuden saada palkan päälle bonusta hyvin tehdystä työstä - Työterveyspalvelut Terveystalolla heti ensimmäisestä työpäivästä alkaen - Ammatti- ja kielitaitoista apua sekä neuvontaa työsuhdeasioihin - Boltin oman sovelluksen, jonka kautta hoidat työsuhdeasiat helposti HAE MUKAAN! Hae paikkaa pikaisesti, sillä käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana. Voit liittää mukaan myös CV:n mieluiten pdf-muodossa. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, elintarvike
WorkPower Palvelut Oy
Finland, Vantaa
Työnkuvaus: Haemme asiakasyrityksellemme yhdistelmäajoneuvonkuljettajaa Uudenmaan alueelle. Työssä ajetaan Lidlin elintarvikkeita, jotka liikkuu pääosin lavoilla. Työajat sijoittuvat ma-pe alkaen klo 8:00 ja asemapaikka sijaitsee Järvenpäässä. Toivomme sinulta aiempaa kokemusta kuljetusalan töistä, vaikka työhön annetaan kattava perehdytys. Työntekijälle maksamme kuuden kuukauden jälkeen bonuksen. Mahdollisuus siirtyä asiakasyrityksen listoille. Odotamme sinulta: – Voimassa olevia kuljettajakortteja – Täsmällisyyttä ja tarkkuutta – Asiakaspalvelutaitoa – Reipasta asennetta Tarjoamme sinulle: – Palkan kokemuksesi tai sopimuksen mukaan (16,56-18,17€/h.) sekä lisät ja mahdolliset ylityöt – Itsenäisen pitkäkestoisen työn – Mahdollisuuden edetä kuljetusalalla – Laadukkaat työvaatteet & monipuoliset henkilöstöedut Hakuprosessi: Työ alkaa sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Mikäli koet olevasi etsimämme henkilö, laitathan hakemuksesi ja CV:si linkin kautta tai sähköpostilla. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja: HR-koordinaattori Aapo Virtanen aapo.virtanen@workpower.fi Avainsanat: kuljetus, logistiikka, kuljettaja, elintarvike, yhdistelmäajoneuvo, pääkaupunkiseutu, ammattipätevyys
Autonasentaja/Raskaskalustoasentaja
JWD Palvelut Oy
Finland, Espoo
Etsimme asiakkaallemme kokenutta autonasentajaa/automekaanikkoa/raskaskalustomekaanikkoa vakituiseen työsuhteeseen raskaskalustohuoltoon Espooseen! Hakijalta toivomme: * 2-5 vuoden kokemusta autonasennuksesta ja huolloista/korjauksista * Osaamista vianhakujen tekemisestä * Suomen kieltä ja asiakaspalvelutaitoja * Rehtiä ja reipasta asennetta Mitä me tarjoamme hakijalle: * Mahdollisuuden näyttää kyntensä ja sitä kautta lunastaa paikka asiakasyrityksemme vakikokoonpanossa * Ammattitaitoon suhteutettuna erittäin kilpailukykyisen palkkauksen * Laadukkaat työvarusteet turvakengistä työvaatteisiin * Vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen * Ihmisläheisen työnantajakokemuksen * Oman nimetyn yhteyshenkilön kenet tavoitat asiassa kuin asiassa Olisiko tässä mahdollisesti juuri sinun seuraava työpaikkasi? Jos kiinnostuit voit jättää hakemuksesi linkistä tai lähettää CV:si osoitteeseen karo.lehto@jwdpalvelut.fi. Olemme yhteydessä haastatteluun kutsuttaviin henkilöihin. Jos tämä paikka ei miellyttänyt, laita avoin hakemus ja kerro millaista työtä haluat. Teemme parhaamme, että löydetään sulle just sun näkönen duuni! JWD Palvelut - Me välitämme --- JWD Palvelut on vuonna 2018 perustettu henkilöstöpalvelualan talo, jossa pyrimme luomaan ihmisläheisen kokemuksen heti ensitapaamisella. Hae meille ja anna meille mahdollisuus näyttää sinulle, mitä henkilöstöpalvelu voi parhaimmillaan olla!
Vahinkokartoittaja (PK-seutu)
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy
Finland, Helsinki
Onko sinulla palava halu parantaa ihmisten elinympäristöjä ja ehkäistä vakavia rakenteellisia ongelmia jo ennen niiden syntymistä? Kiinnostavatko sinua monipuoliset asiantuntijatehtävät vesivahinkojen ja kosteusvaurioiden parissa? Jos vastasit kyllä, saatat olla etsimämme vahinkokartoittaja! Vahinkokartoittajana toimit keskeisessä asiantuntijaroolissa rakennusvahinkojen selvittämisessä. Vastaat vahinkojen syiden tutkimisesta, laajuuden arvioinnista sekä korjaustoimenpiteiden suunnittelusta ja raportoinnista. Työskentelet tiiviissä yhteistyössä asiakkaiden, sidosryhmien ja muiden asiantuntijoiden kanssa ja olet mukana koko prosessin ajan – ensihavainnoista aina ratkaisuehdotuksiin saakka. Odotamme sinulta * Kokemusta: Aiempi kokemus vahinkokartoituksista tai kosteus- ja vesivahinkoihin liittyvistä tehtävistä katsotaan merkittäväksi eduksi. * Koulutusta: Soveltuva tekninen koulutus, kuten rakennusinsinöörin tai -mestarin tutkinto. * Sertifikaatit: Alan sertifikaatit (esim. PKM) ovat plussaa – tuemme myös niiden hankkimista. * Ihmisläheisiä taitoja: Hyvät vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaidot, kyky viestiä selkeästi myös haastavista asioista. * IT-osaamista: Sujuvat tietotekniset taidot ja valmius tuottaa huolellista ja selkeää dokumentaatiota. * Itsenäistä otetta ja liikkuvuutta: Hyvät organisointitaidot sekä B-luokan ajokortti työmailla liikkumista varten. Mitä tarjoamme sinulle * Merkityksellinen ja vastuullinen rooli: Saat itsenäisen työnkuvan, jossa pääset hyödyntämään ja kehittämään asiantuntemustasi. * Ammattitaitoisen työyhteisön: Tueksesi motivoituneen ja osaavan tiimin, jossa tietoa ja osaamista jaetaan avoimesti. * Kilpailukykyiset edut: Tarjoamme kokonaisuuden, joka tukee ammatillista kehittymistäsi ja pitkäjänteistä urapolkuasi. Jos etsit roolia, jossa voit hyödyntää ammattitaitoasi ja kehittyä edelleen, tämä on tilaisuutesi! Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen oheisen hakulinkin kautta. Käy myös katsomassa työntekijävideomme suorarekrytoinnista Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy on rakennusalan ja talotekniikan toimialoilla toimiva henkilöstöpalveluyritys. Yrityksille tuotamme henkilöstöpalveluratkaisuja vahvalla ammattitaidolla. Työntekijöillemme olemme turvallinen ja luotettava työnantaja ja väylä rakennusalan uusiin haasteisiin. Mestareiden toiminta perustuu vahvoihin kumppanuussuhteisiin ja asiakaslähtöisyyteen.
Sähköjärjestelmien suunnittelija, teollisuus (Helsinki)
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy
Finland, Helsinki
Haemme asiakkaamme kasvavaan asiantuntijatiimiin teollisuuden sähköjärjestelmien suunnittelijaa, joka toimii projekti-insinöörin tai nuoremman projektipäällikön roolissa. Etsimme henkilöä, jolla on jo jonkin verran kokemusta teollisuuskohteista ja halua ottaa vastuuta projekteista alusta loppuun. Teollisuuden sähköjärjestelmien suunnittelijana vastaat vaativien tuotantoympäristöjen sähköistyksen, automaation ja ohjausjärjestelmien suunnittelusta ja dokumentoinnista. Tehtävään kuuluu usein myös asennusvalvontaa sekä projektien teknistä koordinointia. Pääset itse suunnittelemaan, viemään projekteja eteenpäin ja junailemaan kokonaisuuksia yhdessä asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Tavoitteenasi on suunnitella turvallisia, energiatehokkaita ja toimintavarmoja ratkaisuja, jotka tukevat teollisten prosessien sujuvaa toimintaa. Odotamme sinulta * Muutaman vuoden kokemusta teollisuuden sähköjärjestelmistä ja niiden suunnittelusta * Näyttöjä teollisuuskohteista (ei edellytetä raskaan prosessiteollisuuden taustaa) * Soveltuvaa teknistä koulutusta (esim. sähkö-/automaatioinsinööri) * Projektityöskentelytaitoja ja halua ottaa vastuuta * Kykyä työskennellä itsenäisesti, mutta myös osana tiimiä Katsomme eduksi * Kokemuksen projekti-insinöörin tai nuoremman projektipäällikön roolista * Asennusvalvonnan tai työmaatoiminnan tuntemuksen * Oma-aloitteisen ja ratkaisukeskeisen työotteen Asiakkaamme tarjoaa sinulle * Mielenkiintoisia ja monipuolisia teollisuusprojekteja * Mahdollisuuden kehittyä projektinhallinnan ja suunnittelun asiantuntijaksi * Vastuullisen roolin kasvavassa ja osaavassa organisaatiossa * Kilpailukykyisen palkkauksen kokemuksesi mukaan * Joustavan ja asiantuntevan työyhteisön pääkaupunkiseudulla Kiinnostuitko? Mikäli kiinnostuit tehtävästä, haethan mahdollisimman pian, sillä avoimet työpaikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen oheisen hakulinkin kautta. Huomioithan, että haastattelemme potentiaalisia hakijoita jo hakuaikana. Käy katsomassa työntekijävideomme suorarekrytoinnista Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy on rakennusalan ja talotekniikan toimialoilla toimiva henkilöstöpalveluyritys. Yrityksille tuotamme henkilöstöpalveluratkaisuja vahvalla ammattitaidolla. Työntekijöillemme olemme turvallinen ja luotettava työnantaja ja väylä rakennusalan uusiin haasteisiin. Mestareiden toiminta perustuu vahvoihin kumppanuussuhteisiin ja asiakaslähtöisyyteen.
Työmaainsinööri, infrarakentaminen
Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy
Finland, Helsinki
Etsimme ammattitatioista työmaainsinööriä liittymään asiakkaamme riveihin. Toimit osana asiantuntevaa projektiryhmää, jossa luodaan kestäviä ratkaisuja tulevaisuuden infrarakenteille. Jos sinulla on paloa rakentamiseen ja haluat olla mukana vaikuttamassa yhteiskunnan perusrakenteiden kehittämiseen, tämä tehtävä voi olla juuri sinulle. Työmaainsinöörinä olet keskeisessä roolissa projektien toteuttamisessa. Tehtäviisi kuuluu: * Osallistua työmaaprojektien hallinnointiin ja kehittämiseen yhdessä esihenkilösi ja tiimisi kanssa. * Laatia ja seurata projektien aikatauluja varmistaen niiden laadukkaan etenemisen. * Osallistua kustannuslaskentaan ja edistää hankintaprosessia. * Työskennellä tiiviisti muiden ammattilaisten kanssa varmistaen työmaan sujuvuuden ja turvallisuuden. * Toimia yhteyshenkilönä eri sidosryhmien välillä ja huolehtia projektien raportoinnista. Odotamme sinulta: * Soveltuvaa rakennusalan koulutusta (esim. rakennusmestari tai -insinööri). * Parin vuoden kokemusta työmaainsinöörin vastaavista tehtävistä. * Kokonaisvaltaista ymmärrystä työmaaprojektien hallinnoinnista. * Laatu- ja kustannustietoista toimintatapaa sekä erinomaisia organisointi- ja vuorovaikutustaitoja. * Vahvaa vastuullisuuden tunnetta ja kykyä työskennellä sekä itsenäisesti että osana tiimiä. Asiakkaamme tarjoaa: * Mahdollisuuden työskennellä innovatiivisten ja merkityksellisten infra-alan projektien parissa. * Vakaan, toistaiseksi voimassaolevan työsuhteen kilpailukykyisellä palkalla, joka vastaa kokemustasi ja osaamistasi. * Avoimen ja kannustavan työympäristön, jossa arvostetaan monimuotoisuutta ja edistetään henkilökohtaista kehittymistä. * Osaavan tiimin ja esihenkilön tuen sekä mahdollisuuden vaikuttaa oman työnkuvasi kehittämiseen. Mikäli kiinnostuit tehtävästä, haethan mahdollisimman pian, sillä paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen oheisen hakulinkin kautta. Huomioithan, että haastattelemme henkilöitä jo hakuaikana. Käy myös katsomassa työntekijävideomme suorarekrytoinnista Mestarit Henkilöstöpalvelut Oy on rakennusalan ja talotekniikan toimialoilla toimiva henkilöstöpalveluyritys. Yrityksille tuotamme henkilöstöpalveluratkaisuja vahvalla ammattitaidolla. Työntekijöillemme olemme turvallinen ja luotettava työnantaja ja väylä rakennusalan uusiin haasteisiin. Mestareiden toiminta perustuu vahvoihin kumppanuussuhteisiin ja asiakaslähtöisyyteen.
Osa-aikainen Siivooja, Kokkola, kokkola
Bolt.Works Oy
Finland, Kokkola
Etsimme asiakasyrityksellemme reipasta osa-aikaista SIIVOOJAA Kokkolaan! Työn kesto on 15.6.-8.8.2026 ja työaika 10-37,5h/vko. Työvuorot alkavat pääsääntöisesti aamuisin 5-6 välillä. Työnkuva:. - Tilojen ja paikkojen yleissiivousta (käsin sekä mahdollisesti koneilla) sekä asiakkaan osoittamia muita työtehtäviä. Työkohteet ovat kotisiivousksia sekä myymälöitä. Työtä tehdään parityöskentelynä. ODOTAMME SINULTA: - Suomen kielen taitoa - Huolellista ja oma-aloitteista työotetta - Ystävällistä palveluasennetta - B-ajokortti ja auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi. TARJOAMME SINULLE: - Kattavan perehdytyksen työtehtäviin - Ammattilaisista koostuvan tiimin tuen - Palkkauksen Kiinteistöpalvelualan TES:n mukaan (väh 12,88€/h) - Mahdollisuuden saada palkan päälle bonusta hyvin tehdystä työstä - Työterveyspalvelut Terveystalolla heti ensimmäisestä työpäivästä alkaen - Ammatti- ja kielitaitoista apua sekä neuvontaa työsuhdeasioihin - Boltin oman sovelluksen, jonka kautta hoidat työsuhdeasiat helposti HAE MUKAAN! Hae paikkaa pikaisesti, sillä käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana. Voit liittää mukaan myös CV:n mieluiten pdf-muodossa. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä

Go to top