europass

Ieškoti darbo

Iš tūkstančių galimybių Europoje išsirinkite sau tinkamą darbą. Paieškos rezultatus teikia EURES - Europos darbo mobilumo portalas. 

Rezultatai
Rodoma 230016 Rezultatai

Sort by
Rekrytoijaksi HR Satamaan (Avoin hakemus)
HR Satama
Finland, Suomi
LokaatioriippumatonHR Satama Finland Oyon perustettu 2020-luvun työelämän tarpeisiin. Tuotamme suorahaku-, rekrytointi- ja hybridihakupalveluita sekä toteutamme soveltuvuusarviointeja. Lisäksi tarjoamme ulkoistus- ja vuokratyöpalveluita sekä konsultoimme yrityksiä muutostilanteissa. Toimimme valtakunnallisesti suomessa.Toimintamme kasvaa kiivasta vauhtia ja tekemistä riittää paljon. Kasvuyrityksenä olemme koko ajan kiinnostuneista uusista kollegoista ja vastaanotamme mielellään avoimia hakemuksia rekrytoijan tehtäviin. Rekrytoijaksi HR Satamaan? Millaista meillä on?Yhtiössämme on monenlaisia tehtäviä ja toimenkuvat ovat laajoja. Usein ihmiset työskentelevät työpaikkojen täyttämisessä ja toisaalta autamme siinä samalla työnhakijoita löytämään mieleisiä työpaikkoja. Teemme paljon myös suorahakutyötä eli etsimme tehtävän kannalta soveltuvaa osaamista erilaisista verkostoista, laadimme mielenkiintoisia työpaikkailmoituksia, arvioimme kandidaattien osaamista sekä tietenkin pidämme aktiivisesti yhteyttä myös asiakkaisiin. Meillä tehtävät eivät ole tiukasti rajattu ja toimintaamme ohjaa LEAN -filosofia, jolloin kaikki työntekijämme osallistuvat jatkuvaan kehittämiseen. Tehtävässä menestymisen kannalta on tärkeää ymmärtää yritysten liiketoimintaa ja eduksesi voisi olla myös aiempi kokemus tai ainakin vahva kiinnostus henkilöstöpalvelualaa kohtaan. Työsuhde voi meidän puolesta olla joko osa-aikainen tai kokoaikainen. Suhtaudumme joustavasti työn tekemiseen.Tietyissä rooleissa meillä voi työtä tehdä myös iltavuorossa. Asiakkaat usein toivovat, että toimimme nopeasti ja laadukkaasti. Se asettaa henkilöstöpalvelualalle haasteita. HR Satamassa olemme asiakkaiden toiveita kuunnellen valinneet nykyaikaisia rekrytointityökaluja ja kehittäneet tehokkaita toimintamalleja 2020 -luvun työelämän tarpeisiin. Meillä voi työskennellä paljon etänä, koska olemme aidosti lokaatioriippumaton - olemme siellä, missä meitä eniten tarvitaan. Järjestämme säännöllisesti tiimipäiviä, jolloin kokoonnumme kehittymään ja pitämään myös hauskaa. Me HR Satamassa uskomme jatkuvan oppimisen ja kehittymisen malliin. Uskomme, että työn tekemisen pitää olla kiinnostavaa, mielekästä ja hyvässä porukassa myös hauskaa. Kaizen & Fun. Millainen persoona meille sopii?Arvostamme korkeakouluopintoja ja loisteliaita vuorovaikutustaitoja. Sinulla voi olla erikoistietämystä IT -alasta tai jostain toisesta toimialasta, jolle haluat erikoistua. Toivoisimme, että olisit rohkea, positiivinen ja elämäniloinen. Sellainen tyyppi, joka on aidosti kiinnostunut tästä toimialasta, työelämästä ja ihmisistä. Ymmärrät liiketoiminnallisia lainalaisuuksia, yrityselämän haasteita ja tietty nautit niiden ratkaisemisesta. Ja ehkä tärkeimpänä kaikesta olet luottamuksen arvoinen, koska mekin luotamme sinuun. Meillä kaikki ovat samanarvoisia titteleistä riippumatta. Respect. Miksi meille?HR Satama on yritys, joka tulee muuttamaan henkilöstöpalvelualaa Suomessa ja kasvaa voimakkaasti 2020 -luvulla. Uskomme, että tällaisessa kasvuyrityksessä on kiva työskennellä. Teemme varmasti paljon virheitä matkan varrella, ja toivottavasti opimme yhtä paljon. Tehdäänkö tästä yhdessä menestystarina? Välillä kompuroiden, mutta päämäärä kirkkaana mielessä. Welcome! Kiinnostuitko meistä ja haluat olla mukana, kun seuraavia paikkoja aukeaa?Mekin haluaisimme kuulla sinusta lisää! Kertoisitko meille avoimessa hakemuksessasi, millainen persoona sinä olet? Mikä sinua työelämässä kiinnostaa ja motivoi? Meitä kiinnostaa myös, minkälaisia odotuksia sinulla on uudelta työtehtävältäsi, mitä haluat oppia ja mitä jo osaat tätä työtä ajatellen? Arvostaisimme, jos lähestyt meitä rekryjärjestelmän kautta. Sinne voit jättää CV:n palkkatoiveen kera, kuvan ja vaikka videotervehdyksen. Meidän kotisivut löytyvät osoitteestawww.hrsatama.fi. SOME -kanavat ovat vasta rakentumassa, mutta käy tutustumassa ja muista seurailla meidän kehittymistä ja kompurointia, jos et vielä ole valmis hyppäämään mukaan. Verkostoitua voi myös ammatillisesti. Voit tehdä sen rekryjärjestelmässä valitsemalla connect. Meille voi rekisteröityä FB tai LinkedIn -tunnuksilla. Yksinkertaista ja helppoa! https://www.linkedin.com/company/hrsatama/https://www.facebook.com/HRSatama/https://www.instagram.com/hrsatama/ Terveisin, HR Sataman suorahakutiimi
HR, Sales and Recruitment Trainee Mikkeliin
HR Satama
Finland, Mikkeli
HR Satama Finland Oy on lokaatioriippumaton 2020-luvun työelämän kumppani. Tuotamme suorahaku-, rekrytointi- ja hybridihakupalveluita sekä toteutamme soveltuvuusarviointeja. Lisäksi tarjoamme ulkoistus- ja vuokratyöpalveluita sekä konsultoimme muutostilanteissa. Toimimme Suomessa valtakunnallisesti heti yhtiön syntymisestä alkaen.p>HR Satama Academy avaa jälleen ovensa liity vuoden 2026 II trainee-jaksolle ryhmäläisenä nimikkeelläHR, Sales & Recruitment Trainee MikkeliinAMK-harjoittelu SatamassaMikä Satama? Mikä Academy?HR Satama Academyn, tarkoituksena on kouluttaa HR Satamalle monitaitoisia henkilöstöpalvelualan tulevaisuuden uudistajia ja osaajia. Tämä harjoittelujakso on suunnattu erityisesti AMK-harjoitteluaan suorittaville loppuvaiheen opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneet henkilöstöpalvelualasta tulevaisuuden urapolkuna.Mitä HR, Sales & Recruitment Trainee -tehtävä pitää sisällään?Perehdytämme harjoittelijan henkilöstöpalvelualaan, alalla käytettäviin rekrytointimenetelmiin ja -järjestelmiin sekä tutustutamme valitun henkilön B2B -ympäristön myyntityöhön. Harjoittelun painopiste tulee olemaan B2B -salesosiossa, jonka hallitseminen henkilöstöpalvelualalla ja yrityselämässä muutenkin on tärkeä asia. Työhön kuuluuprospektointia,liidigenerointiasekä asiakkaiden kontaktointia monikanavaisesti.Osaamisen kehittyessä harjoittelun aikana on mahdollista päästä tutustumaan myös työnhakijaviestintään, työpaikkailmoitusten laatimiseen sekä avustamaan työpaikkojen täyttämisessä.Koska olemme erikoistuneet toimimaan nykyaikaisesti, työskentelymme tapahtuu pääosin digitaalisia kanavia hyödyntäen.Odotamme, että harjoittelun aikana opit kontaktoimaan yrityspäättäjiä, keskustelemaan henkilöstöpalvelualan tematiikasta luontevasti asiakkaiden kanssa ja markkinoimaan palveluita. Lisäksi tutustut työpaikkailmoitusten rakenteisiin ja laatimiseen sekä työnhakijaviestintään. Henkilöstöpalvelualalla tutustuu useiden toimialojen yrityksiin, joka varmasti monen kohdalla avartaa näkemyksiä ja auttaa tulevaisuuden suunnitelmien laatimisessa.Trainee-ohjelmassa pääset oppimaan paljon uutta ja haastamaan itseäsi ja osaamistasi. Toivomme sinulta kiinnostusta ja motivaatiota oppia paljon uutta, mutta aiempaa kokemusta emme edellytä!Millainen henkilö meille sopii?Arvostamme erityisen hyviä vuorovaikutustaitoja ja osallistuvaa asennetta. Toivoisimme, että olisitpersoonaltasi rohkea, positiivinen ja elämäniloinen. Sellainen tyyppi, joka on aidosti kiinnostunut toimialasta, työelämästä ja ihmisistä. Ymmärrät liiketoiminnallisia lainalaisuuksia ja yrityselämän haasteita ja nautit niiden ratkaisemisesta. Ja ehkä tärkeimpänä kaikesta olet luottamuksen arvoinen, koska me luotamme sinuun. Meillä kaikki ovat samanarvoisia titteleistä riippumatta.Kiinnostuitko?Haluaisimme kuulla sinusta lisää! Kertoisitko meille, millainen persoona olet ja miksi haluaisit tulla meille harjoitteluun? Meitä kiinnostaa, minkälaisia odotuksia sinulla on harjoittelustasi ja mitä haluat oppia. Onko sinulla kenties jo jotain, mitä osaat tätä tehtävää ajatellen?Arvostaisimme, jos lähestyt meitä rekrytointijärjestelmänkautta. Sinne voit jättää CV:n, hakemuskirjeen sekä muita liitteitä ja hakuvideosi. Meidät löytää osoitteestawww.hrsatama.fi.Lisätietoja Academy-jaksostaHR Satama Academy toteuttaa useampia jaksoja vuodessa ja vuoden -26 II -trainee jakso tulee starttaamaan toukokuun alussa. Tarkempi päivämäärä sovitaan valittujen henkilöiden kanssa. Harjoittelun kesto on tyypillisesti 3-6kk opintolinjasta riippuen. Työajat ovat 37,5 tuntia per viikko. Toimimme valtakunnallisesti Suomessa ja harjoittelun voi suorittaa paikkakunnasta riippuen joko toimistolla, etänä tai hybridimallisesti. Sovimme yksilöllisen mallin hakija- ja paikkakuntakohtaisesti.Hakuaika on siis auki ja päättyy perjantaina 3.4.2026. Haastatteluita, ja siten myös päätöksiä teemme jo hakuajan aikana, joten ethän viivyttele hakemisen suhteen. Paikkoja meillä on rajoitetusti, ja siten kaikkia kiinnostuneita emme valitettavasti voi mukaan ottaa, joten olethan sinä ensimmäisten joukossa varaamassa paikkasi seuraavana Academyläisenä :)Huomiothan vielä, että hyvin sujuneen harjoittelujakson jälkeen on mahdollista neuvotella työsuhteesta HR Sataman kanssa. Tästä mahdollisuudesta olemmekin hyvin mielissämme.Kysymyksiä?Mikäli sinulle herää tästä kysymyksiä, niin ole ihmeessä yhteydessä. Meihin voit olla yhteydessä sähköpostin kautta: suorahakutiimi@hrsatama.fiJos harjoittelu ei juuri nyt ole ajankohtaista, mutta aihe kiinnostaa, niinverkostoituisitko kuitenkin kanssamme? HR Satama Academy järjestää jaksoja myös jatkossa, niin ryhmänä kuin sitten myös yksilöllisenä valmentamisena.Somekanavamme on meillävasta rakentumassa, mutta käy tutustumassa ja muista seurailla meidän kehittymistä ja kompurointia, jos et vielä ole valmis hyppäämään mukaan.Verkostoitua voi myös ammatillisesti. Voit tehdä sen urasivuillammevalitsemallaconnect. Meille voi rekisteröityä FB tai LinkedIn -tunnuksilla. Yksinkertaista ja helppoa! Terveisin,HR Satama, SuorahakutiimiSeuraa HR Satamaa myös somekanavissamme!LinkedInInstagramFacebook
PreSales and Business Development Trainee Kuopioon
HR Satama
Finland, Kuopio
HR Satama Finland Oy on lokaatioriippumaton 2020-luvun työelämän kumppani. Tuotamme suorahaku-, rekrytointi- ja hybridihakupalveluita sekä toteutamme soveltuvuusarviointeja. Lisäksi tarjoamme ulkoistus- ja vuokratyöpalveluita sekä konsultoimme muutostilanteissa. Toimimme Suomessa valtakunnallisesti heti yhtiön syntymisestä alkaen.HR Satama Academy avaa jälleen ovensa liity vuoden 2026 II trainee-jaksolle ryhmäläisenä nimikkeelläPreSales & Business DevelopmentTraineeAMK-harjoittelu SatamassaMikä Satama? Mikä Academy?HR Satama Academyn, tarkoituksena on kouluttaa HR Satamalle monitaitoisia henkilöstöpalvelualan tulevaisuuden uudistajia ja osaajia. Tämä harjoittelujakso on suunnattu erityisesti AMK-harjoitteluaan suorittaville loppuvaiheen opiskelijoille, jotka ovat kiinnostuneet myyntitehtävistä ja liiketoiminnasta tulevaisuuden urapolkuna.Mitä PreSales and Business Development -tehtävä pitää sisällään?Perehdytämme harjoittelijan B2B -myyntityöhön ja liiketoiminnan kasvattamiseen nykyaikaisen menetelmin. Harjoittelun painopiste tulee olemaan B2B -salesosiossa, jonka hallitseminen yrityselämässä on erityisen tärkeä osa-alue. Työhön kuuluuprospektointia,liidigenerointiasekä asiakkaiden kontaktointia monikanavaisesti.Jakson aikana toteutetaan ja analysoidaanmyynnillinen markkinatutkimus.Koska olemme erikoistuneet toimimaan nykyaikaisesti, työskentelymme tapahtuu pääosin digitaalisia kanavia hyödyntäen.Odotamme, että harjoittelun aikana opit kontaktoimaan yrityspäättäjiä, keskustelemaan henkilöstöpalvelualan tematiikasta luontevasti asiakkaiden kanssa ja markkinoimaan palveluita. Henkilöstöpalvelualalla tutustuu useiden toimialojen yrityksiin, joka varmasti monen kohdalla avartaa näkemyksiä ja auttaa tulevaisuuden suunnitelmien laatimisessa.Trainee-ohjelmassa pääset oppimaan paljon uutta ja haastamaan itseäsi ja osaamistasi. Toivomme sinulta kiinnostusta ja motivaatiota oppia paljon uutta, mutta aiempaa kokemusta emme edellytä!Millainen henkilö meille sopii?Arvostamme erityisen hyviä vuorovaikutustaitoja ja osallistuvaa asennetta. Toivoisimme, että olisitpersoonaltasi rohkea, positiivinen ja elämäniloinen. Sellainen tyyppi, joka on aidosti kiinnostunut liiketoiminnasta ja myyntiosaamisen kehittämisestä. Ymmärrät liiketoiminnallisia lainalaisuuksia ja yrityselämän haasteita ja nautit niiden ratkaisemisesta. Ja ehkä tärkeimpänä kaikesta olet luottamuksen arvoinen, koska me luotamme sinuun. Meillä kaikki ovat samanarvoisia titteleistä riippumatta.Kiinnostuitko?Haluaisimme kuulla sinusta lisää! Kertoisitko meille, millainen persoona olet ja miksi haluaisit tulla meille harjoitteluun? Meitä kiinnostaa, minkälaisia odotuksia sinulla on harjoittelustasi ja mitä haluat oppia. Onko sinulla kenties jo jotain, mitä osaat tätä tehtävää ajatellen?Arvostaisimme, jos lähestyt meitä rekrytointijärjestelmänkautta. Sinne voit jättää CV:n, hakemuskirjeen sekä muita liitteitä ja hakuvideosi. Meidät löytää osoitteestawww.hrsatama.fi.Lisätietoja Academy-jaksostaHR Satama Academy toteuttaa useampia jaksoja vuodessa ja vuoden -26II -trainee jakso tulee starttaamaan toukokuun alussa. Tarkempi päivämäärä sovitaan valittujen henkilöiden kanssa. Harjoittelun kesto on tyypillisesti 3-6kk opintolinjasta riippuen. Työajat ovat 37,5 tuntia per viikko. Toimimme valtakunnallisesti Suomessa ja harjoittelun voi suorittaa paikkakunnasta riippuen joko toimistolla, etänä tai hybridimallisesti. Sovimme yksilöllisen mallin hakija- ja paikkakuntakohtaisesti.Hakuaika on siis auki ja päättyy perjantaina 3.4.2026. Haastatteluita, ja siten myös päätöksiä teemme jo hakuajan aikana, joten ethän viivyttele hakemisen suhteen. Paikkoja meillä on rajoitetusti, ja siten kaikkia kiinnostuneita emme valitettavasti voi mukaan ottaa, joten olethan sinä ensimmäisten joukossa varaamassa paikkasi seuraavana Academyläisenä :)Pääsääntöisesti oppilaitos harjoittelu AMK, on palkatonta. Voit neuvotella palkallisesta harjoittelusta, mikäli sinulla on aikaisempaa kokemusta ja osaamista alalta. Mikäli harjoittelu on palkallista, sovelletaan työsuhteen ehtoja. Huomiothan vielä, että hyvin sujuneen harjoittelujakson jälkeen on mahdollista neuvotella työsuhteesta HR Sataman kanssa. Tästä mahdollisuudesta olemmekin hyvin mielissämmeKysymyksiä?Mikäli sinulle herää tästä kysymyksiä, niin ole ihmeessä yhteydessä. Meihin voit olla yhteydessä sähköpostin kautta: suorahakutiimi@hrsatama.fiJa jos harjoittelu ei juuri nyt ole ajankohtaista, mutta aihe kiinnostaa, niinverkostoituisitko kuitenkin kanssamme? HR Satama Academy järjestää jaksoja myös jatkossa, niin ryhmänä kuin sitten myös yksilöllisenä valmentamisena.Somekanavamme on meillävasta rakentumassa, mutta käy tutustumassa ja muista seurailla meidän kehittymistä ja kompurointia, jos et vielä ole valmis hyppäämään mukaan.Verkostoitua voi myös ammatillisesti. Voit tehdä sen urasivuillammevalitsemallaconnect. Meille voi rekisteröityä FB tai LinkedIn -tunnuksilla. Yksinkertaista ja helppoa! Terveisin,HR Satama, SuorahakutiimiSeuraa HR Satamaa myös somekanavissamme!LinkedInInstagramFacebook
Pracownik biurowy w dziale księgowości (K/M)
Fundacja Fuga Mundi
Poland
Zakres obowiązków: 1. pomoc w przygotowywaniu dokumentów do działu księgowego oraz kadr i płac, 2. gromadzenie i segregowanie dokumentów pod względem chronologii i rodzaju, 3. wprowadzanie dokumentów do programu księgowego, 4. weryfikacja i archiwizacja dokumentów pod względem ich rodzaju, 5. obsługa urządzeń biurowych, 6. obsługa oraz kontrola nad korespondencją przychodzącą i wychodzącą, mailową, 7. obsługa klienta. Wymagania: - wykształcenie: średnie zawodowe 4-letnie, typ: ekonomiczne - konieczne - pozostałe: Wymagania: 1. wykształcenie średnie (rachunkowość, ekonomia), mile widziane wyższe (Ekonomia, Finanse itp. bądź w trakcie studiów), 2. bardzo dobra znajomość obsługi komputera oraz pakietu MS Office, 3. mile widziane doświadczenie na podobnym stanowisku, 4. mile widziana znajomość programów księgowych: Rewizor, InsErt nexo. 5. dokładność i zaangażowanie, 6. komunikatywność, 7. sumienność, 8. chęć nauki nowych rzeczy, 9. aktualne orzeczenie o stopniu niepełnosprawności, 10. status osoby biernej zawodowo. *Oferta realizowana jest w ramach projektów współfinansowanych ze środków PFRON, wymagane jest posiadanie orzeczenia o niepełnosprawności. Sposób aplikowania: - bezpośrednio do pracodawcy - wymagane dokumenty: CV - języki aplikowania: polski Przeznaczone wyłącznie dla osób zarejestrowanych w urzędzie pracy: NIE
Osoba zajmująca się planowaniem finansowym
22 Wojskowy Oddział Gospodarczy w Olsztynie
Poland
Zakres obowiązków: Pracodawca: 29 WOJSKOWY ODDZIAŁ GOSPODARCZY W CIECHANOWIE sporządzanie i korekty planu finansowego oddziału gospodarczego; znajomość i przestrzeganie aktualnie obowiązujących przepisów w zakresie rachunkowości dotyczących planowania finansowego; pomoc w przygotowaniu miesięcznej analizy i realizacji planu finansowego Wymagania: - wykształcenie: średnie ogólnokształcące - konieczne - pozostałe: znajomość pakietu Office wysoka kultura osobista, umiejętność pracy pod presją czasu Sposób aplikowania: - bezpośrednio do pracodawcy - wymagane dokumenty: list motywacyjny i CV z dopisaną i podpisaną klauzulą : "Wyrażam zgodę na przetwarzanie moich danych osobowych w celu realizacji procesu rekrutacji na stanowisko pracy w 29 Wojskowym Oddziale Gospodarczym, zgodnie z Rozporządzeniem Parlamentu Europejskiego i Rady (UE) 2016/679 z dnia 27 kwietnia 2016 r. w sprawie ochrony osób fizycznych w związku z przetwarzaniem danych osobowych i w sprawie swobodnego przepływu takich danych oraz uchylenia dyrektywy 95/46/WE (ogólne rozporządzenie o ochronie danych) (Dz. Urz. UE L 119 z 04.05.2016, str. 1, z późn. zm.)" przesłać na adres: 1 batalion składowania ul. Wojska Polskiego 54 06-400 Ciechanów Z dopiskiem 29 WOG oraz adnotacją na jakie stanowisko aplikuję. - języki aplikowania: polski Przeznaczone wyłącznie dla osób zarejestrowanych w urzędzie pracy: NIE
Pracownik centrum karier (k/m)
POWIŚLAŃSKA Akademia Nauk Stosowanych
Poland
Zakres obowiązków: Organizacja biura karier, współpraca ze studentami, pomoc w rekrutacji uczestników projektu, organizacja grafiku pracy, pomoc przy organizacji i promocji warsztatów, kontrola dokumentów wewnętrznych specjalistów, coachów, psychologów, trenerów i edukatorów Centrum Karier, organizacja spotkań indywidualnych i grupowych w Centrum Karier, współpraca z pracodawcami, pomoc w organizacji programu praktyk zawodowych w kontekście pracy z zewnętrznymi firmami, prowadzenie niezbędnej dokumentacji, pomoc w organizacji mentoringu branżowego, monitorowanie i informowanie o targach pracy, nawiązywanie kontaktów z potencjalnymi pracodawcami, prowadzenie bazy firm i instytucji zainteresowanych współpracą z PANS, organizacja spotkań networkingowych, współpraca z Radą Pracodawców. Praca od poniedziałku do soboty, w godzinach 08:00-16:00, zgodnie z grafikiem ustalonym z pracodawcą. Wymagania: - wykształcenie: średnie zawodowe - pożądane - umiejętności: Biegła obsługa komputera: znajomość pakietu MS Office, umiejętność korzystania z internetu i poczty elektronicznej - pożądane; umiejętność pracy w zespole - pożądane; Komunikatywność - pożądane - języki obce: angielski - w mowie: A2 - niższy średnio zaawansowany, w piśmie: A2 - niższy średnio zaawansowany - pożądane - pozostałe: sprawna i efektywna organizacja pracy. Sposób aplikowania: - bezpośrednio do pracodawcy - wymagane dokumenty: CV - języki aplikowania: polski Przeznaczone wyłącznie dla osób zarejestrowanych w urzędzie pracy: NIE
Geolog / Hydrogeolog z uprawnieniami (K/M)
"HYDROGEOTECHNIKA SPÓŁKA Z OGRANICZONĄ ODPOWIEDZIALNOŚCIĄ".
Poland
Zakres obowiązków: Opracowywanie projektów robót geologicznych oraz dokumentacji z zakresu geologii inżynierskiej i hydrogeologii, nadzór nad pracami terenowymi: sondowaniami, wierceniami, pomiarami hydrogeologicznymi, prowadzenie badań podłoża gruntowego pod inwestycje (drogi, obiekty kubaturowe, infrastruktura techniczna), rozpoznawanie i ocena warunków hydrogeologicznych (m.in. ustalanie poziomu wód gruntowych, testy pompowania, monitoring), opracowywanie raportów i ocen stanu zanieczyszczenia środowiska gruntowowodnego, kontakt z organami administracji geologicznej środowiskowej Wymagania: - wykształcenie: wyższe (w tym licencjat) - konieczne - pozostałe: Wymagania: wykształcenie wyższe geologiczne lub pokrewne, posiadanie ważnych uprawnień geologicznych w kategorii VI lub VII (geologia inżynierska) i/lub IV, V (hydrogeologia), doświadczenie w opracowywaniu dokumentacji geologiczno-inżynierskiej, hydrogeologicznej i sozologicznej, umiejętność pracy z dokumentacją techniczną i mapami (mile widziana znajomość programów typu AutoCAD, Surfer, GIS, Geostar), prawo jazdy kat. B i gotowość do pracy w terenie. Pracodawca oferuje: udział w różnorodnych projektach inwestycyjnych i środowiskowych, niezbędne narzędzia pracy (sprzęt, oprogramowanie, samochód służbowy), możliwość rozwoju zawodowego w zespole doświadczonych specjalistów. Sposób aplikowania: - bezpośrednio do pracodawcy - wymagane dokumenty: CV wraz z kopią uprawnień geologicznych - języki aplikowania: polski Przeznaczone wyłącznie dla osób zarejestrowanych w urzędzie pracy: NIE
Woźny (K/M)
Żłobek Misiowy Zakątek we Frydrychowicach
Poland
Zakres obowiązków: a) Codziene nienaganne utrzymanie porządku w salach, w łazienkach i w pozostałych pomiesczeniach. b) Znajomość instrukcji obsługi urządzeń na stanowisku pracy. c) Wymiana pościeli raz w tygodniu lub wg potrzeby. d) W razie chorób zakźnych dezynfekcja powierzchni mebli, zabawek wg zarządzenia. e) Utrzymywanie terenów zielonych wokół obiektu. f) Odśnieżanie terenu wokół żłobka. g) Sprawdzanie prawidłowego działania oczyszczalni. h) Rozbrojenie i zazbrojenie alarmu. i) Zgłaszanie zauważonych usterek Dyrektorowi. j) Racjonalne wykorzystanie środków czystości oraz dezynfecyjnych. k) Wykorzystanie innych zadań powierzonych przez Dyrektora żłobka. Umowa o pracę na czas określony do 31.12.2026 r. Praca w systemie jednozmianowym w godz. 6:30-18:30 (godziny pracy do ustalenia) w wymiarze 1/2 etatu. Kontakt z pracodawcą telefoniczny: 33 879 57 22. Wymagania: - wykształcenie: zasadnicze branżowe - konieczne - inne zawody: Pracownik utrzymania czystości (sprzątaczka) - pożądane; Woźny - pożądane - pozostałe: Wykształcenie min. zasadnicze zawodowe, książęczka do celów sanitarno-epidemiologicznych, doświadczenie zawodowe mile widziane na stanowisku woźnej, pracownika utrzymania czystości, sprzątaczki, pracownika porządkowego. Sposób aplikowania: - bezpośrednio do pracodawcy - wymagane dokumenty: CV - języki aplikowania: polski Przeznaczone wyłącznie dla osób zarejestrowanych w urzędzie pracy: NIE
Doradczyni/Doradca Rolniczy
Dolnośląski Ośrodek Doradztwa Rolniczego we Wrocławiu
Poland
Zakres obowiązków: Prowadzenie bezpośredniego doradztwa rolnicz. indywidualnego i grupowego dla zainteresowanych rolników i mieszkańców obszarów wiejskich w zakresie rozwoju obszarów wiejskich, ekologii i ochrony środowiska, ekonomiki i przedsiębiorczości, technologii produkcji; pomoc rolnikom w zakresie sporządzania dokumentacji niezbędnej do ubiegania się o środki finansowe z funduszy Unii Europejskiej lub innych z instytucji krajowych i zagranicznych; współpraca z władzami samorządowymi, instytucjami i organizacjami działającymi na rzecz rolnictwa, prowadzenie szkoleń branżowych dla rolników, prowadzenie rachunkowości rolnej, przygot. warsztatów kulinarnych, festynów, jarmarków promujących działalność KGW i innowacje w gospodarstwie domowym, pomoc w rejestracji KGW w krajowym Rejestrze Kół Gospodyń Wiejsk Wymagania: - wykształcenie: wyższe (w tym licencjat) - konieczne - umiejętności: prawo jazdy kat B - konieczne; OBSŁUGA KOMPUTERA I URZĄDZEŃ BIUROWYCH - konieczne; biegła obsługa komputera z obsługą internetu - konieczne - pozostałe: [Inne] : Dodatkowo do wynagrodzenia jest dodatek stażowy, nagrody jubileuszowe, premie zadaniowe, dopłata do wypoczynku tzw."wczasy pod gruszą", dofinbansowanie do wypoczynku dzieci pracowników. Wykształcenie wyższe kierunkowe (rolnictwo, zootechnika, technika rolnicza i leśna, ogrodnictwo, ekonomika rolnictwa. Sposób aplikowania: - bezpośrednio do pracodawcy - wymagane dokumenty: CV - języki aplikowania: polski Przeznaczone wyłącznie dla osób zarejestrowanych w urzędzie pracy: NIE
Operator Wózka Widłowego (k/m)
GRUPA AZOTY ZAKŁADY FOSFOROWE GDAŃSK SPÓŁKA Z OGRANICZONĄ ODPOWIEDZIALNOŚCIĄ
Poland
Zakres obowiązków: Wykonywanie przeładunków towarów sypkich i obsługiwanie przenośników i innych urządzeń transportujących. Obsługiwanie wózków widłowych z napędem silnikowym w zakresie: przemieszczania ładunków w procesach pakowania nawozów, załadunku/rozładunku naczep samochodów ciężarowych, przemieszczania ładunków materiałów pomocniczych. Wykonywanie podstawowych czynności konserwacyjnych. Wykonywanie czyszczeń technologicznych. Praca w systemie zmianowym 8 godzinnym lub 12 godzinny równoważny system czasu pracy (4 dni pracy + 4 dni wolnego). Godziny pracy: 6-14, 14-22, 22-6 lub 6-18 oraz 18-6. Wymagania: - wykształcenie: zasadnicze zawodowe - konieczne; średnie branżowe - pożądane - pozostałe: samodzielność w realizacji powierzonych zadań. Brak przeciwskazań do pracy w nocy oraz na wysokości powyżej 3m. Aktualne uprawnienia do obsługi wózków jezdniowych z napędem silnikowym. Mile widziane: aktualne uprawnienia SEP grupa II, ADR, RID. Sposób aplikowania: - bezpośrednio do pracodawcy - wymagane dokumenty: Osoby zainteresowane prosimy o przesyłanie aplikacji (CV) z dopiskiem Rekrutacja Operator Wózka Widłowego. O terminie rozmów kwalifikacyjnych Kandydaci zostaną poinformowani indywidualnie. Pracodawca zastrzega sobie możliwość kontaktu i rozmów wyłącznie z wybranymi Kandydatami. - języki aplikowania: polski Przeznaczone wyłącznie dla osób zarejestrowanych w urzędzie pracy: NIE

Go to top