europass

Leia töö

Leidke sobiv töö tuhandete võimaluste seast üle kogu Euroopa. Otsingutulemused edastab teile Euroopa tööturuasutuste võrgustik EURES. 

Tulemused
Kuvatakse 227688 Tulemused

Sort by
Työnjohtaja kunnallistekniikan työmaille
Maximus Oy
Finland, Vantaa
Maximus Rakennusalan vakavarainen työllistäjä 25 vuoden kokemuksella! Haemme nyt uraansa aloittelevaa työnjohtajaa, joka haluaa kasvaa kunnallistekniikan ammattilaiseksi. Tässä roolissa pääset työskentelemään kokeneiden kollegoiden tukemana ja ottamaan vastuuta työmaiden arjen sujuvuudesta. Vastaat työmaiden operatiivisesta johtamisesta yhdessä tiimisi kanssa ja osallistut projektien seurantaan, asiakasyhteistyöhön sekä työmaan kokonaisuuden hallintaan. Tehtävään valitulta edellytämme infra-alan työkokemusta, joka voi olla kertynyt myös muista alan tehtävistä. Lisäksi tehtävässä edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, jonka tulee olla suoritettuna ennen työn aloitusta. Työkohteet kattavat laajasti kunnallistekniikan kokonaisuuksia: tie- ja kadunrakennusta, vesihuoltoa sekä katu- ja vesihuoltosaneerauksia. Kohteet sijoittuvat Uudenmaan ja Pirkanmaan väliselle alueelle. Työnjohtajana vastaat erikokoisten työmaiden kokonaisuudesta 310 hengen tiimisi kanssa. Huolehdit työmaan sopimuksen mukaisesta toteutuksesta, asiakasyhteistyöstä, tiimin johtamisesta sekä mahdollisesta alihankkijayhteistyöstä. Vastuualueeseesi voi kuulua samanaikaisesti useampia pienempiä työmaita, joten järjestelmällisyys ja kokonaisuuksien hallinta kuuluvat vahvuuksiisi. Vaikka työt tehdään tosissaan, huumori on vahvasti läsnä asiakkaamme työporukassa. Tehtäviisi kuuluu: * työmaan päivittäisen toiminnan johtaminen ja esihenkilötyö * vastuu työmaan taloudellisesta tuloksesta * asiakas- ja sidosryhmäyhteistyö * työturvallisuuden ja laadun varmistaminen työmaalla * positiivisen työilmapiirin luominen ja ylläpitäminen Odotamme sinulta: * rakennusalan korkeakoulututkintoa (esim. rakennusmestari tai insinööri AMK) * aikaisempaa kokemusta vesihuollon ja/tai kadunrakennuksen työmaista * oppimishaluista ja tekemiseen tarttuvaa asennetta * hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja * ajokorttia ja mahdollisuutta liikkua työmaiden välillä Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana, joten toimi nopeasti! Lähetä hakemuksesi linkin kautta ja kerro meille osaamisestasi sekä mahdollisesta aloitusajankohdastasi. Liitäthän mukaan CV:n ja vapaamuotoisen työhakemuksen palkkatoiveineen. Lisätietoja tehtävästä: myyntijohtaja Dinny Harjula, puh: 050 479 5354, tavoitettavissa arkisin klo 8-16 välillä. Maximus Oy 25 vuotta kokemusta talonrakentamisesta, talotekniikasta ja infra-alalta. Olemme vakaa ja vahva suomalainen työnantaja. Meillä Maximuksella on vahva toimialaosaaminen talonrakentamisessa, talotekniikassa ja infra-alalla. 25 vuoden kokemuksemme ja poikkeuksellisen laajat verkostomme ovat alan kärkeä. Olemme vakavarainen yritys, jonka positiivinen ilmapiiri ja ammattitaitoinen organisaatio ovat luoneet meille vahvan maineen työnantajana. Tutustu meihin tarkemmin nettisivuillamme - meillä viihdytään aidosti!
Sorvaaja, Toijala
WireStaff Oy
Finland, Tampere
Meillä on nyt etsinnässä hyvämaineiselle asiakkaallemme CNC-SORVAAJA pitkäaikaiseen työsuhteeseen Toijalaan. Tehtävä sopii sekä kokeneemmalle osaajalle että uransa alkuvaiheessa olevalle tekijälle, jolla on jo hieman kokemusta CNC-koneistuksesta ja halua kehittää osaamista. Kyseisellä asiakasyrityksellä on kutkuttavan hyvä työllisyystilanne ja heillä on kuumeisesti tarve sorvareille kasvavaan ympäristöön! Firmassa on töissä tällä hetkellä noin 17 henkilöä, joten pääsetkin työskentelemään vastuullisessa ja monipuolisessa työroolissa. Työrooliin kuuluu mm. CNC-sorvien käyttö ja asetukset, kappaleiden valmistus teknisten piirustusten mukaan, mittaukset ja laadunvarmistus. Etsimme sorvaajaa, jolla toivotaan löytyvän jo hieman aikaisempaa kokemusta cnc-sorvauksesta (Fanuc-ohjaus). Ohjelmointitaito ei kuitenkaan pakollinen. Muu koneistustausta on isona plussana. Työtehtävänä on koneenrakennukseen liittyen erilaisten ruuvien ja komponenttien valmistusta. Työtä tehdään arkisin 2-vuorossa. Työsuhde solmitaan alkuun Wirestaffin kautta toistaiseksi voimassa olevalla työsuhteella ja noin 6kk työssäolon jälkeen siirtyminen asiakasyrityksen kirjoille vakituiseksi työntekijäksi. Töiden suunniteltu alkamisajankohta on heti sopivan henkilön löydyttyä. Mitä odotamme? - Aikaisempaa kokemusta/koulutus koneistuksen parista - Reipasta ja omatoimista työskentelyotetta - Valmiutta 2-vuorotyöhön (vuoroissa on mahdollisuus joustaa) Mitä työpaikka tarjoaa? - Vakavaraisen työnantajan ja erinomaisen työtilanteen - Saat leppoisan ja viihtyisän työympäristön, jossa on kannustava ilmapiiri ja työntekijät puhaltavat yhteen hiileen - Työhösi saat kattavan perehdytyksen - Kilpailukykyisen palkkauksen osaamisen mukaan Hakeminen: Hakuprosessi toteutetaan Wirestaffin kautta, joten hakemuksen ja CV:n pääset jättämään oheisesta linkistä. Otamme hakemukset vastaan ensisijaisesti vain hakulomakkeiden kautta. Lisätietoja arkisin ma-pe klo 9-16 antaa: Heli Keränen, puh. 050 304 8296, heli.keranen@wirestaff.fi Linkki hakuilmoituksiin: https://wirestaff.fi/avoimet-tyopaikat/ Hyvässä Wireessä! Wire on tuore, mutta kokenut henkilöstöalan toimija. Osaamisemme pohjautuu yhteensä yli 40 vuoden kokemukseen henkilöstövuokrauksesta ja rekrytoinneista useilta eri toimialoilta. Meille on tärkeää, että tunnemme asiakkaamme ja työntekijämme henkilökohtaisesti. Ymmärrämme myös erilaisten työympäristöjen haasteet ja vaatimukset. Wire on meidän näköisemme - ei turhaa kiertelyä tai jauhantaa.
Elintarvikesiivooja
Armstrong HML Oy
Finland, Hämeenlinna
Olemme vahvasti kasvava, mutta työntekijöistämme huolehtiva henkilöstöalan yritys. Missionamme on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Toimimme jo usealla alueella Suomessa ja pääkonttorimme sijaitsee Tampereella. Haemme nyt asiakkaallemme Hämeenlinnaan ELINTARVIKESIIVOOJAA Tuntuuko 2-vuorotyö sinulle luontevalta? Haluaisitko vakaan 40 tunnin työviikon lyhennysvapaineen ja mahdollisuuden työllistyä elintarvikealan yritykseen? Kiinnostaisiko työ, jossa näet oman kädenjälkesi joka vuoro ja jossa hygienia on kaiken ydin? Jos vastasit kyllä, voit olla etsimämme henkilö. Elintarvikesiivoojana vastaat elintarviketehtaan tuotanto- ja sosiaalitilojen siivouksesta sekä yleisestä puhtaanapidosta. Työ edellyttää tarkkuutta ja huolellisuutta, sillä hygieniavaatimukset ovat korkeat. Tehtäviin sisältyy myös tuotantotehtäviä tarpeen mukaan. Työtä tehdään kahdessa vuorossa, ja kohteen sijainnin vuoksi oma auto on välttämätön. Odotamme sinulta: * Kokemusta elintarviketeollisuudesta sekä siivouksesta * Omaa autoa, työpaikalle pääsemiseksi * Natiivitasoista suomen kielen osaamista * Täsmällisyyttä ja hyvää fyysistä kuntoa Eduksi katsomme: * Englannin kielen taidon (rallienglanti riittää) * Hygieniapassia (tulee suorittaa 3kk sisään aloituksesta) Palkkaus 12,85 € / h (Elintarvikealan TES, 3. ryhmä + lisät). Työsuhde on alkuun vuoden määräaikainen täysillä tunneilla oleva sopimus, jonka jälkeen mahdollisuus työllistyä suoraan asiakkaallemme. Työ alkaa heti sopivan henkilön löydyttyä. Mikäli kiinnostuit tehtävästä, laita hakemuksesi meille CV:n kera ilmoituksen linkin kautta. Lisätietoja saat myös puhelimitse tai sähköpostilla: Tina Dahlgren 050 369 2348 / tina.dahlgren@armstrong.fi tai Veera Penttinen 050 373 8691 / veera.penttinen@armstrong.fi Ethän laita hakemusta sähköpostiin, vaan suoraan rekrytointijärjestelmäämme. Yhdellä hakemuksella saat avattua oven useille työmahdollisuuksille! Armstrong Oy: Olemme kasvava valtakunnallinen henkilöstöalan yritys, jonka visio on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Tavoitteenamme on luoda uudenlainen työympäristö, jossa työntekijät ja työnantajat voivat kehittyä haluamallaan tavalla. Toimimme Tampereella, Kuopiossa, Rovaniemellä ja Hämeenlinnassa. Armstrong Oy tarjoaa työntekijöille mahdollisuuden uudenlaiseen ammattipolkuun ja kehittymiseen erilaisissa itseään kiinnostavissa työtehtävissä.
Kaivinkonekuljettaja Hämeenlinnaan
Armstrong HML Oy
Finland, Hämeenlinna
Olemme vahvasti kasvava, mutta työntekijöistämme huolehtiva henkilöstöalan yritys. Missionamme on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Toimimme jo usealla alueella Suomessa, ja pääkonttorimme sijaitsee Tampereella. Haemme nyt asiakasyrityksillemme kesäkaudeksi: Kaivinkonekuljettajaa Hämeenlinnaan Onko maanrakennus sinulle tuttua ja haluat tehdä töitä hyvässä porukassa? Kaivinkoneen hallinta sujuu tai lapio pysyy kädessä tiukassakin paikassa? Työssä vaaditaan huolellisuutta, vastuullisuutta sekä valmiutta fyysiseen työhön. Tiimityöskentely on luontevaa, mutta myös itsenäinen työote on tärkeää. Edellytämme tarkkuutta, sillä työkohteet ovat vaihtelevia ja vaativat keskittymistä myös kiireisessä ympäristössä. Omaat kenties alan koulutusta tai kokemusta maanrakennusalalta. Taskustasi löytyvät työturvallisuuskortti ja tieturva 1-kortti sekä veronumero on rekisterissä. Olet valmis tarttumaan töihin kelissä kuin kelissä ja noudatat ohjeita tunnollisesti. Asiakasyrityksemme etsivät työmaillensa sekä kokeneita tekijöitä että motivoituneita aloittelijoita (hieman kone kokemusta), joilla asenne on kohdillaan. Palkkaus katsotaan kokemuksen ja osaamisen mukaan, mutta asettuu 15 ja 20 e / h välille. Vaatimukset: * Aiempi kokemus kaivinkoneen käytöstä tai maanrakennusalasta * Suomen kielen osaaminen / working knowledge of Finnish language, B2 level minimum * Työturvallisuuskortti * Tieturva 1 -kortti Eduksi katsotaan: * Mahdollinen alan perustutkinto tai vastaava työkokemus * Tarkkuus ja tiimihenkisyys * Hyvä fyysinen kunto * Ajokortti ja auto työpaikalle pääsemiseksi Mikäli kiinnostuit tehtävästä, laita hakemuksesi meille mielellään CV:n kera ilmoituksen linkin kautta. Lisätietoja saat myös puhelimitse: Tina Dahlgren 050 369 2348 tai tina.dahlgren@armstrong.fi Yhdellä hakemuksella saat avattua oven useille työmahdollisuuksille! Armstrong Oy: Olemme kasvava valtakunnallinen henkilöstöalan yritys, jonka visio on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Tavoitteenamme on luoda uudenlainen työympäristö, jossa työntekijät ja työnantajat voivat kehittyä haluamallaan tavalla. Toimimme Tampereella, Kuopiossa, Rovaniemellä, Oulussa ja Hämeenlinnassa. Armstrong Oy tarjoaa työntekijöille mahdollisuuden uudenlaiseen ammattipolkuun ja kehittymiseen erilaisissa itseään kiinnostavissa työtehtävissä.
Kokkeja Hämeenlinnaan
Armstrong HML Oy
Finland, Hämeenlinna
Olemme vahvasti kasvava, mutta työntekijöistämme huolehtiva henkilöstöalan yritys. Missionamme on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Toimimme jo usealla alueella Suomessa ja pääkonttorimme sijaitsee Tampereella. Haemme nyt asiakkaillemme Hämeenlinnaan Kokkeja, sekä lounas, että AC Koetko olevasi parhaimmillasi keittiössä? Siisteys ja järjestys kuuluvat elämääsi. Asiakasyrityksemme kaipaavat tekijöitä monipuolisiin työtehtäviin ruokaravintoloissa. Voit olla työuraasi aloitteleva linjakokki tai kokenut vuoropäällikkö. Tarjolla monipuolisia vuoroja, joskus lyhyelläkin varoitusajalla. Osa-aikaisia sekä täysillä tunneilla olevia tehtäviä. Keikkailijoita ja tuuraajia kaivataan aina tueksi kiireaikoina. Työtehtäviisi voi kuulua mm. esivalmistelut, esillepanot, ruokalistojen aktiivinen suunnittelu aina raaka-ainevalvontaan ja -hankintaan saakka. Kokemus ravintolamaailmasta sekä vastaava koulutus katsotaan eduksi, mutta asenne määrää. Eduksi katsotaan: * Aiempi kokemus keittiötyöskentelystä * Täsmällisyys, luontainen tiimihenkisyys ja hyvä fyysinen kunto * Ennen kaikkea innostunut ja vastuullinen asenne asiakaslähtöistä tiimityöskentelyä kohtaan * Valmius vuorotyöskentelyyn (myös viikonloput) * B-ajokortti, auto käytössä (työpaikalle pääsemiseksi) Vaatimukset: * Suomen kielen osaaminen/working knowledge of finnish language (perehdytys sekä reseptit suomeksi/onboarding in finnish) * Ravintola- ja Catering alan tutkinto tai vastaava kokemus * Hygieniapassi ja anniskelupassi Mikäli kiinnostuit tehtävästä, laita hakemuksesi meille CV:n kera ilmoituksen linkin kautta. Lisätietoja saat myös puhelimitse tai sähköpostilla: Tina Dahlgren 050 369 2348 / tina.dahlgren@armstrong.fi tai Veera Penttinen 050 373 8691 / veera.penttinen@armstrong.fi Ethän laita hakemusta sähköpostiin, vaan suoraan rekrytointijärjestelmäämme. Yhdellä hakemuksella saat avattua oven useille työmahdollisuuksille! Armstrong Oy: Olemme kasvava valtakunnallinen henkilöstöalan yritys, jonka visio on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Tavoitteenamme on luoda uudenlainen työympäristö, jossa työntekijät ja työnantajat voivat kehittyä haluamallaan tavalla. Toimimme Tampereella, Kuopiossa, Rovaniemellä ja Hämeenlinnassa. Armstrong Oy tarjoaa työntekijöille mahdollisuuden uudenlaiseen ammattipolkuun ja kehittymiseen erilaisissa itseään kiinnostavissa työtehtävissä.
Kylmälaiteasentaja
Armstrong HML Oy
Finland, Hämeenlinna
Olemme vahvasti kasvava, mutta työntekijöistämme huolehtiva henkilöstöalan yritys. Missionamme on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Toimimme jo usealla alueella Suomessa ja pääkonttorimme sijaitsee Tampereella. Haemme nyt asiakkaallemme Hämeenlinnaan KYLMÄLAITEASENTAJAA Etsimme osaavaa ja oma-aloitteista kylmälaiteasentajaa monipuolisiin huolto- ja asennustehtäviin. Työskentelet vaihtelevissa asiakaskohteissa erilaisten jäähdytys- ja kylmätekniikan järjestelmien parissa. Päivittäinen työsi sisältää niin vianetsintää, huoltoja kuin asennuksiakin, ja toimit tiiviissä yhteistyössä muun tiimin kanssa. Tehtävässä korostuvat laadukas työnjälki, turvallisuusvaatimusten noudattaminen sekä asiakaslähtöinen palveluasenne. Työ on liikkuvaa ja asiakaskohteet vaihtelevat, joten arvostamme joustavuutta ja kykyä toimia erilaisissa ympäristöissä. Odotamme sinulta: * Alan koulutusta ja aiempaa kokemusta kylmätekniikan tehtävistä * Pätevyyttä käsitellä yli 3 kg kylmäainetta sisältäviä laitteita * B-ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta * Sähkötyöturvallisuuskorttia * Täsmällisyyttä, huolellisuutta ja hyvää fyysistä kuntoa * Valmiutta työskennellä ahtaissa ja vaihtelevissa tiloissa * Hyvää työkalujen ja koneiden tuntemusta Palkkaus 16€ ja 18€ väliltä, kokemuksen mukaan. Mikäli kiinnostuit tehtävästä, laita hakemuksesi meille CV:n kera ilmoituksen linkin kautta. Lisätietoja saat myös puhelimitse tai sähköpostilla: Tina Dahlgren 050 369 2348 / tina.dahlgren@armstrong.fi tai Veera Penttinen 050 373 8691 / veera.penttinen@armstrong.fi Ethän laita hakemusta sähköpostiin, vaan suoraan rekrytointijärjestelmäämme. Yhdellä hakemuksella saat avattua oven useille työmahdollisuuksille! Armstrong Oy: Olemme kasvava valtakunnallinen henkilöstöalan yritys, jonka visio on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Tavoitteenamme on luoda uudenlainen työympäristö, jossa työntekijät ja työnantajat voivat kehittyä haluamallaan tavalla. Toimimme Tampereella, Kuopiossa, Rovaniemellä ja Hämeenlinnassa. Armstrong Oy tarjoaa työntekijöille mahdollisuuden uudenlaiseen ammattipolkuun ja kehittymiseen erilaisissa itseään kiinnostavissa työtehtävissä.
Porrassiivooja Hämeenlinnaan
Armstrong HML Oy
Finland, Hämeenlinna
Olemme vahvasti kasvava, mutta työntekijöistämme huolehtiva henkilöstöalan yritys. Missionamme on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Toimimme jo usealla alueella Suomessa ja pääkonttorimme sijaitsee Tampereella. Haemme nyt asiakkaallemme Hämeenlinnaan Porrassiivoojaa Oletko tarkka ja nautitko oman työnjäljen näkemisestä? Pidätkö siivoamisesta? Onko asiakastyytyväisyys lähellä sydäntäsi? Asiakkaamme kaipaa porrassiivoajaa useisiin eri kohteisiin Hämeenlinnan alueella. Työtehtäviin kuuluvat porraskäytävien, julkisten tilojen ja saunasiivoukset. Työ vaatii täysi-ikäisyyttä ja ajokorttia. Työ on pääosin päivätyötä ja siinä tarvitaan omaa autoa siirtymiin ja välinehuoltoon. Asenne ja luontainen asiakaspalveluhenkisyys vie työssä pitkälle. Eduksi katsotaan: * Aiempi kokemus porrassiivouksesta * Täsmällisyys, luontainen tiimihenkisyys ja hyvä fyysinen kunto * Ennen kaikkea innostunut ja vastuullinen asenne asiakaslähtöistä tiimityöskentelyä kohtaan Odotamme sinulta: * Suomen kielen osaaminen (perehdytys suomeksi), B2 minimi / B2 level finnish required * B-ajokortti * Oma auto käytössä Tarjoamme: * Kokoaikainen kesätyö, heinäkuusta elokuuhun * Palkkauksen oman kokemuksesi mukaan, pääsääntöisesti 13€ ja 14€ väliltä Mikäli kiinnostuit tehtävästä, laita hakemuksesi meille CV:n kera ilmoituksen linkin kautta. Lisätietoja saat myös puhelimitse tai sähköpostilla: Tina Dahlgren 050 369 2348 / tina.dahlgren@armstrong.fi tai Veera Penttinen 050 373 8691 / veera.penttinen@armstrong.fi Ethän laita hakemusta sähköpostiin, vaan suoraan rekrytointijärjestelmäämme. Yhdellä hakemuksella saat avattua oven useille työmahdollisuuksille! Armstrong Oy: Olemme kasvava valtakunnallinen henkilöstöalan yritys, jonka visio on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Tavoitteenamme on luoda uudenlainen työympäristö, jossa työntekijät ja työnantajat voivat kehittyä haluamallaan tavalla. Toimimme Tampereella, Kuopiossa, Rovaniemellä ja Hämeenlinnassa. Armstrong Oy tarjoaa työntekijöille mahdollisuuden uudenlaiseen ammattipolkuun ja kehittymiseen erilaisissa itseään kiinnostavissa työtehtävissä.
Rakennustyöntekijöitä Hämeenlinnaan
Armstrong HML Oy
Finland, Hämeenlinna
Olemme vahvasti kasvava, mutta työntekijöistämme huolehtiva henkilöstöalan yritys. Missionamme on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Toimimme jo usealla alueella Suomessa ja pääkonttorimme sijaitsee Tampereella. Haemme nyt asiakkaillemme Hämeenlinnaan Rakennustyöntekijöitä Koetko olevasi tarkka ja tunnollinen, sekä fyysistä työtä pelkäämätön yksilö? Oman elämäsi Puuha-Pete tai Raksa-Raisa? Käsityökalut tuttuja ja koet pärjääväsi rakennuksilla? Fysiikkasi kestää ja asenne hoitaa loput. Olet luontainen tiimityöskentelijä. Tarkkuus säilyy kiireisessäkin ympäristössä. Omaat ehkä alan koulutusta tai ainakin kokemusta korjausrakentamisen alalta. Työturvallisuuskortti taskussa ja veronumero rekisterissä. Sisärakentamista, väliseiniä, uudisrakennuksilla kantoapuna, purkutyömailla suojaimineen toimiminen, sekä yleinen tekevä asenne kuulostaa tutulta. Asiakasyrityksemme hakevat uutta verta ja apukäsiä vaihteleviin kohteisiin. Myös aloitteleville tekijöille, joilla asenne kohdillaan. Eduksi katsotaan: * Aiempi kokemus ja työkaluosaaminen * Mahdollinen perustutkinto rakennusalalta tai vastaava kokemus * Täsmällisyys sekä luontainen tiimihenkisyys * Ennen kaikkea innostunut ja vastuullinen asenne työntekoa kohtaan * Hyvä fyysinen kunto * Ajokortti ja auto työpaikalle pääsemiseksi * Tulityökortti Vaatimukset: * Suomen kielen osaaminen/working knowledge of finnish language, B2 level minimum. * Työturvallisuuskortti Mikäli kiinnostuit tehtävästä, laita hakemuksesi meille CV:n kera ilmoituksen linkin kautta. Lisätietoja saat myös puhelimitse tai sähköpostilla: Tina Dahlgren 050 369 2348 / tina.dahlgren@armstrong.fi tai Veera Penttinen 050 373 8691 / veera.penttinen@armstrong.fi Ethän laita hakemusta sähköpostiin, vaan suoraan rekrytointijärjestelmäämme. Yhdellä hakemuksella saat avattua oven useille työmahdollisuuksille! Armstrong Oy: Olemme kasvava valtakunnallinen henkilöstöalan yritys, jonka visio on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Tavoitteenamme on luoda uudenlainen työympäristö, jossa työntekijät ja työnantajat voivat kehittyä haluamallaan tavalla. Toimimme Tampereella, Kuopiossa, Rovaniemellä ja Hämeenlinnassa. Armstrong Oy tarjoaa työntekijöille mahdollisuuden uudenlaiseen ammattipolkuun ja kehittymiseen erilaisissa itseään kiinnostavissa työtehtävissä.
Sähköasentaja
Armstrong HML Oy
Finland, Hämeenlinna
Olemme vahvasti kasvava, mutta työntekijöistämme huolehtiva henkilöstöalan yritys. Missionamme on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Toimimme jo usealla alueella Suomessa ja pääkonttorimme sijaitsee Tampereella. Haemme nyt asiakkaallemme Hämeenlinnaan SÄHKÖASENTAJAA Koetko olevasi tarkka ja tunnollinen, sekä fyysistä työtä pelkäämätön yksilö? Sähkövetoja osaat jo tehdä itsenäisesti uudiskohteessa tai toimitilarakentamisessa? Fysiikkasi on vahva. Olet luontainen tiimityöskentelijä. Tarkkuus säilyy kiireisessäkin ympäristössä. Omaat alan koulutusta tai ainakin kokemusta alalta. Työturvallisuus- ja sähkötyöturvallisuuskortti taskussa. Keskusten liittäminen, vedot, vaiheistaminen, rasia-asennukset ja telineistäminen, sekä yleinen tekevä asenne kuulostaa tutulta. Työtä tehdään urakkana tehdasympäristössä, joten vauhdin pitää riittää. Odotamme sinulta: * Sähköasentajan tutkintoa * Yhdestä kolmeen vuotta kokemusta uudissähköistyksestä * Voimassaolevia sähkö- ja työturvallisuuskortteja * Suomen kielen osaamista / working knowledge of finnish * B-ajokorttia ja autoa, työpaikalle pääsemiseksi * Hyvää asennetta * Täsmällisyyttä Tehtävän palkkaus pohjautuu sähköalan työehtosopimukseen ja asettuu 18 € ja 20 € / h välimaastoon, kokemuksen ja osaamisen mukaan. Työ alkaa määräaikaisena, mutta hyvän työntekijän on mahdollista vakinaistua asiakkaalle. Mikäli kiinnostuit tehtävästä, laita hakemuksesi meille CV:n kera ilmoituksen linkin kautta. Lisätietoja saat myös puhelimitse: Tina Dahlgren 050 369 2348 / tina.dahlgren@armstrong.fi tai Veera Penttinen 050 373 8691 / veera.penttinen@armstrong.fi Huomioithan, että emme voi käsitellä sähköpostitse tulleita hakemuksia. Yhdellä hakemuksella saat avattua oven useille työmahdollisuuksille! Armstrong Oy: Olemme kasvava valtakunnallinen henkilöstöalan yritys, jonka visio on rakentaa kestävää työelämää sekä työntekijöille että työnantajille. Tavoitteenamme on luoda uudenlainen työympäristö, jossa työntekijät ja työnantajat voivat kehittyä haluamallaan tavalla. Toimimme Tampereella, Kuopiossa, Rovaniemellä ja Hämeenlinnassa. Armstrong Oy tarjoaa työntekijöille mahdollisuuden uudenlaiseen ammattipolkuun ja kehittymiseen erilaisissa itseään kiinnostavissa työtehtävissä.
Panostaja
Poolia Henkilöstövuokraus Oy
Finland, Sotkamo
Työnkuva Tässä tehtävässä pääset työskentelemään räjähteiden parissa kaivoksella. Valmistelet räjäytykset, asetat räjähdysaineet ja sytyttimen paikoilleen sekä varmistat räjäytysten turvallisuuden ja tehokkuuden. Teet tiiviisti yhteistyötä työryhmäsi kanssa, ja pääset oppimaan erilaisista räjähteistä. Työhön kuuluu olennaisena osana varusteiden kunnon seurantaa sekä niiden huoltotöitä. Töitä voi tulla tekemään kauempaakin, sillä työnantaja tarjoaa myös huoneen siististä asunnosta lähellä työmaata. Odotamme Etsimme henkilöä, jolla on työhön tarttuva asenne ja halu oppia uutta. Hyvät kommunikaatiotaidot, huumorintaju ja kärsivällisyys ovat ehdottoman tärkeitä tässä työssä. Arvostamme kokemusta panostajan työstä, turvallista työskentelykykyä sekä huolellista työnjälkeä. C-ajokortista on ehdottomasti hyötyä ja ADR-kortti on eduksi. Vaatimukset: Hyvä suomen kielen taito (vähintään B1.2) Hyvä fyysinen kunto Työtä pelkäämätön asenne Eduksi katsotaan: panostajan pätevyys, ADR-kortti ja C-ajokortti Tarjoamme: -Koulutuksen tehtävään -Mahdollisuuden 5-10 %:n bonuksiin peruspalkan lisäksi -Työntekijöistään hyvää huolta pitävän työyhteisön -Kasvavan ja kehittyvän toimintaympäristön Kiinnostuitko? Hae paikkaa jättämällä CV:si ja yhteystietosi järjestelmäämme. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä! Huomioithan, että emme käsittele sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia GDPR-syistä, joten jätäthän hakemuksesi ilmoituksessa näkyvän Hae työpaikkaa painikkeen kautta. Ennen työsopimuksen solmimista hakijasta tehdään suppea turvallisuusselvitys. Pyylahti Oy Olemme suomalainen räjähteiden ja nallien valmistaja, maahantuoja ja tukkumyyjä. Yritys perustettiin vuonna 2001. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingissä, ja meillä on toimisto myös Oulussa. Tuotantolaitoksemme ja päävarastomme sijaitsee Kiuruvedellä, ja meillä on varastoja lisäksi Kyröskoskella (Tampere), Lohjalla ja Ruskossa (Turku). Lue lisää pyylahti.fi HUOM! Hakemalla tätä paikkaa annat luvan tietosuoja- ja rekisteriselosteemme mukaiseen tietojesi säilyttämiseen ja käyttöön.

Go to top