Wybierz ofertę pracy stworzoną dla Ciebie spośród tysiąca ogłoszeń z całej Europy. Wyniki wyszukiwania udostępnia EURES - Europejski Portal Mobilności Zawodowej.
Etsimme nyt joukkoomme liiketoimintapäällikköä
Työssäsi pääset kehittämään ja kasvattamaan Johtamisen ja uudistamisen palvelut -yksikön liiketoimintaa laadukkaiden palvelujen ja osaavan henkilöstön avulla. Liiketoimintapäällikköä haetaan Muutosjohtamisen palvelualueelle. Palvelutarjoomaan kuuluu konsultointipalveluita, järjestelmäpalveluita sekä jatkossa myös lisenssienhallintapalveluita. Konsultointipalveluissa asiakkaille tarjotaan strategisen tason hankejohtamisen, johdon konsultoinnin, ihmislähtöisen muutosjohtamisen, ketterien hallintamenetelmien ja lisenssien hallinnointiin ja optimointiin liittyviä palveluja sekä johtaja/päällikkö palveluna (ns. interim-roolit). Järjestelmäpalvelujen puolella vastuullasi on Atlassian-järjestelmäkokonaisuus (mm. Jira ja Confluence) ja jatkossa myös lisenssienhallintapalveluita. Näissä kokonaisuuksissa palvellaan sekä ulkoisia että sisäisiä asiakkaita. Kuulut yksikön johtoryhmään ja johdat noin 20 henkilön kasvavaa palvelualuetta. Työskentelet tiiviisti muiden liiketoimintapäälliköiden, muiden istekkiläisten sekä Istekin kumppanien kanssa.
Tehtäviisi kuuluu:
- Vastaat nimettyjen palvelutuotteiden liiketoiminnasta sekä tuottamisesta omien ja/tai kumppaniresurssien avulla
- Vastaat palveluiden kannattavuudesta, budjetoinnista sekä palveluiden ja koko liiketoiminnan kehittämisestä kokonaisuutena
- Vastaat liiketoimintayksikön liiketoiminnallisten ja toiminnallisten tavoitteiden asettamisesta sekä saavuttamisesta oman vastuualueesi osalta
- Vastaat palvelukokonaisuuksien toimittajista strategisella tasolla
- Vastaa palvelun elinkaaren hallinnan toimintamallista ja toimintamallin kehittämisestä
Toimit ryhmän tuoteomistajien ja ryhmän esihenkilöiden esihenkilönä vastaten osaamisen kehittämisestä, riittävästä asiantuntijakapasiteetista (ml. kumppanit) sekä ohjaamisesta.
Rooliisi kuuluu aktiivisesti seurata asiakastarpeiden muutoksia ja palvelukokonaisuuden vastaavuutta asiakastarpeisiin. Lisäksi olet vahva myynnin tuki vastuualueesi osalta ja pystyt tarvittaessa esiintymään suuremmillekin yleisöille vakuuttavasti. Omaat vahvaa liiketoimintaosaamista erityisesti taloudellisen osaamisen näkökulmalla.
Työssä menestyäksesi tarvitset:
- Tehtävään soveltuvaa koulutusta
- Liiketoimintaosaamista
- Johtamiskokemusta (erityisesti seuraavista näkökulmista: talouden johtaminen, strateginen johtaminen, liiketoiminnan johtaminen)
- Kattavaa esihenkilökokemusta, vahvaa toimeenpanokykyä ja valmentavaa otetta omassa johtamisessa
- Kykyä johtaa ihmisiä, puuttua ja valmentaa sekä jalkauttaa toimintamalleja
- Kykyä hallinnoida kehitystiekarttaa ja raportoida palveluiden tilannetta
- Paineensietokykyä sekä ongelmatilanteiden ratkaisutaitoa
- Positiivista asennetta ja itsenäistä otetta työskentelyyn
- Halua kehittää organisaatiota, sen toimintaprosesseja sekä omaa osaamistasi
- Vahvoja vuorovaikutus- ja neuvottelutaitoja sekä aktiivista asiakaspalveluasennetta
- Oma-aloitteisuutta, aktiivisuutta ja kykyä hahmottaa ja johtaa suuria asiakokonaisuuksia
- Hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä esiintymisvarmuutta
Tehtävässä menestyminen edellyttää kokemusta tuotteistamisesta ja palvelukonseptoinnista sekä substanssiosaamista oman vastuualueesi palveluista. On tärkeää, että pystyt hahmottamaan laajoja kokonaisuuksia ja omaat vahvaa, pitkän aikavälin näkemystä liiketoiminnan kehittämisestä sekä strategista ajattelukykyä. Sinulta löytyy myös kokemusta kehitysajatusten tuomisesta käytäntöön. Tiimityö ja toimiminen eri sidosryhmien kanssa on sinulle luontevaa, kuten myös siihen liittyvien toimintamallien aktiivinen kehittäminen. Olet aktiivinen verkostoituja ja luot kontakteja niin sisäisiin kuin ulkoisiinkin avainpelaajiin.
Lisätiedot:
- Aloitus: Sopimuksen mukaan
- Sijainti: Tässä työssä on etätyömahdollisuus ja työtä voit tehdä mistä päin Suomea tahansa. Toimipisteemme sijaitsevat Kuopiossa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Espoossa
Palkkaus:
Tehtävän palkkahaitari on 4400 – 5500 €/kk, lopullinen palkka määritellään valittavan henkilön osaamisen ja kokemuksen mukaan. Kuulut meillä KT:n yrityssektorin työehtosopimuksen piiriin, mikä tuo mukanaan julkisen alan parhaat työsuhde-edut, kuten:
- Lyhyemmän säännöllisen työajan (36,25 h/vko) – enemmän aikaa palautumiselle ja arjen tasapainolle
- Reilut lomaoikeudet – vuosilomia kertyy enimmillään 38 arkipäivää vuodessa
Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä ManpowerGroup Oy:n kanssa. Hae tehtävää liittämällä CV:si ja vapaamuotoinen hakemuksesi viimeistään 8.3.2026 mennessä. Lisätietoja tehtävästä antaa Senior Recruitment Consultant Tiina Venäläinen, p. 050 300 4372 tai tiina.venalainen@manpowergroup.fi
Miksi valitsisit meidät?
Panostamme vahvasti henkilöstön kehittämiseen ja kouluttamiseen sekä kannustavaan esihenkilötyöhön. Meillä saat tehdä työsi hyvin, sillä pääset toimimaan vakiintuneiden kumppaneiden ja alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa erittäin mielenkiintoisissa asiakasympäristöissä ja -projekteissa. Arvostamme tasapainoa työn ja muun elämän yhteensovittamisessa ja tarjoamme myös kattavat henkilöstöedut.
Lue lisää verkkosivujemme [Uratarinoita-osiosta](https://www.istekki.fi/uratarinat/).
Lämpimästi tervetuloa Istekille!
Me istekkiläiset olemme teknologiaturvaajia, jotka työskentelemme yhteisen hyvän ja sujuvamman Suomen eteen. Teemme työtä lähes 4 miljoonan kansalaisen hyvinvoinnin eteen – juuri tälläkin hetkellä. Olemme osa suomalaisten arkea niin elämän suurissa ja haastavissa hetkissä huolehtimalla mm. sairaaloiden elämää ylläpitävistä laitteista ja sairaalan ICT-ympäristöistä, kuin aivan perusarjessa tuottamalla mm. koulujen ICT-ympäristöt. Moniammatillista porukkaamme määrittelee osaaminen, asiantuntijuus ja vahva tekemisen meininki kaikessa mitä teemme asiakkaillemme!
SSP Finland etsii nyt reippaita KOKKEJA kesätiimiinsä Helsinki-Vantaan upeaan & uniikkiin ravintolamaailmaan Food Courtiin Bastard Burgersille
Etsitkö vauhdikasta kesätyötä kansainvälisessä ympäristössä? Liity tiimiimme Helsinki-Vantaan lentoaseman uniikkiin Food Court -ravintolamaailmaan ja valmista kaupungin parasta streetfoodia.
Bastard Burgers on osa Food Court -ravintolamaailmaa, jossa istuma-alue jaetaan kuuden ravintolan ja kahvilan kesken. Me tarjoamme New Yorkista inspiraationsa saanutta streetfoodia, joka valmistetaan laadukkaasta suomalaisesta naudanlihasta. Ihmiset rakastavat burgereita ja me rakastamme ihmisiä – ihan kaikki ovat tervetulleita Bastard Burgersiin!
Lentoasema on vilkas ja uniikki työympäristö, jossa saat kohdata erilaisia asiakkaita ja hyödyntää kielitaitoasi päivittäin. Työssäsi panostat päivittäin erinomaisiin asiakaskokemuksiin ja autat mielelläsi myös työkavereitasi kiireen keskellä. Työtehtäviisi kuuluu ruuanvalmistuksen lisäksi tavaran vastaanottoa, työpisteen puhtaanapitoa ja omavalvonnan noudattamista.
Miksi juuri tähän tehtävään?
Me SSP Finlandilla panostamme henkilöstömme hyvinvointiin ja kehittymiseen. Tarjoamme sinulle:
- Ainutlaatuinen työyhteisö: Pääset osaksi innostavaa, ammattitaitoista ja mukavaa tiimiä, jossa aidosti viihdytään ja onnistumiset tehdään yhdessä. Meille kesätöihin palataan usein uudestaan Lue alta miksi Tuija on viihtynyt meillä jo 40 vuotta: Olen viihtynyt SSP:llä näin kauan koska jokainen päivä on erilainen, lentokenttä muuttuu ja elää jatkuvasti ja lisäksi oma tiimini on ihan paras. Viihdyn täällä tosi hyvin.
Tuija, SSP:läinen vuodesta 1985
- Monipuoliset työtehtävät: Monipuolisen kokkitehtävän ja mahdollisuuden syventää osaamistasi.
- Takuutunnit ja palkka: Tarjoamme kesätyön touko-kesäkuulta elokuun loppuun takuutunneilla 90 h / 3 vko. Palkan neuvottelemme kokemuksesi ja osaamisesi mukaan, noudattaen matkailu- ja ravintola-alan työehtosopimusta.
- Kattava perehdytys: Kattavan perehdytyksen avulla varmistamme, että pääset sujuvasti mukaan työhön.
- Laajat uramahdollisuudet: SSP toimii maailmanlaajuisesti jo lähes 40 maassa. Suomessa meillä on toimintaa viidellä lentoasemalla, Helsingin päärautatieasemalla ja Helsingin keskustassa. Meiltä löytyy paljon inspiroivia uratarinoita. Lue Ollin tarina alta, joka muuten myös alkoi kesätyöllä Urapolkuni SSP:llä on pitkä ja olen työskennellyt täällä lähes kaikissa pisteissä – ja monessa roolissa. Aloitin SSP:llä kesätöissä tiskarina 1997. Oppisopimuspaikan kautta sain kokin tutkinnon ja paikan kokkina. Sen jälkeen olen ollut mm. sous chef sekä head chef ja tällä hetkellä vastaan SSP Suomen ja Baltian tuotekehityksestä NPD Managerina.
Olli, SSP:llä vuodesta 1997.
Mitä toivomme sinulta?
Etsimme henkilöitä, joilla on aito "Passion for passengers" -asenne ja reipas ote työhön.
- Ravintola-alan kokemus: Sinulla on jo kokin työkokemusta ja/tai ravintola-alan koulutus.
- Asenne kohdillaan: Pystyt toimimaan kiireessä johdonmukaisesti, autat työkavereita ja noudatat tarkasti sovittuja toimintatapoja – turvallisuus ja hygienia ovat meille ensisijaisen tärkeitä.
- Pätevyydet kunnossa: Hygieniapassi on ehdoton edellytys.
- Kielitaito: Työssä vaaditaan sujuvaa englannin kielen osaamista. Muun kielitaidon katsomme eduksi.
- Nuhteeton tausta: Lentoasemalle työllistyminen edellyttää suojelupoliisin tekemän turvallisuusselvityksen läpäisyä.
- Vuorotyövalmius: Työ on luonteeltaan vuorotyötä, joten odotamme joustavuutta työaikojen suhteen.
Tartu tähän ainutlaatuiseen tilaisuuteen ja lähetä hakemuksesi heti, sillä käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Jätäthän hakemuksesi ja CV:si suoraan rekrytointijärjestelmäämme alla olevan linkin kautta, sillä näin saamme hakemuksen nopeimmin käsittelyyn tietosuojasäännöksiä noudattaen. Huomioithan, että toivomme haastatteluun kutsuttavilta hakijoilta suosittelijaa. Tulemme pitämään jatkoon valituille hakijoille rekrytointipäivän StaffPointin toimistolla Helsingissä keskiviikkona 4.2.2026.
Valittu tekijä työllistyy StaffPointille.
Meille on tärkeää, että jokainen tiimissämme tuntee olevansa merkityksellinen. Siksi olemme luoneet sellaiset arvot, joihin on helppo samaistua arjen työssä.
TEAM PASSION CURIOSITY OWNERSHIP
Arvomme eivät ole vain sanoja – ne näkyvät jokapäiväisessä toiminnassamme, päätöksissämme ja tavassa, jolla kohtelemme toisiamme. Ne varmistavat, että toimimme aina vastuullisesti ja kestävällä tavalla, huomioiden sidosryhmämme, ympäristön ja liiketoiminnan menestyksen.
Tutustu tarkemmin: [SSP Finland](https://www.sspfinland.fi/fi/kotisivu/) ja The Food Travel Experts
Tarjoamme
- taksietu
Select Service Partner Finland
Tarjoamme asiakkaillemme mieleenpainuvia ruoka- ja juomaelämyksiä matkustusympäristössä joka päivä ympäri vuorokauden. Toimintaamme kuuluu kahviloita, ravintoloita, baareja, pubeja, kioskeja, ja loungeja, joita operoimme yli 300 SSPläisen voimin.
Toimimme Helsinki-Vantaan, Oulun, Rovaniemen, Tampereen ja Turun lentoasemilla sekä Helsingissä, jossa operoimme Upper Crust ja Starbucks kahviloita Helsingin päärautatieasemalla ja Starbucks kahvilaa Kirjatalossa.
Olemme osa kansainvälistä SSP Groupia, joka on johtava ruoka- ja juomapalveluiden operaattori matkustus- ja liikennepaikoissa ympäri maailman. SSP toimii 37 eri maassa, pääasiassa lentoasemilla ja rautatieasemilla ja sen palveluksessa on yli 43 000 työntekijää.
Sähköposti: hanna.pogorelov@staffpoint.fi Sijainti: Helsinki-Vantaan lentoasema
Meillä mehiläisillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin.
Haemme puheterapeuttia vakituiseen työsuhteeseen ammattitaitoiseen joukkoommeMehiläinen Espoo Westend toimipisteelle.
Oletko puheterapian ammattilainen ja haluat päästä mukaan työyhteisöön, jossa on lämminhenkinen tunnelma ja yhteen hiileen puhaltamisen kulttuuri? Haluatko päästä rakentamaan työviikkosi siten, että saat vapauden suunnitella työnkuvan omannäköiseksi ja kehittyä ammatillisesti? Jos vastasit kyllä, saatat olla etsimämme puheterapeutti.
Meidän viihtyisä Espoon toimistomme sijaitseeWestendissäkivenheiton päässä uimarannasta. Työyhteisömme on lämmin ja rento ja meiltä löytyy taitavia ammattilaisia eri puheterapian osa-alueilta. Tuemme toisiamme arjessa ja jaamme osaamistamme yhdessä keskustellen. Meille on tärkeää yhteisöllisyys, hyvä fiilis ja ettei asioita tarvitse ottaa liian vakavasti.
Puheterapeuttina Mehiläisellä työskentelet itsenäisesti ja vastuullisesti, kuitenkin siten, että saat tukea työllesi niin paikallisesta kuin valtakunnallisestakin terapeuttitiimistä. Rinnallasi kulkee laaja ja tiivis terapeuttien yhteisö sekä hallinnon asiantuntijat, jotka varmistavat, että voit keskittyä olennaiseen eli kohtaamaan asiakkaan ja tekemään tärkeää terapiatyötä.
Pääset työskentelemään joustavasti itseäsi kiinnostavan asiakasryhmän parissa joko asiakkaidemme arkiympäristöissä tai viihtyisällä vastaanotollammeEspoossa. Voit toimia myös etäterapeuttina tai toteuttaa joustavaa hybridikuntoutusta yhdistäen lähi- ja etäkuntoutuksen. Panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin, työssä viihtymiseen ja vapaa-aikaa kunnioittavaan työrytmiin. Pääset myös kehittämään ammattitaitoasi ja asiantuntijuuttasi itseäsi kiinnostavissa koulutuksissa.
Työntekijöidemme sanoin:
Erinomaisen työhyvinvointini taustalla on työn joustavuus, ihana työyhteisö ja maailman paras esihenkilö. Minuun luotetaan ja asiantuntijuuttani arvostetaan.
Täällä työntekijän työ koetaan oikeasti tärkeäksi.
Esihenkilöt ovat helposti lähestyttäviä ja oikeasti välittävät.
Puheterapeuttimme ovat tyytyväisiä työhönsä. Henkilöstötutkimuksemme (2025) mukaan suurimmat ilonaiheet olivat tiimityö ja yhteishenki, työn sisältö ja merkityksellisyys, esihenkilötyö ja työhyvinvointi.
Tarjoamme sinulle:
Joustavat työajat toiveidesi pohjalta ja mahdollisuuden keskittyä ydintyöhösi asiakkaiden parissa
Mahdollisuuden jatkuvaan kouluttautumiseen sisäisen koulutusjärjestelmän kautta ja uusimpaan tutkimustietoon pääsyn
Viihtyisät toimitilat ja työssä tarvittavat nykyaikaiset välineet, kuntoutusmateriaalit ja -testit
Kollegiaalisen paikallisen ja valtakunnallisen moniammatillisen verkoston
Mahdollisuuden rakentaa monipuolista työnkuvaa laajan asiakaskuntamme ja sopimuspohjamme ansiosta, Kelan ja hyvinvointialueiden lisäksi
Erilaisia ansaintamalleja, joista sinä voit valita itsellesi sopivimman. Voit valita joko kiinteän kuukausipalkan tai suoriteperusteisen sopimuksen
Monipuolisia etuja, mm. laaja työterveyshuolto, E-passi-edut sekä kattavanvalikoiman vaihtuviaalennuksia kumppaneiltamme
Yhteisöllisiä paikallisia ja valtakunnallisia tapahtumia, kuten tiimipäiviä, virkistysiltoja ja juhlia
Toivomme sinulta:
Iloista tiimihenkeä, sekä halua kehittyä ammatillisesti ja valmiutta itsenäiseen työhön. Aiempi kokemus puheterapeutin työstä ei ole välttämätöntä, sillä tarjoamme runsaasti tukea ja koulutusta myös uran alkuvaiheessa olevalle.
Jaat arvomme, jossa tiivis työyhteisö ja yhteisöllisyys on tärkeä osa työarkea
Suhtaudut intohimoisesti puheterapeutin työhön ja työssä kehittymiseen
Olet valmis liikkuvaan työhön
Sinulla on laillistetun puheterapeutin pätevyys tai olet opintojesi loppuvaiheessa
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 pykälän edellyttämää rokotussuojaa.
Valitun tulee esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2010, 3 §) mukainen rekisteriote ennen tehtävän vastaanottamista.
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti tehtävään valittavien ikääntyvien tai vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Tehtävässä sovelletaan terveyspalvelualanTES:iä.
Laitathan hakemuksesi sekä CV:n tulemaan rekrytointijärjestelmämme kauttaviimeistään 31.3.2026.Työ alkaa sopimuksen mukaan ja käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana sekä täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Palvelupäällikkö Milja Hilakivi
milja.hilakivi@mehilainen.fi
puh. 050 477 9089 (mahdolliset soittopyynnöt tekstiviestitse)
Mehiläisen terapialiiketoiminnot uudistuivat vuoden 2025 alussa uudeksi Mehiläinen terapia- ja kuntoutuspalvelut -liiketoiminnaksi, kun Tutoris, Terapiaklinikka,FysiosMehiläinen sekäCogniMedsulautuivat yhteen. Mehiläinen terapiapalveluiden puheterapiayhteisössä työskentelee lähes 200 huippuammattilaista ympäri Suomen. Meidän yhteinen jaettuintohimoon viedä puheterapia-alaa eteenpäin ja toimia alan suunnannäyttäjänä - yhdessä meillä on siihen parhaat mahdollisuudet.
Me mehiläiset rakennamme yhdessä parasta paikkaa ammattilaiselle. Teemme sen johtamalla reilusti ja suhtautumalla laatuun tinkimättömästi. Saamme asioita aikaiseksi toimivassa työympäristössä, jossa tukena on osaavia ja välittäviä työkavereita. Kasvamme ja kehitymme yhdessä. Olemme paras paikka ammattilaiselle, jolla on elämä tehtävänä.
Finvoicer Group Oy on kotimainen taloushallinnon ohjelmisto- ja palvelutalo, joka automatisoi laskutuksen, maksuvalvonnan ja perintäprosessit taloushallinnossa. Palvelut kattavat laskujen elinkaaren aina tilinpäätöksiin asti, ja asiakkaina on tuhansia pk-yrityksiä eri kokoisina. Finvoicer on osa Lemonsoft-konsernia.
Senior / Lead Developer
Tehtävän kuvaus
Etsimme kokenutta sovelluskehittäjää työskentelemään Finvoicerin laskutus- ja perintäjärjestelmien parissa. Rooli on tarkoitettu kehittäjälle, joka haluaa ottaa vastuuta liiketoimintakriittisistä tuotantojärjestelmistä ja kehittää niitä pitkäjänteisesti eteenpäin.
Työ ei ole projektiluontoinen. Järjestelmät ovat tuotannossa, niillä on käyttäjiä ja ne kehittyvät jatkuvasti. Tässä tehtävässä pääset vaikuttamaan siihen, miten järjestelmät kehittyvät teknisesti, miten niitä modernisoidaan ja miten kehitystyötä tehdään jatkossa.
Roolin vastuu ja omistajuus
Tässä roolissa toimit Finvoicer-järjestelmien teknisenä omistajana. Vastaat kehityksen teknisestä suunnasta, teet ratkaisuja arkkitehtuurin ja toteutuksen tasolla ja huolehdit siitä, että järjestelmät pysyvät hallittavina, turvallisina ja liiketoiminnan tarpeita tukevina.
Et toimi yksin, mutta vastuu ei myöskään ole jaettu abstraktisti. Jos teknisiä päätöksiä ei tee kukaan, ne eivät synny. Tässä roolissa sinä olet se henkilö, joka ottaa ne pöydälle ja vie ne maaliin.
Saat tehtävässäsi suoran tuen Lemonsoft-konsernin CTO:lta, joka toimii teknisenä sparraajana ja tukena arkkitehtuuriin, teknologisiin linjauksiin ja pidemmän aikavälin ratkaisuihin liittyvissä kysymyksissä. Et jää yksin suurten teknisten päätösten kanssa, mutta sinulla on selkeä mandaatti viedä niitä eteenpäin
Mitä pääset tekemään
Työ jakautuu kahden tuotantojärjestelmän kesken.
Perintäjärjestelmä on aktiivisessa kehityksessä oleva kokonaisuus, jossa tehdään rakenteellista parantamista ja modernisointia. Tehtäviisi kuuluu uusien ominaisuuksien suunnittelu ja toteutus, teknisen velan purkaminen, arkkitehtuurin selkeyttäminen sekä integraatioihin ja tietomalleihin liittyvät kehitystyöt.
Finvoicer-laskutusjärjestelmä on vakaa ja laajasti käytössä oleva järjestelmä. Työ painottuu ylläpitoon, virheiden selvittämiseen, integraatioihin ja hallittuun jatkokehitykseen asiakastarpeiden pohjalta.
Lisäksi osallistut kehitystyön suunnitteluun ja priorisointiin yhdessä liiketoiminnan kanssa, ylläpidät teknistä dokumentaatiota ja tuot näkyväksi kehityksen pullonkauloja, riskejä ja parannuskohteita.
Odotukset ensimmäisen 6–12 kuukauden aikana
Ensimmäisen puolen vuoden aikana odotamme, että otat järjestelmät teknisesti haltuun ja hahmotat niiden nykytilan realistisesti. Tunnistat keskeisen teknisen velan, riippuvuudet ja riskit.
Ensimmäisen vuoden aikana odotamme, että kehitystyölle on selkeämpi tekninen suunta, modernisointia on aloitettu hallitusti ja arkkitehtuuriset päätökset ovat dokumentoituja ja perusteltuja.
Osaamisvaatimukset
Odotamme sinulta useamman vuoden kokemusta PHP-pohjaisten tuotantojärjestelmien kehittämisestä ja ylläpidosta. Sinulla on vahva ymmärrys relaatiotietokannoista ja kyky suunnitella sekä kehittää tietomalleja pitkäjänteisesti.
Olet tottunut työskentelemään integraatiovetoisissa järjestelmissä ja ymmärrät, mitä tuotantoympäristöjen ylläpito ja vianetsintä vaativat. Työskentelet itsenäisesti, osaat priorisoida tekemistä ja viet asiat loppuun asti.
Työ edellyttää sujuvaa suomen kielen taitoa, sillä järjestelmät, dokumentaatio ja liiketoimintalogiikka ovat suomeksi.
Eduksi katsomme
Kokemus maksuliikenteeseen, taloushallintoon tai verkkolaskutukseen liittyvistä järjestelmistä helpottaa tehtävässä onnistumista. Arvostamme myös kokemusta legacy-koodikantojen modernisoinnista, konttiteknologioista, pilvipalveluista sekä kykyä hyödyntää AI-avusteista kehitystä osana arkea.
Mitä tarjoamme
Tarjoamme mahdollisuuden ottaa aito vastuu kahdesta liiketoimintakriittisestä järjestelmästä ja vaikuttaa niiden tekniseen tulevaisuuteen. Saat vapautta tehdä teknisiä päätöksiä ja kehittää järjestelmiä hallitusti ilman projektipohjaista painetta.
Työtavat ovat joustavat ja etätyö on mahdollista, mutta kannustamme työskentelemään toimistollamme Turussa. Päätoimipisteemme sijaitsee Turun sataman läheisyydessä, ja uskomme, että säännöllinen läsnäolo toimistolla tukee yhteistyötä, kokonaisuuksien hahmottamista ja sujuvaa arkea. Työsuhteen muodosta voidaan sopia tapauskohtaisesti.
Kiinnostuitko
Jos tunnistat itsesi kuvauksesta ja haluat keskeiseen rooliin kehittämään Finvoicerin kasvavaa ohjelmistokokonaisuutta HAE Senior / Lead Developer, Finvoicer Group Oy liittämällä hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen mahdollisimman pian mutta viimeistään 1.3.2026.
Lisätietoja tehtävästä antaa Lemonsoftin CTO ja Tuotekehitysjohtaja Janne Tammi (janne.tammi@lemonsoft.fi tai p. 040721 4248).
Pidämme tietosuojaasi ensiarvoisen tärkeänä. Työnhakijan tietosuojaselosteessa kerromme, miten ja miksi keräämme ja käsittelemme henkilötietojasi sekä mitä henkilötietoja koskevia oikeuksia sinulla on. Huomioithan, että hakemuksen lähettämisellä hyväksyt tietosuojaselosteemme sisällön ja ehdot.
Lemonsoft Oyj on kasvava suomalainen SaaS-ohjelmistoyhtiö, joka suunnittelee, kehittää ja myy toiminnanohjausjärjestelmiä (ERP). Keskitymme tarjoamaan ratkaisuja pääasiassa pienille ja keskisuurille yrityksille. Ohjelmistomme ja niihin liittyvät palvelut tehostavat asiakkaiden liiketoimintaprosesseja ja tuovat kustannussäästöjä digitalisaation ja automaation avulla. Toimipaikkamme sijaitsevat Helsingissä, Vaasassa, Turussa, Tampereella, Joensuussa, Kouvolassa, Jyväskylässä ja Oulussa.
Puheterapeutti työsuhteeseen, Mehiläinen Turku Sibeliuksenkatu
Mehiläinen Oy
Finland, Turku
Meillä mehiläisillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin.
Haemme puheterapeuttiavakituiseentyösuhteeseen ammattitaitoiseen joukkoomme Mehiläisen Turun Sibeliuksenkadun toimipisteelle
Oletko puheterapian ammattilainen ja haluat päästä mukaan työyhteisöön, jossa on lämminhenkinen tunnelma ja yhteen hiileen puhaltamisen kulttuuri? Haluatko päästä rakentamaan työviikkosi siten, että saat vapauden suunnitella työnkuvan omannäköiseksi ja kehittyä ammatillisesti? Jos vastasit kyllä, saatat olla etsimämme puheterapeutti.
Turun Sibeliuksenkadun toimipisteessämme sinua odottaa yhteen hiileen puhaltava ammattitaitoinen ja moniammatillinen terapeuttitiimi, tukea työllesi antava reilu esihenkilö, viihtyisät toimitilat keskeisellä paikalla sekä monipuoliset välineet ja materiaalit toteuttaa työtäsi. Puheterapeuttitiimistämme löytyy niin konkareita kuin uutena kokemuksia kartuttavia kuntoutuksen osaajiaja säännöllistä tiimitoimintaa.
Puheterapeuttina Mehiläisellä työskentelet itsenäisesti ja vastuullisesti, kuitenkin siten, että saat tukea työllesi niin paikallisesta kuin valtakunnallisestakin terapeuttitiimistä. Rinnallasi kulkee laaja ja tiivis terapeuttien yhteisö sekä hallinnon asiantuntijat, jotka varmistavat, että voit keskittyä olennaiseen eli kohtaamaan asiakkaan ja tekemään tärkeää terapiatyötä.
Pääset työskentelemään joustavasti itseäsi kiinnostavan asiakasryhmän parissa joko asiakkaidemme arkiympäristöissä tai viihtyisällä vastaanotollammeTurussa. Voit toimia myös etäterapeuttina tai toteuttaa joustavaa hybridikuntoutusta yhdistäen lähi- ja etäkuntoutuksen. Panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin, työssä viihtymiseen ja vapaa-aikaa kunnioittavaan työrytmiin. Pääset myös kehittämään ammattitaitoasi ja asiantuntijuuttasi itseäsi kiinnostavissa koulutuksissa.
Työntekijöidemme sanoin:
Erinomaisen työhyvinvointini taustalla on työn joustavuus, ihana työyhteisö ja maailman paras esihenkilö. Minuun luotetaan ja asiantuntijuuttani arvostetaan.
Täällä työntekijän työ koetaan oikeasti tärkeäksi.
Puheterapeuttimme ovat tyytyväisiä työhönsä. Henkilöstötutkimuksemme (2025) mukaan suurimmat ilonaiheet olivat tiimityö ja yhteishenki, työn sisältö ja merkityksellisyys, esihenkilötyö ja työhyvinvointi.
Tarjoamme sinulle:
Joustavat työajat toiveidesi pohjalta ja mahdollisuuden keskittyä ydintyöhösi asiakkaiden parissa
Mahdollisuuden jatkuvaan kouluttautumiseen sisäisen koulutusjärjestelmän kautta ja uusimpaan tutkimustietoon pääsyn
Viihtyisät toimitilat ja työssä tarvittavat nykyaikaiset välineet, kuntoutusmateriaalit ja -testit
Kollegiaalisen paikallisen ja valtakunnallisen moniammatillisen verkoston
Mahdollisuuden rakentaa monipuolista työnkuvaa laajan asiakaskuntamme ja sopimuspohjamme ansiosta, Kelan ja hyvinvointialueiden lisäksi
Joustavat työajat toiveidesi pohjalta ja mahdollisuuden keskittyä ydintyöhösi asiakkaiden parissa
Erilaisia ansaintamalleja, joista sinä voit valita itsellesi sopivimman. Voit valita joko kiinteän kuukausipalkan tai suoriteperusteisen sopimuksen.
Monipuolisia etuja, mm. laaja työterveyshuolto, E-passi-edut sekä kattavanvalikoimanvaihtuviaalennuksia kumppaneiltamme
Kollegiaalisen paikallisen ja valtakunnallisen moniammatillisen verkoston
Yhteisöllisiä paikallisia ja valtakunnallisia tapahtumia, kuten tiimipäiviä, virkistysiltoja ja juhlia
Toivomme sinulta:
Iloista tiimihenkeä, sekä halua kehittyä ammatillisesti ja valmiutta itsenäiseen työhön. Aiempi kokemus puheterapeutin työstä ei ole välttämätöntä, sillä tarjoamme runsaasti tukea ja koulutusta myös uran alkuvaiheessa olevalle.
Jaat arvomme, jossa tiivis työyhteisö ja yhteisöllisyys on tärkeä osa työarkea
Suhtaudut intohimoisesti puheterapeutin työhön ja työssä kehittymiseen
Olet valmis liikkuvaan työhön
Sinulla on laillistetun terapeutin pätevyys tai olet opintojesi loppuvaiheessa
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 pykälän edellyttämää rokotussuojaa.
Valitun tulee esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2010, 3 §) mukainen rekisteriote ennen tehtävän vastaanottamista.
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti tehtävään valittavien ikääntyvien tai vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Tehtävässä sovelletaan terveyspalvelualanTES:iä.
Laitathan hakemuksesi sekä CV:n tulemaan rekrytointijärjestelmämme kauttaviimeistään 22.3.2026.Työ alkaa sopimuksen mukaan ja käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana sekä täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Palvelupäällikkö Heli Elovaara
heli.elovaara@mehilainen.fi(soittopyynnöt sähköpostin kautta)
Mehiläisen terapialiiketoiminnot uudistuivat vuoden 2025 alussa uudeksi Mehiläinen terapia- ja kuntoutuspalvelut -liiketoiminnaksi, kun Tutoris, Terapiaklinikka,FysiosMehiläinen sekäCogniMedsulautuivat yhteen. Mehiläinen terapiapalveluiden puheterapiayhteisössä työskentelee lähes 200 huippuammattilaista ympäri Suomen. Meidän yhteinen jaettuintohimoon viedä puheterapia-alaa eteenpäin ja toimia alan suunnannäyttäjänä - yhdessä meillä on siihen parhaat mahdollisuudet.
Me mehiläiset rakennamme yhdessä parasta paikkaa ammattilaiselle. Teemme sen johtamalla reilusti ja suhtautumalla laatuun tinkimättömästi. Saamme asioita aikaiseksi toimivassa työympäristössä, jossa tukena on osaavia ja välittäviä työkavereita. Kasvamme ja kehitymme yhdessä. Olemme paras paikka ammattilaiselle, jolla on elämä tehtävänä.
Kokenut toimintaterapeutti, Mehiläinen Tampere Kaleva
Mehiläinen Oy
Finland, Tampere
Meillä mehiläisillä on elämä tehtävänä. Jos tunnet samoin, tule meille töihin.
HaemmekokenuttatoimintaterapeuttiaMehiläisen Tampereen Kalevantoimipisteelle työsuhteeseen
Oletko toimintaterapian ammattilainen ja haluat päästä mukaan työyhteisöön, jossa on lämminhenkinen ja kehittämishaluinen tunnelma sekä yhteen hiileen puhaltamisen kulttuuri? Haluatko päästä rakentamaan työviikkosi siten, että saat vapauden suunnitella työnkuvan omannäköiseksi ja kehittyä ammatillisesti? Jos vastasit kyllä, saatat olla etsimämme toimintaterapeutti.
Tampereentoimipisteellä pääset työskentelemään upouusissa ja moderneissa toimitiloissamme, joista löytyy kolme toimintaterapiasalia (sisältäen SI-salin), monipuoliset ryhmätilat, inspiroiva luovan toiminnan huone sekä rauhoittava aistihuone. Meillä sinua odottaa huikea toimintaterapeuttitiimi, joka kokoontuu säännöllisesti ja tarjoaa vertaistukea. Työsi tukena ovat myös esihenkilö, tiimivastaava ja koko tiimin yhteen hiileen puhaltava ilmapiiri.
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen yksilöterapian lisäksi pääset mukaan osallistumaan nuorten Kuulemua-palvelupilottiin. Kyseessä on nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi muodostettu kymmenen kerran tiivis jakso nuorelle, jota tehdään moniammatillisessa tiimissä ja yhdessä psykologityöparin kanssa. Useat paikalliset ja valtakunnalliset kehittämishankkeemme sekä kattava sopimuspohjamme tarjoavat monenlaisia asiakasryhmiä, joiden kanssa työskennellä osaamisesi sekä mielenkiintosi mukaan.
Toimintaterapeuttina Mehiläisellä työskentelet itsenäisesti ja vastuullisesti, kuitenkin siten, että saat tukea työllesi niin paikallisesta kuin valtakunnallisestakin terapeuttitiimistä. Rinnallasi kulkee laaja ja tiivis terapeuttien yhteisö sekä hallinnon asiantuntijat, jotka varmistavat, että voit keskittyä olennaiseen eli kohtaamaan asiakkaan ja tekemään tärkeää terapiatyötä.
Pääset työskentelemään joustavasti itseäsi kiinnostavan asiakasryhmän parissa joko asiakkaidemme arkiympäristöissä tai viihtyisällä vastaanotollamme Tampereella. Panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin, työssä viihtymiseen ja vapaa-aikaa kunnioittavaan työrytmiin. Pääset myös kehittämään ammattitaitoasi ja asiantuntijuuttasi itseäsi kiinnostavissa koulutuksissa, joita suunnitellaan ja toteutetaan terapeuttien nostamien toiveiden pohjalta. Panostamme toimintaterapeuttien osaamisen jatkuvaan kehittämiseen.
Toimintaterapeuttimme ovat tyytyväisiä työhönsä. Henkilöstötutkimuksemme (2025) suurimmat ilonaiheet olivat tiimityö ja yhteishenki, työn sisältö ja merkityksellisyys, esihenkilötyö sekä asiakaskokemus.
Tarjoamme sinulle:
Joustavat työajat toiveidesi pohjalta ja mahdollisuuden keskittyä ydintyöhösi asiakkaiden parissa
Erittäin hyvät koulutusmahdollisuudet sekä uusimpaan tutkimustietoon pääsyn
Viihtyisät toimitilat ja työssä tarvittavat nykyaikaiset välineet, kuntoutusmateriaalit ja -testit
Kollegiaalisen paikallisen ja valtakunnallisen moniammatillisen verkoston (mm. lasten toimintaterapeuttitiimi)
Tarjoamme mahdollisuuden rakentaa monipuolisen ja itsellesi mielekkään työnkuvan
Kiinteä kuukausipalkka, osa-aikaisuus mahdollinen
Työsuhteessa oleville tarjoamme monipuolisia etuja, mm. laaja työterveyshuolto, E-passi ja vaihtuvia alennuksia yhteistyökumppaneilta
Yhteisöllisiä paikallisia ja valtakunnallisia tapahtumia, kuten tiimipäiviä, virkistysiltoja ja juhlia
Toivomme sinulta:
Iloista tiimihenkeä, sekä halua kehittyä ammatillisesti ja valmiutta itsenäiseen työhön
Jaat arvomme, jossa tiivis työyhteisö ja yhteisöllisyys on tärkeä osa työarkea
Suhtaudut intohimoisesti toimintaterapeutin työhön ja työssä kehittymiseen
Olet valmis liikkuvaan työhön
Olet laillistettu toimintaterapeutti
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 pykälän edellyttämää rokotussuojaa.
Valitun tulee esittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2010, 3 §) mukainen rekisteriote ennen tehtävän vastaanottamista.
Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti tehtävään valittavien ikääntyvien tai vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.
Tehtävässä sovelletaan terveyspalvelualanTES:iä.
Laitathan hakemuksesi sekä CV:n tulemaan rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 31.3.2026. Työ alkaa sopimuksen mukaan ja käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana sekä täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
PalvelupäällikköJaana Vettenranta
jaana.vettenranta@mehilainen.fi
puh. 040 125 6644 (Laita viesti, mikäli et tavoita puhelimitse.)
Mehiläisen terapialiiketoiminnot uudistuivat vuoden 2025 alussa uudeksi Mehiläinen terapia- ja kuntoutuspalvelut -liiketoiminnaksi, kun Tutoris, Terapiaklinikka,FysiosMehiläinen sekäCogniMedsulautuivat yhteen. Mehiläinen terapiapalveluiden toimintaterapiayhteisössä työskentelee satoja huippuammattilaisia ympäri Suomen. Meidän yhteinen jaettu intohimomme on viedä toimintaterapia-alaa eteenpäin ja toimia alan suunnannäyttäjänä - yhdessä meillä on siihen parhaat mahdollisuudet.
Me mehiläiset rakennamme yhdessä parasta paikkaa ammattilaiselle. Teemme sen johtamalla reilusti ja suhtautumalla laatuun tinkimättömästi. Saamme asioita aikaiseksi toimivassa työympäristössä, jossa tukena on osaavia ja välittäviä työkavereita. Kasvamme ja kehitymme yhdessä. Olemme paras paikka ammattilaiselle, jolla on elämä tehtävänä.
Nuorten kesätyöhaku Järvenpään kaupungin toimipisteisiin kesäksi 2026
Järvenpään kaupunki
Finland
Jos olet koululainen tai opiskelija, niin kesä on paitsi kesäloman, myös kesätöiden aikaa.
Järvenpään kaupunki tarjoaa 100 kesätyöpaikkaa 14–19-vuotiaille järvenpääläisille nuorille erilaisiin työtehtäviin, kuten päivähoitoon, nuorisotyöhön, kirjastoon, uimarannoille, sosiaalisen median pariin sekä viheralueiden hoitoon.
Työpaikat on tarkoitettu järvenpääläisille nuorille, jotka vuoden 2026 aikana täyttävät 15 vuotta. Yläikäraja on 19 vuotta.
Työaika on 30 h/viikossa ja kuukauden työsuhteesta palkka on n. 900 € riippuen kuukaudesta, jolle työ ajoittuu. Muutamat työyksiköt mahdollistavat myös lyhyempiä työsuhteita, mutta pääsääntöisesti työsopimukset tehdään yhdeksi kuukaudeksi.
Hakuaika kesätöihin kaupungille on 9.2 - 1.3.2026. Haun päätyttyä toimipisteiden esihenkilöt kutsuvat hakijoita 9.3. alkaen haastatteluun ja valitsevat yksikköjensä työtarpeisiin parhaiten vastaavat kesätyöntekijät. Valituille ilmoitetaan kesätyöpaikasta pääsiäiseen mennessä.
Panosta työhakemukseen
Saamme kesätyöhakemuksia satoja, joten omia työllistymismahdollisuuksiasi parannat täyttämällä kesätyöhakemuksesi huolella. Pääset valitsemaan kolme mieluisinta työtehtävää, joten kannattaa siis kertoa osaamisestasi ja kiinnostuksesi juuri hakemiasi työtehtäviä kohtaan. Voit käyttää hakemuksessasi esimerkkejä. Kun kerrot olevasi vaikkapa asiakaspalveluhenkinen, kerro myös, miten se sinussa näkyy.
Jos aiempaa työkokemusta ei ole vielä karttunut voit tarkemmin kuvata mm. vahvuuksiasi, harrastuksiasi, TET- jaksoja ja opintoja. Esimerkiksi jokin harrastuksissa saatu taito voi olla kesätyöpaikassasi erittäin hyödyllinen. Tai miten ystävät kommentoivat sinua? Kyseiset kommentit sinusta ovat myös arvokkaita. Hakemuksessa kannattaa myös mainita, jos omaat mopo- / traktori- / B-ajokortin. Kesätyöhakemukseen ei voi liittää CV:tä. Tämä tehdään, jotta kaikki hakijat ovat samanarvoisessa asemassa.
Muistathan lopuksi tarkistaa, että kaikki jättämäsi yhteystietosi ovat oikein. Tiedottaminen haun etenemisestä taholtamme tapahtuu sähköpostin kautta, joten olethan aktiivinen käyttäjä sen suhteen, saadaksesi ajankohtaisen tiedon (muista tarkastaa myös roskaposti-/ tarjouskansiosi). Järjestelmän ulkopuolelta tulevia hakemuksia liitteineen emme voi valitettavasti huomioida.
Halutessasi voit hakemuksessasi antaa luvan siihen, että muutkin kesätyöntekijöitä etsivät kaupungin yhteistyökumppanitahot (esim. yhdistystoimijat) saavat tutustua työhakemukseesi.
Alla olevasta listasta näet millaisia työtehtäviä sekä kuinka monta paikkaa kussakin työtehtävässä on tarjolla tänä kesänä.
PÄIVÄHOITO (51 paikkaa)
Työ pitää sisällään varhaiskasvatuksen 1–6-vuotiaiden lapsiryhmissä avustavia työtehtäviä kasvattajan rinnalla, lasten hoito- ja leikkitilanteissa avustamista sekä sisällä, että ulkona. Työ sisältää myös pieniä perussiivoukseen liittyviä järjestelytehtäviä sekä vaatehuoltoa.
KAHVILA- JA RAVINTOLA (3 paikkaa)
Työ koostuu keittiön tai lounaskahvilan avustavista työtehtävistä kuten astiahuolto, lounasruuan valmistamisen avustus ja jako, kahvilatuotteiden valmistus, asiakaspalvelu, myynti sekä siisteyden ylläpito.
KIINTEISTÖ- JA VIHERALUEIDEN HOITO (16 paikkaa)
Erilaisten kiinteistöjen, kenttien, viher- sekä puutarha-alueiden huoltoa sekä kunnossapitoa. Osa töistä edellyttää traktorikorttia.
KULTTUURI (8 paikkaa)
Työtehtävät liittyvät esim. kirjaston ja museon asiakaspalvelun erilaisiin tehtäviin. Tehtävät voivat mm. kasvokkain tapahtuvaa asiakaspalvelua ja opastusta, museovalvontaa, kirjojen muovitusta ja hyllytystä sekä sisällön tuottamista. Lisäksi työssä saattaa esiintyä luovia toimintoja, kuten lasten ohjausta esim. Keppihevosradalla.
AVUSTAVAT OHJAUSTYÖT JA KAUPUNKILAISTEN OSALLISTAMINEN (15 paikkaa)
(lapset, varhaisnuoret, nuoret ja ikäihmiset)
Työ pitää sisällään eri ikäisten avustavana ohjaajana toimimista sekä osallistamista erilaisten toimintojen, liikunnallisten aktiviteettien, tapahtumien-, päiväretkien ja kerhojen muodossa. Toimipiste voi olla esim. koululla, nuorisotilalla, Järvenpään opistolla, Myllytien toimintakeskuksessa, kävelykatu Jannella jne..
VIESTINTÄ, MARKKINOINTI JA SISÄLLÖN TUOTTAMINEN (2 paikkaa)
Innostutko sisällöntuottamisesta? Kiinnostaako videointi, editointi, ideointi tai kameran edessä oleminen? Tässä kesätyössä pääset yhtenä työtehtävänä tuottamaan sisältöä, jolla tehdään Järvenpään kaupungin eri palveluista kiinnostavaa ja helposti lähestyttävää – myös sun ikäisille.
AVUSTAVAT TOIMISTOTYÖT (1 paikka)
Työtehtävät koostuvat erilaisten asiakirjojen skannauksesta ja arkistoinnista sekä muista avustavista toimistoalan työtehtävistä.
RANTATYÖNTEKIJÄ, ikävaatimus 18-vuotta (4 paikkaa)
Työtehtävinä Tervanokan uimarannan kunnossapito- ja siivoustehtävät sekä asiakaspalvelu sisältäen rannan yleisen järjestyksen ylläpito-/ valvontatehtäviä. HUOM. Rantatyöntekijän työ vaatii täysi-ikäisyyttä.
Lisätietoja:
vaikuttamo@jarvenpaa.fi
p. 040 315 3177
Sairaanhoitajia, mielenterveyshoitajia sekä alan opiskelijoita kesätöihin HUS Psykiatrialle
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala
Finland, Helsinki
Hei! Haluatko tehdä tänä kesänä töitä osana kokenutta ja osaavaa ammattilaisten joukkoa, jossa jokaisen työpanosta arvostetaan? Tervetuloa töihin HUS Psykiatrialle psykiatrisen hoitotyön pariin! Etsimme nyt psykiatrisesta hoitotyöstä kiinnostuneita alan ammattilaisia ja opiskelijoita täydentämään tiimejämme kesän ajaksi. Paikkoja on auki pääosin ympärivuorokautisilla osastoillamme mutta myös avohoidon eri toimipisteissä. Haemme joukkoomme sairaanhoitajia, mielenterveyshoitajia ja sairaanhoitajaopiskelijoita (opintopisteitä vähintään 140). Työt meillä voit aloittaa sopimuksen mukaan 2.5.2026 alkaen ja sijaisuuksia on tarjolla aina syyskuun loppuun saakka. Voit työllistyä meille koko kesäkaudeksi tai tehdä töitä osan kaudesta. Sovitaan yhdessä juuri sinulle sopiva kokonaisuus!
Työssämme korostuu psykiatrisen hoitotyön asiantuntijuus, arvostava kohtaaminen, potilaslähtöinen hoito sekä tiivis moniammatillinen yhteistyö. Työt meillä alkavat aina kattavalla, tarpeisiisi räätälöidyllä perehdytysjaksolla. Meille ovat tervetulleita sekä kokeneet tekijät että uran alkuvaiheessa olevat hoitajat. Yksin ei tarvitse pärjätä, sillä meille omaleimainen yhdessä tekemisen kulttuuri takaa sen, että apua on saatavilla! Osastoilla työ on pääosin kolmivuorotyötä ja avohoidossa töitä tehdään yhdessä tai kahdessa vuorossa. Meillä on käytössä yhteisöllinen työvuorosuunnittelu ja teemme kaikkemme, jotta työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen olisi mahdollisimman sujuvaa! HUS tarjoaa myös monia työsuhde-etuuksia.
Jos olet kiinnostunut psykiatrisesta hoitotyöstä, kohtaat jokaisen potilaan arvostuksella ja edistät omalla toiminnallasi hyvää tiimihenkeä, saatat hyvinkin olla etsimämme uusi (kesä)työkaveri! Kun tulet HUS Psykiatrialle töihin, pääset osaksi ammattilaisten verkostoa ja voit mm. osallistua suosittuihin Kesäkylpy-koulutuksiimme, joissa alan huippuosaajat luennoivat ajankohtaisista psykiatrian aiheista. Haluamme tarjota kesän sijaisille mahdollisuuden oppia uutta ja kehittää ammattitaitoaan. Työnkuvat meillä ovatkin vaihtelevia ja pääset heti kiinni monipuolisiin työtehtäviin. Itseohjautuvuus ja halu oppia auttavat sinua saamaan kaikki irti työjaksostasi!
Tervetuloa meille kartuttamaan kokemusta ja osaamista loputtoman mielenkiintoiselta psykiatrian toimintakentältä! HUSissa olet osa vaikuttavinta hoitoa.
Toimipisteemme
Sairaalakampuksemme sijaitsevat Helsingissä, Porvoossa, Vantaalla, Hyvinkäällä, Ohkolassa, Espoossa, Lohjalla ja Raaseporissa. Lisäksi mielenkiintoisia työpaikkoja on tarjolla myös Keravalla, Hämeenlinnassa ja Lahdessa meidän Kehitysvammapsykiatrian yksiköissämme. Voit tutustua eri häiriökohtaisiin linjoihimme ja potilasyksiköihimme osoitteessa https://www.hus.fi/tietoa-meista/potilashoidon-organisaatioPs. Kan du svenska? Då är du extra välkommen till Raseborg, Borgå och avdelning 8 i Helsingfors.
Palkkaus
Sairaanhoitajan tehtäväkohtaisen palkan vaihteluväli on 2957,14- 3192,88€/kk, mielenterveyshoitajan tehtäväkohtainen palkka on 2716,25€/kk ja sairaanhoitajaopiskelijan palkka on 2794,55€/kk sekä mahdolliset kokemus- ja muut lisät.
Hakuprosessista
Hakemus kannattaa kirjoittaa huolella. Kerro meille, miksi olet kiinnostunut psykiatrisesta hoitotyöstä ja mitkä ovat vahvuutesi. Lisäksi olemme kiinnostuneita kuulemaan, minkälainen työkaveri olet ja minkälaiset arvot ohjaavat sinua potilaskohtaamisissa. Muistathan mainita, millä kampuksella/kampuksilla olet kiinnostunut työskentelemään ja minkä ajanjakson. Voit myös mainita, jos sinulla on toive työskennellä jossakin tietyssä yksikössä tai tietyn potilasryhmän parissa. Varmista, että CV:si on päivitetty ja siitä käy ilmi ajankohtainen osaamisesi (työkokemus/hoitoalan harjoittelujaksot, lääkeluvat, potilastietojärjestelmäosaamisesi sekä kielitaitosi). Me käymme hakijoita läpi hakemusten saapumisjärjestyksessä ja olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin. Täytämme sijaisuuksia hakuajan kuluessa eli lähetäthän hakemuksesi meille pian. Rekrytoija Ann-Mari vastaa mielellään kaikkiin kesätyönhakuun liittyviin kysymyksiin, eli olethan tarvittaessa yhteydessä. Kiitos!
Yhteystiedot
Rekrytoija, osastonhoitaja
Ann-Mari Månsson 040 610 4659
ann-mari.mansson (at) hus.fi
Tehtävän kelpoisuusehdot
Laillistettu sairaanhoitaja.
Lähihoitajan tutkinto tai perushoitajan tutkinto.
Sairaanhoitajaopiskelija. Alan opiskelijoilla tulee työsuhteen alkaessa olla vähintään 140 opintopistettä ja heidän on oltava kirjoilla oppilaitoksessa. Opintorekisteriote ja läsnäolotodistus on esitettävä ennen työsuhteen alkua.
Edellytämme asiakas- ja potilastiloissa työskentelevältä tartuntatautilain mukaista rokotussuojaa, ja terveydenhuollon toimintayksiköissä työskentelevältä terveydentilan selvitystä keuhkotuberkuloosista.
Tietoja meistä
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
Yhdenvertaisuus on yksi arvoistamme. Edistämme aktiivisesti monimuotoisuutta työyhteisössämme. Haluamme, että meillä HUSissa työskentelee eri-ikäisiä, eri sukupuoliin sekä eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia. Meille olet tervetullut omana ainutlaatuisena itsenäsi.
Assistenzarzt (m/w/d) Kinder- und Jugendpsychiatrie und -psychotherapie (Facharzt/-ärztin - Kinder- und Jugendpsychiatrie und -psychotherapie)
Trova Personal und Managementberatung
Germany, Düsseldorf
Assistenzarzt (m/w/d) Kinder- und Jugendpsychiatrie und -psychotherapie in Krefeld
Unser Kunde ist eine moderne, private Fachklinik für Kinder- und Jugendpsychiatrie im Raum Düsseldorf - Krefeld - Mönchengladbach mit 40 Betten und bietet jungen Patientinnen und Patienten ein geschütztes und naturnahes Umfeld mit viel Raum für Bewegung, persönliche Entwicklung und kreative Entfaltung. Das ganzheitlich ausgerichtete Behandlungskonzept kombiniert medizinische, psychotherapeutische und ergänzende Therapien auf höchstem Niveau – getragen von einem interdisziplinären Team aus empathischen Fachkräften.
Im Mittelpunkt des therapeutischen Ansatzes steht ein ganzheitliches Menschenbild, das auf der engen Verzahnung von individueller Betreuung, wissenschaftlich fundierten Methoden und einer heilungsfördernden Atmosphäre basiert. Durch die Kombination aus Empathie, professioneller Expertise und gezielten Therapiebausteinen wird eine stabile Vertrauensbasis geschaffen – ein wesentlicher Faktor für nachhaltige psychische Stabilisierung und Entwicklung.
Die Therapie erfolgt individuell angepasst an das Störungsbild und den Bedarf von Kindern oder Jugendlichen. Zum Einsatz kommen unter anderem kognitive Verhaltenstherapie, systemische und tiefenpsychologische Verfahren, Traumatherapie, kreative und tiergestützte Methoden sowie Eltern-Kind-Angebote. Ergänzt wird das Angebot durch Sport-, Bewegungs- und Entspannungstherapien. Ziel ist es, seelische Erkrankungen nicht nur zu behandeln, sondern die jungen Menschen auf ihrem Weg zu mehr Selbstwirksamkeit und Lebensfreude aktiv zu begleiten.
Weil Dein Beruf mehr ist als ein Titel ...
Du möchtest nicht nur behandeln, sondern wirklich begleiten? Du suchst nicht nach Routinen, sondern nach Raum für Entwicklung – für deine jungen Patient:innen und dich selbst? Dann komm dorthin, wo moderne Medizin auf Menschlichkeit trifft.
In dem spezialisierten klinischen Umfeld für Kinder- und Jugendpsychiatrie arbeitest du nicht in starren Strukturen, sondern im engen Miteinander eines multiprofessionellen Teams. Du bringst dich fachlich und menschlich ein – und trägst aktiv zur Weiterentwicklung des innovativen Therapiekonzepts bei.
Dein Wirkungskreis:
- Du arbeitest in einem engagiertes Team mit medizinischem Tiefgang und psychotherapeutischer Vielfalt.
- Du betreust junge Menschen in stationärer Behandlung – individuell, ganzheitlich und wissenschaftlich fundiert.
- Du entwickelst unser interdisziplinäres Behandlungsprogramm mit – kreativ, evidenzbasiert und praxisnah.
- Du teilst dein Wissen mit Weiterbildungsassistent:innen – als Mentor:in und fachliche Stütze.
Das bringst Du mit:
- Assistenzarzt für Kinder- und Jugendpsychiatrie und -psychotherapie - oder Facharzt (m/w/d) für Kinder- und Jugendmedizin mit Interesse an der Weiterbildung zum Facharzt (m/w/d) für Kinder- und Jugendpsychiatrie und -psychotherapie.
- Verantwortungsbewusstsein, Empathie und echtes Interesse an jungen Lebenswelten
- Lust auf Austausch im interdisziplinären Team statt Einzelkämpfer-Mentalität
- Offenheit für neue Wege in Diagnostik, Therapie und Teamkultur
Das erwartet Dich:
- Zeit für echte Behandlung – keine getaktete Fließbandmedizin
- Ein kreatives Umfeld mit Raum für Entwicklung und Innovation
- keine Nacht.- und Wochenenddienste, 30 Tage Urlaub
- Fachliche Weiterbildung intern und extern – gefördert und gewünscht
- Attraktive Rahmenbedingungen: gutes Gehalt, Zuschüsse zur Altersvorsorge, hochwertige Verpflegung, Job-Rad u.v.m.
- Ein starker Rückhalt durch ein vernetztes Gesundheitsunternehmen mit Herz
So geht es weiter:
Bewirb dich hier direkt online (https://k59760.coveto.de/public/bewerbung/?id=9289) als Assistenzarzt oder Weiterbildungsassistent (m/w/d) Kinder- und Jugendpsychiatrie und -psychotherapie in Krefeld.
Oder: Schicke uns gerne deinen Lebenslauf / deine Unterlagen per Email und nenne uns 1-2 freie Termine für ein kurzes Telefonat - oder wenn es einfacher ist, kannst du auch gerne gleich hier einen Termin aus unserem Kalender auswählen (http://calendly.com/thomas-hladik/30min)
Du kannst Thomas Hladik gerne auch jederzeit spontan anrufen (Mo. - Fr. 09:00 - 20:00 oder Samstag von 11:00 - 17:00 Uhr)
Tel: 0152-0568-5180 Email: Thomas.Hladik@trova.consulting (keine weitere Endung wie .de oder .com)