Sonepar
Finland
Työskentelykenttämme on koko sähköisten ratkaisujen maailma, mutta työpaikkamme on ihmisen kokoinen.
Soneparilla voit löytää voimasi
VARASTOTYÖNTEKIJÄNÄ LOGISTIIKAN TUESSA
määräaikaisessa noin vuoden mittaisessa perhevapaan sijaisuudessa Vantaan Tuupakassa.
Varastotyöntekijänä logistiikan tuessa toimit keskeisessä roolissa myynnin ja logistiikan sidosryhmien tukena. Päätehtäviäsi ovat myyjien, asiakkaiden ja kuljetusyhteistyökumppaneiden avustaminen puhelimitse ja sähköpostilla, toimituksiin liittyvät selvitystyöt, rahtikirjojen hallinnointi, rahtien ja erikoiskuljetusten järjesteleminen sekä niiden laskutus. Saat vapautta tehdä työtä omalla tavallasi, siitä saamme jatkuvasti kiitosta työntekijöiltämme.
Logistiikan tuen varastotyöntekijä työskentelee pääsääntöisesti arkisin klo 6.30-17.00 välisenä aikana. Palkkauksessa noudatetaan kaupan alan varastotyöntekijöitä koskevaa työehtosopimusta. Tehtävä kuuluu kaupan alan TES:in vaatimusluokkaan C. Työssä ei ole etätyömahdollisuutta. Teemme töitä rohkeasti, tartumme toimeen ja kannamme vastuuta. Tarjoamme sinulle mahdollisuuksia kehittyä ja edetä urallasi, kaikki on sinusta kiinni!
Työkavereinasi on yhdeksän logistiikan ammattilaista. "Tule osaksi meidän rentoa porukkaa, jossa saat varmasti olla oma itsesi!"
Voimiasi tehtävässä menestymiseen ovat:
- erinomainen asenne työntekoon ja rohkeutta rohkeutta tarttua erilaisiin tehtäviin
- aiempi kokemus logistiikan alalta
- logistiikkaprosessien tuntemus
- aito halu palvella yritysasiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla
- suomen kielen osaamisen lisäksi riittävä englannin kielen taito
Olet luonteeltasi oma-aloitteinen, pitkäjänteinen ja asiakaslähtöinen tiimipelaaja, joka innostuu sähkötarvikkeiden energisestä maailmasta.
Me Soneparilla tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtäväkokonaisuuden maailman johtavassa sähkötarvikemyyntiyhtiössä, jossa on erinomainen mahdollisuus kasvaa ja kehittyä. Pääset osaksi avointa, ammattitaitoista ja tiivistä työyhteisöä, joka tukee ja kannustaa sinua entistä parempiin suorituksiin: jokainen voi löytää voimansa! Työtämme ohjaa asiakaskeskeisyys, esimerkillä johtaminen, sitoutuneisuus ihmisiin ja kestävään kehitykseen sekä tahto uskaltaa. Käy lukemassa lisää tarjoamistamme eduista ja työnantajalupauksestamme ja siitä, [millaista meillä on työskennellä](https://shop.sonepar.fi/fi-fi/static/ura).
Olisitko sinä tuleva soneparilainen?
Kysy tehtävästä ja yksiköstä lisää asiakaspalvelutiimin esihenkilöltä asiakaspalvelupäällikkö Lotta Paakkaselta p. 050 568 2269 tai sähköpostilla lotta.paakkanen@sonepar.fi. Tavoitat hänet parhaiten arkisin klo 9-15. Lähetä hakemuksesi meille CV:n ja palkkatoiveen kera hakulomakkeemme kautta.
Sonepar on maailman johtava sähkö-, tele- ja automaatiotuotteiden toimittaja. Sonepar palvelee urakoinnin, teollisuuden ja sähkönjakelun asiakasyrityksiä monikanavaisesti ja paikallisesti ympäri Suomea lähes 40:ssä toimipisteessä. Tarjoamme asiakkaillemme tarkkaan mietittyjä palveluratkaisuja, takuuvarmaa logistiikkaa, valikoituja tuotemerkkejä ja parasta osaamista. Yrityksen liikevaihto on noin 400 miljoonaa euroa ja työllistämme noin 450 henkilöä. Sonepar Suomi on osa maailmanlaajuista Sonepar-konsernia.
Kansainvälinen Sonepar-konserni on maailman johtava sähkötarviketoimittaja, jonka liikevaihto on noin 33,3 mrdEUR. Henkilöstöä on n. 45 000 yli 40 maassa.
Lisää tietoa Soneparista löydät osoitteesta www.sonepar.fi ja kansainvälisesti www.sonepar.com
Powered by Difference
Sähköposti: hr@sonepar.fi Sijainti: Ritakuja 2
Publicado Há 0 dia(s)