europass

Trova un lavoro

Trova il lavoro giusto per te tra migliaia di opportunità disponibili in tutta Europa. I risultati della ricerca sono forniti da EURES - il portale europeo della mobilità professionale. 

Risultati
Mostra 240733 Risultati

Sort by
Verkko- ja tietoliikenneasiantuntija, 6G Testikeskus
Oulun Yliopisto
Finland, Oulu
Haemme nyt Oulun yliopiston Tieto- ja sähkötekniikan tiedekuntaan Verkko- ja tietoliikenneasiantuntijaa liittymään Oulun yliopiston 6G Testikeskukseen (6G Test Center), joka toimii osana kansainvälistä NATO DIANA -verkostoa ja 6G Flagship -ekosysteemiä. 6G Testikeskus tarjoaa puolustus- ja turvallisuussektorille huipputason tutkimus-, testaus- ja validointipalveluita. Keskuksen keskeisenä tavoitteena on kehittää ja testata kaksoiskäyttöteknologioita (dual-use technologies) yhdistäen 5G/6G-, tekoäly- ja ohjelmistopohjaisia ratkaisuja sekä mahdollistaa testauksen realistisissa, myös arktisissa ja haastavissa käyttöympäristöissä. Työtehtävät Työskentelet osana Oulun yliopiston 6G Testikeskuksen asiantuntijatiimiä kansainvälisessä tutkimus-, kehitys- ja testausympäristössä. Osallistut NATO DIANA -innovaatioiden testaukseen ja validointiin, tutkimus- ja kehityshankkeisiin sekä teknologiaratkaisujen käyttöönottoon ja kehittämiseen. Tehtävässä pääset työskentelemään monipuolisesti erilaisten tietoliikenne-, viestintä- ja verkkojärjestelmien parissa sekä osallistumaan uusien teknologioiden arviointiin, integrointiin ja testaamiseen vaativissa käyttöympäristöissä. Työtehtäviisi voi kuulua esimerkiksi: tietoliikenne- ja viestintäjärjestelmien suunnittelu, käyttöönotto ja ylläpito verkkojen ja järjestelmien testaus, validointi ja suorituskyvyn arviointi uusien teknologioiden, palveluiden ja ratkaisujen integrointi testausympäristöihin tietoturvallisten ja toimintavarmojen ratkaisujen kehittäminen tutkimus- ja kehityshankkeiden tekninen toteutus asiakas- ja demonstraatioympäristöjen suunnittelu ja toteutus yhteistyö yritysten, viranomaisten, puolustussektorin toimijoiden sekä tutkimusorganisaatioiden kanssa osallistuminen kansallisiin ja kansainvälisiin kehitys- ja innovaatiohankkeisiin Mitä etsimme? Onnistuaksesi tehtävässä, edellytämme sinulta: Soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. tietotekniikka, tietoliikenne, sähkötekniikka) Kokemusta tietoliikenne-, radio- tai verkkojärjestelmistä Ymmärrystä IP-verkoista, tietoliikennearkkitehtuureista ja tietoturvasta Kyky itsenäiseen työskentelyyn sekä ongelmanratkaisuun Hyvä englannin kielen taito Vähintään suomen peruskielitaito Lisäksi, katsomme eduksi kokemuksen esimerkiksi: 4G/5G/6G-verkoista Radioverkkojen, mobiiliverkkojen tai kriittisen viestinnän ratkaisuista Virtualisointi-, cloud- tai ohjelmistopohjaisista verkkoratkaisuista Testaus-, laboratorio- tai kenttäympäristöistä Automaatiosta ja orkestroinnista (esim. Kubernetes) Viranomais-, turvallisuus- tai puolustusalan toimintaympäristöistä, Open RAN-, taktisten verkkojen tai muiden kehittyneiden tietoliikennejärjestelmien parissa työskentelystä Ennen kaikkea etsimme motivoitunutta tietoliikenne-, viestintä- tai verkkojärjestelmien osaajaa, jolla on aitoa kiinnostusta oman osaamisen soveltamiseen 6G-Testikeskuksen toimintaympäristössä. Tehtävän palkkaus Tehtävä on määräaikainen ajalle 1.10.2026 (tai sopimuksen mukaan) - 31.12.2027. Nimikkeesi tulee olemaan asiantuntija. Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle 8-9. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 3500-4200 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kuukauden koeaikaa. Kuinka hakea? Jos kiinnostuit, lähetäthän hakemuksen rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 16.8.2026. Liitä mukaan - Hakemuskirje - CV Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Pyrimme järjestämään haastattelut elokuun loppupuolella. Lisätietoja Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä: Tutkimusjohtaja Hannu Nikurautio (hannu.nikurautio@oulu.fi, +358407290653). Tavoitettavissa viikot 27-28. Tutkimusjohtaja Tuomo Hänninen (+358505758340). Tavoitettavissa viikot 33-34 puhelimitse.
Vastuuvalmentaja/ Personal Trainer
Ole.Fit Järvenpää
Finland, JÄRVENPÄÄ
**Vastuuvalmentaja / Personal Trainer Ole.Fit Järvenpää** Ole.Fit Järvenpää on moderni ja kasvava kuntokeskus, jonka tavoitteena on tarjota Järvenpään monipuolisin ja viihtyisin liikuntaympäristö. Haemme nyt motivoitunutta ja ammattitaitoista **valmentajaa** vahvistamaan tiimiämme yrittäjänä. Haemme valmentajaa joka haluaa kehittää kuntokeskuksen palveluita yhdessä tiimimme kanssa. **Tietoa meistä** Ole.Fit Järvenpää on valittu **vuoden 2025 Ole.Fit -kuntokeskukseksi**. Tarjoamme valmentajille erinomaiset puitteet ja toimivan tukiverkoston: - modernit, vuonna 2023 valmistuneet tilat (laajennus avattu 2025) - yli 1000 m² kuntokeskus - nuorekas ja energinen työyhteisö - mahdollisuus kasvaa kuntokeskuksen mukana ja kehittää keskuksen valmennustoimintaa - tuki yrittäjyyteen ja yritystoiminnan käynnistämiseen - vaihtoehtona myös kevytyrittäjyys laskutuspalvelun kautta Tehtävän kuvaus Valmentajana toimit **yrittäjänä** Ole.Fit Järvenpään tiloissa. Tehtävä sisältää: - henkilökohtaisen valmennuksen toteuttamista - asiakashankintaa ja oman asiakaskunnan rakentamista - sosiaalisen median sisällöntuotantoa - pääosin ilta- ja viikonlopputyötä - mahdollisuuden laajentaa valmennusmäärää oman asiakaskunnan kasvun mukaan - mahdollisuus rakentaa verkko- sekä pienryhmävalmennuksia Työhön sisältyy myös **Cryo paikalliskylmälaitteen** sekä **lihastimulaatiolaitteen** käyttö osana valmennuspalveluita. Valmentaja **koulutetaan laitteiden turvalliseen ja asianmukaiseen käyttöön**, joten aiempi kokemus laitteiden käyttöön ei ole välttämätöntä. **Odotamme sinulta** - Personal trainer -koulutusta - kokemusta kuntosalitoiminnasta - myyntihenkistä ja oma-aloitteista työotetta - valmiutta toimia yrittäjänä tai kevytyrittäjänä - ymmärrystä yrittäjän vastuusta myynnissä ja markkinoinnissa - hyviä vuorovaikutustaitoja ja positiivista asennetta - huumorintajua ja kykyä toimia osana energistä tiimiä - **Edellytämme erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa**, sillä työ sisältää asiakasviestintää, järjestelmien käyttöä, ohjaamista ja markkinointia suomeksi Fysioterapiaopinnot katsotaan eduksi, mutta eivät ole välttämättömiä. **Tarjoamme sinulle** - valmiin asiakaskannan käytön markkinoinnissa - näkyvyyden kuntokeskuksen kanavissa - modernit ja viihtyisät työtilat - tukea markkinointiin ja yritystoiminnan käynnistämiseen - mahdollisuuden rakentaa oman näköinen valmennusura - yhteisön, jossa työskentely on motivoivaa ja innostavaa - mahdollisuus sijaistaa Hyrox ja ryhmäliikuntatunteja **Yrittäjän ansaintamalli** Yrittäjänä sinulla on mahdollisuus päästä **noin 1 000-3 000 euron kuukausittaiseen laskutusansioon** oman työmääräsi, palveluvalikoimasi ja asiakaskuntasi mukaan. Yrittäjän korvaus koostuu seuraavista osa-alueista: - **valmennustunneista** - **kuntokeskuksen valmennuspalveluiden kehittämistyöstä** - **Palautumisalue Balanssin palveluiden myynnistä** (InBody-kehonkoostumusmittaus, Cryo paikalliskylmähoito, XTone lihastimulaatio) - **verkkovalmennuksista ja verkkokaupan myynneistä** **Kiinnostuitko?** Jos koet, että tehtävä sopii sinulle, lähetä **vapaamuotoinen suomenkielinen hakemus**ja kattava CV mahdollisimman pian. Voit lähettää myös pienen videotervehdyksen osana hakemustasi. Kesä on erinomaista aikaa rakentaa omaa asiakaskuntaa sekä suunnitella ja kuvata markkinointia loppuvuotta varten. Olemme yhteydessä haastatteluun valituille.
Tutkimusrahoitusasiantuntija, Tutkimus- ja projektipalvelut
Oulun yliopisto
Finland, Oulu
Haemme nyt Oulun yliopiston Tutkimus- ja projektipalvelut-yksikköön Tutkimusrahoitusasiantuntijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Tutkimus- ja projektipalvelut on asiantuntijoista koostuva tiivis tiimi, jonka pääasiallinen tehtävä on toimia tutkijoiden tukena tutkimusrahoitukseen liittyvissä toiminnoissa, vahvistaa yliopistotasolla EU-vaikuttamista ja toimia johdon tukena tutkimusrahoitukseen liittyvissä strategisissa toiminnoissa. Työtehtävät Päävastuualueenasi on rakenteilla olevan tieteidenvälisen instituutin ("Institute for Transdisciplinary Studies") tutkimusrahoituksen tukipalvelut. Tutkimusrahoituksen hakemista toteutetaan instituutin johdon, temaattisten ohjelmien ohjelmapäälliköiden sekä tutkijoiden tukena. Tehtäviisi kuuluvat mm. - ohjeistaminen, neuvonta ja kouluttaminen sekä tutkimusrahoitukseen liittyvä viestintä erityisesti EU-rahoituksesta. - tutkijoiden tukeminen tutkimusrahoituksen hakuvaiheessa, hakemusten valmisteluun ja kirjoittamiseen osallistuminen sekä tutkimussopimusten valmistelu. - EU-vaikuttamiseen osallistuminen yhdessä instituutin johtajien ja ohjelmapäälliköiden sekä yliopiston EU-asiantuntijan kanssa. - tiivis yhteistyö tutkijoiden, tiedekuntien johdon, muiden palveluyksiköiden sekä ulkopuolisten sidosryhmien kanssa. - tehtävään kuuluu myös yliopiston sisäisten strategisten tutkimusrahoitusten valintaprosessien kehittäminen ja toteuttaminen instituutin johdon tukena. Mitä etsimme? Onnistuaksesi ja viihtyäksesi tehtävässä odotamme sinulta: - ylempää korkeakoulututkintoa - tutkimusrahoituskentän yleistä tuntemista ja EU-puiterahoitusohjelman hyvää tuntemista - sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa - hyviä kirjoittamis-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja - kykyä työskennellä aikataulupaineiden alla, sillä se on edellytyksenä työskentelylle tutkimusrahoituksen hakemiseen liittyvien määräaikojen kanssa. Lisäksi katsomme eduksi: - tohtorin tutkinnon - aiemman työskentelyn monitieteellisessä ympäristössä - oma-aloitteisuuden, joustavuuden, palveluhenkisyyden sekä määrätietoisen ja ratkaisukeskeisen otteen työhön. Mitä tarjoamme? - Mielenkiintoisen ja monipuolisen tehtävän - Tuen asiantuntevalta ja innostuneelta tiimiltä, jossa pääset kehittymään ja jakamaan asiantuntemustasi - Viihtyisän työympäristön ja nykyaikaiset työvälineet - Liukuvan työajan - Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun (ePassi). Lue lisää muista työsuhde-eduistamme https://www.oulu.fi/fi/yliopisto/toihin-yliopistoon/henkilostoedut. - Työn ja vapaa-ajan tasapainoa: meillä lauantaita ei lasketa mukaan lomajaksoihin! - Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet - Merkityksellisen työn! https://www.oulu.fi/fi/yliopisto/toihin-yliopistoon Tehtävän palkkaus Tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva 1.9.2026 (tai sopimuksen mukaan) alkaen. Tehtävä sijoittuu yliopiston palkkausjärjestelmän muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön vaativuustasolle MV11. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkka vastaavissa tehtävissä on tyypillisesti 4800-5100 EUR/kk. Tehtävässä sovelletaan 6 kk koeaikaa. Kuinka hakea? Jätä hakemuksesi rekrytointijärjestelmän kautta viimeistään 27.7.2026 (klo 23.59). Liitä hakemukseen myös CV ja motivaatiokirje. Tehtävä täytetään 1.9.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Tehtävään parhaiten soveltuvat hakijat kutsutaan haastatteluun etäyhteydellä tai kasvokkain. Tulemme olemaan yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuprosessin aikana. Lisätietoja Jäikö jokin arveluttamaan? Ota yhteyttä: Tutkimus- ja projektipalvelujen johtaja Emma Pirilä, emma.pirila@oulu.fi, p. 050-3426428, arkipäivisin 8-16. Ei tavoitettavissa 6-24.7. loma-ajan vuoksi.
Purkutyöntekijä
Visio Henkilöstöratkaisut Varsinais-Suomi Oy
Finland, Turku
Etsimme huoneistosaneerauksiin erikoistuneelle asiakasyrityksellemme purkutyöntekijää aluksi 4-5 kuukauden ajaksi määräaikaiseen työsuhteeseen. Ensimmäisen projektin jälkeen mahdollisuus vakinaiseen työsuhteeseen. Tehtävän kuvaus Työtehtäviin kuuluu mm. sisäpurkutyöt, kuten seinä- ja lattiarakenteiden purkaminen, piikkaus, materiaalien lajittelu sekä työmaan yleinen siisteyden ylläpito. Lisäksi vastaan tulee pieniä sisäremonttitöitä mm. patterien ja ovien maalausta. Toivomme aikaisempaa työkokemusta vastaavanlaisista tehtävistä, mutta tärkeintä on kuitenkin motivoitunut ote työhön. Kohteet sijaitsevat pääsääntöisesti Turun alueella. Maksamme reilun palkan reippaalle tekijälle (Rakennusalan Tes), ja työt alkavat nopealla aikataululla oikean henkilön löydyttyä. Jos seuraavat asiat ovat hallussa, saatat olla etsimämme henkilö Hakeaksesi tätä työpaikkaa, sinulla tulee olla: * Rakennusalan koulutus * Kokemusta purkutöistä * Voimassa oleva työturvallisuuskortti * Ajokortti ja oma auto * Hyvä suomen kielen taito - työnjohtokieli on suomi. * Korkea työmoraali – työ on itsenäistä ja vastaat itse työnjäljestäsi. * Sosiaaliset taidot kunnossa – tulet toimeen ihmisten kanssa tiukoissakin paikoissa. Vision työntekijälupaus Oli visiosi työelämästä kirkas tai vasta hahmottumassa, me autamme molemmissa tapauksissa. Varmistamme, etta tyosopimukset ja varusteet ovat kunnossa, ja että ammattilaisena saat osaamistasi vastaavan palkan. Olemme tukena ja turvana, jos sellaista tarvitset. Meille on tarkeaa, etta viihdyt tyossasi. Visiolaisena saat tässä tehtävässä: * Osaamisesi mukaan määräytyvän palkan * Määräaikaisen työsuhteen 40h/vko * Palkanmaksun kaksi kertaa kuukaudessa. * Perehdytyksen työhön. * Jokaiseen tyotehtavaan soveltuvat tyovarusteet. * Paivittaisen tuen tyoasioissa. * Mahdollisuuden kehittää ammattitaitoasi ja edetä vaativampiin tehtäviin. Onko meillä yhteinen visio? — Näin teet työpaikkahakemuksen Haastattelemme jo hakuaikana potentiaalisia hakijoita, joten mikäli koet olevasi etsimämme työntekijä, niin nyt on aika jättää hakemus. Tee se ohessa olevan linkin kautta! Voit parantaa omia mahdollisuuksiasi tulla valituksi, kun: * liität hakemukseesi ansioluettelon (CV) tai kirjaat aikaisemmat työpaikkasi kuluneelta viideltä vuodelta, * kerrot, miten aiemmissa työpaikoissa opitut asiat tukevat sinua pärjäämään hakemassasi uudessa tehtävässä. Näin saat lisätietoa tehtävästä Jos haluat lisätietoja tehtävästä, voit lähettää rekrytoinnista vastaavalle henkilölle sähköpostia otsikolla "Haettu työ" osoitteeseen Kristian Tikka / kristian.tikka(at)visiohr.fi / 0503746385. Olemme tavoitettavissa ma-pe klo 09.00-16.00. Tsemppiä hakemuksen tekoon! Visio — Aidosti läsnä alueellasi Visio Henkilöstöratkaisut on valtakunnallisesti paikallinen. Tunnemme paikalliset työmarkkinat ja olemme aidosti läsnä alueellasi. Jos haet Varsinais-Suomessa työpaikkaa, siinä auttavat sinua Turusta käsin Jukka, Mikko, Kristian ja Marko. Visio Henkilöstöratkaisut Visio Varsinais-Suomi on osa Visio Henkilostoratkaisut -konsernia, joka on vuonna 2020 perustettu kotimainen henkilostopalvelualan yritys. Pelaamme reilua pelia ja tarjoamme toita niin raudanlujille ammattilaisille, kuin sellaiseksi kehittyville. Yhdistämme työntekijät ja työnantajat niin, että molemmat löytävät juuri tarpeisiinsa sopivan ratkaisun. Yhteistyo perustuu kaikkien kolmen tahon keskinäiseen luottamukseen. Jos haluat reilun työnantajan, joka arvostaa osaamistasi ja huomaa työpanoksesi, se on Visio.
Tulityövahteja Kiuruvedelle
Visio Henkilöstöratkaisut Keski-Suomi Oy
Finland, Kiuruvesi
Haemme asiakkaallemme palovahteja kiuruvedelle Etsitkö vakaata ja hyvää työpaikkaa Tehtävän kuvaus Tehtävääsi kuuluu valvoa tehdasalueen paloturvallisuutta eri työvaiheissa. Tehtävässä menestyminen edellyttää voimassa olevaa työturvallisuus- ja tulityökorttia. Etsimämme henkilö on tarkka, noudattaa annettuja ohjeita tinkimättömästi ja säilyttää toimintakykynsä myös yllättävissä tilanteissa. Jos seuraavat asiat ovat hallussa, saatat olla etsimämme henkilö Hakeaksesi tätä työpaikkaa, sinulla tulee olla: * Voimassa olevat ammattikortit (työturvallisuuskortti ja tulityökortti) * Hyvä suomen kielen taito * Korkea työmoraali * Sosiaaliset taidot kunnossa * päivät ovat pitkiä ja joustavuutta vaaditaan Vision työntekijälupaus Oli visiosi työelämästä kirkas tai vasta hahmottumassa, me autamme molemmissa tapauksissa. Varmistamme, etta tyosopimukset ja varusteet ovat kunnossa, ja että ammattilaisena saat osaamistasi vastaavan palkan. Olemme tukena ja turvana, jos sellaista tarvitset. Meille on tarkeaa, etta viihdyt tyossasi. Visiolaisena saat tässä tehtävässä: * Osaamisesi mukaan määräytyvän palkan TES teknologiateollisuus / Tuntipalkan alk. 12,59 €/h * Pitkäaikaisen ja vakituisen työsuhteen. * Palkanmaksun kaksi kertaa kuukaudessa. * Perehdytyksen työhön. * Jokaiseen tyotehtavaan soveltuvat tyovarusteet. * Paivittaisen tuen tyoasioissa. * Hyville tyypeille on aina kysyntää ja autamme sinua löytämään uusia töitä määräaikaisen työsuhteen päättyessä. Onko meillä yhteinen visio? — Näin teet työpaikkahakemuksen Haastattelemme jo hakuaikana potentiaalisia hakijoita, joten mikäli koet olevasi etsimämme työntekijä, niin nyt on aika jättää hakemus. Tee se ohessa olevan linkin kautta! Hakemuksia tulee paljon, ja jotta hakuprosessi on kaikille reilu, voimme ottaa huomioon vain järjestelmässä tehdyt hakemukset. Voit parantaa omia mahdollisuuksiasi tulla valituksi, kun: * liität hakemukseesi ansioluettelon (CV) tai kirjaat aikaisemmat työpaikkasi kuluneelta viideltä vuodelta, * kerrot, miten aiemmissa työpaikoissa opitut asiat tukevat sinua pärjäämään hakemassasi uudessa tehtävässä. Näin saat lisätietoa tehtävästä Jos haluat lisätietoja tehtävästä, voit lähettää rekrytoinnista vastaaville henkilöille sähköpostia otsikolla "Haettu työ" osoitteeseen mikko-matti.viinikka(at)visiohr.fi. Olemme tavoitettavissa ma-pe klo 09.00-15.00. Arvostamme, että sähköpostissa kysyt vain työtehtävään liittyviä asioita. Jätä esimerkiksi itsesi esittely ja myyntipuheet varsinaiseen hakemukseen. Tsemppiä hakemuksen tekoon! Visio — Aidosti läsnä alueellasi Visio Henkilöstöratkaisut on valtakunnallisesti paikallinen. Tunnemme paikalliset työmarkkinat ja olemme aidosti läsnä alueellasi. Jos haet Keski-Suomessa työpaikkaa, siinä auttavat sinua Jyväskylästä käsin Mikko-Matti ja Ari. Visio Henkilöstöratkaisut Visio Keski-Suomi on osa Visio Henkilostoratkaisut -konsernia, joka on vuonna 2020 perustettu kotimainen henkilostopalvelualan yritys. Pelaamme reilua pelia ja tarjoamme toita niin raudanlujille ammattilaisille, kuin sellaiseksi kehittyville. Yhdistämme työntekijät ja työnantajat niin, että molemmat löytävät juuri tarpeisiinsa sopivan ratkaisun. Yhteistyo perustuu kaikkien kolmen tahon keskinäiseen luottamukseen. Jos haluat reilun työnantajan, joka arvostaa osaamistasi ja huomaa työpanoksesi, se on Visio.
Ravintolatyöntekijä, Leijona Catering, Sodankylä
Leijona Catering Oy
Finland
Etsimme RAVINTOLATYÖNTEKIJÄÄ hyvän ruuan erikoisjoukkoihin, joka huolehtii varuskuntaravintola Tähden ruokahuollosta Sodankylässä. Armeija ei marssi tyhjällä vatsalla ja ruoka on tärkeässä roolissa varusmiesten jaksamisen kannalta. Sinä ja kaikki muut varuskuntaravintola Tähden työkaverisi olette avainroolissa, jotta varusmiehillä riittää puhtia suorittaa varusmiespalvelusta. Varusmiesruokailun lisäksi lounaspöytä katetaan myös Puolustusvoimien henkilökunnalle. Toivomme sinulta aitoa kiinnostusta ravintola-alan tehtäviin ympäristössä, jossa ympärilläsi on asiakkaita sekä tiimiläisiä. Ravintolatyöntekijänä vastaat varuskuntaravintolan asiakaspalvelusta salissa, puhtaanapidosta ja astiahuollosta. Työssäsi huolehdit omalta osaltasi ravintolan hygieniavaatimusten ja standardien noudattamisesta. Työtehtäviin perehdytetään, joten et välttämättä tarvitse aikaisempaa kokemusta tai koulutusta ravintola-alalta, mutta se luetaan eduksi valintaprosessissa. Työt sijoittuvat pääsääntöisesti ma-su kello 6.00-20.00 välille. Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä. Työsuhde alkaa keikkasopimuksella käytettävyyttäsi kuulostellen. Osaamisesi mukaan sinulla voi olla mahdollisuus saada myös kokoaikainen työsuhde. Palkkasi on MaRaTES mukainen 12,21e/h - 13,58e/h+ lisät, ottaen huomioon koulutuksesi ja kokemuksesi. Työsuhde solmitaan StaffPointin tai Leijona Cateringin sekä työntekijän välille. Tehtävään valitulta henkilöltä edellytämme hyväksytyn turvallisuusselvityksen. Toivomme Hygieniapassia Oma-aloitteista ja reipasta työotetta Positiivista asennetta Suomen kielen taitoa * Please note, in this position fluent Finnish is required! * Tarjoamme Mahdollisuuden työskennellä ainutlaatuisessa ympäristössä Kattavan perehdytyksen tehtäviisi Mukavan tiimin tuen ja mukavat työkaverit Arvokasta työkokemusta suuressa henkilöstöravintolassa StaffPointin kattavan etuohjelman vaihtuvine etuineen mm. alennuksia asiakkaidemme palveluihin Leijonalla lisämaustetta työhön tuovat asiakas ja toimintaympäristö. Armeija-maailma voi olla sinulle vielä hieman etäinen ja siksi suosittelemme sinun kurkkaavan Leijonan Instagram tai Facebook -tililtä, miltä työpäivät Leijonalla näyttävät. Kiinnostuitko? Jätä hakemuksesi oheisen linkin kautta mahdollisimman pian. Kerrothan hakemuksessa itsestäsi ja työkokemuksestasi. Liitä mukaan CV tai tiedot aikaisemmasta työhistoriastasi. Varauduthan kertomaan myös suosittelijasi yhteystiedot. Käsittelemme hakemuksia aktiivisesti ja olemme yhteydessä soveltuviin hakijoihin jo hakuajan kuluessa. Valinta tehdään heti sopivan henkilön löydyttyä. Huomioithan, että emme valitettavasti voi vastaanottaa hakemuksia sähköpostitse. Leijona Catering Oy Omaa elämää on helppo suunnitella, kun työpaikkaan voi luottaa kuin muuriin, palkka on ajoissa tilillä ja työajat kalenterissa. Leijona Catering valmistaa päivittäin jopa 80 000 annosta hyvää ruokaa niille, jotka pitävät yhteiskunnan käynnissä – Puolustusvoimissa, Rikosseuraamuslaitoksessa ja viranomaiskentillä. Olipa edessä kakkua tai rokkaa, ydintehtävämme on turvata ruokahuollon jatkuvuus kaikissa olosuhteissa. Meitä hyvän ruuan erikoisjoukkolaisia on jo yli 550, ja työskentelemme ympäri Suomea 60 toimipisteessä. Keittiössä ja kentällä – työtämme ohjaavat arvot #rintarottingilla, #ketteräkehittäjä ja #keitämmeyhdessä. Suomi tarvitsee toimintavarmuutta, ja se tarvitsee hyvän ruuan tekijöitä. Koska joka päivä, joka ikinen syö. Lue lisää: [www.leijonacatering.fi](http://www.leijonacatering.fi/) Puhelin: 044 4204292 Sähköposti: elina.kauppila@staffpoint.fi
Asiakaspalvelu- ja myyntikoordinaattori
Restyling Point Oy
Finland, HELSINKI
Asiakaspalvelu- ja myyntikoordinaattori operatiivinen rooli / Toimipistevastaava, asiakaspalvelu, myynti Mikä työssä on sinulle oikeasti tärkeää? Missiomme on rakentaa työpaikka, jossa työ antaa ihmiselle muutakin kuin pelkän palkan; selkeän suunnan, kehittymistä ja tunnetta siitä, että oma työ on merkityksellistä. Olemme autojen suojaamiseen erikoistunut yritys. Työmme perustuu selkeisiin prosesseihin, laatustandardeihin ja hyvään asiakaskokemukseen. Viimeisten kolmen vuoden aikana olemme suojanneet yli 4 568 autoa ja 312 kiinteistöä. Haemme nyt administraattoria, jonka rooli on keskeinen arjen toimivuuden, asiakaskokemuksen ja myynnin kannalta. Olet asiakkaalle se henkilö, joka tuo varmuuden ja hyvän fiiliksen koko prosessin ajan. Millaista työ on käytännössä? Hallinto & koordinointi - Toimitilan arjen toimivuus ja järjestys - Raaka-ainetilaukset ja seuranta - Alihankkija yhteistyö ja tilauksien aikataulutus - Some tilien ylläpito Asiakaspalvelu - Asiakaspalvelu koko asiakaspolun ajan ensimmäisestä yhteydenotosta auton luovutukseen asti. Olet asiakkaalle se henkilö, jonka kautta koko kokemus rakentuu. - Tilausten varaus, vastaanotto ja luovutus Myynti & lisämyynti - Myynti osana asiantuntevaa asiakaspalvelua - Selkeä myyntimalli ja tuki tekemiseen Työssä korostuvat priorisointi, päätöksenteko ja kokonaisuuden hallinta. Et ole yksin työskentelet tiimin ja johdon kanssa. Toimintaa johdetaan selkeillä mittareilla, jotta jokainen tietää mitä tehdään ja miten onnistumista mitataan. Tämä sopii sinulle jos: - tarkkuus ja ihmisten kanssa vuorovaikutus on sinulle mieluisaa - koet tärkeäksi, että asiakkaalle jää hyvä ja varma olo kohtaamisesta - pidät selkeydestä, järjestyksestä, ennakoinnista ja vastuusta - koet onnistumista siitä, että kokonaisuus toimii - haluat vaikuttaa siihen, miten työpäiväsi ja palkkasi rakentuu - arvostat selkeitä rakenteita ja pidät siitä, että kokonaisuus pysyy hallinnassa. - sinulla on B-ajokortti & suomi erittäin hyvä + englanti sujuva - saat energiaa siitä, että asiakkaat ja tiimi kokevat arjen sujuvaksi sinun työsi ansiosta Rakennamme työyhteisöä, jossa ihmiset kohdataan arvostavasti ja jossa hyvä yhteistyö näkyy suoraan arjen sujuvuudessa. Toimimme selkeillä prosesseilla ja mittareilla, jotta jokainen tietää mitä tehdään ja miten onnistumista mitataan. Jos olet jo vastaavassa roolissa ja koet, että: vastuu on suuri, mutta vaikutusvalta rajallinen, tekeminen on sirpaleista, kaaos ei motivoi, myynnistä ei palkita - tämä rooli voi tuntua luontevalta seuraavalta askeleelta. Mitä tarjoamme? - Restyling Academy saat koulutuksen toimintamalleihimme, laatuajatteluun, asiakaspolkuun ja myyntimalliin. - Selkeä perehdytys (4 kk) et jää yksin. - Kiinteä kuukausipalkka + tulospohjainen bonus Bonus palkitsee erityisesti myynnistä. - Vakituinen työsuhde. Työaika mape klo 8:00 - 16:30 - Modernit työkalut ja tehokas työympäristö. - Olla osana kasvavaa menestystarinaa. - Selkeä urapolku ja etenemismahdollisuudet Tiedät etukäteen, mitä seuraava taso edellyttää ja mitä se tarkoittaa vastuun ja kokonaispalkan kannalta. Miten rekrytointi etenee? Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana ja kutsumme sopivia hakijoita haastatteluun. Lähetä hakemuksesi ja liitä mukaan CV: rekry@restyling.fi. Kiinteä kuukausipalkka + tulospohjainen lisäansio. Kokonaisansio kehittyy tyypillisesti 2000-3600€/kk osaamisen mukaan. Selkeä urapolku ja ansaintamalli linkissä: https://drive.google.com/file/d/1u7fBlReZkdNTcoun0hYLg7Wz7wwOUDpb/view?usp=sharing
LYHYTAIKAISET SIJAISUUDET KEUSOTESSA (keikkatyö)
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
Finland, Hyvinkää
Haluaisitko suunnitella omat työaikasi tai kartuttaa työkokemusta opiskelun ohessa? Haemme Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle (Keusote) lyhytaikaisia sijaisia keikkatyöhön. Keusote tuottaa palveluita Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan alueilla. Keikkalaisena voit kätevästi varata vuorot Laura-kalenterin kautta ja mennä keikalle silloin, kun se sinulle sopii parhaiten. Keikkavuoroja on tarjolla yksiköiden tarpeiden mukaisesti. Keikkatyö on oiva ratkaisu silloin, kun haluat tutustua työskentelyyn eri yksiköissämme, kartuttaa osaamistasi tai tehdä töitä esimerkiksi päivätyösi tai opintojesi ohella. Haemme uusia keikkalaisia työskentelemään seuraavissa palveluissa: - kotihoidon yksiköissä - ikääntyneiden asumispalveluissa - sairaalapalveluissa akuuttiosastoilla, kotisairaalassa ja palliatiivisessa keskuksessa - terveysasemien vastaanotossa - akuuttivastaanotossa - lastensuojelussa - päihde- ja mielenterveys palveluissa - vammaispalveluissa mm. asumispalveluissa, päivätoiminnassa ja tuetussa asumisessa - henkilökohtaisena avustajana - suun terveydenhuollossa hammashoitajana sekä suuhygienistinä Hakijoilta odotamme ja toivomme Keikkalaisena sinulla on oltava hyvät vuorovaikutustaidot sekä osaamista työskennellä uusissa, nopeasti muuttuvissakin tilanteissa. - Sijaisuuksien hoitaminen edellyttää sosiaali- tai terveydenhuollon koulutusta sekä rekisteröitymistä Valvirassa tai vaadittavia sosiaali- tai terveydenhuollon suoritettuja opiskeluja (lähihoitajat, sairaanhoitajat, terveydenhoitajat, sosionomit, hammashoitajat, suuhygienistit). - Välittömässä potilas- ja asiakastyössä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa ja 55 §:n mukaista hengityselinten tuberkuloosia koskevaa selvitystä. - Edellytämme rikosrekisteriotteen esittämistä lasten ja nuorten, ikääntyneiden sekä vammaisten kanssa työskenteleviltä. Tarkistamme rikosrekisteriotteen haastattelussa. (Huomioithan, jos työskentelet lasten kanssa, tulee otteen olla laajempi). - Suurimmassa osassa yksiköistämme keikkalaisilta edellytetään voimassa olevia lääkelupia. Lääkelupien suorittaminen on mahdollista myös meidän kauttamme. - Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito (B1.1). - Edellytämme rekisteröitymistä Lupa- ja valvontaviraston ammattihenkilöiden keskusrekisteriin (JulkiTerhikki/JulkiSuosikki). Meillä et voi työskennellä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisena ilman Valviran myöntämää laillistusta tai nimikesuojausta. Opiskelija Sosiaali- ja terveysalan opiskelijat voivat työskennellä lyhytaikaisissa sijaisuuksissa, vaikka eivät vielä voi saada laillistusta tai nimikesuojausta ennen valmistumistaan. Opiskelijana sinun tulee kuitenkin olla suorittanut riittävästi opintopisteitä: - Lähihoitajaopiskelija: Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen (Hyto) suoritettuna. - Sairaanhoitajaopiskelija: 140 op - Sairaanhoitajaopiskelija, joka voi toimia lähihoitajan keikkavuoroissa: 70 op - Terveydenhoitajaopiskelija: 160 op - Sosiaalialan opiskelija (sosionomi): 140 op Hakemus ja todistukset Pyydämme haastatteluun hakemuksen perusteella, täytäthän hakemuksen huolellisesti. Toimitathan tarvittavat liitteet heti hakemuksen liitteenä: - CV - Opinnot kesken: toimita viimeisin opintorekisteriote Jos sinulla on jokin seuraavista suoritettuna, lisääthän myös hakemuksen liitteeksi: - LoVe-todistus ja mahdollinen Keusoten lääkelupatodistus - Hygieniapassi#_msocom_1 Olemme yhteydessä sähköpostitse. Tutustu yksiköihimme sekä palvelussuhteen ehtoihin ja palkkaukseen osoitteessa www.keusote.fi/tyopaikat/keikkatyo. Lisätietoja keikkatyöstä voit kysyä sijaisvalitys@keusote.fi. Keski-Uudenmaan Hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan alueella. Alueellamme on asukkaita noin 200 000 ja meillä työskentelee noin 4000 ammattilaista. Tutustu Keusoteen työnantaja www.keusote.fi/rekry.
Schoolmaatschappelijk Werker
Netherlands, WAALWIJK
Logo Werken bij CVOLogo Werken bij CVO - - De kracht van CVO Accent Praktijkonderwijs Capelle Capelle a/d IJssel Logo van Accent Praktijkonderwijs Capelle En jij die rustig zegt: "Vertel eens… " Ben jij een luisterend oor, een grenzensteller, een bruggenbouwer én een rustige rots in de branding? Kun jij schakelen tussen een emotionele brugklasser, een bezorgde ouder en een docent met koffie-tekort? Dan hebben wij een stoel (met koffie in de buurt) voor jou klaarstaan! Voor Accent Praktijkonderwijs Capelle zoeken wij een schoolmaatschappelijk werker die: - Hoofden koel houdt en harten warm - Echt luistert (ja, ook tussen de regels door) - De verbinding legt tussen leerling, ouders, school en hulpverlening - Complexe puzzels niet uit de weg gaat - Overzicht bewaart in een agenda die soms denkt dat het Tetris is Als schoolmaatschappelijk werker (SMW) werk nauw samen met je collega's van Accent Praktijkonderwijs Capelle én met de andere schoolmaatschappelijk werkers binnen CVO. Samen vorm je een team van betrokken professionals die weten hoe waardevol het is om ervaringen te delen (en soms gewoon even stoom af te blazen). Je neemt deel aan intervisie, volgt scholing en hebt volop ruimte om casuïstiek te bespreken. Want moeilijke situaties hoef je niet in je eentje op te lossen - samen kom je verder, en vaak ook sneller. Daarom krijg je ook werkbegeleiding. Regelmatig zijn er bijeenkomsten met het SMW-team van CVO. Tijdens deze momenten wissel je dilemma's uit, deel je inzichten en blijf je op de hoogte van de nieuwste ontwikkelingen binnen het schoolmaatschappelijk werk. Zo blijf je scherp, geïnspireerd en professioneel groeien. Kortom: je bent zelfstandig in je werk, maar altijd onderdeel van een stevig netwerk van collega's die begrijpen wat het vak écht inhoudt. Wat ga je doen? Je ondersteunt leerlingen die tijdelijk wat extra stevigheid kunnen gebruiken. Je voert gesprekken, denkt mee, adviseert mentoren en ouders en ...
ID. EURES: 6547317, SELF-EMPLOYED SALES AGENT IN MALMÖ (SWEDEN) OR COPENHAGEN (DENMARK)
Spain, ES511
APPLICATIONS BY PHONE OR EMAIL: EXPORT@MYTPLAST.COM / (+34) 637 472 463 // REFERENCE: SELF-EMPLOYED SALES AGENT IN MALMÖ (SWEDEN) OR COPENHAGEN (DENMARK) // IN MYTPLAST, WE HAVE BEEN HELPING OUR CLIENTS SINCE 1980 CUSTOMERS TO PRESENT THEIR PRODUCTS WITH THE HIGHEST QUALITY. WE ARE THE ESSENTIAL SUPPORT FOR THE MARKETING TEAMS OF ANY COMPANY THAT WANTS TO CARE FOR AND PROMOTE ITS IMAGE. // MYTPLAST CREATES AND MANUFACTURES CUSTOMIZED SOLUTION FOR THE PRESENTATION OF CATALOGS, DOCUMENTS AND SAMPLES. ALL THESE YEARS WE HAVE MADE MATERIALS FOR PRESENTATIONS OF ALL KINDS OF PRODUCTS AND PROFESSIONAL SECTORS. SINCE OUR BEGINNINGS, WE HAVE LOOKED FOR AN ADDED VALUE THAT DIFFERENTIATES US IN THE MARKET AND WE HAVE ACHIEVED IT THROUGH THE INNOVATION IN OUR PRODUCTS. // WE ARE SPECIALIZED IN THE CREATION OF MATERIAL FOR PRESENTATION OF PRODUCTS OF SECTORS AS: CERAMICS, MARBLE, STONE, SYNTHETIC FLOORS, ELECTRICAL COMPONENTS, SWITCHES, LIGHTING, MORTAR, ACRYLIC PAINTS, INSULATION, WOOD, PARQUETS, FURNITURE. // SKILLS: /MINIMUM OF 2 YEARS¿ EXPERIENCE IN SALES. /EXCELLENT VERBAL AND WRITTEN COMMUNICATIONS SKILLS. /HIGH LEVEL OF INITIATIVE AND TEAM-WORK. /EXCELLENT COMMUNICATION ON THE PHONE. / NATIVE SPEAKING IN SWEDISH / DANISH AND FLUENCY IN ENGLISH. // WORKING CONDITIONS: //CONTRACT: CONTRACT FOR SELF-EMPLOYED. // PLACE OF WORK: SWEDEN / DENMARK. // SALARY: /-1ST YEAR - COMMISSIONS FOR EACH VISIT + QUOTATION (UP TO 500¤/MONTH) /-ALWAYS - COMMISSIONS BETWEEN 10% AND 6% FOR EACH ORDER TAKEN DEPENDING ON THE CUSTOMER'S ORIGIN /-OPPORTUNITY TO JOIN AND GROW IN A DYNAMIC MULTINATIONAL TEAM OF PROFESSIONALS /-ACCOMMODATION AND FLIGHT TO BARCELONA PAID ON TRAINING DAYS (NORMALLY 3 DAYS)
Datos de contacto:
CÓDIGO DE OFERTA: 092022010969 Carta + CV al Empleador.

Para acceder al detalle de la oferta haga click aquí

Go to top