europass

Find et job

Find det rette job til dig blandt tusindvis af muligheder i hele Europa. Søgeresultater leveres af EURES - den europæiske portal for jobmobilitet. 

Resultater
Viser 45761 Resultater

Sort by
Varhaiskasvatuksen henkilökohtainen avustaja
Tuusulan kunta
Finland, Tuusula
Tuusula - tekemisen taidetta! Tule tekemään elämisen taidetta ja tulevaisuutta lapsille Tuusulan kunnalla! Tuusulassa varhaiskasvatuksen tärkeä työ nojaa hyviin resursseihin: tarjoamme sinulle mahdollisuudet onnistua ja kehittyä työssäsi sekä ammattitaitoisen työyhteisön tuen. Meillä toimivaa arkea värittävät omat vakituiset sijaiset, päiväkotien johtajaparityöskentely ja positiivinen pedagogiikka – haluamme nähdä hyvän lapsissa ja arjen tilanteissa. Me teemme yhdessä uutta, tulethan mukaan! Rekrytoimme nyt varhaiskasvatuksen henkilökohtaista avustajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.4.26- 12.6.2026 - Etelä- Tuusulan alueella sijaitsevaan Tuusulanjärven päiväkotiin Miksi varhaiskasvatuksen avustajaksi Tuusulan kunnalle? Meille varhaiskasvatuksessa tekemisen taidetta on se, ettei tarvitse tehdä vain minimiä. Silloin jää aikaa kohdata lapset rauhassa, huomata pienet onnistumiset ja kehittyä yhdessä tiimin kanssa. Osana varhaiskasvatuksen yhteisöämme saat: Resurssit, jotka näkyvät arjessa. Jokaisessa yksikössä on omat vakituiset varahenkilöt, mikä tuo arkeen vakautta ja auttaa työn sujumista. Kun resursointi on kunnossa, varhaiskasvatusta voidaan toteuttaa rauhassa ja laadukkaasti. Pyrimme huomioimaan erilaiset elämäntilanteet myös työajoissa ja haluamme olla tulevaisuudessa yhä joustavampi työnantaja. Moniammatillisen tuen varhaiskasvatuksen avustajan työhön. Et jää työssäsi yksin. Päiväkodin johtajan ja apulaisjohtajan lisäksi työssäsi tukena ovat varhaiskasvatuksen erityisopettajat ja perheohjaaja sekä yksiköstä riippuen resurssisosionomi ja taidepedagogi. Mahdollisuuden kehittyä ja oppia. Meillä vaalitaan ketterää tekemistä, eteenpäin katsomista ja yhdessä oppimista. Osaamisen ylläpitämiseen on tarjolla koulutuksia. Lisäksi uskomme, että kun ammattilaistemme ideat huomioidaan, into tekemiseen säilyy ja pääsemme kaikki kehittymään. Turvallisen ja inspiroivan ympäristön. Pienen kunnan edut ja suuren kaupungin läheisyys tekevät arjesta sujuvaa. Tuusula on elinvoimainen ja kestävästi kasvava kunta, jossa taide ja luonto ovat lähellä. Tuusulanjärven kulttuuriperintö, luontokohteet ja uudet, turvalliset ja terveelliset päiväkotitilat luovat arkeen hyvät puitteet. Mitä toivomme sinulta? Toivomme, että innostut työstä lasten parissa ja suhtaudut arkeen avoimesti ja myönteisesti. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä halua tarttua työhön yhdessä tiimin kanssa. Positiivinen pedagogiikka on meillä vahvasti mukana tekemisessä. Meille on tärkeää, että lapsi ja hänen vahvuutensa tulevat nähdyiksi arjen tilanteissa. Arvostamme taitoa, kykyä ja innostusta tukea lapsia heidän kehityksensä ja oppimisensa polulla. Avustajana osallistut lapsen ja lapsiryhmän toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin päiväkodissa yhteistyössä kasvattajatiimin ja huoltajien kanssa. Arvostamme myös sitä, että sinulta löytyy intoa oman osaamisen päivittämiseen ja asioiden yhdessä kehittämiseen. Kelpoisuus varhaiskasvatuksen henkilökohtaisen avustajan tehtävään on kasvatus- tai ohjausalan ammattitutkinto, lähihoitaja tai lähihoitajan tutkintoon rinnastettava tutkinto. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa huomioimme myös ei-kelpoiset hakijat. Huomioithan, että tehtävään valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 14.6.2002/504) ja annettava hakulomakkeella tartuntatautilain mukainen selvitys siitä, ettei tämä sairasta hengityselinten tuberkuloosia. Palkkaus, työaika ja työsuhde-edut Palkkaus ja työsuhteen muut ehdot määräytyvät kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan (KVTES). Varhaiskasvatuksen henkilökohtaisen avustajan tasopalkka on 2501€/kk. Mahdollista työkokemuslisää maksetaan 3 % tai 8 % tasopalkasta. Varhaiskasvatuksen henkilökohtaisen avustajan työaika on 35 tuntia viikossa. Määräaikaisessa palvelussuhteessa koeaika on enintään puolet palvelussuhteen kestosta. Toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Käytössäsi ovat työterveyshuollon palvelut, ja hyvinvointisi tueksi tarjoamme myös hyvinvointi-, kulttuuri- ja liikuntaedun, liikuntaryhmiä, kuntosalin ja uimahallin alennusliput. Haluatko kuulla lisää? Lisätietoja tehtävistä antavat rekrytoinnista vastaavat: Päiväkodin johtaja Tiina Vainio- Nykänen, p. 040 314 3337 tiina.vainio-nykanen@tuusula.fi Päiväkodin apulaisjohtaja Milja Juutinen, p. 040 314 4820 milja.juutinen@tuusula.fi Tule tekemään elämisen taidetta ja tulevaisuutta lapsille Tuusulan kunnalla! Hae paikkaa 21.3.2026 mennessä. Tehtävä voidaan täyttää heti sopivan henkilön löydyttyä. Jätä hakemuksesi sähköisesti osoitteessa www.tuusula.fi/tyopaikat. Liitä hakemukseesi ansioluettelosi ja/tai videoesittelysi. Löydät hakijan ohjeet LAURA-palvelun käyttämiseen Laura Rekrytoinnin sivulta [Työnhakijan ja sijaisen ohjeet – Lauran käyttöoppaat](https://support.laura.fi/hc/fi/sections/4402771795858-Ty%C3%B6nhakijan-ja-sijaisen-ohjeet). Mikäli sinulla on kysyttävää LAURA-palvelun käyttämisestä, ota yhteyttä Tuusulan kunnan henkilöstöpalveluihin hr@tuusula.fi.
Myyjä 5-15h/vk Finlayson Pop Up, Riihimäki ABC
Finlayson Oy
Finland
Vastuullisuus - rohkeus - uteliaisuus, ovatko nämä arvoja, jotka ovat myös sinun toimintasi sydän? Finlaysonilla olemme vakuuttuneita siitä, että ainoa oikea tapa kunnioittaa yrityksen historiaa, on toimia yhtä vastuullisesti, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kuin varhaiset omistajamme. Tavoitteenamme on olla läpinäkyvin tekstiilialan yritys maailmassa. Lupaamme avata toimitusketjumme täysin läpinäkyväksi ja tehdä työtä puuvillan jäljitettävyyden eteen. Pyrimme vähentämään tekstiilijätettä suunnittelemalla kestäviä ja kierrätettäviä tuotteita. Meille yhteiskunnallinen vastuu tarkoittaa, että olemme jotain mieltä. Otamme osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, puolustamme meille tärkeitä asioita ja seisomme kantamme takana. Haluaisitko sinä hypätä mukaan inspiroivaan työympäristöön, jossa vallitsee tekemisen meininki? Haemme nyt tavoitteista ja myynnistä syttyviä myyjiä Finlaysonin pop up myymälään Kesäkuun alussa alkavalla perehdytyksellä Elokuun loppuun saakka. Työtunteja on tarjolla 5-15h/vk, riippuu työtekijän toiveista ja käytettävyydestä. Toivomme myös halukkuutta tehdä enemmän työtunteja tarvittaessa. Työsuhde solmitaan työntekijän ja Staffpointin välille ja työssä noudatetaan kaupan alan työehtosopimusta, jolloin myös palkkaus on kaupan TES B palkkaryhmän mukainen mukavine ilta- ja viikonloppulisineen. Miksi Finlayson? Työntekijät vastaavat - Kiinnostavat ja vastuulliset tuotteet, joita asiakkaat rakastavat - Työyhteisössä voi olla oma itsensä, tunteita ja mielipiteitä saa jakaa rohkeasti - Tiimissä jokainen tekee parhaansa tavoitteiden saavuttamiseksi Myyjänä ensisijaisena tehtävänäsi on varmistaa omalla toiminnallasi paras mahdollinen asiakaskokemus jokaisessa asiakaskohtaamisessa. Työskentelet myymälässä konseptimme mukaisesti ja työtehtäviisi kuuluvat myyntityön ja asiakaspalvelun lisäksi mm. tuotteiden esillepano, myymälän yleisen siisteyden ylläpito, myymälän avaaminen ja sulkeminen sekä tilitykset. Työtehtävä sisältää myös kuorman purkua, joten on hyvä, ettet säikähdä fyysistä työtä. Palvelet asiakkaitamme aina asiantuntevasti, ystävällisesti ja heidän tarpeensa tunnistaen, ja omalla ratkaisukeskeisellä esimerkilläsi edesautat tiimiäsi saavuttamaan omat ja yhteiset tavoitteet. Finlaysonin Pop Up myymälässä pääset Finlaysonin tuotteiden lisäksi myös myymään mm. Vallilan ja Reino&Ainon tuotteita! Edellytämme sinulta: -Oma-aloitteellista, rohkeaa ja aktiivista otetta myyntityöhön -Tahtotilaa ja sitoutumista työskennellä Finlaysonin brändin ja arvojen mukaisesti -Mahdollisuutta työskennellä joustavasti arkena sekä viikonloppuisin -Hyvää suomen kielen taitoa -Aikaisempaa kokemusta asiakaspalvelu- ja kassatehtävistä Arvostamme sinulta: -Vähintään 18-vuoden ikää Tarjoamme sinulle: -Ikimuistoisen sesongin kannustavassa työympäristössä. Pop upeissa työskennellään pienissä tiimeissä, joten saat ikään kuin Finlayson perheen tukemaan onnistumistasi myynnin ja asiakaspalvelun parissa. -Myytäväksi vastuullisesti tuotetut, laadukkaat ja kestävät tuotteet, joiden takana on inspiroivia tarinoita. -Kattavan perehdytyksen tehtäviisi, joka tukee menestymistäsi tehtävässä - Finlayson yhteistyössä StaffPointin kanssa etsii jatkuvasti joukkoonsa uusia osaajia tukemaan missiotaan sekä täydentämään rohkeaa, vastuullista ja innostavaa työkulttuuriaan. Sinulla onkin mahdollisuus työskennellä myös tulevissa Pop up -sesongeissa sekä edetä halutessasi myös vastuullisempiin tehtäviin, kuten myymälävastaavan rooliin. Tule siis tekemään asiakkaiden arjesta juhlaa ja osaksi lämminhenkistä työyhteisöä, jossa jokaisen työpanos on merkityksellinen yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kun asennettasi kuvaa ennakkoluulottomuus ja rohkeus myyntityössä, vain taivas on rajana. Etsimme periksiantamatonta työpanosta sekä ratkaisukeskeistä myynnillistä asennetta omaa persoonaa unohtamatta - Tule kirjoittamaan Finlaysonin värikästä tarinaa, jolla on historiaa jo vuodesta 1820 lähtien. Hakuohjeet ja lisätiedot: Rekisteröidy hakijaksi [www.staffpoint.fi](http://www.staffpoint.fi) ja jätä CV ja hakemuskirjeesi järjestelmäämme. Tuothan hakemuksessasi esille aikaisemman asiakaspalvelu- ja myyntikokemuksen, mistä näet olevan hyötyä tätä tehtävää hakiessasi. Hakemuksia voidaan käsitellä jo ennen haun päättymistä, joten jätä hakemuksesi viipymättä! Finlayson Oy Vuonna 1820 perustettu Finlayson on yksi maamme vanhimpia yrityksiä, ja nykyään myös yksi Suomen kiinnostavimmista yrityksistä. Olemme vakuuttuneita siitä, että ainoa oikea tapa kunnioittaa yrityksen historiaa, on toimia yhtä vastuullisesti, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kuin varhaiset omistajamme. Tavoitteenamme on olla läpinäkyvin tekstiilialan yritys maailmassa. Lupaamme tehdä työtä puuvillan jäljitettävyyden eteen ja avata toimitusketjumme täysin läpinäkyväksi. Lisäämme vastuullisempien materiaalien osuutta tuotteissamme ja lupaamme olla etulinjassa kiertotaloudessa. Meille yhteiskunnallinen vastuu tarkoittaa, että olemme jotain mieltä. Otamme osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, puolustamme meille tärkeitä asioita ja seisomme kantamme takana. Sähköposti: Milla.Salonen@staffpoint.fi Sijainti: Riihimäki ABC
Myyjä 5-15h/vk Finlayson Pop Up, Iittala Lasimäki
Finlayson Oy
Finland
Vastuullisuus - rohkeus - uteliaisuus, ovatko nämä arvoja, jotka ovat myös sinun toimintasi sydän? Finlaysonilla olemme vakuuttuneita siitä, että ainoa oikea tapa kunnioittaa yrityksen historiaa, on toimia yhtä vastuullisesti, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kuin varhaiset omistajamme. Tavoitteenamme on olla läpinäkyvin tekstiilialan yritys maailmassa. Lupaamme avata toimitusketjumme täysin läpinäkyväksi ja tehdä työtä puuvillan jäljitettävyyden eteen. Pyrimme vähentämään tekstiilijätettä suunnittelemalla kestäviä ja kierrätettäviä tuotteita. Meille yhteiskunnallinen vastuu tarkoittaa, että olemme jotain mieltä. Otamme osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, puolustamme meille tärkeitä asioita ja seisomme kantamme takana. Haluaisitko sinä hypätä mukaan inspiroivaan työympäristöön, jossa vallitsee tekemisen meininki? Haemme nyt tavoitteista ja myynnistä syttyviä myyjiä Finlaysonin pop up myymälään Kesäkuun alussa alkavalla perehdytyksellä Elokuun loppuun saakka. Työtunteja on tarjolla 5-15h/vk, riippuu työtekijän toiveista ja käytettävyydestä. Toivomme myös halukkuutta tehdä enemmän työtunteja tarvittaessa. Työsuhde solmitaan työntekijän ja Staffpointin välille ja työssä noudatetaan kaupan alan työehtosopimusta, jolloin myös palkkaus on kaupan TES B palkkaryhmän mukainen mukavine ilta- ja viikonloppulisineen. Miksi Finlayson? Työntekijät vastaavat - Kiinnostavat ja vastuulliset tuotteet, joita asiakkaat rakastavat - Työyhteisössä voi olla oma itsensä, tunteita ja mielipiteitä saa jakaa rohkeasti - Tiimissä jokainen tekee parhaansa tavoitteiden saavuttamiseksi Myyjänä ensisijaisena tehtävänäsi on varmistaa omalla toiminnallasi paras mahdollinen asiakaskokemus jokaisessa asiakaskohtaamisessa. Työskentelet myymälässä konseptimme mukaisesti ja työtehtäviisi kuuluvat myyntityön ja asiakaspalvelun lisäksi mm. tuotteiden esillepano, myymälän yleisen siisteyden ylläpito, myymälän avaaminen ja sulkeminen sekä tilitykset. Työtehtävä sisältää myös kuorman purkua, joten on hyvä, ettet säikähdä fyysistä työtä. Palvelet asiakkaitamme aina asiantuntevasti, ystävällisesti ja heidän tarpeensa tunnistaen, ja omalla ratkaisukeskeisellä esimerkilläsi edesautat tiimiäsi saavuttamaan omat ja yhteiset tavoitteet. Finlaysonin Pop Up myymälässä pääset Finlaysonin tuotteiden lisäksi myös myymään mm. Vallilan ja Reino&Ainon tuotteita! Edellytämme sinulta: -Oma-aloitteellista, rohkeaa ja aktiivista otetta myyntityöhön -Tahtotilaa ja sitoutumista työskennellä Finlaysonin brändin ja arvojen mukaisesti -Mahdollisuutta työskennellä joustavasti arkena sekä viikonloppuisin -Hyvää suomen kielen taitoa -Aikaisempaa kokemusta asiakaspalvelu- ja kassatehtävistä Arvostamme sinulta: -Vähintään 18-vuoden ikää Tarjoamme sinulle: -Ikimuistoisen sesongin kannustavassa työympäristössä. Pop upeissa työskennellään pienissä tiimeissä, joten saat ikään kuin Finlayson perheen tukemaan onnistumistasi myynnin ja asiakaspalvelun parissa. -Myytäväksi vastuullisesti tuotetut, laadukkaat ja kestävät tuotteet, joiden takana on inspiroivia tarinoita. -Kattavan perehdytyksen tehtäviisi, joka tukee menestymistäsi tehtävässä - Finlayson yhteistyössä StaffPointin kanssa etsii jatkuvasti joukkoonsa uusia osaajia tukemaan missiotaan sekä täydentämään rohkeaa, vastuullista ja innostavaa työkulttuuriaan. Sinulla onkin mahdollisuus työskennellä myös tulevissa Pop up -sesongeissa sekä edetä halutessasi myös vastuullisempiin tehtäviin, kuten myymälävastaavan rooliin. Tule siis tekemään asiakkaiden arjesta juhlaa ja osaksi lämminhenkistä työyhteisöä, jossa jokaisen työpanos on merkityksellinen yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Kun asennettasi kuvaa ennakkoluulottomuus ja rohkeus myyntityössä, vain taivas on rajana. Etsimme periksiantamatonta työpanosta sekä ratkaisukeskeistä myynnillistä asennetta omaa persoonaa unohtamatta - Tule kirjoittamaan Finlaysonin värikästä tarinaa, jolla on historiaa jo vuodesta 1820 lähtien. Hakuohjeet ja lisätiedot: Rekisteröidy hakijaksi [www.staffpoint.fi](http://www.staffpoint.fi) ja jätä CV ja hakemuskirjeesi järjestelmäämme. Tuothan hakemuksessasi esille aikaisemman asiakaspalvelu- ja myyntikokemuksen, mistä näet olevan hyötyä tätä tehtävää hakiessasi. Hakemuksia voidaan käsitellä jo ennen haun päättymistä, joten jätä hakemuksesi viipymättä! Finlayson Oy Vuonna 1820 perustettu Finlayson on yksi maamme vanhimpia yrityksiä, ja nykyään myös yksi Suomen kiinnostavimmista yrityksistä. Olemme vakuuttuneita siitä, että ainoa oikea tapa kunnioittaa yrityksen historiaa, on toimia yhtä vastuullisesti, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kuin varhaiset omistajamme. Tavoitteenamme on olla läpinäkyvin tekstiilialan yritys maailmassa. Lupaamme tehdä työtä puuvillan jäljitettävyyden eteen ja avata toimitusketjumme täysin läpinäkyväksi. Lisäämme vastuullisempien materiaalien osuutta tuotteissamme ja lupaamme olla etulinjassa kiertotaloudessa. Meille yhteiskunnallinen vastuu tarkoittaa, että olemme jotain mieltä. Otamme osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun, puolustamme meille tärkeitä asioita ja seisomme kantamme takana. Sähköposti: Milla.Salonen@staffpoint.fi Sijainti: Iittala Lasimäki
Yleislääkäri - Yksityisen puolen työ Lysnalla Kempeleessä
MediKaisla Oy
Finland
Yleislääkäri, etsitkö työtä mahtavassa tiimissä yksityisellä lääkäriasemalla? Haemme sitoutunutta yleislääkäriä Lääkäriasema Lysnalle Kempeleeseen Oulun kupeeseen Pohjois-Pohjanmaalle. Työn yksityiskohdat ovat sovittavissa joustavasti ja toiveesi otetaan huomioon. Työn aloitus on sovittavissa joustavasti, mutta pikaista aloitusta toivotaan. Työnkuva pitää sisällään yleislääkärin vastaanottotyötä työterveyshuollossa sekä yksityispuolella. Työnkuvaan kuuluu myös pientoimenpiteitä kuten luomenpoistoja. Vastaanotot ovat 20 min ajoilla ja tarvittaessa varataan pidemmät ajat. Potilasmateriaali on vaihtelevaa ja mukavaa. Lysnassa ei uusita PKV-lääkkeiden reseptejä. Työ tapahtuu arkisin klo 8-16 välillä ja se tehdään lähityönä. Työmäärä on osa-aikainen 1-3 päivää viikossa. Toimipisteessä työkavereinasi on erikoislääkäreitä, hoitajia, psykologi, fysioterapeutti ja hallintoa. Parkkipaikka on järjestettävissä toimipisteen läheisyydestä. Työmatkapyöräläisille on myös lukolliset kaapit ja suihkutilat. Yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkärit ovat konsultoitavissa paikan päällä. Lysnalla on yhteensä 30 hengen tiivis, mukava ja innostava tiimi. Saat työhösi kattavan perehdytyksen vastuulääkäriltä. Potilastietojärjestelmänä on Acute. Toimipisteessä on oma labranäytteenotto ja pikadiagnostiikka. Muut palvelut saatavissa Synlabilta. Pidemmässä työskentelyssä on mahdollisuus työterveyshuollon pätevöittävälle kurssille (ns. pitkä kurssi) ja työterveyshuoltoon erikoistumiseen. Työ aloitetaan MediKaislan työntekijänä ja myöhemmin lääkäri siirtyy suoraan työsuhteeseen Lysnalle. Lysna ja MediKaisla ovat molemmat 100 % kotimaisia toimijoita. Miksi kannattaa valita MediKaisla? Saat oman henkilökohtaisen yhteyshenkilön, joka auttaa sinua kaikissa käytännön järjestelyissä ja tekee uuden työn aloittamisen mahdollisimman helpoksi. Alempana tarkempia tietoja työmahdollisuudesta: Yleislääkäri - yksityisen puolen työ Lysnalla Kempeleessä Työnkuva: Työterveyden ajanvarauksellinen sairasvastaanotto sekä yksityisvastaanotto. Työmäärä: Osa-aikainen. Työaika: Arkisin ma-pe klo 8-16. Aloitus: Sovittavissa, mahdollisimman pian. Kesto: Toistaiseksi. Sovitaan yhteistyökumppanimme kanssa. Potilastietojärjestelmä: Acute, johon perehdytys ennen työn aloitusta. Palkkaus: Kokonaistuntipalkka + muut hyvät edut. Kysy tarkempia tietoja, kerromme mielellämme lisää! Tule työntekijäksemme – annetaan hyvän huolenpidon kiertää. Miksi kannattaa valita juuri meidät? Meillä voit sitoutua pitkäksi aikaa tai työskennellä lyhyemmän ajan. Sinä päätät, me joustamme! Saat oman henkilökohtaisen [yhteyshenkilön](https://www.medikaisla.fi/yhteystiedot), joka auttaa sinua kaikissa käytännön järjestelyissä ja tekee uuden työn aloittamisen mahdollisimman helpoksi. - Koulutusraha ja kattava työterveyshuolto – Pidämme sinusta ja osaamisestasi huolta. Tässäkö se on, sinun uusi työpaikkasi? Siinä tapauksessa vakuuta puolestasi meidät ja jätä CV ja hakemus. - Lisätietoa tehtävästä ja hakuprosessista antaa mielellään MediKaislan tiimi 029 170 1370 medi@eilakaisla.fi Tule MediKaislan työntekijäksi – annetaan hyvän huolenpidon kiertää. Odotamme hakijalta seuraavia asioita: - Suomessa laillistettu lääkäri - Vähintään yhden vuoden työkokemus vastaanottotyöstä - Reipas asenne työhön - Erinomainen suomen kielen taito - Halu oppia uutta ja kehittyä ammatillisesti MediKaisla Oy MediKaisla on terveydenhuollon HR-kumppani. Uskomme, että mitä paremmin terveydenhuollon asiantuntijat voivat työssään, sitä parempaa hoitoa potilaat saavat ja sitä paremmin me kaikki voimme. Me medikaislalaiset olemme sitkeitä optimisteja. Tehtävämme on rakentaa entistä parempia terveydenhuollon työyhteisöjä saattamalla oikeat terveydenhuollon asiantuntijat oikeaan paikkaan ja tukemalla heitä työssään. Teemme työtämme suurella pieteetillä kaikkia kunnioittaen. Työntekijöitämme, asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme palvelee tehokas tiimi Turussa. Autamme asiakkaitamme terveydenhuoltopalveluiden järjestämisessä tarjoamalla osaavia ammattilaisia: lääkäreitä, erikoislääkäreitä, hammaslääkäreitä ja hoitajia. Toimimme julkisen ja yksityisen puolen asiakkaidemme yhteistyökumppanina. Haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden keskittyä työssään kaikkein olennaisimpaan tukemalla heitä heidän rekrytointiprosesseissaan ja -tarpeissaan. Puhelin: 0291701370 Sähköposti: medi@eilakaisla.fi Sijainti: Yliopistonkatu 26, 20100 Turku Tehtävään liittyvissä kysymyksissä tai mikäli hakemisessa on teknisiä ongelmia, olethan yhteydessä ilmoituksessa mainittuun yhteyshenkilöön. Onnea työnhakuun!
Ohjaaja (kesätyö), Onnikoti Ravuri Hiirula, Hollola
Mehiläinen Oy
Finland, Hollola
Ohjaaja, kesätyö, Onnikoti Ravuri Hiirula, Hollola Tule meille kesäksi töihin! Etsimme sopivia henkilöitä kesäksi tekemään kehitysvammaisten hoito- ja ohjaustyötä ainutlaatuiseen joukkoomme Onnikoti Ravuriin Hiirulaan ja Kiikkuun, Hollolaan. Haemme kesätyöntekijöitä määräaikaisiin työsuhteisiin. Työsuhteet voivat alkaa joustavasti keväällä jatkuen elo-syyskuulle. Täytämme paikat sopivien henkilöiden löydyttyä. Tehtäviin valituilta vaaditaan sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilöstön pätevyys. Meillä työskennelläksesi tarvitsee ajokortin. Mihin tulet töihin? Onnikoti Ravurin asumisyksikkö Hiirula tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista aikuisille kehitysvammaisille ja autisminkirjon henkilöille. Sijaitsemme Hollolan kirkonkylällä. Meitä ympäröi metsät ja pellot, lähellä on myös iso vesistö, unohtamatta kaunista Kiikun lähdettä ja kylän keskellä kohoavaa keskiaikaista kivikirkkoa. Päivätoiminnassa Kiikussa tuotamme päiväaikaista toimintaa samalle kohderyhmälle. Toteutamme asiakaslähtöistä ja toiminnallista arkea, jossa asiakas on etusijalla. Toimintamme ytimessä on asiakkaiden toiveiden ja kykyjen mukaisen arjen mahdollistaminen sekä asiakkaiden arvostava kohtaaminen. Hyödynnämme monipuolisesti ainutlaatuista, luonnonläheistä ympäristöämme. Tavoitteenamme on luoda sujuvaa ja mielekästä arkea, joka tarjoaa aitoja ja voimaannuttavia kokemuksia, huumoria unohtamatta. Toiminnassamme luontohoiva ja eläinavusteisuus ovat keskeinen osa arkea. Yksikössämme on omia lemmikkejä, joista huolehdimme yhdessä asiakkaiden kanssa. Mitä pääset tekemään? Kesätyöntekijänä tulet osaksi tiimiämme. Pääset mukaan kehittämään toimintaamme ja tekemään jokapäiväistä hoitotyötä. Päivittäiseen hoitotyöhön kuuluu lääkehoitoa, hoivaa ja ohjaustyötä. Yksikkömme ohjaajana varmistat turvallisen ja laadullisesti hyvän perushoidon. Mahdollistat asiakkaiden heidän tuentarvettaan vastaavan ja omannäköisensä arjen. Meillä työskennellessäsi sinulla on mahdollisuus käyttää sinun omia vahvuuksiasi työssäsi. Yhdessä tiimin kanssa suunnittelet ja kehität toimintaamme. Kesällä tehdään myös retkiä ja lomaillaan, olet mukana mahdollistamassa näitä arjessamme. Kuka sinä olet? Sinulla on sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilöstön pätevyys.Olet aidosti kiinnostunut työskentelemään kehitysvammaisten ja autisminkirjon henkilöiden kanssa kuntouttavalla työotteella. Odotamme, että olet sitoutuva ja oma-aloitteinen sekä toimelias ja aktiivinen. Osaaminen kehitysvammaisten ja autisminkirjon henkilöiden kanssa katsotaan eduksesi mutta ei ole vaade. Tärkeää on, että olet valmis kohtaamaan asiakkaamme, tulemaan osaksi tiimiä ja omaat myönteisen asenteen monipuoliseen tekemiseen. Tulevien työkavereidesi ja asukkaiden mielestä tässä työpaikassa onni on Että tehdään yhdessä asioita. Meininki meillä on toimelias ja aktiivinen! On kiva tehdä askareita yhdessä. Ohjaajilta toivotaan rauhallisuutta, empaattisuutta, iloisuutta ja rohkeutta. Odotetaan, että kesätyöntekijä on kiva ja hauska, semmonen kenen kanssa voi puhua. Innostunut lähtemään menoihin mukaan. Miksi tulisit meille töihin? Meillä pääset osaksi ammattitaitoista ja huumorilla varustettua työyhteisöä, jossa jokainen tuntee tekevänsä merkityksellistä työtä ja pääsee hyödyntämään omia vahvuuksiaan. Työyhteisömme arkea ohjaavia hyveitä ovat avoimuus, kunnioittaminen, kuunteleminen, ammatillisuus ja ilmapiiri. Asiakastyötä ohjaa kohtaamisen, osallisuuden ja asiakaslähtöisyyden hyveet. Työ voi alkaa joustavasti keväällä tai kesän alussa, jatkuen elo-syyskuun loppuun saakka. Tehtävän palkkaus on yksityisen sosiaalialan TES:n mukainen. Tehtävä on kokoaikainen vuorotyö. Hae tehtävää rekrytointijärjestelmämme kautta. Toimithan ripeästi, sillä täytämme paikat heti sopivan henkilön löytyessä. Sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti tehtävään valittavien ikääntyvien tai vammaisten henkilöiden kanssa työskentelevien on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetturikosrekisteriote. Kuulostaisiko tämä sinun kesätyöpaikaltasi? Kerron mielelläni lisää! Yksikönjohtaja Rita Moilanen p. 044 230 1926 (arkisin klo 9-15) rita.moilanen@onnikodit.fi Tutustu toimintaamme: https://onnikodit.fi/palvelukodit/onnikoti-ravuri Löydät meidät Facebookista : Onnikoti Ravuri Koti täynnä ainutlaatuista elämäniloa. Onnikodeissa tarjoamme tukea tarvitsevalle kodin, jossa hän voi elää mahdollisimman antoisaa ja turvallista arkea. Panostamme yksilöllisyyteen sekä laatuun ja palvelumme lähtökohtana ovat aina asukkaan omat ainutlaatuiset ominaisuudet, vahvuudet, mielenkiinnon kohteet sekä tuen tarpeet. Onnikodit on osa Mehiläistä. Mehiläisen sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset työskentelevät joka päivä tinkimättömästi yksityis-, yritys- ja hyvinvointialueasiakkaidemme hyväksi. Tervetuloa mukaan vahvistamaan ammattilaistemme joukkoa!
Työterveyslääkäri, Kouvola
Terveystalo
Finland, Kouvola
Tule tärkeimmän tekijäksi Kouvolaan! Me Terveystalossa teemme työksemme tärkeintä, terveyttä. Siksi meistä jokainen on tärkeimmän tekijä. Rakennamme sujuvaa, välittävää ja vaikuttavaa tulevaisuuden terveydenhuoltoa, joka takaa ammattilaistemme sujuvan arjen sekä asiakkaidemme parhaan hoidon ja auttaa ratkaisemaan toimialan hoitovajetta. Haemme nyt Työterveyslääkäriä tai työterveydestä kiinnostunutta yleislääkäriä Kouvolaan. Mitä työ työterveyslääkärinä pitää sisällään? Työterveyslääkärinä pääset tekemään monipuolisia työterveyden tehtäviä sekä hyödyntämään ja kasvattamaan osaamistasi mielenkiintoisten asiakkuuksien ja potilasryhmien parissa. Meillä pääset aidosti vaikuttamaan työsi sisältöön ja tekemään siitä oman näköisesi. Työsi voi koostua kokemuksestasi ja mielenkiinnostasi riippuen joko ennaltaehkäisevästä Kela1 työstä tai sairaudenhoidollisesta Kela2 työstä tai näiden yhdistelmästä. Terveystalossa pääset työskentelemään osana yritysterveyden moniammatillista tiimiä, johon kuuluu lisäksesi työterveyshoitajia, työfysioterapeutti, ravitsemusterapeutti ja työterveyspsykologi. Moniammatillisuus merkitsee meille paljon: oman osaamisen tunnistamista, yhteistä vastuuta asiakkaasta, yhteisen tiedon luomista, asiakaslähtöistä organisaatiota ja tiimioppimista. Tiimisi mahdollistaa myös sen, että pääset keskittymään juuri sinun erikoisosaamiseesi. Osaajayhteisö meillä Terveystalossa on vahva; saat tukea ja sparrailuapua työhösi koko työskentelyaikasi ajan. Miksi Terveystalo Kouvolaan töihin? Haluamme olla inhimillinen työntekopaikka, jossa ammattilaisen arki on sujuvaa. Välitämme toinen toisistamme ja teemme vaikuttavaa hoitoa. Arvostamme osaamistasi ja työskentelemme, jotta työsi on mahdollisimman sujuvaa ja voit keskittyä siihen, missä olet hyvä. Hyvän ja arvostavan työntekopaikan lisäksi tarjoamme sinulle: - Turvallisen, osaavan ja mukavan terveystalolaisen työyhteisön - Kollegaverkoston ja erittäin sujuvan konsultointiväylän kaikilla lääketieteen erikoisaloilla - Pääset tekemään yhteistyötä yksikössä jo laajalti käytössä olevan etätyöterveystiimin kanssa. Uudenaikainen ja hyvää palautetta saanut etätyöterveystiimi tukee ja toimii yhdessä lähityöterveystiimin kanssa. - Saat laadukkaan perehdytyksen - Oman lääkäriasiakkuusvastaavan tuen arkisin klo 8–16 paikanpäällä ja ilta-aikaan etänä - Laajat aukioloajat arkena ja viikonloppuna - Sairaanhoitaja ja asiakaspalvelu paikalla aukioloaikoina - Laboratorio auki klo 16 asti arkisin - Kuvantaminen auki klo 16 asti arkisin - Joustavasti sovittavat työajat - Vastaavien työterveyslääkärien tuki - Hyvät lounaspaikat lähettyvillä ja mahdollisuus tilata lounas yksikköön - Lääkärikahvit 1 krt/kk - Viikoittaiset lääke-edustaja käynnit - Hyvät julkiset kulkuyhteydet toimipaikan viereen Uramahdollisuudet Terveystalossa Sinulla ei tarvitse vielä olla erikoistumisoikeutta yliopistoon vaan riittää, että aiot tulevaisuudessa hakea erikoistumaan tai olet kiinnostunut suorittamaan työterveyshuollon pätevöittävän kurssin. Meillä voit tutustua alaan kokeneen työterveyslääkärin opissa ja pääset sinulle nimetyn kouluttajalääkärin ohjaukseen SILTA-jaksolla jo ennen erikoistumisoikeuden saamista. Jos sinulla on jo erikoistumisoikeus, niin meillä voit suorittaa työterveyshuollon erikoislääkäritutkinnon lähes alusta loppuun valmiiksi sinulle räätälöidyssä koulutusohjelmassa. Terveystalo on viiden tähden yksityinen koulutuspaikka ja työterveyshuollon erikoistumiskoulutuksemme on tutkitusti huipputasoista (NLY 2020-2023). Erikoistua voi lähes kaikissa Terveystalon työterveyshuollon toimipisteissä. Oma kouluttajalääkäri, henkilökohtainen säännöllinen viikoittainen ohjaus ja viikoittaiset koulutuksemme takaavat sinulle vahvan ammatillisen kehityksen sekä mahdollisuuden luoda vankan osaamispohjan monenlaisille urapoluille Terveystalossa. Työterveyshuoltoon perehtyvänä tai erikoistuvana lääkärinä saat vastuullesi monipuolisesti asiakasyrityksiä ja pääset tekemään alusta asti kokonaisvaltaista yhteistyötä asiakasyritystemme kanssa. Panostamme perehdytykseen ja työssä jaksamiseen. Voit työskennellä ja erikoistua täysiaikaisena tai osa-aikaisena, työsuhteisena tai ammatinharjoittajana, joustavasti sinulle sopivalla tavalla yhdistäen etä- ja lähityötä. Meillä pääset vaikuttamaan työsi sisältöön ja sen rytmiin, sillä työsi joustaa elämäntilanteesi mukaan. Meillä voit halutessasi tehdä myös tutkimusta kliinisen työn ja erikoistumisen ohella esimerkiksi Työterveyshuollon Tutkijakoulussa. Kiinnostuitko tehtävästä? Jätä yhteystietosi hakulomakkeen kautta tai ole suoraan yhteydessä ura-asiantuntija Kitta Haukkaan (kitta.haukka@terveystalo.com, 050 597 7143). Olitpa sitten työterveydestä kiinnostunut tuore yleislääkäri tai jo urallasi kokemusta kartuttanut erikoislääkäri, olet erittäin tervetullut tiimiimme! Terveystalossa me keskitymme työssämme olennaiseen, terveyteen. Meillä jokainen on oma arvostettu itsensä, oman alansa huippuosaaja ja tärkeä osa työyhteisöä. Taistelussa terveemmän elämän puolesta meistä jokainen on tärkeimmän tekijä. Tervetuloa Terveystaloon!
Sosiaalityöntekijä, lasten tiimi
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue
Finland, Vantaa
Aikuissosiaalityön ja vammaispalvelujen toimiala, Vammaispalvelut Vammaisten asiakasohjaus, lasten tiimi Rajatorpantie 8 , 01600 Vantaa Vantaan ja Keravan hyvinvointialue on matkalla kohti Suomen parasta hyvinvointialuetta. Uskomme yhdessä muodostettuihin arvoihimme oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja rohkeus. Osuvatko arvot yhteen omiesi kanssa? Silloin voit olla juuri meille sopiva sote-alan tai pelastustoimen ammattilainen. Tule sinäkin osaksi hyvantekijät-joukkuettamme! Haemme Vammaisten Asiakasohjausyksikköön kehittämismyönteistä sosiaalityöntekijää lasten tiimiin vakituiseen virkaan 13.01.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Vammaisten Asiakasohjausyksikön lapsiasiakkaiden tiimin sosiaalityöntekijän työ painottuu 0–15-vuotiaiden vantaalaisten ja keravalaisten vammaisten asiakkaiden palvelutarpeen arviointi- ja päätöksentekotyöhön. Sosiaalityöntekijänämme arvioit asiakkaidemme palveluiden tarvetta, laadit palvelusuunnitelmia sekä teet päätöksiä siitä, ovatko haetut palvelut myönnettävissä asiakkaallemme voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Ennen päätöksen tekemistä tutustut asiakkaan tilanteeseen ja teet laaja-alaista verkostoyhteistyötä ja työskentelet usein myös asiakkaiden omaisten kanssa. Toimistotyöskentelyn lisäksi teet kotikäyntejä ja tapaat asiakkaita tarvittaessa myös etäyhteyksillä. Asiakastyötä tehdään omatyöntekijä- periaatteella työpari- ja tiimityötä hyödyntäen. Sosiaalityöntekijän työn kuvaan kuuluu myös osallistuminen rajoitustoimenpiteiden ja tahdosta riippumattoman erityishuollon käsittelyyn. Pääset osallistumaan myös moninaiseen kehittämiseen. Työ edellyttää itsenäistä ja ratkaisukeskeistä työotetta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä suomen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa. Luemme eduksi kokemuksen vammaissosiaalityöstä. Työyhteisömme koostuu neuvonnan tiimistä, lasten tiimistä, nuorten tiimistä ja aikuisten tiimistä. Meillä toimii palveluohjaajia, erityissosiaaliohjaajia ja sosiaalityöntekijöitä. Teemme paljon yhteistyötä myös yli tiimirajojen ja jaamme osaamista keskenämme. Työyhteisössämme on hyvä yhteishenki ja apua on aina saatavilla. Työn tukena on niin ikäkausi- kuin palvelukohtaisia tiimejä. Kehitämme jatkuvasti toimintaamme ja tarjoamme hyvät mahdollisuudet työkenttää koskeviin koulutuksiin ja ammattitaidon kehittämiseen. Tervetuloa äärimmäisen mielenkiintoiseen ja monipuoliseen työhön! Toimipisteemme on joustavasti joko Myyrmäen Virtatalossa tai Keravalla hyvien liikenneyhteyksien äärellä. Esihenkilönä toimii johtava sosiaalityöntekijä ja tiimeissä työskentelee sosiaalityöntekijöitä, erityissosiaaliohjaajia ja palveluohjaajia. Miksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialue? Haluamme panostaa työntekijöidemme hyvinvointiin ja arjen sujuvuuteen. Tarjoamme lounasedun, 300 euron arvoisen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä työsuhdematkalippuedun. Lisäksi käytössäsi ovat lakisääteiset työterveyspalvelumme, jotka tukevat hyvinvointiasi. Olemme kompaktin kokoinen, lähellä asiakkaita ja työntekijöitä. Tarjoamme näkymän ja työkaluja oman uran kehittämiseen. Haluamme kokeilla ja kehittää, jotta luomme parhaan hyvinvointialueen asukkaiden lisäksi myös työntekijälle. Olemme matalien raja-aitojen työyhteisö, joka on täynnä mahdollisuuksia. Meillä saat tehdä merkittävää työtä: auttaa, hoitaa ja pelastaa. Tutustu tuleviin työkavereihisi > [Töissä VAKEssa -blogit](https://vakehyva.fi/fi/tyontekijatarinat) Tietoa palvelussuhteesta: Palvelussuhteen kesto: Vakituinen alkaen 13.01.2026 Palvelussuhteen tyyppi: Kokoaikainen Palvelussuhteen muoto: Virkasuhde Kelpoisuusvaatimus: Sosiaalityöntekijä (Laki 817/2015 7§ mukainen laillistus) Muu kelpoisuusvaatimus: Sijaispätevät hakijat huomioidaan, mikäli kelpoisia hakijoita ei ole Työpaikkojen lukumäärä: 1 Työajan lisätiedot: 37h45min/vko Edellytettävät luvat: Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote, Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa, Tehtäväkohtainen palkka: 4317,74 eur/kk, lisäksi mahdollinen aiempaan työkokemukseen perustuva lisä. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti. Heräsikö kiinnostuksesi? Toivottavasti kuulemme sinusta pian! Täytäthän hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme. Kaikkien rekrytointiemme hakuaika päättyy klo 16:00. Jäikö jokin askarruttamaan? Kysy rohkeasti lisätietoja, kerromme mielellämme lisää! Tässä yhteystietomme: Johtava sosiaalityöntekijä Kaijala, Jussi 0407496791 jussi.kaijala@vakehyva.fi Mahdollisen poissaolon aikana yhteydenotot: Tehtäväaluepäällikkö, Anna-Elina Leskelä-Ranta +358403549868 Lähiesihenkilö, Sirke Neijonen +358406109770 Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella työskentelee 5 900 osaavaa asiantuntijaa ja ammattilaista. Olemme kaikki hyvantekijöitä! Keskitymme siihen, missä olemme parhaita, päätehtäväämme – autamme, hoidamme ja pelastamme. Olemme rohkeita sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen ammattilaisia ja teemme merkittävää työtä 280 000 asukkaan parissa. Olemme Suomen monikulttuurisin kaksikielinen hyvinvointialue. Työkielemme on suomi. Lue meistä lisää [Meille töihin-sivullamme](https://vakehyva.fi/fi/tyopaikat) ja tule sinäkin hyvantekijäksi! #VAKE #hyvantekijät
Yleislääkäri, Julkiset palvelut, Lohjan päivystysosasto
Terveystalo
Finland, Lohja
Me Terveystalossa rakennamme sujuvaa, välittävää ja vaikuttavaa tulevaisuuden terveydenhuoltoa. Joka päivä yli 15 500 osaajaamme työskentelee tärkeimmän, terveyden, eteen. Etsimme nyt tärkeimmän tekijöiden osaavaan ja motivoituneeseen joukkoomme lääkäreitä Lohjan päivystysosaston viikonloppukierroille. Tutustu tehtävään ja hae! Mitä työ Lohjan päivystysosastolla pitää sisällään? Terveystalo on voittanut Lohjan osastopalveluiden kilpailutuksen ja vastaa Lohjan sairaalan päivystysosaston viikonloppukierroista ja geriatrisen osaston toiminnasta. Kyseessä ei ole yksittäinen lääkärivuokraus, vaan Terveystalo vastaa kyseisten osastojen kokonaistoiminnasta toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Päivystysosastolla on 18 potilaspaikkaa ja osaston potilasvaihtuvuus on nopeaa. Potilaat tulevat päivystysosastolle HUS-alueen päivystyksistä. Päivystysosaston ydinosaamista on akuuttigeriatria. Keskeisimpiä hoidon syitä päivystysosastolla ovat mm. akuutit infektiot, TULES-vaivat, neurologiset akuuttisairaudet tai äkillinen toimintakyvyn heikentyminen. Terveystalo tuottaa päivystysosastolla viikonloppukierrot. Kierrot toteutetaan joka viikonloppu ja pyhäpäivisin. Osastokierto alkaa klo 10. Päivystyskierto aloitetaan lähityönä päivystysosastolta siirtyen geriatriselle osastolle 5, jonka jälkeen puhelinkierto osastolle 2 ja Villa Auraan. Kotisairaala voi konsultoida päivystävää lääkäriä klo 10–14 välillä. Tarvittaessa päivystävä lääkäri käy toteamassa vainajat Lohjan päivystysosastolla, osastolla 5 sekä Lohjan keskustan terveysasemalla (osasto 2 ja Villa Aura). Vainajien toteamiset voidaan sopia tarvittaessa ennen kierrosta (klo 8-10) tai sen jälkeen (klo 14-16). Potilastietojärjestelmänä toimii Lifecare. Päivystysosaston viikonloppukierrot starttaavat Terveystalolla toukokuussa. Sopimuksemme Lohjan sairaalan osastotoimintaan on toistaiseksi voimassa oleva. Tutustu tästä myös geriatrisen osaston osastonlääkärin tehtävään Lohjalla! Terveystalo tarjoaa monipuolisia Henkilöstöpalveluita hyvinvointialueille ja yksityisille yrityksille lyhytaikaiseen sekä pitkäaikaiseen tarpeeseen. Terveystalon Henkilöstöpalveluissa räätälöimme sinulle sopivan työkokonaisuuden, joka voi sisältää esimerkiksi pidemmän työkokonaisuuden yhdessä toimipaikassa, viikoittaisia vakiovuoroja tietyissä toimipisteissä tai satunnaisia keikkavuoroja silloin, kun sinulle sopii. Kauttamme voit tehdä töitä esimerkiksi terveysasemilla, vuodeosastoilla ja päivystyksissä. Tarjoamme sinulle aina omiin ammatillisiin kiinnostuksenkohteisiisi ja omiin kehitystavoitteisiisi sopivia työkokonaisuuksia. Yhteyshenkilömme ovat ammattilaisten keskuudessa todella pidettyjä (lääkärikollegojesi suositteluindeksi-NPS 4,6/5). Et jää missään vaiheessa yksin, ja yhteyshenkilösi huolehtii kaikista käytännön asioista, jotta sinä voit keskittyä olennaiseen. Lue lisää lääkäreiden kokemuksista Terveystalon Julkisissa palveluissa työskentelystä! Miksi töihin Terveystaloon? Me teemme työksemme tärkeintä, terveyttä. Tavoitteenamme on olla inhimillinen työntekopaikka, jossa ammattilainen voi keskittyä olennaiseen. Meillä arki on sujuvaa, välitämme toinen toisistamme ja teemme vaikuttavaa työtä. - Arkemme on sujuvaa. Panostamme lähijohtamiseen ja esihenkilötyöhön, jotta jokainen ammattilaisemme saa työssään tarvittavan tuen. Ammattirajat ylittävä tiimityö, joustavuus ja edistykselliset hoitopolkumme tukevat arjen työtä. - Välitämme toisistamme. Meillä jokainen on oma arvostettu itsensä, oman alansa huippuosaaja ja tärkeä osa työyhteisöä. Osaajatutkimuksemme mukaan ammattilaisemme arvostavat muun muassa lämmintä työyhteisöämme, hyvää esihenkilötyötä ja lähijohtamista sekä mahdollisuutta onnistua omassa työssä. - Teemme vaikuttavaa työtä. Terveystalossa on ainutkertaista osaamista aina ennaltaehkäisystä perusterveydenhuoltoon, suunterveyteen ja erikoissairaanhoitoon. Käytössämme ovat ainutlaatuiset oman työn laatumittarit ja digitaaliset hoitopolut kaikkiin yleisimpiin sairauksiin. Panostamme myös ammattilaistemme laadukkaaseen kouluttautumiseen, kehittymiseen ja ammatilliseen kasvuun. - Kilpailukykyinen palkitseminen ja monipuoliset edut. Meillä palkitseminen ja palkkiomallit ovat kilpailukykyiset, ja tarjoamme työsuhteisille ammattilaisillemme monipuoliset työsuhteen edut, kuten lounas- sekä liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun, kumppanialennukset ja kattavan työterveyshuollon, joka sisältää peruspalveluiden lisäksi muun muassa lähetteelliset erikoislääkärikäynnit ja laajasti mielen hyvinvoinnin palveluita, mm. lyhytpsykoterapian. Ammatinharjoittajille tarjoamme vaihtuvat kumppanietumme ja muun muassa mahdollisuuden sopimushintaiseen työterveyshuoltoon. - Kotimainen ja vastuullinen. Vastuullisuus on meille sydämen asia. ISS ESG:n arvioinnissa kuulumme globaalisti oman alamme kärkeen, ja Suomalainen työ ry on myöntänyt meille Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetusta ja työllistävästä palvelusta. Teemme työtä suomalaisten terveyden ja koko yhteiskunnan hyvinvoinnin eteen tinkimättömällä ammattitaidolla. Suomen suurimpana yksityisenä terveydenhuoltoalan toimijana vaalimme kotimaisia juuria ja olemme ylpeitä suomalaisista omistajistamme. - Monimuotoinen ja yhdenvertainen. Terveystalossa olemme kaikki samanarvoisia riippumatta sukupuolesta, iästä, etnisestä tai kansallisesta taustasta, kansalaisuudesta, kielestä, uskonnosta, vakaumuksesta, mielipiteestä, vammasta, terveydentilasta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muusta ominaisuudesta. Mitä toivomme sinulta? Pätevyysvaatimuksena Lohjan sairaalan osastokierroille on lisensiaatin tutkinto ja vähintään yksi vuosi osastokokemusta tai työkokemusta ikääntyneiden parissa. Työn menestyksekäs hoitaminen edellyttää lisäksi hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa. Ruotsin kielen taito katsotaan eduksi. Kiinnostuitko tehtävästä? Jätä yhteystietosi hakulomakkeen kautta tai ota yhteyttä suoraan yhteyspäällikkö Nenna Rissaseen (nenna.rissanen@terveystalo.com, 0505304528). Tervetuloa Terveystaloon! Taistelussa terveemmän elämän puolesta meistä jokainen on tärkeimmän tekijä.
Tietoturvavastaavan virka
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue SOITE
Finland, Kokkola
Keski-Pohjanmaan Hyvinvointialueella Soitessa on haettavana 31.03.2026 klo: 14.00 mennessä Tietoturvavastaavan virka Etsimme joukkoomme osaavaa ja ratkaisukeskeistä tietoturvavastaavaa vastaamaan organisaation tietoturvan kehittämisestä, valvonnasta ja jatkuvasta parantamisesta. Tietoturvavastaavana työskentelet järjestämisen palveluissa laadun ja valvonnan toimintayksikössä tiimin jäsenenä. Roolissa tulet toimimaan keskeisessä asemassa tietoturvan ja kyberturvan kehittämisessä, suunnittelussa ja ylläpidossa, tietoturvaohjeiden ja suunnitelmien laatimisessa, tietoturvan riskienhallinnan koordinoinnissa ja arvioinnissa sekä henkilöstön tietoturvatietoisuuden kasvattamisessa ja kouluttamisessa. Toimit yhteistyössä tietohallinnon, tietosuojavastaavan sekä viranomaisten ja kumppaneiden kanssa. Edellytämme sinulta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä toisen kotimaisen kielen erinomaista taitoa ja toisen kotimaisenkielen riittävää taitoa. Katsomme eduksi kokemuksen tieto ja kyberturvallisuuden johto tai vastuutehtävistä. Tietoturvan hallintamallien ja standardien (esim. ISO/IEC 27001 kokonaisuus) tuntemuksen, alan sertifikaatit sekä kokemuksen auditoinneista ja viranomaisyhteistyöstä. Arvostamme kykyä toimia asiantuntijana, tukena johdolle ja toimialoille sekä hyviä vuorovaikutus ja viestintätaitoja sekä yhteistyökykyä. Tehtävän hoitaminen vaatii osaamista tieto ja kyberturvallisuuden kokonaisvaltaisesta kehittämisestä, ohjaamisesta ja valvonnasta. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työtehtävän organisaatiossa, jossa arvostetaan henkilökunnan työpanosta, mahdollisuuden osallistua kehittämistyöhön ja näyttää innovaatiokykysi, kilpailukykyisen palkkauksen, hyvät työkaverit ja kannustavan työilmapiirin, henkilökuntayhdistyksen monipuoliset edut ja mahdollisuuden etätyöhön sopimuksen mukaan. Avointa virkaa haetaan täyttämällä sähköinen hakemus. Sähköiseen hakemukseen pyydetään liittämään CV. Sähköisessä haussa ei tarvitse toimittaa jäljennöksiä tutkinto- ja työtodistuksista, mutta on varauduttava tuomaan ne mahdolliseen haastatteluun. Virkaan valittavasta henkilöstä tehdään hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys turvallisuusselvityslain (726/2014) mukaisesti. Ennen viran täyttämistä valitun tulee esittää hyvinvointialueen työterveyslääkärin lausunto työkelpoisuudesta, lausunto huumausaineseulan tuloksesta sekä hyväksytty suojelupoliisin tekemä henkilöturvallisuusselvitys. Palkkaus määräytyy voimassa olevan virkaehtosopimuksen mukaisesti. Valinnassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Lisätietoja tehtävästä antavat: tietoturvavastaava Hannu Pikkarainen puh. 044 7232303, toimintayksikön esihenkilö Sari Timonen puh. 044 7232307 Kokkola 9.3.2026 Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite Mellersta Österbottens Välfärdsområde Soite ledigförklarar att sökas senast 31.03.2026 kl.: 14.00 En tjänst som datasäkerhetansvarig Vi söker en kompetent och lösningsorienterad datasäkerhetsansvarig som vill bli en del av vårt team och ansvara för utveckling, tillsyn och kontinuerlig förbättring av organisationens datasäkerhet. Som datasäkerhetsansvarig kommer du att arbeta som en teammedlem i verksamhetsenheten för kvalitet och kontroll inom organisationstjänsterna. I den här rollen kommer du att spela en nyckelroll i att utveckla, planera och upprätthålla datasäkerhet och cybersäkerhet, utarbeta riktlinjer och planer för datasäkerhet, samordna och bedöma riskhantering för datasäkerhet samt öka och utbilda personalens datasäkerhetsmedvetenhet. Du agerar i samarbete med informationsförvaltningen, den dataskyddansvariga samt myndigheter och samarbetsparter. Vi förutsätter att du har en lämplig högre högskoleexamen samt utmärkta kunskaper i det ena inhemska språket och tillräckliga kunskaper i det andra inhemska språket Vi ser erfarenhet av lednings- eller ansvarsuppgifter inom data- och cybersäkerhet. Kunskap om modeller och standarder för datasäkerhetshantering (till exempel ISO/IEC 27001-helheten), branschcertifieringar och erfarenhet av revisioner och samarbete med myndigheter. Vi värdesätter förmågan att agera som sakkunnig, stödja ledning och avdelningar, samt god interaktions- och kommunikationsförmåga och förmåga att samarbeta. Att utföra uppgiften kräver sakkunskap inom övergripande utveckling, handledning och tillsyn av data- och cybersäkerhet. Vi erbjuder dig ett intressant jobb i en organisation som värdesätter personalens arbete, möjligheten att delta i utvecklingsarbete och visa dina innovativa förmågor, konkurrenskraftig lön, bra kollegor och en stödjande arbetsmiljö, de mångsidiga förmånerna från personalföreningen och möjligheten att arbeta på distans enligt avtal. Tjänsten söks genom att fylla i en elektronisk ansökning. Vänligen bifoga din CV till den elektroniska ansökningen. Kopior på examens- och arbetsintyg behöver inte bifogas till ansökningen, men den sökande bör vara beredd på att ta dem med till en eventuell intervju. En säkerhetsutredning av person kommer att genomföras för den person som väljs för tjänsten, med sökandens samtycke, i enlighet med säkerhetsutredningslagen (726/2014). Innan valet fastställs bör den valda visa upp ett utlåtande om sin arbetsförmåga som skrivits av välfärdsområdets företagsläkare, samt ett utlåtande om resultatet av ett narkotikatest och en godkänd säkerhetsutredning av person utförd av skyddspolisen. Lönen bestäms enligt det gällande tjänste- och arbetskollektivavtalet. Vid tillsättandet av tjänsten tillämpas en prövotid på sex månader. Ytterligare information ger: datasäkerhetansvarig Hannu Pikkarainen tfn 044 7232303, verksamhetsenhetens chef Sari Timonen tfn 044 7232307 Karleby 9.3.2026 Mellersta Österbottens välfärdsområde Soite
Koulupsykologin virka
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue SOITE
Finland, Kokkola
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella Soitessa on haettavana ti 31.3.2026 klo 16.00 mennessä Koulupsykologin virka Haluatko tehdä kanssamme mielenkiintoista ja merkityksellistä psykologin työtä? Oletko innostunut uuden oppimisesta ja psykologian alan ammattilaisena kehittymisestä? Soiten opiskeluhuollossa työskentelee tällä hetkellä johtavan koulupsykologin ja johtavan koulukuraattorin lisäksi yhdeksän koulupsykologia, 16 koulukuraattoria ja neljä vastaavaa koulukuraattoria. Kaipaamme joukkoomme koulupsykologia Perhonjokilaakson alueelle. Meillä koulupsykologina pääset toteuttamaan monipuolisesti ja luovasti yhteisöllistä ja yksilöllistä opiskeluhuoltoa henkilöstömitoituksen mukaisella opiskelijamäärällä (780 oppilasta / koulupsykologi). Tarjoamme sinulle: - työyhteisön ja kollegojen tiiviin tuen - viikoittaiset, saman pöydän ääressä toteutuvat tiimipalaverit - säännöllisen työnohjauksen - tukea kouluttautumiseen (esim. palkallisia koulutuspäiviä) - kilpailukykyisen palkan (4701,57 €/kk) - e-passiedun (160 € vuonna 2026) - mahdollisuuden tehdä osittaista etätyötä - mahdollisuuden tehdä osa-aikaista työtä - työn aloitusta tukevan perehdytyksen (mm. vertaisperehdyttäjä, perehdytyspaketti) Koulupsykologin työssä menestymistä edesauttavat hyvät vuorovaikutustaidot, kyky itsenäiseen ja tiimityöskentelyyn sekä kehittävä ja vastuullinen työote. Työalue tulee sijoittumaan Perhonjokilaakson alueelle ja se määrittyy tarkemmin valintaprosessin aikana. Työn alkamisajankohdasta on mahdollisuus sopia joustavasti. Virka täytetään sopimuksen mukaan. Pätevyysvaatimuksena koulupsykologin virkaan on laillistetun psykologin kelpoisuus. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti. Työaika on 37 h 45 min viikossa. Virkaa haetaan täyttämällä sähköinen hakemus. Sähköiseen hakemukseen pyydetään liittämään CV. Sähköisessä haussa ei tarvitse toimittaa jäljennöksiä tutkinto- ja työtodistuksista, mutta ne on varauduttava esittämään mahdollisessa haastattelussa. Ennen viran vastaanottamista hakijan tulee esittää hyvinvointialueen henkilökunnan työterveyslääkärin lausunto työkelpoisuudestaan (sis. huumausainetesti). Lisäksi virkaan valitun on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002). Virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Lisätietoa antaa johtava koulupsykologi Johanna Puumala puh. 040 806 5352 tai toimintayksikön vastaava esihenkilö Maarit Biskop puh. 040 806 5151, s-posti: etunimi.sukunimi(at)soite.fi. I Mellersta Österbottens välfärdsområde i Soite ledigförklarar att sökas senast tis 31.3.2026 kl. 16.00 En tjänst som skolpsykolog Vill du utföra intressant och betydelsefullt arbete som psykolog hos oss? Är du redo att lära dig nytt och utvecklas som yrkeskunnig inom psykologi? Inom Soites elev- och studerandevård arbetar det för närvarande utöver en ledande skolpsykolog och en ledande skolkurator också nio skolpsykologer, 16 skolkuratorer och fyra ansvariga skolkuratorer. Vi söker en skolpsykolog till vårt team i Perho ådals område. Hos oss får du som skolpsykolog genomföra individuellt och generellt inriktad elevvård mångsidigt och kreativt med det antal elever som är i enlighet med personaldimensioneringen (780 elever/skolpsykolog). Vi erbjuder dig: - nära stöd av arbetsplatsen och kollegorna - veckovisa teammöten vid samma bord - regelbunden arbetshandledning - stöd för utbildning (till exempel betalda utbildningsdagar) - en konkurrenskraftig lön (4701,57 euro/månad) - en e-passiförmån (160 euro år 2026) - möjlighet att delvis arbeta på distans - möjlighet att arbeta på deltid - introduktion i arbetet som stöd när du börjar arbeta hos oss (bland annat att en kollega ger introduktion, ett introduktionspaket) God interaktionsförmåga, förmåga att arbeta självständigt och i team samt ett utvecklande och ansvarsfullt arbetssätt är viktiga i genomförandet av arbetet. Arbetsområdet kommer att vara beläget i Perho ådal och kommer att bestämmas mer i detalj under urvalsprocessen. Det finns möjlighet att flexibelt komma överens om startdatum för arbetet. Tjänsten tillsätts enligt avtal. Behörighetsvillkoret för tjänsten är behörighet som legitimerad psykolog. Tjänsteförhållandets villkor och lön fastställs i enlighet med kollektivavtalet för social- och hälsovårdspersonal (SH-avtalet). Arbetstiden är 37 h 45 min. per vecka. Tjänsten söks genom att fylla i en elektronisk ansökning. Vänligen bifoga din CV till din digitala ansökning. Du behöver inte bifoga kopior av examens- och arbetsintyg till din digitala ansökning, men du bör vara beredd på att visa upp dem vid en eventuell intervju. Innan tjänsten tas emot ska den sökande visa upp ett intyg om sin arbetsförmåga utfärdat av en av företagsläkarna för välfärdsområdets personal (inklusive ett narkotikatest). Den som väljs till tjänsten ska dessutom visa upp ett straffregisterutdrag enligt 6 § 2 mom. (lagen om kontroll av brottslig bakgrund hos personer som arbetar med barn 504/2002). Vid tillsättandet av tjänsten tillämpas en prövotid på sex månader. Mer information ges av ledande skolpsykolog Johanna Puumala, tfn 040 806 5352 eller av verksamhetsenhetens ansvariga chef Maarit Biskop tfn 040 806 5151, e-post: förnamn.efternamn(at)soite.fi.

Go to top