europass

Find et job

Find det rette job til dig blandt tusindvis af muligheder i hele Europa. Søgeresultater leveres af EURES - den europæiske portal for jobmobilitet. 

Resultater
Viser 44015 Resultater

Sort by
Koulunkäynninohjaaja
Pöytyän kunta
Finland
Määräaikaisuuden perusteena on oppilasennusteeseen perustuva koulunkäynninohjaajien tarpeen väheneminen syntyvyyden laskun ja ikäluokkien pienenemisen myötä. Toimen tehtäviin kuuluvat koulunkäynninohjaajan tehtävät lähinnä yhtenäiskoulun erityisluokissa. Työaika on 32 tuntia/viikko. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Pätevyysvaatimus on Asetus opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista 986/1998 § 9a:n mukainen. Toivomme tehtävään valittavalta koulunkäynninohjaajalta kokemusta eri luokka-asteilta sekä kokemusta erityisen tuen oppilaiden ohjaamisesta. Lisäksi arvostamme osaamista tieto- ja viestintätekniikassa, hyviä vuorovaikutus- ja työyhteisötaitoja sekä kehittämisorientoitunutta työskentelyotetta. Valinnassa noudatetaan kahden kuukauden (2 kk) koeaikaa. Valinta on ehdollinen. Valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote uhalla, että valinta muuten raukeaa. Hakemukset koulunkäynninohjaajan toimeen ajalle 10.8.-18.12.2026 sekä 7.1.-5.6.2027 jätetään tiistaihin 16.6.2026 klo 12.00 mennessä KuntaRekryn sähköisen hakulomakkeen kautta osoitteessa http://www.kuntarekry.fi. Hakemukseen tulee liittää ansioluettelo, kelpoisuuden osoittavat todistukset ja keskeiset palvelutodistukset. Alkuperäiset todistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.
Rakennusmies
1Ketju
Finland
Etsimme useampaa rakennusmiestä Tampereelle. Työkohteet ovat uudis ja saneeraustyömaita. Rakennusmiehenä pääset tekemään kokemuksesi vastaavia töitä ja toimimaan työmaan yleismiehenä. Odotamme sinulta aikaisempaa kokemusta rakennusalalta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn sekä halua oppia uutta. Hakiessasi työtä katsomme eduksi B-luokan ajokorttia ja auton käyttömahdollisuutta sekä voimassa olevaa työturvallisuuskorttia. Lisääthän hakemukseen mahdollisimman tarkat tiedot itsestäsi, jotta voimme heti kartoittaa sinulle parhaiten sopivia paikkojamme. Hakemuksen voit jättää oheisen hakulomakkeen kautta tai ottaa suoraan yhteyttä Jimmyyn 044 026 0600 / jimmy@1ketju.fi tai Teemuun 040 937 4900 / teemu@1ketju.fi 1Ketju on alkuvuodesta 2020 perustettu henkilöstöpalvelualan yritys ja sen päätoimintana on työntekijöiden välitys eri rakennustyömaille. 1Ketju takaa sinulle ammattitaitoisen ja kaverillisen otteen työllistymiseen. Työelämän pelikentillä ketju panostaa erityisesti työntekijöiden tyytyväisyyteen sekä huolehtii läheisestä ja ajantasaisesta yhteydenpidosta. 1Ketju tarjoaa työntekijöilleen * Tessiä paremman palkan * Laadukkaat työkamppeet * Monipuoliset ja vaihtelevat työtehtävät * Työterveyspalvelut * Kahvit toimistolla aina poiketessasi
Putkiasentaja
1Ketju
Finland, Tampere
Etsimme asiakkaallemme hitsaustaitoista putkiasentajaa Tampereen alueelle. Tehtävässä vaadimme sinulta alan koulutusta sekä aikaisempaa kokemusta putkiasennuksista ja TIG hitsaamisesta. Reipas asenne on välttämätön! Työtehtävät määräytyvät osaamisen mukaan. Työkohteet ovat teollisuuden saneeraus kohteita. Hakijoilta odotamme: Alan koulutusta Aiempaa työkokemusta putkiasentajan tehtävistä Putkihitsaus taitoa Voimassa olevaa työturvallisuuskorttia Ajokortti ja auton käyttömahdollisuus helpottaa kulkua työmaille Jos epäilet olevasi etsimämme henkilö, laita hakemus oheisen linkin kautta. Lisätietoja tehtävästä antaa Teemu, 0409374900 / teemu@1ketju.fi. 1Ketju on alkuvuodesta 2020 perustettu henkilöstöpalvelualan yritys ja sen päätoimintana on työntekijöiden välitys eri rakennustyömaille. 1Ketju takaa sinulle ammattitaitoisen ja kaverillisen otteen työllistymiseen. Työelämän pelikentillä ketju panostaa erityisesti työntekijöiden tyytyväisyyteen sekä huolehtii läheisestä ja ajantasaisesta yhteydenpidosta. 1Ketju tarjoaa työntekijöilleen: * Tessiä paremman palkan * Laadukkaat työkamppeet * Monipuoliset ja vaihtelevat työtehtävät * Työterveyspalvelut * Kahvit toimistolla aina poiketessasi
Kirvesmies
1Ketju
Finland
Etsimme asiakkaillemme kirvesmiehiä erilaisiin työvaiheisiin. Rakennustyöt sijaitsevat Tampereella tai sen lähikunnissa. Työmaat määräytyvät kokemuksesi mukaan. Hakijoilta odotamme: Voimassa olevaa työturvallisuuskorttia Useamman vuoden kokemusta Kykyä itsenäiseen työskentelyyn Positiivista asennetta työtä kohtaan Oman auton käyttö helpottaa kulkua työmaille Lisääthän hakemukseen mahdollisimman tarkat tiedot itsestäsi, jotta voimme heti kartoittaa sinulle parhaiten sopivia paikkojamme. Hakemuksen voit jättää oheisen hakulomakkeen kautta tai ottaa suoraan yhteyttä Jimmyyn 044 026 0600 / jimmy@1ketju.fi tai Teemuun 040 937 4900 / teemu@1ketju.fi 1Ketju on alkuvuodesta 2020 perustettu henkilöstöpalvelualan yritys ja sen päätoimintana on työntekijöiden välitys eri rakennustyömaille. 1Ketju takaa sinulle ammattitaitoisen ja kaverillisen otteen työllistymiseen. Työelämän pelikentillä ketju panostaa erityisesti työntekijöiden tyytyväisyyteen sekä huolehtii läheisestä ja ajantasaisesta yhteydenpidosta. 1Ketju tarjoaa työntekijöilleen: * Tessiä paremman palkan * Laadukkaat työkamppeet * Monipuoliset ja vaihtelevat työtehtävät * Työterveyspalvelut * Kahvit toimistolla aina poiketessasi
Hitsaaja Raumalle
Personalhuset Staffing Group Oy
Finland, Rauma
Haemme asiakkaallemme hitsaajaa kokoaikaiseen tehtävään Raumalle Hitsaajan tehtävässä: - teet metallirunkojen hitsausta piirustusten mukaisesti MIGillä - hitsattavat materiaalit ovat mustaa sekä kirkasta rautaa ja ainevahvuudet ovat 1-12mm - työtä tehdään arkisin ma-to klo 7-15.30 ja pe klo 6-14, säännöllinen työaika on 40 h/viikko - työ alkaa heti sopivan tekijän löydyttyä ja töitä on alustavasti tarjolla 3-6 kuukaudeksi Odotamme sinulta: - aiempaa kokemusta MIG-hitsauksesta sekä piirustusten lukutaitoa - tarkkaa, huolellista ja siistiä työjälkeä - kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja tiimissä toimimiseen - suomen kielen taitoa - eduksi katsomme voimassa olevat tai aiemmin voimassa olleet hitsausluokat Tarjoamme sinulle: - kokoaikaisen, säännöllisen arkityön - kattavan perehdytyksen työtehtäviin - mahdollisuuden työskennellä osana ammattitaitoista tiimiä Noudatamme työsuhteessa teknologiateollisuuden työehtosopimusta. Palkka työehtosopimuksen ja osaamisen mukaan. Haluamme olla sinulle työelämäsi luotettavin, monipuolisin ja motivoivin työyhteisö ja rakentaa myös sinun työelämästäsi omannäköisesi. Saat HR-konsultin täyden tuen koko työsuhteesi ajaksi. Käytämme päivittäisessä työssämme We Care-varhaisen välittämisen mallia, jolla varmistamme henkilöstömme jatkuvan hyvinvoinnin. Täytäthän hakemuksesi alla olevan linkin kautta. Hakuaika päättyy 12.6.2026. Huomioithan, että käsittelemme hakemuksia jo hakuajalla ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löytyessä. Emme valitettavasti huomioi sähköpostitse tulleita hakemuksia, joten käytäthän vain tässä ilmoituksessa mainittuja hakutapoja. Lisätietoja työstä antaa: Nora Mikola, HR-asiantuntija 050 569 6009 (ma-pe 8–16) nora.mikola@folka.fi Folka (Personalhuset Staffing Group Oy) on osa kansainvälistä OTIGA Groupia, joka on yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä. Olemme luottokumppani työelämän eri vaiheissa jokaiselle asiakkaallemme ja työntekijällemme, ja juuri sitä pidämme suuressa arvossa. Olemme suoria, sanamme mittaisia ja teemme aina sen minkä lupaamme. Folka – Yhdessä työelämässä.
Ulkoaluetyöntekijä Ouluun
Folka Pro Oy
Finland, Oulu
Haemme reipasta ulkoaluetyöntekijää Ouluun keikkaluontoiseen tehtävään Ulkoaluetyöntekijän tehtävässä: - työskentelet keikkaluontoisesti kiireapuna sekä sairauslomasijaisena Oulussa sovitun työkohteen ulkoalueilla - kesäkaudella työtehtäviin kuuluvat roskalenkki ja muut ajankohtaiset työtehtävät kuten nurmikonleikkuu ja kitkentä - talviaikaan työtehtävät sisältävät mm. portaikkojen ja ovien edustojen käsilumityöt sekä hiekoituksen - kesällä työvuorot sijoittuvat arkipäiville klo 6 alkaen ja talvella työskentelet pääsääntöisesti vain viikonloppuaamuisin - työt alkavat sopimuksen mukaan heti sopivan henkilön löydyttyä. Odotamme sinulta: - reipasta asennetta ja hyvää työmoraalia sekä joustavuutta työajoissa - aiempaa työkokemusta ulkoaluetyöstä ja hyvää suomen kielen taitoa - soveltuvuutta fyysiseen työhön sekä sietokykyä työskennellä säällä kuin säällä. Lisäksi katsomme eduksi B-ajokortin. Tarjoamme sinulle: - keikkaluontoisen ja itsenäisen työn ulkoilmassa - mukavan työporukan - työn alkaessa kattavan muutaman päivän kestävän perehdytyksen työtehtäviin. Noudatamme työsuhteessa kiinteistöpalvelualan työehtosopimusta. Palkka on työehtosopimuksen mukainen, PL 3. Haluamme olla sinulle työelämäsi luotettavin, monipuolisin ja motivoivin työyhteisö ja rakentaa myös sinun työelämästäsi omannäköisesi. Saat HR-konsultin täyden tuen koko työsuhteesi ajaksi. Käytämme päivittäisessä työssämme We Care-varhaisen välittämisen mallia, jolla varmistamme henkilöstömme jatkuvan hyvinvoinnin. Täytä hakemuksesi alla olevan linkin kautta. Hakuaika päättyy 12.6.2026. Huomioithan, että käsittelemme hakemuksia jo hakuajalla ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löytyessä. Emme valitettavasti huomioi sähköpostitse tulleita hakemuksia, joten käytäthän vain tässä ilmoituksessa mainittuja hakutapoja. Lisätietoja työstä antaa: Nella Vihavainen, HR-asiantuntija 050 362 3984 (ma-pe 8–16) nella.vihavainen@folka.fi Folka (Folka Pro Oy) on osa kansainvälistä OTIGA Groupia, joka on yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä. Olemme luottokumppani työelämän eri vaiheissa jokaiselle asiakkaallemme ja työntekijällemme, ja juuri sitä pidämme suuressa arvossa. Olemme suoria, sanamme mittaisia ja teemme aina sen minkä lupaamme. Folka – Yhdessä työelämässä.
Rakennustyöntekijä
Wulff Works Oy
Finland, Kouvola
Rakennustyöntekijöitä Kymenlaaksoon Etsimme rakennusalan työntekijöitä monipuolisiin työtehtäviin Kymenlaakson alueelle. Tarjolla on vaihtelevia projekteja niin uudis- kuin saneerauskohteissa. Olitpa jo kokenut rakennusalan ammattilainen tai motivoitunut kehittämään osaamistasi lisää, haluamme kuulla sinusta. Tehtävän kuvaus Työtehtävät vaihtelevat kohteen mukaan ja sisältävät mm.: * Rakennus- ja saneeraustöitä * Purkutöitä ja työmaan valmistelutehtäviä * Materiaalien siirtoa ja käsittelyä * Työmaan yleisestä siisteydestä ja turvallisuudesta huolehtimista * Avustavia rakennusalan tehtäviä eri työvaiheissa Odotamme sinulta * Aikaisempaa kokemusta rakennusalalta tai alan koulutusta * Hyvää fyysistä kuntoa ja valmiutta työskennellä erilaisissa olosuhteissa * Oma-aloitteista ja vastuullista työotetta * Kykyä työskennellä itsenäisesti sekä osana tiimiä * Rakennustyökalujen käyttötaitoa * Rakennuspiirustusten lukutaito katsotaan eduksi * Voimassa olevaa työturvallisuuskorttia Mitä tarjoamme sinulle Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä vaihtelevissa rakennusalan kohteissa Kymenlaaksossa. Saat mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi ja työskennellä osana ammattitaitoista työyhteisöä. Lisäksi tarjoamme laadukkaat työvaatteet sekä Wulff Worksin henkilökohtaisen ja helposti lähestyttävän tuen koko työsuhteen ajan. Palkkaus: Palkka määräytyy rakennusalan työehtosopimuksen mukaisesti ja siihen vaikuttaa osaamisesi ja kokemuksesi. Palkka on arviolta 14,00–17,00 €/h. Hakeminen: Mikäli koet olevasi tähän tehtävään sopiva henkilö, niin hae paikkaa heti, koska käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana. Olemme Wulff Worksillä halunneet tehdä työnhaun mahdollisimman helpoksi, joten jos sinulla on jo valmis CV, voit antaa tekoälyapurimme täyttää tiedot siitä puolestasi klikkaamalla tätä linkkiä . Muussa tapauksessa klikkaa hae-painiketta. Matti Laaksonen +358 40 512 2583 matti.laaksonen@wulff.fi Wulff Works Oy Parempi maailma kohtaaminen kerrallaan! Wulff Works on se parempi henkilöstövuokrausyritys. Meillä konkarit etsivät sankareita: tunnistamme hyvät työpaikat ja työnantajat, jotka arvostavat tekijöitä. Palvelemme valtakunnallisesti ja tapaat meitä jo neljällätoista paikkakunnalla Suomessa. Tutustu: https://wulffworks.fi/ . Olemme osa pörssilistattua Wulff-konsernia.
Varhaiskasvatuksen sosionomi
Kittilän kunta
Finland
Haemme kahta varhaiskasvatuksen sosionomia toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin 10.8.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Pätevyysvaatimus tehtävään on varhaiskasvatuslain 27§ mukainen. Toimessa vaaditaan erinomainen suomen kielen taito. Työsuhteessa noudatetaan KVTES:n määräyksiä. Kittilän varhaiskasvatusta ympäröi meille tärkeät elementit; luonto ja vuodenajat. Toimintamme perustuu lapsia ja perheitä osallistavaan työskentelyyn, jossa inhimillisyys ja kyky kuunnella ovat arvokas pääoma. Lapsen hyvän elämisympäristön rakentaminen vaatii rohkeutta kehittää, pohtia, ideoida ja arvioida yhdessä eri toimijoiden kanssa. Oletko valmis työskentelemään lähellä ja yhdessä? Jos koet edellä kerrotut tekijät mielekkäiksi, toivomme sinun jättävän hakemuksesi 12.6.2026 klo 12:00 mennessä sähköisen hakulomakkeen kautta Kuntarekry.fi -palvelusta. Tutkintotodistus pyydetään liittämään liitetiedostona. Ennen tehtävän vastaanottamista tulee työntekijän esittää hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan, huumausainetestiä koskeva todistus (759/2004) sekä lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Työsuhteessa noudatettava koeaika on kuusi (6) kuukautta.
Metalliala (Avoin hakemus)
Carrot Varsinais-Suomi Oy
Finland
Metallialan osaaja, jätä meille avoin hakemus! Haemme jatkuvasti eri asiakkaillemme metallialan osaajia erilaisiin työsuhteisiin. Voit olla vastavalmistunut tai vuosikymmenien kokemuksen kerryttänyt tekijä. Etsimme monipuolisesti erilaisia osaajia: hitsaajia, putkihitsaajia, levyseppiä, särmääjiä, koneistajia, laserkoneoperaattoreita, sorvaajia, aarporaajia yms. Kerro hakemuksessasi mahdollisimman laajasti osaamisestasi ja toiveistasi sekä liitä mukaan CV. Keskustellaan yhdessä osaamisestasi ja toivestasi työpaikkaa kohtaan. Tavoitteenamme on yhdistää oikea tekijä oikeaan paikkaan! Maksamme aina vähintään työehtosopimuksen mukaisen palkan mutta kuulemme mielellämme aina työnhakijan palkkatoiveen. Kuinka haen Carrotille? Voit jättää hakemuksesi oheisen linkin kautta. Jos olet jo aiemmin jättänyt hakemuksen Carrotille, voit hakemuslomakkeen kautta myös kirjautua sisään käyttäjätunnuksillasi ja päivittää aiempaa hakemuspohjaasi hakeaksesi tähän työpaikkaan. Carrotille työhakemuksen jättäminen on helppoa ja nopeaa, ja olemme yhteydessä kaikkiin työhakemuksen jättäneisiin. Kartoitamme osaamisesi ja toiveesi työpaikan suhteen, ja tarjoamme sinulle yhdellä hakemuksella yhteydet satoihin työpaikkoihin, sekä koko elämän mittaisia urapolkuja! Tarvittaessa lisätietoja tästä työpaikasta saat soittamalla Johannalle numeroon 040 809 4999, ark. klo 9-15. Jos sinulla on kysyttävää työpaikkoihimme, työnhakuun tai palveluihimme liittyen, löydät yhteystietomme osoitteesta Nähdään Carrotilla! Carrot on nopea, välittävä ja vastuullinen työelämän kumppani, jonka tärkeimpänä tavoitteena on olla luomassa hyvää työelämää kaikille. Tarjoamme valtakunnallisesti henkilöstövuokraus-, rekrytointi- ja ulkoistuspalveluita sekä toimimme strategisena HR-kumppanina asiakkaillemme. Carrot on toiminut jo vuodesta 1998. Tarjoamme työntekijöillemme reilun palkkauksen lisäksi hyvät henkilöstöedut, sekä järjestämme erilaisia koulutusmahdollisuuksia, ja kauttamme pääset kehittymään urapolullasi! Meille on erityisen tärkeää, että viihdyt työssäsi. Yhteisenä päämääränämme on löytää Sinulle koulutustasi ja kokemustasi vastaava, toiveidesi mukainen mielekäs työ. Meillä on jatkuvasti avoinna useita erilaisia työtehtäviä lyhyempikestoisista pidempiaikaisiin, sekä vakituisiin työtehtäviin. Carrot – Muuttuvan työelämän asiantuntija
HUONEISTOREMONTTIEN TEKIJÄ
TurkuTiimi Oy
Finland
**HUONEISTOREMONTTIEN TEKIJÄ** Timpurin työt: komeroiden ja kaappien asennus, listoitukset, paneloinnit yms. Haemme ahkeria ja oma-aloitteisia tekijöitä remonttitöihin. Työt painottuvat huoneistoremontteihin, joissa huolellinen työnjälki ja tehokas tekeminen ratkaisevat. Työ sopii sinulle, joka haluat tehdä urakalla, vaikuttaa omaan ansioosi ja nähdä nopeasti työn tuloksen. **Työtehtäviisi voi kuulua mm.** \-Huoneistoremonttien timpurintyöt -Listoitukset (lattia-, katto- ja ovilistat) -Kaappien ja kalusteiden asennus -Saunojen ja kylpyhuoneiden panelointityöt -Muut sisäremonttien viimeistelytyöt **Odotamme sinulta** \-Ahkeruutta ja hyvää tekemisen meininkiä -Ajokorttia -Kykyä työskennellä itsenäisesti -Perustaitoja remonttitöistä -Oma auto katsotaan eduksi **Tarjoamme** -Urakkapalkkauksen (hyvälle tekijälle hyvät ansiot) -Jatkuvasti tarjolla olevia kohteita -Selkeät urakat ja realistiset aikataulut -Reilun ja asiallisen työnantajan -Mukavat työkohteet, työt tehdään pääsääntöisesti tyhjissä asunnoissa Työkohteet sijaitsevat Varsinais-Suomessa Työn aloitus sopimuksen mukaan **Hae mukaan!** Lähetä lyhyt hakemus ja yhteystietosi sähköpostiin: jiri.leino@turkutiimi.fi rakennusmies, remontti, timpuri, mattomies, rakennustyöntekijä, saneeraaja, lattian päällystäjä, mattotyö

Go to top