TietoAkseli Group
Finland, Helsinki
Tarjoamme kokeneelle taloushallinnon asiantuntijalle harvinaisen tilaisuuden: pääset mukaan upeaan työporukkaan, josta löytyy sparrailukavereita, työ on aidosti arkiystävällistä ja lisäksi pääset vaikuttamaan asiakkaidemme menestykseen että omaan ammatilliseen kehittymiseesi.Etsimme innostuneita ja kokeneita taloushallinnon asiantuntijoita tukemaan kasvavien asiakkuuksiemme kehitystä ja viemään heidän talousprosessejaan uudelle tasolle.Olet asiakkaidemme talouskumppanina ja autat tekemään heidän tavoitteistaan totta. Olet suuressa roolissa asiakkuuksien kehittämisessä mm. raportoinnin parantamisen, automaation hyödyntämisen ja prosessien optimoinnin kautta. Pystyt nostamaan asioita asiakkaan suuntaan jo ennen kuin ne nousevat haasteiksi. Arjessasi yhdistyvät itsenäinen kirjanpitotyö, sujuva yhteistyö asiakkaiden suuntaan sekä lisäarvon tuottaminen asiakkaille yhdessä tiimin kanssa. Autat myös muita asiantuntijoita mielelläsi arjen työssä sekä kehityskohteiden ratkaisemisessa.Eduksi katsotaan, mikäli sinulla on osaamista näistä osa-alueista:Isojen asiakaskokonaisuuksien hallintaKonsernikirjanpito ja konsernitilinpäätöksetKY-mallisten yhtiöiden rahasto-osaamista ja verotuksen tuntemustaSijoitustoiminta ja eri sijoitusinstrumenttien osaaminenOsaat tulkita lukuja asiakkaalle selkeästi ja ymmärrettävästi sekä analysoida ja esittää johtopäätöksiäProcountor, Netvisor, Monitor, Netsuite ja/tai Business Central ohjelmisto-osaaminenSujuva suomen ja englannin kielitaitoVahvat tiimityötaidotMitä tarjoamme? Arkiystävällysyys tarkoittaa meillä liukuvaa työaikaa ja joustavia työnteon tapoja. Meillä voit tehdä töitä toimistolta tai kotoa, mistä päin Suomea tahansa. Lisäksi henkilöstöetumme ovat kattavat ja panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin.Meillä työskentelee rautaisia ammattilaisia, joilta saat aina apua ja joiden kanssa on huippua tehdä töitä.Tarjoamme hyvät mahdollisuudet haastaa itsesi ja kehittyä ammatillisesti. Meillä pääset tekemään merkityksellistä työtä.Klikkaa tästä, niin pääset lukemaan lisää.Tässä vielä tulevan tiimiläisesi suusta kevään 2026 henkilöstökyselystä, mikä on parasta TietoAkselissa: "Etätyö ja liukuva työaika. Tiimissä parasta on mukavat kollegat, joilta saa aina apua."Kiinnostuitko?Mahtavaa, emme malta odottaa kuullaksemme lisää sinusta! Hae helposti lähettämällä CV:si tai linkki LinkedIn-profiiliisi sekä yhteystietosi meille 9.6.2026 mennessä. Ethän kuitenkaan odota liian kauan, sillä etenemme rekrytointiprosessissamme heti sopivan tekijän löydyttyä.Tarkistamme tehtävään valituilta luottotiedot.Voit kysyä lisätietoja tehtävästä maanantaisin ja tiistaisin klo 15 - 16 palvelupäälliköltä Carita Metsämäeltä p.+358 40 7280 079.
Publicado Hace 2 día(s)