europass

Pronađi posao

Pronađite pravi posao za sebe među hiljadama mogućnosti dostupnih širom Evrope. Rezultate pretrage pruža EURES - Evropski portal za mobilnost pri zapošljavanju. 

Rezultati
Prikazuje se 49777 Rezultati

Sort by
Perusopetuksen liikunnan ja terveystiedon lehtori, Rieskalähteen koulu
Turun kaupunki
Finland
Tehtävä alkaa 1.8.2026 ja on toistaiseksi voimassa oleva virkasuhde. Rieskalähteen koulu on yli 700 oppilaan ja noin 70:n opettajan ja koulunkäynninohjaajan työpaikka Turussa, Vätin kaupunginosassa Satakunnantien ja Tampereentien välissä. Koulu sijaitsee kukkulan päällä pientaloalueen ympäröimänä. Turun keskustaan matkaa on noin 3 km. Koulussa on matematiikkaluokka sekä liikuntapainotteista opetusta yleisvalmennuslinjalla. Oppilaskohtaista tukea toteutetaan Rieskalähteellä pienryhmien ohella myös erityisluokissa, joita on kaikilla luokka-asteilla. Uutena koululla on lukuvuonna 2025-26 aloittanut myös joustavan perusopetuksen opetusryhmä. Lisäksi koulussa tarjotaan valmistavaa opetusta. Koulussa toimii oppilaskunnan hallitus ja vireää tukioppilastoimintaa. Koulumme kerhotoiminta on monipuolista. Opettajat ovat mukavia ja auttavat mielellään. Koulumme ruokala Herkkurieska on palkittu yhdeksi Suomen parhaaksi ruokalaksi. Meiltä löytyy myös oma kirjasto. Kieliopintoina koulussamme opiskellaan ruotsin ja englannin lisäksi saksaa ja espanjaa. Opiskeluhuollon työntekijöiden lisäksi koululla toimii nuorten tukena myös koulunuorisotyöntekijä. Tervetuloa hakemaan osaksi joukkoamme! Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetushenkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaan. Virkaan valitun tulee toimittaa selvitys terveydentilastaan (KVhL 7 §) ja rikosrekisterilain 6 § 2 momentin mukainen rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002). Virkasuhteessa noudatetaan koeaikaa. Odotamme sinulta, että kohtaat oppilaat/opiskelijat yksilöinä ja haluat ohjata ja tukea lapsen/nuoren kasvua olet kielitietoinen ja huomioit oppilaiden/opiskelijoiden kielellisen taustan opetuksessa sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot olet aktiivinen ja kehittämismyönteinen tiimityöntekijä Turun koulut tarjoavat suuren kaupungin edut kollegoiden tuki ja vahva yhteisöllisyys - et jää yksin toimiva moniammatillinen yhteistyö opiskeluhuollon ammattilaisten kanssa mahdollisuus toimipaikan vaihtoon ja urapolkujen kehittämiseen aktiivinen kehittämiskulttuuri ja tiimityö Turun kaupungin palveluksessa saat monipuolisia koulutusmahdollisuuksia Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin Tyky-rannekkeen kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin Tule mukaan töihin kouluun, jossa oppiminen on iloa ja kohtaaminen on arvokasta! Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa.
Perusopetuksen englannin ja ruotsin lehtori, Rieskalähteen koulu
Turun kaupunki
Finland
Tehtävä alkaa 1.8.2026 ja on toistaiseksi voimassa oleva virkasuhde. Rieskalähteen koulu on yli 700 oppilaan ja noin 70:n opettajan ja koulunkäynninohjaajan työpaikka Turussa, Vätin kaupunginosassa Satakunnantien ja Tampereentien välissä. Koulu sijaitsee kukkulan päällä pientaloalueen ympäröimänä. Turun keskustaan matkaa on noin 3 km. Koulussa on matematiikkaluokka sekä liikuntapainotteista opetusta yleisvalmennuslinjalla. Oppilaskohtaista tukea toteutetaan Rieskalähteellä pienryhmien ohella myös erityisluokissa, joita on kaikilla luokka-asteilla. Uutena koululla on lukuvuonna 2025-26 aloittanut myös joustavan perusopetuksen opetusryhmä. Lisäksi koulussa tarjotaan valmistavaa opetusta. Koulussa toimii oppilaskunnan hallitus ja vireää tukioppilastoimintaa. Koulumme kerhotoiminta on monipuolista. Opettajat ovat mukavia ja auttavat mielellään. Koulumme ruokala Herkkurieska on palkittu yhdeksi Suomen parhaaksi ruokalaksi. Meiltä löytyy myös oma kirjasto. Kieliopintoina koulussamme opiskellaan ruotsin ja englannin lisäksi saksaa ja espanjaa. Opiskeluhuollon työntekijöiden lisäksi koululla toimii nuorten tukena myös koulunuorisotyöntekijä. Tervetuloa hakemaan osaksi joukkoamme! Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetushenkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaan. Virkaan valitun tulee toimittaa selvitys terveydentilastaan (KVhL 7 §) ja rikosrekisterilain 6 § 2 momentin mukainen rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002). Virkasuhteessa noudatetaan koeaikaa. Odotamme sinulta, että kohtaat oppilaat/opiskelijat yksilöinä ja haluat ohjata ja tukea lapsen/nuoren kasvua olet kielitietoinen ja huomioit oppilaiden/opiskelijoiden kielellisen taustan opetuksessa sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot olet aktiivinen ja kehittämismyönteinen tiimityöntekijä Turun koulut tarjoavat suuren kaupungin edut: kollegoiden tuki ja vahva yhteisöllisyys - et jää yksin toimiva moniammatillinen yhteistyö opiskeluhuollon ammattilaisten kanssa mahdollisuus toimipaikan vaihtoon ja urapolkujen kehittämiseen aktiivinen kehittämiskulttuuri ja tiimityö Turun kaupungin palveluksessa saat: monipuolisia koulutusmahdollisuuksia Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin Tyky-rannekkeen kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin Tule mukaan töihin kouluun, jossa oppiminen on iloa ja kohtaaminen on arvokasta! Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa.
Perusopetuksen kotitalouden lehtori, Rieskalähteen koulu

Päätoiminen historian ja yhteiskuntaopin tuntiopettaja, Rieskalähteen koulu

Perusopetuksen äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Rieskalähteen koulu
Turun kaupunki
Finland
Tehtävä alkaa 1.8.2026 ja on toistaiseksi voimassa oleva virkasuhde. Rieskalähteen koulu on yli 700 oppilaan ja noin 70:n opettajan ja koulunkäynninohjaajan työpaikka Turussa, Vätin kaupunginosassa Satakunnantien ja Tampereentien välissä. Koulu sijaitsee kukkulan päällä pientaloalueen ympäröimänä. Turun keskustaan matkaa on noin 3 km. Koulussa on matematiikkaluokka sekä liikuntapainotteista opetusta yleisvalmennuslinjalla. Oppilaskohtaista tukea toteutetaan Rieskalähteellä pienryhmien ohella myös erityisluokissa, joita on kaikilla luokka-asteilla. Uutena koululla on lukuvuonna 2025-26 aloittanut myös joustavan perusopetuksen opetusryhmä. Lisäksi koulussa tarjotaan valmistavaa opetusta. Koulussa toimii oppilaskunnan hallitus ja vireää tukioppilastoimintaa. Koulumme kerhotoiminta on monipuolista. Opettajat ovat mukavia ja auttavat mielellään. Koulumme ruokala Herkkurieska on palkittu yhdeksi Suomen parhaaksi ruokalaksi. Meiltä löytyy myös oma kirjasto. Kieliopintoina koulussamme opiskellaan ruotsin ja englannin lisäksi saksaa ja espanjaa. Opiskeluhuollon työntekijöiden lisäksi koululla toimii nuorten tukena myös koulunuorisotyöntekijä. Tervetuloa hakemaan osaksi joukkoamme! Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetushenkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaan. Virkaan valitun tulee toimittaa selvitys terveydentilastaan (KVhL 7 §) ja rikosrekisterilain 6 § 2 momentin mukainen rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002). Virkasuhteessa noudatetaan koeaikaa. Odotamme sinulta, että kohtaat oppilaat/opiskelijat yksilöinä ja haluat ohjata ja tukea lapsen/nuoren kasvua olet kielitietoinen ja huomioit oppilaiden/opiskelijoiden kielellisen taustan opetuksessa sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot olet aktiivinen ja kehittämismyönteinen tiimityöntekijä Turun koulut tarjoavat suuren kaupungin edut kollegoiden tuki ja vahva yhteisöllisyys - et jää yksin toimiva moniammatillinen yhteistyö opiskeluhuollon ammattilaisten kanssa mahdollisuus toimipaikan vaihtoon ja urapolkujen kehittämiseen aktiivinen kehittämiskulttuuri ja tiimityö Turun kaupungin palveluksessa saat monipuolisia koulutusmahdollisuuksia Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin Tyky-rannekkeen kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin Tule mukaan töihin kouluun, jossa oppiminen on iloa ja kohtaaminen on arvokasta! Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa.
Lähihoitaja asiakkaalle Viitasaarelle, tuntityö.
Onni
Finland, Viitasaari
Etsimme asiakkaallemme lähihoitajaa kotiin tuotettavaan palveluun Viitasaarelle, Keski-Suomeen!Työaika ma-pe muutaman tunnin päivässä. Työ alkaa heti.Tiimissämme on tilaa sinulle lähihoitaja, joka haluat tehdä merkityksellistä työtä asiakkaan kotona!Olet etsimämme henkilö, jos koet arvomme omaksesi päivittäisessä työssäsi: luotettavuus, ystävällisyys ja joustavuus. Olet positiivisen elämänasenteen omaava henkilö ja sinulla on halua kehittää toimintaamme. Me Onnilla ymmärrämme, että koti on ihmisen rakkain paikka. Tuemme kotona asuvan asiakkaan toimintakykyä ja mahdollistamme kotona asumisen yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Kotihoidon palvelut tukevat asiakasta niissä päivittäisissä toiminnoissa, joissa asiakas ei suoriudu itsenäisesti. Palveluihin kuuluvat sairaanhoidollinen ja lääkehoidollinen hoito ja seuranta, terveyden edistäminen, henkilökohtaisesta hygieniasta ja ravitsemuksesta huolehtiminen sekä toimintakykyä ylläpitävä kuntouttava hoitotyö. Meillä on aikaa kuunnella asiakasta ja läheisiä, vaihtaa kuulumisia, ja hoivapalvelumme ovatkin ennen kaikkea välittämistä.Sinulla on lähihoitajan tutkinto, tartuntatautilain 48§ mukainen rokotussuoja ja voimassa olevat lääkehoidon teoriaopinnot (tarvittaessa voit suorittaa ne myös meillä). Arvostamme aiempaa kokemusta vastaavista työtehtävistä. Sinulla on ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus. Oman auton käytöstä maksamme valtion matkustussäännön mukaiset kilometrikorvaukset.Tarjoamme sinulle merkityksellistä ja vaihtelevaa työtä sekä kattavan perehdytyksen. Tuemme osaamisen kehittämistä säännöllisten koulutusten avulla. Meillä Onnilla saat mahdollisuuden kehittyä ammatissasi ja kehittää kotihoidon toimintaa yhdessä tiimisi kanssa. Arkeasi töissä jakaa asiakkaiden lisäksi tiimiesihenkilö X, sekä meidän tiivis ja toisiaan tukeva tiimi.Tarjoamme sinulle: Kokemusvuosiesi mukaan 14,82 € - 16,03 €/h. Tuntipalkkaisessa työsuhteessa maksamme sinulle tehdyt tunnit 2 kertaa kuukaudessa (kuukauden 13. ja 28. päivä). Vastuullisen, luotettavan ja kotimaisen työnantajan Kattavan perehdytyksen lue lisää Mahdollisuuden kehittyä ammatissasi lue lisää Tradeka-konsernin huikeat edut (mm. alennukset Restelin ravintoloihin)lue lisää Mukavat onnilaiset työkaveritOdotamme jo kuulevamme sinusta! Hakemuksen tekemiseen menee vain muutama minuutti, joten jätä hakemuksesi jo tänään. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja sovimme töiden aloituksesta joustavasti. Tehtävään valittavien on esitettävä sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain edellyttämä rikosrekisteriote 1.1.2024 alkaen.Mikäli sinulla heräsi mitään kysyttävää, ole rohkeasti yhteydessä projektipäällikkö Suvi Vieltojärveen (suvi.vieltojarvi@onnion.fi)
Mekaaninen valvoja
Enersense Oyj
Finland, Porvoo
Enersense Engineering Oy etsii parhaillaan asiakkaalleen mekaanista valvojaa Porvooseen. Työn arvioitu aloitus on toukokuussa ja projektin arvioitu kesto on lokakuuhun 2026 saakka. Työtehtävät ja vastuualueet: * Vastata työturvallisuuden toteutumisesta ja lakisääteisten määräysten noudattamisesta omalla vastuualueella * Valvoa ja seurata urakoitsijoiden sekä toimittajien toimintaa sopimusten, määräysten ja säädösten mukaisesti * Allokoida ja ohjata työtä sekä varmistaa töiden valmistuminen valvontajärjestelmien mukaisesti * Tarjota teknisiä, rakennusteknisiä, turvallisuus- ja kustannusarvioihin liittyviä neuvoja kunnossapito- ja kehitystöissä * Valvoa työn laatua, aikatauluja sekä vaadittujen korjausten toteutumista ilman viivästyksiä * Toteuttaa tarkastuksia, ylläpitää riskienarviointeja ja kehittää työturvallisuusjärjestelmää * Valvoa henkilöstöä ja alihankkijoita, vastata perehdytyksestä, koulutuksesta ja suorituksen arvioinnista * Tunnistaa laitteiden ja varusteiden viat, vastata korjaavista toimenpiteistä sekä olennaisten varaosien hankinnasta * Valvoa laitteiden ja tarvikkeiden tarkastuksia ja huoltoa * Toteuttaa parannuksia, muutoksia ja uusia työskentelytapoja laadun parantamiseksi ja kustannusten alentamiseksi * Vastata dokumentoinnista ja raportoinnista ytimekkäästi ja ajantasaisesti * Valvoa putkistoasennuksia, putkistomuutoksia ja -korjauksia sekä varmistaa niiden toteutus suunnitelmien, standardien ja laatuvaatimusten mukaisesti Vaatimukset: * Soveltuva insinöörin tutkinto mekaaniselta alalta * Aikaisempi kokemus vastaavista tehtävistä ja valvojana toimimisesta mekaanisella alalla * Vahva kokemus teollisuusputkistoista, putkistoasennuksista ja niihin liittyvästä laadunvalvonnasta * Hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot sekä kyky johtaa ja valvoa henkilöstöä * Hyvä laitteiden ja laitteistojen tuntemus sekä kyky havaita vikoja ja toteuttaa korjauksia * Kokemus putkistopiirustusten (isometriset piirustukset, P&ID-kaaviot) tulkinnasta * Kyky tulkita piirustuksia, kaavioita ja teknisiä dokumentteja * Organisointikyky, vastuunkantokyky ja hyvä paineensietokyky * Joustava, positiivinen ja kehittämismyönteinen asenne sekä valmius joustavaan työaikaan * Englannin kielen taito Lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. GDPR säädösten johdosta, voimme huomioida ainoastaan hakemukset, jotka on lähetetty järjestelmämme kautta. Lisätietoa tehtävästä antaa: Terhi Uusimäki, Senior Talent Acquisition Specialist, +358 40 569 5300, terhi.uusimaki@enersense.com Tietoa meistä: Olemme Enersensen Expert Services -tiimi. Toimitamme asiakkaillemme työvoimaratkaisuja vaativiin teknisiin hankkeisiin paikallisesti ja kansainvälisesti. Tiimimme asiantuntijat edistävät asiakkaidemme ja Enersensen menestystä, ja olemme auttaneet asiakkaitamme työllistämään yli 3000 asiantuntijaa erilaisiin projekteihin 40 maassa maailmanlaajuisesti.
Huoltoasema vastaava Poron Bensis
Hullu Poro Oy
Finland, Kittilä
Etsimme uutta huoltoasema vastaavaa Poron Bensikselle Leville! Oletko asiakaspalveluhenkinen, vastuuntuntoinen ja oma-aloitteinen tekijä, joka viihtyy monipuolisissa ja vaihtelevissa arjen tehtävissä? Poron Bensis on osa Hullu Poro Oy:n iloista tiimiä, joka tarjoaa ainutlaatuisia palveluita Lapin sydämessä.Huoltoaseman esihenkilötehtävät – Poron Bensis Levi / Hullu Poro OyHuoltoasema vastaavana vastaat Poron Bensiksen päivittäisestä toiminnasta ja loistat asiakaspalvelutilanteissa. Olet läsnä asiakkaille ja tiimiläisille – varmistat, että asema toimii tehokkaasti, viihtyisästi ja turvallisesti vuoden ympäri.Huoltoasema vastaavan tehtävät ja vastuualueet Levillä Asiakkaiden palvelu ja kassatyöskentely huoltoasemalla Polttoainemyynnin ja kioskituotteiden myynnin organisointi Huoltoaseman tilojen ja piha-alueen siisteyden valvonta ja ylläpito Ilmoitusten ja raporttien laadinta (esim. inventaario, tilitykset, kaluston kunto) Henkilöstön ohjaus ja perehdytys Yhteistyö tavarantoimittajien kanssa Turvallisuus- ja ympäristöohjeiden noudattaminen ja kehittäminen Kampanjoiden, esillepanojen ja myynnin esihenkilötehtävät Asiakaspalautteen kerääminen ja käsittely Odotamme sinulta – Huoltoasema vastaavan taidot ja ominaisuudet Ripeää ja vastuullista työskentelyotetta sekä innostusta asiakaspalveluun Kokemusta huoltoasema- tai vähittäiskauppa-alalta (eduksi, ei välttämätöntä) Kykyä johtaa ja motivoida tiimiä sekä organisoida kiireisiä päiviä IT-perustaidot (esim. kassa- ja raportointijärjestelmien käyttö) Hyviä vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaitoja, joustava asenne Sujuvaa suomen kielen taitoa, muu kielitaito katsotaan eduksi Valmiutta työskennellä myös iltaisin, viikonloppuisin ja loma-aikoina Mitä tarjoamme – Työpaikka Poron Bensiksellä Levillä Kannustavan ja yhteisöllisen työyhteisön sekä perusteellisen perehdytyksen Vastuullisen tehtäväkentän, jossa pääset kehittämään aseman toimintaa Mahdollisuuden kasvaa esihenkilönä Lapin ainutlaatuisessa ympäristössä Hullu Poro Oy:n kattavat henkilöstöedut sekä tukea asunnon löytämiseen tarpeen mukaan Monipuolisen ja vaihtelevan työarjen, jossa oma kädenjälkesi näkyy! Näin haet – Huoltoasema vastaava Poron Bensis, LeviKiinnostuitko? Lähetä CV ja vapaamuotoinen hakemus sähköpostitse. Täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä – tule mukaan rakentamaan Poron Bensiksen tulevaisuutta osana Hullu Poro Oy:n tarinaa Lapin parhaalla huoltoasemalla!
Osastonsihteeri, Kotisairaala
Helsingin kaupunki
Finland
Tervetuloa kesäsijaisuuteen osaksi tiimiämme! Etsimme osastonsihteeriä, joka tukee päivittäistä toimintaamme ja auttaa varmistamaan sujuvan toiminnan yksiköissämme. Osastonsihteerin tehtävässä pääset työskentelemään monipuolisissa ja vaihtelevissa tehtävissä. Helsingin kotisairaalaan kuuluu kolme kotisairaala yksikköä. Pohjoisen kotisairaala Malmin sairaalan yhteydessä, Etelän kotisairaala Tilkan sairaalassa ja Idän kotisairaala Herttoniemessä Silkkikutomon rakennuksessa. Näiden lisäksi meillä on Palliatiivinen poliklinikka sekä infuusiopoliklinikka Suursuon sairaalan yhteydessä. Kesätyössäsi sijaistat Pohjoisen, Etelän ja Idän kotisairaaloiden osastonsihteereitä. Osastonsihteerin työ kotisairaalassa on monipuolista ja vaihtelevaa. Olet tärkeä osa tiimiä ja linkki potilastyön onnistumisessa. Työ on itsenäistä, kollegasi muista yksiköistä perehdyttävät ja auttavat sinua työtehtävien haltuun ottamisessa. Osastonsihteerinä vastaat päivittäisestä toiminnan tukemisesta. Työtehtäviisi kuuluvat muun muassa: - Potilastietojärjestelmä Apotin käyttö - Puheluihin ja sähköposteihin vastaaminen - Asiakirjahallinta ja arkistointi - Tutkimusten ja tarvikkeiden tilaamista - Asiakaspalvelu puhelimitse - Taitoa käyttää yleisimpiä toimisto-ohjelmia (esim. MS Office) - Yhteistyö yksikön muiden jäsenten ja ulkoisten tahojen kanssa Toivomme sinulta: - Hyviä vuorovaikutustaitoja - Itsenäistä ja vastuullista työskentelyotetta - Kokemus vastaavanlaisista tehtävistä on eduksi, mutta ei välttämätöntä - Apotti osaaminen luetaan eduksi Tarjoamme: - Mielenkiintoisen ja monipuolisen työn useammassa yksikössä - Riittävän perehdytyksen työhön - Jos työsuhteesi kestää vähintään kuukauden, saat käyttöösi Helsingin kaupungin Epassi Flex kokonaisuuden sisältäen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedut - Käytössäsi on Epassin lounasetu - Saat halutessasi käyttöösi henkilöstöetuna kaupunkipyörän - Tukenasi ovat kollegat muissa kotisairaala yksiköissä sekä kotisairaala tiimi Kelpoisuusehto: Edellytyksenä on tehtävään soveltuva toisen asteen ammatillinen tutkinto (esim. lähihoitaja tai liiketalouden perustutkinto, merkonomi) tai vastaava aikaisempi tutkinto tai osastoavustajan tai vastaanottoavustajan tutkinto. Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito. Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä.
Äidinkielen päätoiminen tuntiopettaja, Turun klassillinen lukio
Turun kaupunki
Finland
Tehtävä alkaa 1.8.2026 ja on toistaiseksi voimassa oleva virkasuhde. Turun klassillinen lukio, jossa on noin 700 opiskelijaa, tarjoaa vankkaa yleissivistystä, aina latinan kielestä lähtien, sekä taide-elämyksiä 140 vuoden kokemuksella. Laadukas opetuksemme, monipuolinen kurssi-tarjonta, taitavat opettajat, innostuneet opiskelijat ja myönteinen opiskeluilmapiiri takaavat hyvät valmiudet jatko-opintoihin niin yleislinjan kuin valtakunnallisen ilmaisulinjan opiskelijoille. Meillä on pitkät perinteet ja hyvä meininki! Puolalanmäen lukio on valtakunnallista erityistehtävää toteuttava erityislukio, erityistehtävänään musiikki. Lukio sijaitsee Turun keskustassa ja opiskelijoita on yhteensä n. 530. Me Puolalanmäessä toivomme opiskelijoidemme kasvavan itsenäisesti ajatteleviksi, yhteistyökykyisiksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi, jotka arvostavat omaa kehittymistään ja nauttivat opiskelustaan toisia ihmisiä kunnioittaen ja heidät huomioiden. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetushenkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaan. Virkaan valitun tulee toimittaa selvitys terveydentilastaan (KVhL 7 §) ja rikosrekisterilain 6 § 2 momentin mukainen rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002). Virkasuhteessa noudatetaan koeaikaa. Odotamme sinulta, että kohtaat oppilaat/opiskelijat yksilöinä ja haluat ohjata ja tukea lapsen/nuoren kasvua olet kielitietoinen ja huomioit oppilaiden/opiskelijoiden kielellisen taustan opetuksessa sinulla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot olet aktiivinen ja kehittämismyönteinen tiimityöntekijä sinulla on kokemusta opettamisesta lukiossa omaat valmiudet digitaalisten oppimateriaalien ja sähköisten koejärjestelyjen käyttöön sekä ryhmänohjaajana toimimiseen Eduksi luetaan taito löytää opiskelijan tarpeisiin vastaavia opetuskeinoja. Turun koulut tarjoavat suuren kaupungin edut: kollegoiden tuki ja vahva yhteisöllisyys - et jää yksin toimiva moniammatillinen yhteistyö opiskeluhuollon ammattilaisten kanssa mahdollisuus toimipaikan vaihtoon ja urapolkujen kehittämiseen aktiivinen kehittämiskulttuuri ja tiimityö Turun kaupungin palveluksessa saat: monipuolisia koulutusmahdollisuuksia Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin Tyky-rannekkeen kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin Tule mukaan töihin kouluun, jossa oppiminen on iloa ja kohtaaminen on arvokasta! Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa.

Go to top