Helsingin kaupunki
Finland
Kiinnostaako sinua työ lasta odottavien ja lapsiperheiden parissa?
Hienoa, tule neuvolan terveydenhoitajaksi Kallion perhekeskukseen!
Haemme Kallion perhekeskuksen neuvolaan terveydenhoitajaa vakituiseen työsuhteeseen alkaen 11.5.2026 tai sopimuksen mukaan.
Kallion perhekeskus sijaitsee keskeisellä paikalla, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Meillä pääset työskentelemään monialaisessa tiimissä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa. Kallion neuvolassa työskentelee 35 terveydenhoitajaa ja kaksi lähihoitajaa. Lähiesihenkilönäsi toimii osastonhoitaja. Työ on pääsääntöisesti päivätyötä ja tehdään arkisin klo 7.00-19.00 välillä. Lounas kuuluu työaikaan ja sinulla on mahdollista hyödyntää perhekeskuksen läheisyydessä olevaa henkilöstöravintolaa. Meillä viihdytään, sillä panostamme uuden työntekijän perehdytykseen, hyvän työilmapiirin ylläpitoon sekä yhdessä työskentelyyn.
Terveydenhoitajan työtehtävissä teet merkityksellistä, vaikuttavaa ja monipuolista työtä perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi yhdessä yhteistyökumppanien kanssa. Terveydenhoitajana tavoitteenasi on turvata odottavan äidin, sikiön, vastasyntyneen ja lapsen terveyttä sekä ohjata vanhempia lapsen kasvun, kehityksen ja hyvinvoinnin tukemisessa. Toimintamalleina käytössämme ovat muun muassa etäperhevalmennusryhmät, 6 kuukauden ikäisten ryhmäneuvola sekä raskausdiabetesryhmät. Vastaanottotyön lisäksi tehtäviin voi kuulua ryhmämuotoista toimintaa, kehittämistyötä ja neuvolan puhelinpalvelua.
Toivomme sinulta joustavuutta, hyviä yhteistyötaitoja ja myönteistä suhtautumista työn kehittämiseen ja moniammatilliseen työskentelyyn. Käytössämme on Apotti potilastietojärjestelmä.
Tehtäviä varten haastattelut pidetään 26.3.2026 iltapäivällä.
Ilahdumme hakemuksestasi erityisesti, jos
- Olet ratkaisukeskeinen
- Hyvä työyhteisö on sinulle tärkeää
- Teet ennaltaehkäisevää terveydenhoitotyötä ylpeydellä.
Perhekeskuksissa tarjoamme sinulle:
- Merkityksellisen, monipuolisen ja yhteiskunnallisesti vaikuttavan työn äitiys- ja lastenneuvolassa sisältäen eri vastuualueita kiinnostuksesi mukaan
- Kattavan perehdytyksen äitiys- ja lastenneuvolatyöhön, sekä Apotti- järjestelmän käyttöön
- LOVE-koulutuksen, joka edellytetään jokaiselta terveydenhoitajalta.
Koska elämä ei ole pelkkää työtä, meillä huolehditaan myös työn ja vapaa-ajan tasapainosta. Saat käyttöösi Epassi Flex -kokonaisuuden sisältäen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedut. Etua voi saada korkeintaan 550 euroa kalenterivuodelta. Käytettävissä oleva saldo määräytyy työsuhteesi pituuden perusteella. Lisäksi käytettävissäsi on lounasetu. Saat käyttöösi henkilöstöetuna myös kaupunkipyörän ja voit halutessasi vierailla kaupungin työntekijöiden omalla virkistyssaarella.
Kelpoisuusehto:
Terveydenhoitajan ammattikorkeakoulututkinto tai aiempi opistotason erikoistumistutkinto. Tehtävässä edellytetään terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain (559/1994, 1200/2007) mukaista laillistusta Suomessa.
Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa sekä 55 §:n mukaista tuberkuloosiselvitystä.
Tehtävässä edellytetään LOP/LOVe LOP-lääkeluvan hyväksytty suorittaminen viimeistään koeajan kuluessa.
Lisäksi edellytämme:
-Kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja tiimityöskentelytaitoja
Luemme eduksi:
- Aikaisempi kokemus neuvolatyöstä
- Englannin ja/tai ruotsin kielen taito
- Apotti -potilastietojärjestelmän hallinta
- Mahdollisuus sitoutua perhekeskuksen aukioloaikojen mukaisiin työaikoihin.
Публикувано преди 2 седмица(и)