europass

Einen Job finden

Finde deinen Traumjob unter Tausenden Jobangeboten in ganz Europa! Die Suchergebnisse werden von EURES – dem europäischen Portal für berufliche Mobilität – bereitgestellt. 

Suchergebnisse
Zeige 44015 Ergebnisse

Sort by
Uinninvalvoja-ohjaaja, sijaisrekisteri
Kuopion kaupunki, liikuntapaikkapalvelut
Finland
Haluatko jättää jälkesi Kuopion kaupungin uinninvalvoja-ohjaajien joukkoon! Kuopion kaupungin uinninvalvonnassa on tilanteiden mukaan tarjolla eripituisia sijaisuuksia. Eniten sijaisuuksia on uinninvalvojan tehtäviin. Lisäksi sijaisuuksia uinninvalvoja-ohjaajille. Työ on 2-vuorotyötä, joten sijaisuuksia on tarjolla aamu-, väli- ja iltavuoroivoissa arkena sekä viikonloppuisin. Sijaisuuksia on tarjolla sekä Kuntolaakson että Lippumäen uimahalleissa. Uinninvalvojan kelpoisuusvaatimuksena on hyväksytysti suoritettu uinninvalvojan testiuinti siinä kohteessa, missä sijaisuuksia tekee. Liikunta-alan koulutusta ei vaadita, mutta etuna katsomme SUH:n uinninvalvoja-/uimaopettajakoulutuksen tai aikaisemman kokemuksen uinninvalvonnasta ja ensiapukoulutuksen. Sijaisuuksiin ei välttämättä tarvita liikunta-alan koulutusta, tärkeintä on hyvä motivaatio töiden tekemiseen, tahto oppia työtehtävät ja hyvä valmius vastuulliseen työhön. Uinninvalvojan työtehtäviin kuuluu uinninvalvonnan perustehtävät. Uinninvalvoja-ohjaajan kelpoisuusvaatimuksena on liikunta-alan tai alalle soveltuva koulutus, 5 metrin syvyydessä hyväksytysti suoritettu uinninvalvojan testiuinti sekä SUH:n uinninvalvojan- ja/tai uimaopettajankoulutus. Eduksi katsomme ensiapukoulutuksen ja kokemuksen uinninvalvonnasta. Uinninvalvoja-ohjaajien työtehtäviin kuuluu uinninvalvonnan perustehtävien lisäksi ryhmien ohjaaminen, viestintä- ja markkinointi, TIMMI-tilavarausjärjestelmän peruskäyttö sekä uimahallitoiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen osallistuminen. Lyhytaikaisia sijaisia tarvitaan pääosin äkillisiin tarpeisiin sekä lähipäiville. Kesäkaudella uimahallien huoltotaukojen aikoina sijaisuuksia ei ole juurikaan tarjolla. Tarjoamme Sinulle perehdytyksen tehtävään ja käytössäsi on jaksamista ja hyvinvointiasi tukevia etuja esim.: ePassi (suuruus määräytyy työsuhteen keston pituuden mukaan) ja työterveyshuolto työsuhteen aikana. Kun olet jättänyt hakemuksesi sijaisrekisteriin, olemme Sinuun yhteydessä haastatteluajan sopimiseksi. Haastattelun yhteydessä tarkistamme henkilöllisyyden, työ- ja tutkintotodistukset sekä mahdolliset muut todistukset.
Hotellisiivoojia heinäkuuksi Imatralle
Eezy Henkilöstöpalvelut Oy
Finland
Oletko aktiivinen ja työtä pelkäämätön? Tykkäätkö ajatuksesta, että pystyt yhdistämään työn ja kuntoilun? Etsimme asiakasyrityksillemme Imatralle reippaita siivoojia hotellihuoneiden ja mökkien siivoustyöhön heinäkuun ajaksi. Tässä työssä askelia karttuu työpäivän aikana niin, että työpäivän jälkeen ei välttämättä lenkille tarvitse lähteä. Kokemus siivoojan työstä on aina eduksi, mutta ei välttämätöntä. Iloinen asiakaspalveluasenne yhdistettynä rivakkaan työotteeseen ja yksinkertaisesti haluun oppia työ auttaa sinut alkuun. Toki pienikin kokemus siivoustyöstä auttaa aloituksessa, siivoustyön perusteiden ollessa hallussa. Yksittäisiä tuurausvuoroja voi tulla melkein milloin vain. Työvuorot painottuvat viikonloppuihin, mutta vuoroja voi olla myös viikolla. Vuorot sovitaan asiakasyritysten tarpeen ja sopimuksen mukaan. Työajat ovat pääsääntöisesti klo 10-16 välillä. Oma auto helpottaa työpaikalle kulkemista. Tehtävä edellyttää vähintään 18 vuoden ikää ja riittävää suomen kielen taitoa niin, että asiakaspalvelutilanteet hoituvat sujuvasti. Työtä tehdään useimmiten työparin kanssa tai ryhmissä, joten toiset huomioon ottava, avulias asenne on myös tärkeää tässä työssä. Haastattelemme työstä kiinnostuneita hakijoita aktiivisesti, joten ei muuta kuin osoitteeseen eezy.fi ja hakemusprofiilin täyttöön! Lisätietoja saat halutessasi sähköpostilla lappeenranta.eezy@eezy.fi tai soittamalla 040 307 5600.
Avoin hakemus keittiön vuoromestariksi
WireStaff Helsinki Oy
Finland
Oletko lykännyt uuden työn hakemista tai koetko, että uuden työn hakeminen on aikaa vievää ja työlästä? Haluaisit ehkä aloittaa työt nopeasti ja jossakin sinun suosikkiravintoloistasi? Me Wireellä arvostamme osaamistasi ja teemme parhaamme, että saat työskennellä juuri sellaisessa työssä missä viihdyt. Meille on tärkeää, että saat tehdä töitä juuri sinulle sopivassa ja sinua kiinnostavassa ympäristössä osaamistasi vastaavalla palkkauksella. Etsimme jatkuvasti ammattitaitoisia keittiön vuoromestareita pääkaupunkiseudun yhteistyökumppaneillemme. Usein esihenkilöiden työpaikat tulevat ns. hiljaiseen hakuun, eikä työilmoitusta välttämättä haluta julkaista ollenkaan. Teemme tiivistä yhteistyötä yli 50 ravintolan kanssa ja nyt sinulla on mahdollisuus saada tietoa ensimmäisten joukossa uusista ja kiinnostavista työpaikoistamme. Tavoitteenamme on tarjota sinulle kiinnostavampi ja parempi sopimus, mitä sinulla on aiemmin ollut. Tämä on oiva hetki kilpailuttaa nykyinen työsi, työsopimuksesi. Kauttamme rekrytoidut esihenkilöt työllistyvät lähtökohtaisesti aina ravintolan omille kirjoille vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen. Huomioithan, että sinulla tulee olla aiempaa keittiön vuoromestarin työkokemusta, jotta voit jättää hakemuksesi tähän ilmoitukseen. Mikäli sinulla ei ole aiempaa työkokemusta vastaavista työtehtävistä, suosittelemme lämpimästi hakemaan meidän muita avoimia työpaikkojamme osoitteesta . Miten hakeminen toimii? 1. Jätä hakemus tämän ilmoituksen linkin kautta. Liitäthän mukaan ansioluettelosi sekä palkkatoiveesi. Kerrothan jo hakemusvaiheessa mahdollisimman monipuolisesti osaamisestasi, työkokemuksestasi ja ennen kaikkea siitä millainen ravintola ja millaiset työajat sinua kiinnostavat. 2. Olemme yhteydessä sinuun ja ehdotamme sinun aikatauluusi sopivaa tapaamista. 3. Tapaamisessa käydään läpi sinun työhistoriaasi sekä toiveitasi ja ehtojasi uuden työn suhteen. Luomme sinulle haastattelun aikana tai sen jälkeen hakijaprofiilin, johon listaamme kaikki haastattelussa käydyt toiveesi ja lisäämme sinut keittiöpäälliköiden pooliin. 4. Kerromme sinulle jo heti haastattelussa, mikäli meillä on profiiliisi ja toiveisiisi sopivia työpaikkoja auki. Haastattelun jälkeen autamme sinua työllistymään haluamaasi työpaikkaan. 5. Mikäli meillä ei ole tarjota juuri sinun toiveisiisi sopivaa työtä kyseisellä hetkellä, keittiöpäälliköiden poolissa olemalla varmistat sen, että uuden työn auetessa olemme heti yhteydessä sinuun ja kuulet ensimmäisten joukossa työpaikasta. Hakemuksesi ja yhteydenottosi käsitellään aina luottamuksellisesti. Hakemuksen voit jättää tämän linkin kautta. Katsotaan yhdessä, löytyisikö yhteistyön kautta sinulle se kiinnostava uusi työpaikka! Tiesithän? Mikäli työskentelet keittiöpäällikkönä ja työnhaku ei ole ajankohtaista, mutta ravintolassanne on pulaa ammattitaitoisesta henkilökunnasta, olemme mielellämme avuksi varmistamalla teille osaavan henkilökunnan jatkuvasti muuttuvissa tilanteissa. Lisätietoja yhteydenottoa varten: Fanny Hietala 044 796 5588 fanny.hietala@wirestaff.fi
Tekninen huoltaja
Worknow Oy
Finland, Pirkkala
Tekninen huoltaja, tule mukaan pitämään koneet liikkeessä PirkkalassaEtsimme osaavaa ja käytännönläheistä teknistä huoltajaa Pirkkalaan. Tässä roolissa pääset työskentelemään monipuolisten koneiden parissa. Arki ei todellakaan ole yksitoikkoista, ja jokainen päivä tarjoaa sopivasti pähkinöitä purtavaksi.Mitä työ pitää sisällään?Työskentelet henkilönostimien ja maanrakennuskoneiden huollon ja korjauksen parissa. Käytännössä tämä tarkoittaa vianetsintää, korjaustöitä sekä ennaltaehkäisevää huoltoa. Tavoitteena pitää kalusto turvallisena ja toimintavarmana.Erityisesti henkilönostimien kanssa pääset sukeltamaan sähköjärjestelmiin ja akkutehtäviin, joten sähköpuolen ymmärrys tulee tarpeeseen. Lisäksi hydrauliikka on keskeinen osa arkea, joten kaavioiden lukutaito ei saa jäädä pelkäksi teoriaksi.Mitä toivomme sinulta?Kokemusta tai osaamista koneiden huollosta ja korjauksestaKykyä lukea ja ymmärtää hydrauliikka- ja sähkökuviaKäytännönläheistä otetta tekemiseen, viat ratkeavat usein käsillä, ei pelkällä ajattelullaHarrastuneisuus (esim. jokkis, autojen tai koneiden rassailu) katsotaan vahvaksi eduksiNostintarkastajan pätevyys on iso plussa, mutta ei pakollinenMitä tarjoamme?Tarjoamme vakituisen työn osaavassa porukassa. Saat käyttöösi asianmukaiset työvälineet ja mahdollisuuden kehittää osaamistasi koneiden, hydrauliikan ja sähköjärjestelmien parissa.Työaika on arkisin klo 7.00–16.30, joten illat jäävät hyvin omaan käyttöön, olipa se sitten projektia tallissa tai jotain aivan muuta.Kiinnostuitko?Jos koneet, tekniikka ja käsillä tekeminen ovat sinulle luonteva yhdistelmä, saatat olla juuri etsimämme henkilö. Lähetä hakemuksesi ja kerro meille, miksi juuri sinä sopisit tähän rooliin.Lähetä hakemuksesi ja CV:si mahdollisimman pianLisätietoa antaa: Jenna Vuorinen p. 0401603159, jenna.vuorinen@worknow.fiWorknow Oy – Mitä tarjoamme sinulle?Työmme keskiössä on ihminen. Välittäminen työssämme tarkoittaa jatkuvaa ja avointadialogia työntekijöiden suuntaan. Kun työskentelet kauttamme, olemme kiinnostuneita, mitä sinulle kuuluu ja miten töissä menee.Se, mitä teemme ja miten muita kohtelemme, kertoo, keitä olemme. Kohtaamme arjessa paljon erilaisia ihmisiä ja tehtävämme on tunnistaa sinun vahvuutesi ja potentiaalisi.Työnantajana hoidamme kaikki työsuhteeseesi liittyvätvelvoitteet aina asianmukaisesti sekä ajallaan.Työsuhteesi alusta asti käytössäsi on lakisääteistä kattavammattyöterveyspalvelut.Rakennamme pitkäaikaisia kumppanuuksia sekä yritysten että työnhakijoiden kanssa. Ainutlaatuisuutemme piilee hyviksi testatuissa toimintatavoissa läpinäkyvyyteen, viestintään ja nopeuteen liittyen. Se erottaa meidät kilpailijoista.
Henkilökohtaisia avustajia Vihtiin
Sivina Kotipalvelut Oy
Finland
Kiinnostaako työ ihmisten parissa ajan kanssa? Tule henkilökohtaiseksi avustajaksi asiakkaillemme, ja tuo meille mukanasi iloinen ja positiivinen asenteesi! Haemme Vihdin tiimiimme henkilökohtaisia avustajia osa-aikaisee työhön. Kesälomien tuuraajalle tunteja voi olla tarjolla jopa 37,5 h viikossa, mutta työtunneista on mahdollisuus neuvotella. Työvuoroja on sekä arkisin että viikonloppuisin Vihdin alueella. Työssäsi autat asiakkaitamme päivittäisissä arkiaskareissa, siivouksessa, kaupassakäynnissä ja harrastuksissa, sekä kotieläinten parissa toimimisessa. Työ ei sisällä varsinaisia sairaanhoidollisia tehtäviä, mutta saattaa sisältää esimerkiksi siirtymisessä avustamista ja erilaisten apulaitteiden käytön opettelemista. Tärkein työtehtävä on toimia ystävällisenä ja luotettavana arjen apuna asiakkaillemme. Etsimme tällä hetkellä erityisesti avustajia, joilla on kokemusta ALS:ia sairastavan henkilön avustamisesta, ja joka pystyy työskentelemään eläinten parissa. Rohkeus ja reipas asenne ovat erityisen tarpeen, jos kokemusta ei ole vielä kertynyt. Arvostamme oma-aloitteisuutta, järjestelmällisyyttä sekä hyviä yhteistyötaitoja. Sinulla ei tarvitse välttämättä olla aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä, mutta katsomme kokemuksen eduksi. Perehdytämme sinut huolella tehtävääsi. Tässä työssä pärjäät hyvin jos olet reippaalla asenteella ja hyvällä fyysisellä kunnolla varustettu henkilö! MEILTÄ SAAT: \-Yksityisen sosiaalialan TES:n mukaisen palkan \-Joustavan ja monipuolisen työn ihmisten parissa \-Mahdollisuuden tehdä työtä, jossa ei ole kiireen tuntua, vaan aikaa asiakkaan kohtaamiselle \-Esihenkilösi Marian tuen sitä tarvitessasi \-Vapaa-ajalle ulottuvan tapaturmavakuutuksen \-Jäsenedut Fitness24Seven-kuntokeskuksissa \-Lakisääteisen työterveyshuollon SINULTA TOIVOMME: \-Reipasta ja oma-aloitteista asennetta työntekoon \-Vähintään 18-vuoden ikää \-Ammatillista kokemusta vastaavanlaisesta työstä \-Tässä työssä sinulla tulisi olla ajokortti ja oma auto, jolla pääset liikkumaan asiakkaan luo \-Jonkin verran kokemusta kotieläimistä ja halua toimia kotieläintaloudessa avustajana \-Hyvä fyysinen kunto on iso plussa tässä työssä! \-Rikosrekisteriote (Henkilökohtainen apu) \-Vähintään yksi suosittelija aiempaan työhön liittyen LISÄKSI ARVOSTAMME: \-Alan koulutusta Lähetä hakemus pian! Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme tehtävän sopivan henkilön löydyttyä. :)
Kasvu- ja markkinointivastaava Vocatum
Vocatum Oy
Finland
Haluatko työn, jossa pääset oikeasti rakentamaan kasvua etkä vain pyörittämään markkinointia? Etsimme ensisijaisesti Tampereelle kasvu- ja markkinointivastaavaa rakentamaan Vocatumin näkyvyyttä, asiakashankintaa ja markkinointia yhdessä tiimin kanssa. Tässä roolissa tulokset ratkaisevat ei tehdyt tunnit. Sinua ei mitata sillä, kuinka kiireinen olet, vaan sillä mitä saat aikaan. **Mitä työ käytännössä sisältää?** - Asiakashankinta ja ennakkomyynti - META-mainonta ja Google Ads - Sosiaalisen median hallinta ja sisällöntuotanto - Tapahtumat, ständimyynti ja paikallinen näkyvyys - Kampanjoiden rakentaminen, seuranta ja kehittäminen - Markkinoinnin tulosten seuraaminen ja kehittäminen - Adobe-ohjelmien käyttö markkinointimateriaalien toteutuksessa - Lisäksi toimit tarvittaessa asiakaspalvelun tukena esimerkiksi ruuhka-aikoina tai maanantaisin. **Mitä etsimme?** Etsimme ennen kaikkea tekijää. Sinun ei tarvitse olla valmis ammattilainen, mutta sinun pitää olla: - oma-aloitteinen - sosiaalinen - energinen - valmis oppimaan nopeasti Arvostamme: - liikunnallista taustaa - kiinnostusta markkinointiin ja kasvuun - kokemusta META-mainonnasta, Google Adsista tai Adobe-ohjelmista - rohkeutta kohdata ihmisiä ja tehdä asioita käytännössä **Tässä roolissa pääset** - hyppäämään suoraan käytännön tekemiseen - oppimaan markkinointia ja kasvun rakentamista käytännössä - työskentelemään tiiviisti Jyrkin kanssa - vaikuttamaan konkreettisesti siihen, miten nopeasti Vocatum kasvaa Tämä ei ole perinteinen toimistorooli tai puhdas etätyöhomma. Tässä työssä ollaan myös kentällä, asiakkaiden keskellä ja rakentamassa näkyvyyttä käytännössä. **Palkkaus** - Hyvä pohjapalkka - Tulospalkkio heti alusta alkaen Hyvällä suorituksella pystyt vaikuttamaan merkittävästi omaan ansaintaasi. **Haku** Lähetä lyhyt hakemus ja kerro: - miksi tämä rooli kiinnostaa sinua - missä olet saanut aikaan konkreettisia tuloksia - miksi juuri sinä sopisit tähän rooliin Vaikka otamme hakemuksia vastaan 21.6.2026 asti, hae paikkaa heti, koska täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä. Yhteydenotot Sähköpostilla: jyrki.kolmonen@vocatum.fi tai puhelimella: 0409614147 Vocatum rakentaa moderneja kuntosaleja ihmisille, jotka arvostavat siistiä, laadukasta ja rauhallista treeniympäristöä. Tavoitteemme on kasvaa voimakkaasti tulevien vuosien aikana ja nyt etsimme oikeita ihmisiä rakentamaan sitä kanssamme.
CNC jyrsintä ja/ tai aarporaaja (Keuruun lähialueella)
Contact-Center Masters Oy
Finland
-Kokemusta jyrsinnästä Heidenheimin tai Mazakin ohjauksesta -Ohjelmointitaitoa ei tarvitse -Kokemusta pitkästä sarjoista -Suomen kieli
VOZNICA ALI VOZNIK KOMBIJA S CERADO TER PRIKOLICO - BE KATEGORIJA - M/Ž
MDM Logistik organizacija mednarodnih prevozov d.o.o., Murnova cesta 1 , 1290 GROSUPLJE
Slovenia, GROSUPLJE
VOZNIK TOVORNJAKA, poskusno delo 3 mesece, Nedoločen čas , polni delovni čas, 40, DOSTAVA BLAGA V MEDNARODNEM PROMETU, PREDVSEM AVSTRIJA, NEMČIJA.... DOSTAVE Z KOMBI PLUS PRIKOLICA...ZAHTEVAN BE KATEGORIJA IN POZNAVANJE DELOVNEGA ČASA TAHOGRAFA, IZKUSNJE NA VOZNJI V MEDNARODNEM PROMETU - SPEDICIJA. SAMO RESNI IN IZKUŠENI VOZNIKI, ZA DELO V ODLIČNEM PODJETJU., dopoldan
montážní dělník/ce, Montéři kovových konstrukcí
ALMARK POOLS s.r.o.
Czechia, Lužice
Příprava plechů, práce s nerezem, montáž. Kontakt na tel, na mail, osobně.
Asistenti pedagogů, Asistenti pedagogů
Základní škola ,Kvasice, okr. Kroměříž
Czechia, Kvasice
pracoviště Kvasice - praxe při práci s dětmi výhodou, základní znalost práce na PC, požadované vzdělání/kurzy dle zákona - úvazek zkrácený 30 hod./týden, doba určitá 1 rok s možností prodloužení - Benefity: příspěvek na penzijní spoření, stravování ve školní jídelně - své písemné nabídky se strukturovaným životopisem posílejte na e-mail: kancelar@zskvasice.cz

Go to top