europass

Etsi työpaikkoja

Löydä työpaikkasi Euroopan tuhansista avoimista työpaikoista! Tulosluettelo on peräisin EURES - palvelusta (Euroopan ammatillisen liikkuvuuden portaali).

tulosta
Näytetään 44015 tulosta

Sort by
Varhaiskasvatuksen hoitaja
Urjalan kunta
Finland
Etsimme kahta varhaiskasvatuksen hoitajaa Pohjantähden päiväkotiin määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 3.8.2026-30.7.2027. Meistä on sanottu, että meillä on tekemisen meininki, luovia ideoita ja ihana työyhteisö. Urjalan varhaiskasvatuksessa me teemme hyvän varhaiskasvatuspäivän lapsille ja aikuisille. Panostamme leikkiin, liikkumiseen, pienryhmätoimintaan, tunnekasvatukseen sekä positiiviseen pedagogiikkaan. Meille on tärkeää kohdata lapset tasavertaisesti yksilöinä, positiivisuuden kautta ja yhdessä oppien. Arvostamme joustavuutta sekä kykyä oma-aloitteiseen toimintaan yhdessä muun kasvatusyhteisön kanssa. Etsimme aktiivista, hyvän vuorovaikutuksen omaavaa ja organisointikykyistä varhaiskasvatuksen hoitajaa. Kelpoisuusvaatimus: varhaiskasvatuslaki (540/2018) § 28. Arvostamme työkokemusta varhaiskasvatuksesta, mutta arvostamme myös monipuolista osaamista ja monenlaisesta työkokemuksesta. Myös ei-kelpoiset tai opintojen loppuvaiheessa olevat hakijat otetaan huomioon. Työnantajana Urjalan kunta on työhyvinvointia arvostava, koulutusmyönteinen ja vastuullinen. Työsuhteet ovat usein pitkiä Urjalassa. Kunnan työntekijöillä on käytössä e-passi (liikunta/kulttuuri) ja maksuton kuntosali sekä mahdollisuus työsuhdepolkupyöräetuun. Palkkaus ja työehdot ovat KVTES:n mukaiset. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat todistukset esitetään haastattelun yhteydessä. Haastattelut järjestetään juhannuksen jälkeisellä viikolla. Tehtävään valitun tulee esittää nähtäväksi lasten kanssa työskenteleviltä edellytettävä laissa (504/02) tarkoitettu rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Työsuhteessa noudatetaan 4 kk:n koeaikaa. Haastattelut pidetään viikolla 26.
Turvaselvitetty lääkäri Vekaranjärven terveysasemalle
Onni
Finland, Kouvola
Kartoitamme turvaselvitettyä yleislääkäriä Vekaranjärvelle.Ajanjakso: 22.6.-31.8.2026.Työaika: Arkisin 5 päivää viikossa, arkipyhät pois lukien, 7 tuntia päivässä pääsääntöisesti klo 7-16 välillä. Etätyö ei ole mahdollista.Vaatimuksena: laillistettu lääkäri, terveydenhuollon ammattikortti, Suomen kansalaisuus, voimassa oleva turvallisuusselvitys koko työjakson ajan sekä suomen kielen taito.Työn kuvaus: Terveysaseman yleislääkäritasoinen terveyden- ja sairaanhoidon vastaanottotyö.Potilastietojärjestelmä: Mediatri Saga. Asiakas perehdyttää järjestelmän käyttöön.Alkamisajankohtaa voi siirtää enintään viidellä (5) arkipäivällä eteenpäin.Miksi valita Onni?Huolehdimme, että saat työhösi sopivan perehdytyksen ja sinun on mukava aloittaa työsi Onnilla. Olemme helposti tavoitettavissa ja autamme löytämään elämäntilanteeseesi sopivia työvaihtoehtoja. Tarjoamme työntekijöillemme huikeat Tradeka-konsernin henkilöstöedut, joihin kuuluvat esimerkiksi tuntuvat alennukset Restelin ravintoloissa sekä edulliset hinnat Rela-hierojille. Tutustu tarkemmin henkilöstöetuihin ja Onniin työnantajana osoitteessa onnion.fi/rekrytointi.Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!Ota yhteyttä helposti lomakkeen avulla jättämällä meille yhteystietosi. Lomakkeen täyttämiseen menee vain muutama minuutti, joten ota yhteyttä jo tänään!Mikäli sinulla heräsi kysyttävää esimerkiksi palkkaukseen tai työtehtävien yksityiskohtiin liittyen, ole rohkeasti yhteydessä Onnin tiimiin tai suoraan kumppanuuspäällikkö Noora Pitkäseen (noora.pitkanen@onnion.fi, p. 041 731 7264). Haku päättyy 15.6.2026.
Erityisluokanopettajan/apulaisjohtajan (424354) viransijaisuus
Janakkalan kunta
Finland
Varatien koulu on lastensuojelulaitoksen yhteydessä toimiva kaksiopettajainen erityiskoulu 7.-9.-luokkalaisille. Varatien koulu kuuluu hallinnollisesti Tervakosken yhteiskoulun alaisuuteen. Haemme 1.8.2026 - 31.07.2027 väliselle ajalle viransijaisuuteen erityisluokanopettajaa, jonka tehtäviin kuuluu Varatien koulun apulaisjohtajan tehtävät. Tehtävässäsi vastaat toisen 8-paikkaisen erityisluokan opetuksesta, toimit lähiesihenkilönä koulun muille työntekijöille ja kannat vastuun Varatien koulun arjen toiminnasta. Toivomme, että sinulla on hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot ja osaat kohdata oppilaita yksilöllisesti. Nepsy-osaaminen katsotaan vahvuudeksi. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja vaihtelevan työn sekä mahdollisuuden työskennellä monialaisessa verkostossa pienessä ja ammattitaitoisessa yksikössä. Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi kuntarekry.fi-sivuston kautta sunnuntaihin 21.6.2026 klo 23:00 mennessä. Kelpoisuus tehtävään määräytyy opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 1998 / 986 mukaan. Kelpoisuus tulee saavuttaa ennen hakuajan päättymistä. Työsuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504 / 2002) tarkoittama rikosrekisteriote. Sijaisuudessa noudatetaan koeaikaa. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Janakkalan kunta suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle esimiehelle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.
Määräaikainen suuhygienisti, Nakkila
Satakunnan hyvinvointialue
Finland
Haetaan Nakkilaan suuhygienistiä määräaikaiseen työsuhteeseen. Työn aloitus mahdollisimman pian ja 31.12.2026 asti. Suuhygienistin ensisijainen toimipiste sijaitsee Nakkilassa. Alueeseen kuuluvat myös Harjavalta, Kokemäki ja Huittinen, joissa työtä saattaa olla satunnaisesti. Käytössämme on Lifecare-potilastietojärjestelmä. Monipuolinen tehtäväkenttä, nuorekas työyhteisö sekä kehitykseen ja koulutukseen kannustava työilmapiiri, jotka antavat erinomaiset mahdollisuudet ammatissa viihtymiseen. Sinulla on mahdollisuus suuhygienistin perustyön lisäksi mm. työskennellä salkkuvastaanotolla, osallistua monipuolisesti terveyskasvatukseen ja tehdä aikuisten terveystarkastuksia. Kelpoisuusvaatimuksena on suuhygienistin AMK-tutkinto tai vastaava aikaisempi tutkinto ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen laillistus. Lisäksi edellytämme hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.Huomioimme haussa myös loppuvaiheen suuhygienisti-opiskelijat. Arvostamme joustavuutta, positiivista ja aktiivista työotetta, kehittämismyönteisyyttä sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Tarjoamme sinulle liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä maksuttoman kuntosalin Raumalla, Harjavallassa, Porissa ja Ulvilassa. Työsuhteeseen kuuluu työterveyshuolto ja kattava sisäinen koulutustarjonta. Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaisesti. Varsinaiseen palkkaan kuuluu myös mahdollinen työkokemuslisä. Palvelussuhteessa noudatetaan koeaikaa, joka on max. puolet määräaikaisuuden kestosta. Haastatteluja tehdään jo hakuaikana ja valinta tehdään heti sopivan henkilön löydyttyä. Tarkastamme alkuperäiset todistukset haastateltavilta. Hakemukset lähetetään ensisijaisesti sähköisesti työpaikkailmoitukselta löytyvän linkin kautta.
Hitsaaja / Päällirakentaja
JWD Palvelut Oy
Finland, Helsinki
Etsimme raskaan autokaluston päällirakentajia vakituiseen työsuhteeseen asiakasyrityksemme palvelukseen. Haussa on henkilö, jolle korityöt ovat tuttuja. Laitteisiin asennettavien puomien, kauhojen, nosturien ja lavojen kanssa työskentelyn katsomme eduksesi. Ensisijaisesti etsitään hitsaustaitoista henkilöä, mutta jos osaamista on karttunut hydrauliikan ja sähkön parissakin, luemme sen eduksesi. Työt alkavat sopimuksen mukaan sopivan henkilön löytyessä ja töitä on tarjolla pitkäksi aikaa, sillä tässä on kyseessä vakituinen työsuhde asiakasyrityksessämme. Hakijalta toivomme: * aikaisempaa kokemusta päällirakennetöistä ja hitsaamisesta * voimassa olevaa työturvallisuuskorttia ja tulityökorttia * aitoa halua tehdä töitä ja kehittää itseään * rehtiä ja reipasta asennetta Mitä me tarjoamme hakijalle: * mahdollisuuden lunastaa paikka asiakasyrityksemme vakikokoonpanossa * ammattitaitoon suhteutettuna kilpailukykyisen palkkauksen * laadukkaat työvarusteet turvakengistä kypärään * ihmisläheisen työnantajakokemuksen * oman nimetyn yhteyshenkilön kenet tavoitat asialla kuin asialla * laajan myös vapaa-ajan tapaturmat kattavan vakuutuksen Mikäli kiinnostuksesi heräsi, laita viipymättä hakemus meidän suuntaan nettisivujemme kautta. Voit myös lähettää vapaamuotoisen hakemuksen ja/ tai CV:si osoitteeseen karo.lehto@jwdpalvelut.fi Olemme yhteydessä haastatteluun kutsuttaviin henkilöihin. Jos tämä paikka ei miellyttänyt, laita avoin hakemus ja kerro millaista työtä haluat. Teemme parhaamme, että löydetään sulle just sun näkönen duuni! JWD Palvelut - Me välitämme!
Turvaselvitetty lääkäri Upinniemen terveysasemalle
Onni
Finland, Kirkkonummi
Kartoitamme turvallisuusselvitystä edellyttävää yleislääkäriä Upinniemeen.Ajanjakso: 1.9.-30.9.2026.Työaika: 4 tai 5 päivää viikossa ma-pe, arkipyhät pois lukien, 7 tuntia päivässä klo 7-16 välillä. Töitä ei ole viikonloppuisin.Vaatimuksena: laillistettu lääkäri, Suomen kansalaisuus, terveydenhuollon ammattikortti, voimassa oleva turvallisuusselvitys ja lääkärin tehtävässä tarvittava riittävä suomen kielen taito.Työn kuvaus: yleislääkäritasoinen terveyden- ja sairaudenhuollon vastaanottotyö terveysasemalla.Potilastietojärjestelmä: Mediatri Saga. Asiakas perehdyttää järjestelmän käyttöön.Alkamisajankohtaa voi siirtää enintään viidellä (5) arkipäivällä eteenpäin.Miksi valita Onni?Huolehdimme, että saat työhösi sopivan perehdytyksen ja sinun on mukava aloittaa työsi Onnilla. Olemme helposti tavoitettavissa ja autamme löytämään elämäntilanteeseesi sopivia työvaihtoehtoja. Tarjoamme työntekijöillemme huikeat Tradeka-konsernin henkilöstöedut, joihin kuuluvat esimerkiksi tuntuvat alennukset Restelin ravintoloissa sekä edulliset hinnat Rela-hierojille. Tutustu tarkemmin henkilöstöetuihin ja Onniin työnantajana osoitteessa onnion.fi/rekrytointi.Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!Ota yhteyttä helposti lomakkeen avulla jättämällä meille yhteystietosi. Lomakkeen täyttämiseen menee vain muutama minuutti, joten ota yhteyttä jo tänään!Mikäli sinulla heräsi kysyttävää esimerkiksi palkkaukseen tai työtehtävien yksityiskohtiin liittyen, ole rohkeasti yhteydessä Onnin tiimiin tai suoraan kumppanuuspäällikkö Noora Pitkäseen (noora.pitkanen@onnion.fi, p. 041 731 7264). Haku päättyy 25.6.2026.
Materiaalikoneen kuljettaja Eurajoelle
Wulff Works Oy
Finland, Eurajoki
Materiaalinkäsittelijä / koneenkuljettaja – Eurajoki Etsimme asiakkaallemme Eurajoelle materiaalinkäsittelijää monipuolisiin ja vastuullisiin työtehtäviin kierrätys- ja materiaalinkäsittely-ympäristöön. Työssä pääset työskentelemään keskeisessä roolissa osana materiaalivirtojen hallintaa ja kiertotaloutta. Tehtävässä toimit materiaalikoneen kuljettajana ja operoit esimerkiksi pyöräkuormaajaa tai kahmarikonetta. Päivittäisiin työtehtäviisi kuuluu erilaisten materiaalien, erityisesti metallien, lajittelu, siirtely ja käsittely. Työ vaatii tarkkuutta ja kykyä tunnistaa erilaisia materiaaleja, sillä kierrätysmateriaalien oikea lajittelu on keskeinen osa toimintaa. Yrityksen toiminta perustuu siihen, että erilaiset metallit ja muut kierrätettävät materiaalit vastaanotetaan, lajitellaan ja käsitellään jatkokäyttöä varten teollisuuden raaka-aineiksi. Odotamme sinulta aiempaa kokemusta koneiden ajamisesta, erityisesti materiaalinkäsittelykoneista. Pyöräkuormaajan tai kahmarikoneen käyttötaito on tehtävässä tärkeää. Metallimateriaalien tuntemus katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätöntä, jos sinulla on halu oppia ja kehittyä tehtävässä. Arvostamme myös oma-aloitteista työotetta, huolellisuutta sekä kykyä työskennellä itsenäisesti. Työ on fyysistä ja vaihtelevaa, ja sitä tehdään sekä ulkona että halliympäristössä. Työpäivät voivat olla ajoittain kiireisiä, joten hyvä paineensietokyky ja turvallinen työskentelyote ovat tärkeitä. Työssä korostuu myös yhteistyökyky, sillä toimit osana työporukkaa. Tarjoamme sinulle vakaan työympäristön kasvavalla alalla, mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi sekä monipuolisen työn, jossa näet konkreettisesti työsi jäljen. Työ alkaa sopimuksen mukaan. Palkkaus: kokemuksen ja osaamisen mukaan noin 14,00 - 18,00 €/h. Kokeneelle ja oma-aloitteiselle tekijälle tarjoamme kilpailukykyisen palkan osaamisen mukaan. Hakeminen: Mikäli koet olevasi tähän tehtävään sopiva henkilö, niin hae paikkaa heti, koska käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Olemme Wulff Worksillä halunneet tehdä työnhaun mahdollisimman helpoksi, joten jos sinulla on jo valmis CV, voit antaa tekoälyapurimme täyttää tiedot siitä puolestasi klikkaamalla tätä linkkiä . muussa tapauksessa klikkaa hae-painiketta. Lisätietoa: Toni Koivisto +358 50 348 5455 toni.koivisto@wulff.fi Wulff Works Oy Kaivopuistontie 3 LT1, 26100 Rauma www.wulffworks.fi Parempi maailma työntekijä kerrallaan! Parempi maailma kohtaaminen kerrallaan! Wulff Works on se parempi henkilöstövuokrausyritys. Meillä konkarit etsivät sankareita: tunnistamme hyvät työpaikat ja työnantajat, jotka arvostavat tekijöitä. Palvelemme valtakunnallisesti ja tapaat meitä jo neljällätoista paikkakunnalla Suomessa. Tutustu: . Olemme osa pörssilistattua Wulff-konsernia.
Keikkatöihin Saarijärven R-kioskille!
Reitan Convenience Finland - Myyjä
Finland, Saarijärvi
Jaksatko hymyillä ja palvella asiakkaita vaikka kiireen keskellä? Oletko omatoiminen ja valmis ottamaan haasteita vastaan? Osaatko ratkaista ongelmia kiperissäkin tilanteissa? R-kioskilla asiakkaamme odottavat erinomaista palvelua ja kioskimyyjänä olet asiakaspalvelun ammattilainen. Tunnet R-kioskin tuotteet, palvelut ja olet valmis heittäytymään lisämyynnin maailmaan - suosittelet rohkeasti uutuustuotteita ja muistutat ajankohtaisista kampanjoista. Pidät huolta kioskin siisteydestä sekä tuote-esittelyiden runsaudesta. Huolehdit omalta osaltasi, että kioskilla viihtyvät sinun lisäksesi myös asiakkaat ja työkaverit. Teet kaikkesi luodaksesi asiakkaalle päivän parhaan hetken. Olet kiinnostunut vastuullisuudesta, sillä haluamme tehdä conveniencekaupasta vastuullisen ja vastuullisuudesta kätevää. Saat kattavan perehdytyksen kioskityöhön. Pystyt työssäsi kehittymään myynnin ja asiakaspalvelun ammattilaiseksi ja voit halutessasi hakea Trainee-valmennusohjelmaamme kohti R-yrittäjyyttä ja omaa R-kioskiasi. Haemme R-kioskille/R-kioskeille tarvittaessa töihin kutsuttavaa myyjää. Keikkatyö sopii vaikka opiskeluiden oheen ja edellyttää joustavuutta. Työmäärä vaihtelee kioskin tarpeen mukaan, esim. kun työntekijää tarvitaan sairauslomissa, lomituksissa tai kiirevuoroissa. KESÄN AIKANA MUKAVASTI TÖITÄ, HAE HETI! Arvostamme Aikaisempaa kokemusta asiakaspalvelutyöstä Kiinnostusta kahvila- ja delimaailmaan Kokemusta pelimyynnistä ja postitoiminnoista Edellytämme Ystävällistä ja iloista asiakaspalveluasennetta Reipasta myyntihenkisyyttä Itsenäistä ja vastuullista otetta työhön Hygieniapassia (jos sinulla ei vielä passia ole, voit suorittaa sen koeajan puitteissa) Mahdollisuutta työskennellä kaksivuorotyössä Vähintään 18 vuoden ikää Tarkastamme luottotiedot osana rekrytointiprosessia
Maanrakennustyöntekijöitä kaudelle 2026
Barona Rakennus Oy
Finland
Etsimme asiakkaallemme maanrakennustyöntekijöitä useisiin kohteisiin Seinäjoen talousalueella kaudelle 2026! Työmaat sijaitsevat pääosin Seinäjoella sekä lähialueilla. Kohteissa tehdään vaihtelevia maanrakennustöitä. Pääasiallisia työtehtäviä ovat mm. kaivuutyöt, kaivinkoneen perämiehenä toimiminen, maantiivistykset, salaojaputkien asennukset, siirtonurmen asennukset, pohjien teko ym. maanrakennuspuoleen liittyvät tehtävät. Myös osaaville konekuskeille voi olla töitä tarjolla, joten mikäli osaamisesi on enemmän konepuolen töissä, kerro se hakemuksessasi! Lasereiden käyttökokemus ja maanrakennuskuvien tuntemus katsotaan eduksi, mutta ei ole pakollista. Edellytämme hakijalta: - voimassa olevaa työturvallisuuskorttia (autamme tarvittaessa hankinnassa) - sujuvaa suomen kielen taitoa. - oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi Toivomme hakijalla olevan aikaisempaa kokemusta infra-alan töistä. Työt alkavat sopimuksen mukaan keväällä ja töitä voi hakijan osaamisesta riippuen olla aina pitkälle syksyyn asti. Palkkaus määräytyy infra-alan työehtosopimuksen mukaisesti. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana, joten ethän aikaile vaan täytä hakemus pikaisesti ja me olemme sinuun yhteydessä! Työtä unelmiesi eteen tai unelmiesi töitä - tarjoamme pitkäaikaisia työmahdollisuuksia rakennusalan ammattilaisille ympäri Suomen. Olemme rakennusalan suurin henkilöstöpalveluyritys ja siksi me pystymme tarjoamaan mahdollisuuksia erilaisilta työmailta. Meillä on myös mahdollista edetä urallaan erilaisten työtehtävien kautta. Olemme vastuullinen työnantaja ja hoidamme palkanmaksun ja kaikki työnantajan velvoitteet viimeisen päälle.
Luokanopettaja, Oulunsalon Kirkonkylän koulu
Oulun kaupunki
Finland
Haettavana on PERUSOPETUKSEN LUOKANOPETTAJAN määräaikainen virka Oulunsalon Kirkonkylän koulussa ajalle lukuvuodelle 2026 - 2027. Tehtävä sijoittuu toiselle vuosiluokalle, lisäksi tehtävään kuuluu ruotsin kielen opetusta kuudennelle luokalle. Oulunsalon Kirkonkylän koulu sijaitsee Oulunsalon keskustassa Lentokentäntien läheisyydessä. Koulumme on alakoulu, jossa oppilaita on n. 250. Lisäksi koulussamme on iltapäivätoimintaa. Osallistumme aktiivisesti moniin erilaisiin valtakunnallisiin ja kansainvälisiin hankkeisiin. Olemme osa KiVa-koulu-verkostoa. Liikkuva koulu ja Erasmus+ ovat osa koulumme arkea. Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaisesti. Kelpoisuuden osoittavat alkuperäiset tutkintotodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä. Eduksi luetaan kyky yhteisopettajuuteen. Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista, esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikostaustaote. Tehtävässä käytetään koeaikaa. Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55 A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/8450/2026 sekä lähetyskuoressa haettavana olevan viran nimi. Haettaessa useampia virkoja on jokaiseen virkaan toimitettava oma hakemus. Hakemus on toimitettava 18.6.2026 klo 16.15 mennessä.

Go to top